"Pesänrakennus puuhia"

Nyt se sitten alkoi. Armoton touhuaminen, jotta koti olisi valmiina vastaanottamaan tulevan pienokaisen. Raskausviikkoja on 33+5 Hoitopöytä tuli hankittua, vaunut pitäisi hakea, vaatteet on pestynä valmiiksi siltä osin, kun ei vielä varmalla voi tietää kumpi sieltä on tulollaan, tuttipulloja, tutteja, puhdistuspyyhkeitä, vanupuikkoja jne. jne. Kissa parkakin joutui lähtemään mummolaan hoitoon, ettei ole hyppimässä aina joka paikkaan, utelias kun on.

Jotenkin on ollut äärettömän mielenkiintoista tämän kaiken muun kiireen keskellä hetkittäin pysähtyä tarkkailemaan massu pyöreänä huseeraavaa vaimo-kultaa. Se tuo muutaman viikon päässä häämöttävään syntymän ihmeeseen on hyvä valmistautua kunnolla.

Nyt voin onnellisena jälleen todeta sen, kuinka ihmeellisesti tämä minun/meidän elämä on kulkenut. Varsinkin kun ajattelee missä tilassa olimme edellisen raskauden loppuvaiheilla. Nyt onkin ollut todella mielenkiintoista tarkkailla omia tunteitaan tuohon raskauteen liityen. Kyllähän se laittaa miettimään kummasti tätä elämää kokonaisuudessaan.

Tietysti hieman jännittää, kuinka mahtavia tunekuohuja sitä itse syntymä tuo tullessaa, koska aikasempien lasten syntyessä isi on ollut "hieman" toisissa ulottuvuuksissa tai rumasti sanottuna aivan turtana päihteistä. Nyt olenkin useasti huomannut miettiväni sitä, kuinka kauhealta vaimostani on mahtanut tuntua, kun ukko on huidellut teillä tietymättömillä.

Nyt on tuntunut tosi hyvältä, kun on voinut olla 100% läsnä ja mukana joka jutussa. Tunteet ovatkin heilahdelleen todella laidasta laitaan. Välillä on tullut jopa kyyneleitä siitä onnesta että on selvinnyt kaikesta tähän päivään. Tänään jälleen neuvolaan kuuntelemaan mitäs sieltä massusta tänään kuuluu ja kouluhommiakin tarttis taas painaa.

Koulu sinällään on alkanut kaikin puolin loistavasti ja sopivana juttuna tässä vaiheessa sain hyväksiluvun ohjelmoinnin perusteista, niin voin olla enemmän kotosalla perheen kanssa. Ensimmäinen projekti alkoi ja todella mielenkiintoista on seurata sitäkin, kuinka paineiden lisääntyessä, myös paineensietokyky näyttäisi kasvavan. Homma toimii ja hyvä niin..

Nyt mamman kanssa neuvolaan..Kiitollisin mielin kohti uusia haasteita..

Pinnallisuus vs hengellisyys

Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt sitä, kuinka lapsuudessa hiiteen Jumalalla pelotellusta ateististä voi kehittyä Jumalaan luottava ja tasapainoinen ihminen.

Uskokaa pois, jos olisin 5 vuotta sitten päässyt kurkistamaan nykyiseen ajatusmaailmaani edes hetkeksi, niin sen hetkisellä ajatustasollani varsustettuna olisin säikähtänyt niin paljon, että olisin heittänyt pyyhettä kehiin kahta ankarammin. Siis ymmärrän kyllä, jos jollakulla nousee karvat pystyyn näistä kirjoituksistani, mutta olen tässä kohtaa terveellä tavalla itsekäs ja kirjoittelen pelkästään omista tuntemuksistani, enkä niinkään keskity miettimään miellyttääkö nämä rustailut vaiko eivät.

Hukattuani elämäni palaset totaalisesti riippuvuuksieni kanssa, aloin miettiä ja tutkia asioita syvällisemmin, tarkoituksena vain ja ainoastaan tarkistaa onko uskolla mahdollisuus saavuttaa tasapainoisuutta sekasoroiseen elämään. Todella kaun ja monen järkeistämisen tuottaman tuskan jälkeen olen saavuttamassa sellaisen tilan, jossa alan ymmärtämään todella, mitä lauseella "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan" tarkoitetaan.

Olen tietoisesti todella hartaasti yrittänyt viimeiset kohta 3 vuotta etsiä ja vasta tuskan kautta oppinut ymmärtämään hitusen, mitä tuo lause minulle merkitsee. Jumalan armo, on sellainen asia, jota ei voi ansaita tekojen kautta, minä kun onneton touhusin kauheasti vain huomatakseni, ettei tarvitse yrittää yhtään, riittää vain hitunen uskoa ja luottamusta. Toisaalta olen myös entisenä materialistina oppinut ymmärtämään sen, ettei tavara sinällään ole pahasta, vaan kysymys on siitä kuinka tärkeäksi tuo kyseinen asia nousee.
Omalla kohdallani nykyhetken tunnelmat ovat muokkaantuneet siihen suuntaa, ettei minun enää tarvitse tavoitella muuta, kuin tuo edellä olleen lauseen sisältöä ja kaikki mitä tarvitsen elämässäni, annetaan siinä sivussa. Seuraavassa hieman esimerkkiä siitä mitä tarkoitan.

Aikaisemmin elämäni yksi suurimmista pakkomielteistä oli saada itselleni järjettömän suuri omakotitalo ja oikeasti se ei olisi ollut koti, ennenkuin siinä olisi ollut väh. 250m2. Nyt huomaan ajattelevani samasta asiasta niin, että vaikka kohta meitä asuu 7 henkeä 74,5m2 kokoisessa ahtaaksi käyvässä vuokra-asunnossa, niin en enää osaa kuvitella tuntevani missän enepää olevani kotona.

Toisin sanoen, olen aikasemmin tavoitellut materiaa, nyt tavoittelen henkisesti rikasta elämää ja tavaran saan, jos sitä tarvitsen. Tai paremminkin asiat järjestyvät niin, ettei minun tarvitse touhottaa kauheasti materian perään, riittää vain että tekemisieni motiivit ovat kunnossa.

Mitä itse uskoon tulee, omalla kohdallani pätee se tosiasia, etten ole saanut kokea hurausta, enkä liioin pöräystä. Olen mutkien ja ongelmien kautta kasvanut ja kasvattanut luottamustani oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan ja nykyhetkessä minulla on lisäksi eräs kauan kauan hukassa ollut, tärkeä asia, eli toivo. Eli sinällään en koe olevani uskossa, vaikka elänkin siinä.

Siis onnellisena voin jälleen todeta omaavani 3 tärkeää asiaa, jotka ovat rakkaus, luottamus ja toivo. Tästä on hyvä edetä hitaasti kohti parempaa huomista. Opiskelujen parissa aika näyttää suorastaan lentävän. Siihen kun lisätään muutama pieni lapsi, vaimo, ystävät ja harrastukset, niin ei muuta kuin hieman aikataulutusta kehiin ja hyvin pyyhkii..

Lopuksi pitää myöntää itsessään oleva pinnallisuus..BB alkaa ja 24/7 "täytyi" hommata, vain sen vuoksi, että on yövalvomisilla jotakin katseltavaa.. :D

Alkoholisti aloittaa ammattikorkeassa

Minulla on jotenkin epätodellinen olotila. Aloitin Perjantaina uuden sivun elämässäni. Kuten olen maininnut, en vielä aikaisemmin ole osannut mennä ja tehdä asioita turhaan miettimättä, mistä onkin seurannut armottomia tuskatiloja.

No Perjantaina koulu sitten alkoi. Enkä todellakaan osannut mennä pikan päälle turhia miettimättä, mutta nyt jälkeenpäin mietittynä, kaikella tarkoituksensa. Stressasin 3 vuorokautta etukäteen, mitä kaikkia vaikeuksia koulun aloitukseen kohdallani voi liittyä ja loppuen lopuksi olin matkalla kouluun niin kauhean tuskan vallassa, että päästessäni koululle, minulla tapahtui jokin ihmeellinen luovuttaminen. Kaikki stressi katosi kerralla. Istuin täydessä auditoriossa ja huomasin miettiväni, että minähän kuulun tänne aivan samoin kuin jokin toinenkin ihminen ja mikä parasta, osasin olla oma rauhallinen itseni.

Luennoitsiat kertoivat "kauhutarinoita", mitä kaikkea kyseinen koulutus tulee vaatimaan, mutta allekirjoittanut istui aivan haaltioissaan kuunnellen ja miettii, että antaa tulla vain, tämän jälkeen kestän melkein mitä tahansa, minulla löytyy oikeaa nöyryyttä olla yrittämättä yksin. Ensimmäisen kerran osasin olla ihmisten joukossa, enkä lähtenyt vertaamaan itseäni turhaan kenenkään ja siksi toiekseen sisäistin sen tosi asian, että tässä ollaan oppimassa uutta, joten minun ei tarvitse valmiiksi tietää välttämättä juurikaan mitään.

Opiskelumotivaatio on huipussaan ja muutenkin tuntuu siltä, että juuri tällaisia varten minä olen jälleen rääkännyt itseäni pyörien kaiken maailman kauhu-skenaarioissa, siis päästäkseni vain tilaan, jossa luovun kaikesta yliyrittämisestä ja sulaudun ihmisten joukkoon ihmisenä.

Eräs hassun hauska tapahtuma liittyi tuohon aloitustilanteeseen. Mietin huvittuneena sitä, minkälaisen reagtion saisikaan aikaan, kun erehtyisi ns. esittelykierroksessa kuvittelemaan olevansa hieman toisessa paikassa. Sitä kun on oppinut AA:ssa esittelemään itsensä 'Olen Kaaleppi ja olen alkoholisti'?!?!? Mitähän ympärillä olevat ihmiset olisivat tuumanneet :) No kuten todettua, sulauduin joukkoon täydellisesti, eikä muutoinkaan minulla ollut mitään turhia paineita asioista. Osasin jopa miettiä siten, että kysymällä oppii, enkä valmiiksi ajatellut, kuten aikaisemmin 'Kysyn kuitenkin jotakin tyhmää, joten enpä kehtaa kysyä ollenkaan'.

Tiedostan kyllä täysin sen, että olen aivan lähtöruudussa vasta, mutta jos kykenisin kuvaamaan sanoin edes hieman sitä tuskaa minkä etukäteen kävin läpi, olisi helpompi ymmärtää sitä, kuinka nyt vaikutan liiankin varmalta. Oikeasti, jos raavas suomalainen mies itkee, niin tuskan pitää olla jo melkoinen. Itselläni sisällä oli ainakin sellaiset myllerrykset että ilman mitään purkamista, pääni olisi räjähtänyt. Jälleen voi todeta vain sen, että loppu hyvin kaikki hyvin ja tästä siis alkaa pidemmän puoleinen matka, jossa varmasti on loputon määrä erilaisia tilanteita, jossa kysytään sitä luovuttamista, mutta kun on kokenut sen olevan mahdollista, uskon sen olevan mahdollista myös vastaisuudessa.

Nyt alan nauttimaan kiitollisin mielin perheeni kanssa vapaapäivästä ja huomenna jälleen opiskelun pariin.

Usko..uskoon tuleminen

Jos ihminen katsoo kuolemaa silmästä silmään ja siitä tilasta nousee takaisin elämään, täytyy olla melkoisen kyyninen ihminen ellei sellainen ei pistä miettimään elämän tarkoitusta hieman syvällisemmin.

Itselläni on juuri tällainen kokemus. Käyttäessäni viinaa ja pillereitä sekaisin, henkinen tilani mureni pala palata ja lopulta olin täysin toivottomassa tilassa. Tilassa jossa kyseisestä päivästä selviäminenkin tuntui toivottomalta. Kun sitten tekee päätöksen lopettaa elämäsä, vaikka sitten hetken mielijohteesta ja vie jutun omalta osaltaan loppuun vain huomatakseen siinäkin epäonnistuneensa, saavuttaa tilan jossa ajatukset ovat aivan sekaisin. Toisaalta huomaa olevansa kierolla tavalla kiitollinen elämästä, toisaalta katkera ettei kuollut.

Tietysti tuollaisesta tilanteesta nouseminen ns. elävien kirjoihin ottaa aikaa ja paljon. Toisaalta juuri tuo aika on sitä kasvamisen aikaa.

Itselläni ajatus uskosta tai uskoon tulemisesta oli vielä AA-ryhmään mennessäni kovasti vieras, kunnes lopulta ymmärrsin, ettei AA:ssa ole kysymys uskosta tai uskon puutteesta vaan hengellisyydestä. Sillä hetkellä aloin vihdoinkin sisäistää asioita aivan uudella tavalla. Lisäksi huomatessani toipumisen olevan mahdollista, aloin miettiä tätä elämän tarkoitusta syvällisemmin(aikaisemmin kun se omalla kohdallani on kiteytynyt siihen, että tänne synnytään, täällä eletään ja lopulta tähän kuollaan).

Nykyhetkessä olen opettelemalla opetellut ajattelemaan asioita hieman toisin. Omalla kohdallani kysymys ei ole ollut mistään jylinästä tai pallosalamoista, vaan pikemminkin uudenlaisesta tietoisuuden tilasta, tilasta jossa ajatusmaailma alkaa saamaan oikenlaisen tasapainon.

Kiteytettynä se pitää sisällään sen, etten omin voimin itsekkäästi yritä ratkaista asioita. Jos pää on umpiluuta, kuten allekirjoittaneen kohdalla näyttää olevan, vaatii käsittämättömän paljon aikaa ja lukemattomia tuskatiloja, ennen kuin on valmis myöntämään tarvitsevansa apua.

Kiitollisena voin kuitenkin nyt todeta oman elämäni kulkevan tässä hetkessä siten, ettei minulla ole tarvetta alkaa omavoimaiseksi, ellen halua löytää itseäni kurjassa kunnossa. Onneksi elämäni näyttää kulkevan siten, että tuskainen olo tuo nöyryyttä pyytää apua. Siis tuska on kasvattava, eikä hajoittava tekijä ja toisaalta tuo tullessaan tarvitsemani määrän nöyryyttä elämääni, jotta toipumiseni voi jatkua.

Pelko on mielikuvituksen tuote

Itselläni on ollut nyt muutaman päivän ajan taas vallalla pelko erinäisistä asioista, joista en vielä tiedä tarpeeksi. Koulun alkaminen jännittää/pelottaa melkoisesti(Perjantaina alkaa). Toisaalta tuossa aikasemman opiskelun aikana huomasin selvityväni jopa yllättävistäkin tilanteista kunnialla, mutta tässä vaiheessa en vielä täysin osaa olla miettimättä liikoja vaan huomaan tahtomattanikin miettiväni erilaisia opiskeluun liittyviä tilanteita kauhulla. Lisäksi pelkoa lietsoo se, että samaan aikaan meille on syntymässä lapsi ja kuten aikaisemmin olen maininnut, on tämä minulle ensimmäinen, jota seuraan pää selvänä. Tiedän kyllä kokemuksesta, että kaikesta selviää, eikä mistään tarvitse selvitä yksin, mutta saada oma päänsä uskomaan samaa, siinä onkin tekemistä :)

Onneksi minulla on mahdollisuus puhua ja kirjoittaa omista tuntemuksistani, niin ne eivät pääse kasvamaan äärettömiin mittasuhteisiin, mutta toisaalta sitä jo huomaa haaveilevansa kykenevänsä suhtautumaan asioihin hieman maltillisemmin. Tiedän kyllä, että minun tulee antaa itselleni aikaa ja tilaa käydä läpi nämäkin tunteet, jotta taas tiedostaisin lisää itsestäni ja sitä kautta olisin taas hieman tasapainoisempi, mutta kärsimättömyys vaivaa edelleen.

Silti uskon, että asiat menevät juuri niin hyvin, kuin minulle on parhaaksi kävi sitten asioissa miten tahansa. Ongelma siis onkin oman mielikuvituksen maalamat kauhukuvat ja niiden järjettömyyden tunnistaminen. Holistilla varsinkin kun on sisäinen taipumus suhteettomuuteen asioissa. Vielä kun oppisi nauramaan itselleen ja omille hullun hauskoille kuvitelmilleen, eikä muutoinkaan aina ajattelisi että joissain asioissa epäonnistuminen olisi niin kuoleman vakavaa ja oppisi ymmärtämään sen, että oikeasti tietyt epäonnistumiset vain kasvattavat ja ovat inhimillisiä.

Kaikkineen kuitenkin mieli on kiitollisen luottavainen. Uskon että asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, onhan minullakin siitä jo kouriintuntuva kokemus.

Hengellisyydestä

Jalanjäljet

"Eräänä yönä mies näki unen.

Hän oli kävelemässä rannalla Luojamme kanssa,

kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.

Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet

jalanjäljet hiekassa;toiset hänen omansa

ja toiset Luojan jalanjäljet.

Ennen kuin viimeiset näkymät hänen

elämästään tulivat esille, hän katsoi

taakseen jalanjälkiä hiekassa.

Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella

oli vain yhdet jäljet hiekassa.

Hän myös huomasi, että jäljet puuttuivat juuri

niinä aikoina, jolloin hänellä oli ollut

elämässään kaikkein vaikeinta.

Tämä vaivasi häntä kovasti,

joten hän kysyi siitä Luojalta.

'Luoja, kun päätin seurata Sinua,

sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella.

Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina

aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.

En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin,

kun Sinua eniten tarvitsin'

Luoja vastasi, 'Rakas lapseni, rakastan sinua

enkä milloinkaan hylkäisi sinua.

Vaikeuksiesi aikana, jolloin näit vain yhdet jäljet

hiekassa, minä kannoin sinua'. "

M.R. Powers

Kun pelko muuttuu luottamukseksi

Kuinka ihminen joka on koko elämänsä elänyt pelkotilojensa orjana oppii luottamaan, ettei tarvitse pelätä. Entä miten ihminen joka on tottunut melkein aina ja kaikissa tilanteissa pettymään, saa itselleen uskoa siihen, että elämässä voi käydä hyvin, eikä aina tarvitse pelätä että hetken tasaisen jälkeen jo kohta kaikki rymisee.

Omalla kohdallani tuo luottamus on kasvanut kiduttavan hitaasti ja lukemattomien korvaavien kokemuksien myötä. Tunnistan silti vieläkin itsessäni sen kytevän epävarmuuden siitä, että kaikki kaatuu. Päivä kerrallaan elämällä ja opettelemalla olemaan kiitollinen jo yhdestä hyvästä hetkestä, aikaa myöten huomaa olevansa tilanteessa jossa ei koko aikaa kuluta miettien mikä kohta menee vikaan.

Minulla oli aivan uskomaton olo tuossa muutama päivä sitten. Huomasin miettiväni ensimmäistä kertaa todella todella pitkään aikaan tulevaisuuttani siten, että mitä kaikkea hyvää minulle siellä on tulossa. Uskaltauduin jopa hieman haaveilemaan siitä, kuinka vielä joku päivä olen siinä onnellisessa tilanteessa että pystyn tekemään esimerkiksi ulkomaanmatkan. Ihmiselle joka on elänyt vuosikausia sellaisessa tilassa jossa on ollut armottoman työn takana voittaa itsensä ja kerätä rohkeutta kyetäkseen esimerkiksi käymään kaupassa, on tuollainen ajatus jo sinällään uskomaton. Ajatus sai alkunsa siitä, kun mietin tulevaa kouluani ja siihen liittyviä asioita ja tilanteita, joissa minun tulee voittaa itseni ja pelkoni, jos haluan jotain saavuttaa. Luottamus ilmeni ajatuksena, että onneksi minun ei tarvitse enää yrittääkkään omilla voimillani, vaan olen löytänyt Voiman joka auttaa, eikä minun tarvitse kuin nöyrästi pyytää.

"Rohkeus on rukoukseksi muuttunutta pelkoa"

Miten tyhjästä mitään nyhjästään?

Tuntuu oudolta edelleen saada joistakin hyvin tekemistäni asioista positiivista palautetta, vaikka tietäisin tehneeni asiassa parhaani. Silti palautteen vastaanottaminen aiheuttaa olon, että palautteen antaja valehtelee.

Olen lapsuuteni kasvanut ympäristössä, jossa minulla on ollut toistuvasti tunne, ettei mikään mitä teen ole kyllin hyvä tai toisaalta jos jossain asiassa olen tehnyt parhaani, niin palaute on ollut joko pelkästään negatiivista tai jopa alentavaa. Paljolti tässä asiassa vaikuttaa koko koulu ajan kestänyt kiusaaminen ja sieltä tulleet signaalit. Nykyhetkessä olen yrittänyt työstää itseäni ottamaan positiivisen palautteen vastaan hyvillä mielin, kiitollisena ja sitä kautta opetella rakentamaan itselleni parempaa itsetuntoa. Toisaalta kun on kasvanut lapsuuden ajan sellaisessa lapsi-vanhempi-suhteessa, jossa paraskaan ei ole ollut kyllin hyvää, on tästä seurauksena armoton perfektionismi. Tämä piirre on jopa joissakin asioissa ihan hyvä olemassa(raittius), mutta toisaalla se on armoton taakka. Paljon olen saanut itseäni muokattua tuossakin asiassa, paljolti kiitos tuskaisen olon ja sen myötä tulleen luovuttaminsen.

Seuraava esimerkki valaiskoon hieman asiaa..

Opiskellessani datanomiksi, huomasin motivaationi kasvavan koko ajan opiskelun edetessä ja lisäksi huomasin pärjääväni opiskeluissa todella hyvin. Innostuin välillä opiskelemaan hieman ylimääräistäkin ja palaute kaikkineen opettajien taholta oli pelkästään positiivista. Millainen olo minulla siitä sitten tuli? Sellainen tyhjä ja mitäänsanomaton. Mistä tämä sitten johtui? Siitä, että minulla itselläni on sisälläni sellainen olo, ettenhän minä luuseri nyt mitään voi osata ja nuokin ihmiset vain kehuvat minua, koska luokallani muut eivät jaksa opiskelusta innostua alkuunkaan. Toisaalta tämä sekava olotila aiheutti minussa sen, että yritin opiskella kaksi kertaa tarmokaammin ja tietysti väsytin siinä itseni totaalisesti. No kiitos kuntoutuspaikkani henkilöiden ja rakkaan vaimoni, minut pysäytettiin ajoissa ja vietin ns. jatkokuntoutus-viikon tutkaillen missä mennään. Ilman tuota pysäytystä, olisin pian ollut tuhoamassa kaikkea.

Nyt tuosta pysähtymisestä on n. 1.5 vuotta aikaa ja nyt miettiessäni asioita, mieleeni hiipii kiitollisuus tuostakin kokemuksesta. Toisaalta se opetti minulle sen, etten enää hae tekemisen ja suorittamisen kautta paikkaani maailmassa, vaan ymmärrän olevani ihminen ilman mitään tekojakin, ihminen joka ansaitsee olla olemassa. Toisaalta se opetti minulle myös sen, että tekemällä oman osuuteni asioissa(oman parhaani), loppu jääköön Korkeamman huomaan. Toisin sanoen opettelen tekemaan asioissa osani ja luottamaan siihen, että se riittää joka tilanteessa.

No nyt mietittynä ainakin oman osuuteni tekeminen on todellakin riittänyt. Olenhan saanut opiskelupaikan, onnistunut säilyttämään raittiuteni, saanut takaisin läheisteni luottamuksen ja yhtenä isoimmista asioista, olen rakastava isä lapsilleni. Eli eiköhän tuosta pitäisi jo minunkin uskoa, että tekemällä parhaani, elämä kyllä kantaa.

Kiitollinen mieli jatkukoon..

Ihmeellinen asia, jota myös elämäksi kutsutaan

Huomasin eilen eräässä hetkessä kyyneleet silmissä katsovani televisiosta ohjelmaa, jossa kuvattiin ambulanssi-työntekijöiden arkea. Jaksossa kerrottiin eräästä ihmisestä, joka oli joutunut auto-onnettomuuteen ja oli loukkaantunut todella vakavasti. Tuskallisten vaiheiden jälkeen hän kuitenkin kuntoutui ja parani entiselleen. Minä katselin ohjelmaa miettien sitä, kuinka oikeasti olisin itse voinut olla tuossa samassa tilanteessa muutama vuosi sitten tai mikä vielä pahempaa, olisin voinut silloin samankaltaisessa tilanteessa kuolla. Mietin sitä kuinka suunnattoman siunauksen olen saanut osakseni ei pelkästään tuossa tapahtumassa, vaan kokonaisuudessaan saadessani mahdollisuuden rakentaa elämäni kokonaan uusiksi. Huomaan nykyhetkessä useasti katselevani pieniä poikiani miettien, että minkälaisen elämän olisinkaan heille jättänyt jälkeeni, jos olisin onnistunut vaikeimmassa elämäntilanteessani riistämään hengen itseltäni.

Tänä aamuna huomasin miettiväni sitä, kuinka asioiden merkitykset muuttuvat niiden saadessa oikeanlaiset arvot. Lähdin aamulla viemään pojat pyörällä päiväkotiin ja tuntui oikeasti todella mukavalta pyöräillä lintujen laulua kuunnellen ilman mitään kiirettä ja miettiä sitä, kuinka vielä joitain vuosia sitten en enää jaksanut uskoa kokevani näitä "normaalien ihmisten arkipäiväisiä asioita" ollenkaan, saati saavani niistä hyvän mielen itselleni. Tässä onkin eräs monista asioista, jotka tekevät tästä raittiista elämästä ihmeellisen tuntuisen. Kun ihminen ensin tuhoaa elämästään kaiken vähänkään merkityksellisen, esimerkiksi alkoholilla, niin raitistuttuaan sama ihminen huomaa arvostavansa todella paljon jo uskomattoman pieniä asioita.
(Kun iloitset pienistä asioista, niin saat iloita useammin).

Toisaalta olen huomannut nyt miettiväni tulevaisuutta huomattavasti luottaavaisemmin mielin, kuin aikaisemmin. Enää ei ole maksimissaan kuin 11 viikkoa siihen, kun meidän uusio-perheeseemme syntyy viides lapsi (jos Luoja suo). Samaan aikaan olen aloittamassa opiskelua, joka vähimmilläänkin vie minulta varmasti hurjan paljon energiaa. Lisäksi olen aloittelemassa tiivistä psyko-terapiaa ja silti eilen illalla huomasin hymyileväni tyytyväisenä, kun mietin tulevaa syksyä. Kaikki johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että menettäessäni elämästäni kaiken ja siten saavutettuani oman pohjani, ei minulla ollut juurikaan muuta keinoa selviytyä kaikesta takaisin elävien kirjoihin, kuin myöntää omat heikkouteni, epäonnistumiseni ja opetella luottamaan oman ymmärrykseni mukaiseen itseäni Suurempaan Voimaan. Onneksi minulla on tällä hetkellä tuo usko, koska ilman sitä hukuttaisin itseni murehtimalla tulevaa ja suremallani mennyttä. Uskoni avulla olen saavuttanut tasapainon itseni kanssa, olen myöntänyt tekemäni virheet ja oppinut niistä ja mikä parasta, osaan luottaa siihen, että kaikki mitä tulevaisuus tuo tullessaan on minulle pelkästään hyväksi ja toisaalta uskon myös, että saan voimia tehdä kaikki asiat, jotka minun on tarkoitus tehdä. Tässä hetkessä nyt mietin, etten mistään hinnasta olisi valmis luopumaan yhdestäkään hetkestä tai tapahtumasta elämässäni, koska tiedän jopa pahimpienkin tapahtumien menneisyydessäni muokanneen minusta juuri sellaisen ihmisen, joka tänään olen.

Ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni huomaan olevani tyytyväinen miettiessäni itseäni, sekä omaa elämääni. Toisaalta olen kuitenkin ehkä eniten hyvilläni siitä tietoisuudesta, etten ole itse omaa mahtavuuttani saavuttanut tätä kaikkea, vaan oman osuuteni tekemällä olen armosta saanut kaiken. Nyt kiitollisin mielin iltapalalle ja nukkumaan. Kiitos raittiista ja hyvästä päivästä!

Terapian tarpeessa

Olen erilaisten tapahtumien ja värikkään historian aikana käynyt eräänkin kerran jos jonkinlaisen "puoskarin" juttusilla, mutta nyt huomasin ensimmäistä kertaa aloittavani nämä käynnit sillä ajatuksella, että rehellisesti kerrankin puhun omista kokemuksistani ja sitä kautta yritän saada mahdollisimman suuren hyödyn asiasta. AA-ryhmissä olen opetellut puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja tämä terapia oli ensimmäinen sitten 2.5 vuotta alkaneen raittiuteni.

No nyt noita käyntejä on n. 5kpl ja sen jälkeen tulee "tuomio", kuinka intensiivistä terapiaa sitä oikeastaan tarviikaan, mutta kerran päätettyäni raittiuden alkuvaiheessa olevani valmis mihin tahansa välttääkseni sen ensimmäisen ryypyn, ajattelin tämänkin mahdollisuuden katsoa. Minun historiassani kun riittää tapahtumia, joita käydä läpi. Tässä hetkessä kylläkin minulla on jo ollut jonkin aikaa sellainen olotila, ettei ilman totaalista sekoamista ole minkäänlaista tarvetta enää sortua mihinkään päihteeseen hetkellisen unohduksen toivossa ja toisaalta senkin takia haluaisin käydä jossain tiiviimmässä terapiassa tapahtumia menneisyydestä läpi, näin ehkäistäkseni mahdollisen totaali sekoamisen.

Tässäkin istunnossa tuli jälleen huomattua se kuinka tervehdyttävää asioista puhuminen on, kunhan asioista pystyy puhumaan rehellisesti. Kerroin n. tunnin aikana jälleen elämäntarinani ja olo oli taas hieman kevyempi. Ensi kerralla käymme läpi lapsuudessani tapahtuneita asioita, kuten koulukiusaamista jne. ja jotenkin minulla on olo, että tässä saattaa olla se puuttuva palanen, jonka läpi käytyäni voin jättää totaalisesti menneet taakseni ja keskittyä nyky hetkeen.

Nyt taas viikonloppu meni tupakatta, mutta jälleen tuli pari poltettua ja mietinkin hieman omaa motiivaatiotani asiassa, vaikka toisaalta on ollut sellainen olo, etten enää haluakkaan alkaa polttamaan kuten ennen. No päivä kerrallaan mennään ja katsotaan missä vaiheessa se voimattomuuden myöntäminen asiassa sitten konkretisoituu. Toisaalta minulla oli tuossa muutamana päivänä sellaisia oloja, että mietin jo sitä, että tähän lopettamiseenhan voi vaikka kuolla :) Parina päivänä kärsin ihan kohtuullisista rytmihäiriöistä ja välillä tarvitsi jo haukkoa happea ihan tosissaan, mutta varalta käytyäni terveyskeskuksessa siellä neuottiin yrittämään välttää yhtäaikaista laastarin käyttöä ja tupakointia, koska se voi aiheuttaa pumppuun häiriöitä. Sehän se tämän elämäni kruunu olisi, kun viimeisestä paheesta irtautumisessa henki menis :D

Parisuhteellisuutta

Tässä on kuluneen viikon ajalla tullut taas perehdyttyä tuohon parisuteen ihmeelliseen maailmaan. Kun kaksi ihmistä yrittää säätää ajatuksiaan ja periaatteitaan yhteen, välillä väkisinkin räjähtää ja paukkuu.
Minulla on tuonut ongelmia yrittää olla ilman tupakkaa ja taas täytyy yrittää uudestaan(viimeisen vajaan kahden viikon aikana on tullut poltettua kohta askin verran yhteensä). Meillä ongelmia on tuonut väsymys, joka vaivaa molempia. Siinä kun yrittää venyttää pinnaa äärimmilleen lasten vaatiessa oman osansa huomiosta, niin välillä säkenöi ja kunnolla. Vaimoni näyttää väsyneenä varsinkin olevan taipuvainen entiseen läheisriippuvaisuus käyttäytymiseen, joka saa välillä komediallisia piirteitä ja itselläni pää kiehuu jo pelkästään ilman tupakkaa olemisesta. Oikeastaan eniten sähköä elämäämme on tuonut näköjään tuo minun tupakatta oleminen, se kun näyttää vaikuttavan meihin molempiin.
Luojan kiitos meillä kuitenkin pystytään puhumaan asioista asioina, kunhan enimmät höyryt on päästelty ulos.

Kävimme hakemassa viikonlopuksi vaimoni lapset taas meille ja kävin vanhemman poikani kanssa yhdistetyllä kävely-pyöräilyllä(poika pyöräilee, isi kävelee). Nyt kylläkin innostuin jopa hölkkäämään hetken aikaa ja mieleeni tulikin, josko tästä saisi samanlaisen riippuvuuden aikaiseksi itselleen, kuin minulla oli koulu aikoina. Juoksin joka päivä n. 10 kilometrin lenkkejä. Toisaalta täytyy kyllä ottaa hieman varauksella tuo homma, minulla kun on paikat saaneet hieman kolhuja tuosta entisestä elämänmallista(olkapää ja polvet on ainakin nyt melko huonona). Pitänee kokeilla muutamana päivänä ja katsoa sitten. Olisi ihan hyvä konsti purkaa kiukkua, joka väkisellä näyttää tässä hetkessä aina vähän päästä nousta.

Nyt kuitenkin taas kiitollisin mielin kohti tulevaa viikonloppua. Olisi juhlat tiedossa, allekirjoittanut vanhenee jälleen vuodella.. :(
Onneksi olen todennut jo aikaa sitten, ettei minusta aikuista tule tekemälläkään ja ihminenhän on juuri niin "vanha", kuin itse tuntee olevansa ;)

Elämää, sitähän se vain on

Ajattelin tänään vain kirjoittaa siitä mitä mielessäni liikkuu nyt. Jotenkin on toisaalta oudon ristiriitainen olotila. Toisaalta on kiitollinen olo niin paljosta ja toisaalta kitisen itseäni ja aikaansaamattomuuttani. Minulla on ollut viime aiukoina aivan mahdottoman väsynyt olo, enkä oikein tiedä mistä se kumpuaa. Toisaalta ymmärrän että se on unen puutetta, koska pojat eivät tykkää nukkua aamulla pitkään ja minä vuorostani en osaa laittaa illalla aikaisin nukkumaan. Kuitenkin tuntuu oudolta, että voisi nukkua vaikka 12 tuntia ja siltikin vain väsyttää.

Eilinen osoitti ainakin sen tosiasian, että ulkoilemalla saa itselleen pirteämmän olon. Minulla on ollut aikaisemmin itseni kanssa vaikeuksia siinä, että tykkäisin toisaalta liikkua, mutta toisaalta se toi tullessaan jos minkälaisia ahdistuksia ja pahoja oloja. No eilinen osoitti kaiken johtuvan vain armottomasta määrästä kahvia ja tupakkaa ja siitä tulevasta pahasta olosta. Vaikken vielä olekaan totaalisesti tupakasta irti, niin silti eilen jo kävin poikien kanssa pyöräilemässä ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan siten, etten tuntenut itseäni puoli kuolleksi pienen lenkin jälkeen, päinvastoin oli todella hyvä olla ja siitä sainkin osaltaan lisäpontta tähän projektiini, tupakattomaan elämään.

Jotenkin vain heti taas nousee katkeran suloinen olo, kun eilen sain sysäystä alkaa taas hyvillä mielin liikkumaan, niin jo tänään on taas joku ihme flunssa olo päällä. No onneksi tämäkin menee ohi ennemin tai myöhemmin ja pysyessäni erossa jatkuvasta tupakan polttelusta, saan vielä näitä hyviä oloja liikkumisesta. Päivä kerrallaanhan tässä muutoinkin vain elellään ja mikä parasta, tällekkin aamua sain tehtyä päätöksen tämän päivän osalta..eli tänään en polta.

Elämästä tulee väkisinkin parempi laadultaan, mitä enemmän jaksan sen eteen tehdä töitä.

Voi Pyhä jyräys..

Kuinkahan monta riippuvuutta ihmisen on tarve voittaa, ennen kuin oppii jotakin perusasioita niiden selättämisestä. Itselläni on jälleen muutaman päivän ajan ollut eräänlainen oppikoulu meneillään.

Ihmettelin tuossa itsekseni tuon tupakoinnin pois jättämisen vaikeutta, kunnes eilen illalla ollessani ryhmässä huomasin tehneeni muutaman perusvirheen asian kanssa. Itselläni on taipumus aina hankkia itselleni ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, kun hakkaan päätä seinään yksinäni. Nytkin viikonloppu oli välillä tosi hankala, kun taistelin tupakan himoa vastaan. Oikeasti välillä tuntui, että tämähän on vaikeampaa, kuin konsanaan viinasta ja pillereistä irtautuminen. No eilen illalla helpotti hieman, kun tulin jälleen sen tosiasian eteen, että riippuvuudet ovat NIIN samanlaisia, että niistä toipumiseen todellakin sopii käyttää jo hyväksi havaitsemaani menetelmää. Aluksi ei ole mitään järkeä tehdä mitään kauaskantoisia lupauksia itselleen saati muille, siitä saa vain suorituspaineita. Helpommalla pääsee, kun keskittyy olemaan aina yhden päivän kerrallaan ilman. Toisekseen himojaan ei pysty kovinkaan hyvin selättämään yksin, eli tukeutua tuskatilassaan toisiin ihmisiin. Eilinen varsinkin osoitti tuon asian todellisuuden. Taistelin toista päivää yksin tupakantuskissani ja jälleen sorruin polttamaan, mutta eilen illalle pääsin jylläävistä tuskistani ihan puhumalla ja olo oli huomattavasti parempi, kun ei tarvinnut tuprutella taas. Mietin tuossa illalla, että keskittymällä aina yhteen päivään kerrallaan uskoisin selviäväni huomattavasti paremmin. Positiivista ajattelua kehiin. Kumpi sitten ajatuksena kannattavampi? "Poltin viime viikon aikana n. 200 tupakkaa vähemmän kuin aikasemmin" vai "En onnistunut lopettamaan kerralla vaan sorruin viikon aikana kahdesti", siinä pohdittavaa kerrakseen :)

Näillä metodeilla paremmalla menestyksellä kohti uutta viikkoa. Tänään en polta.

"Tu-pa-kat-ta"

Kuten tuossa muutama päivä sitten kirjoittelin, olen tehnyt päätöstä tupakoinnin lopettamisesta. No nyt takana oli kolme ja puoli vuorokautta totaalisesti ilman tupakkaa. Aluksi kuvittelin, että minulle vaikeinta aikaa on ensimmäinen vuorokausi, mutta jälleen kuten niin monesti aikaisemminkin minulle on käynyt, huomaan omien luulojeni osoittautuvan vääriksi. Oikeastaan tuntuu siltä, että vaikeuksia on ollut eniten juuri sen ensimmäisen vuorokauden jälkeen ja yllätys yllätys, minäkin olen vain ihminen. Juuri vartti sitten kiusaus kävi muka liian suureksi ja kävin imemässä yhden tupakan. No mitä tästä opin?

Näköjään heti muutaman asian. Ensiksikkin luulin, etten itse edes oikeasti halua lopettaa tupakan polttamista, vaan yritän sitä enimmäkseen siksi, koska jo useamman kerran minun kohta viisi vuotias poikani on minulle sanonut "lopettaisit isi jo tuon tupakan polttamisen" ja toiseksi sen takia, koska rakas vaimoni on ollut kohta viisi vuotta polttamatta ja ei tykkää minun tavastani yhtään.

No nuokin motiivit osoittautuivat vääriksi. Itselleni tuli juuri tuossa äsken polttaessani olo, etten enää haluakkaan polttaa. Olin siis yli kolme päivää polttamatta ja vaikka vielä ei juuri isoja hyötyjä siitä kuulunutkaan, niin huomasin erään isoimmista asioista palaavan samassa hetkessä kun poltin yhden, eli limaa pitää suurin piirtein oksentaa jälleen. Se on jo iso asia joka on ollut poissa, kun en ole tupakoinut muutamaan päivään. Minulla kun tahtoo olla taipumus noiden riippuvuuksien kanssa heittää aina urakalla överiksi, niin sama tilanne on tuon tupakan suhteen. Vartin välein melkein piti olla kiskomassa, vaikka yhdeksän kymmenestä tupakasta teki enemmän pahan, kuin hyvän olon. Toiseksi huomasin myös yhteyden tupakan ja jatkuvan kahvin juomisen välillä. Viimeisten päivien aikana kun en polttanut, join suurinpiirtein 1/3 siitä määrästä kahvia, mitä juon silloin, kun poltan tupakkaa. Eli n. 30 tupakkaa ja 15 kuppia kahvia päivässä, on todellakin terveellinen ja hyvän olon tuova yhdistelmä.. :D

Kaikella tarkoituksensa, nyt aloitan siis jälleen uudestaan ja nyt siitä tietoisena, että vaikka minulla onkin tämän asian tiimoilta noita tukijoita(vaimo ja pojat), niin päätökset joudun "valitettavasti" asiassa tekemään itse. Mutta nyt ainakin tässä hetkessä tuntuu siltä, etten minä oikeasti enää halua palata takisin entiseen, eli tupakoivaan elämään ja siksi toisekseen huomasin senkin, ettei nuo tupakan tuskat nyt NIIN KAMALIA oikeasti ole, etteikö niitä voisi voittaa, luovuttamalla asiassa ja myöntämällä olevansa voimaton asian suhteen.

Ei kukaan minun suuhuni sitä tupakkaa pistä, saati sitä minulle sytytä, ellen sitä itse tee ja jos päätän olla sytytttämättä tänään, ennenmmin tai myöhemmin päivistä tulee viikkoja, viikoista kuukausia, kuukausista vuosia ja vuosista tupakaton elämäntapa. Sitä odotelessa, tänään en enää polta.

AA:n 12. Askel

"Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme."

Hengellinen herääminen?? Tämä on AA:n 12. askeleen mukainen määritelmä hengellisestä heräämisestä:

Jos puhutaan jonkun ihmisen hengellisestä heräämisestä, tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, että hän nyt kykenee tekemään, tuntemaan ja uskomaan sellaista, mihin hän ei aikaisemmin omin voimin pystynyt. Hän on saanut osakseen lahjan, joka hänelle merkitsee tietoisuuden ja olemassaolon aivan uutta tilaa. Hän on päässyt polulle, joka todella johtaa jonnekkin. Elämä ei enää olekkaan tarkoituksetonta. Hengellisen heräämisen saanut ihminen on sananmukaisesti muuttunut toiseksi, sillä hän on löytänyt voimanlähteen, jonka hän aikaisemmin on jollakin tavalla kieltänyt itseltään. Hän huomaa nyt omaavansa siinä määrin rehellisyyttä, suvaitsevaisuutta, epäitsekkyyttä, mielenrauhaa ja rakkautta, ettei aikaisemmin olisi voinut kuvitella sellaista mahdolliseksi.

No mitä ja miten tuota sanoman saattamista sitten toteutetaan?

Sanoman saattamista on yksinkertaisuudessaan jo se, että käy ryhmissä ja puhuu omista kokemuksistaan. Toisaalta jos mennään pidemmälle, sanoman saattamista voi tehdä käymällä vierailemassa erilaisissa päihdekuntoutus paikoissa, sairaaloissa tai vaikka olemalla yhteydessä näihin paikkoihin ja antamalla omat tietonsa ja pyytämällä tarpeen tullen henkilökuntaa ottamaan yhteyttä, jos sopivaa avun tarpeessa olevaa ihmistä löytyy.

Omalla kohdallani sanoman saattaminen on tapahtunut käymällä ryhmissä, toimimalla AA-kummina, vierailemalla sairaalassa ja samaisessa kuntoutuspaikassa, josta itse raittiuden alun saavutin, sekä aina tilaisuuden tullen kertomalla oman tarinansa sellaiselle henkilölle, joka kamppailee viinan kanssa. Jokaiselle kyllä löytyy omankokoiset saapikkaat, joissa omaa osuuttaan voi toimittaa. Näiden periaatteiden toteuttaminen kaikissa toimissa on sitten omalla kohdallani sitä, että pyrin elämään noiden ehdotusten pohjalle rakennettua elämää ja ainakin tällä hetkellä siitä on ollut suunnaton hyöty jo pelkästään parisuhteelle, joka on herännyt aivan uuteen kukoistukseen useiden vaikeiden vuosien jälkeen. Nyt on sitten omat kokemukseni askelten osalta alustavasti purettuna, joten tästä eteenpäin kirjoittelen tästä raittiin elämän autuudesta :)

Elämä kantaa ja raitis elämä kannattaa. Tupakkaa tekee kyllä valehtelematta mieli välillä aivan armottomasti, mutta itse vieroitusoireet eivät ole mitään verrattuna pahinpiin vieroitusoireisiin joita kohtasin pillereiden vieroitushoitojen aikaan. Voimattomuus ja luovuttaminen, siinä avaintekijät tässäkin "taistelussa".

Jatketaan taas tästä..

AA:n 11. Askel

"Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin Hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen."

Minun oma kokemukseni tässä askeleessa pohjautuu paljolti menneeseen elämääni ja siihen tosi asiaan, että kuin ihmeen kaupalla olen vielä elossa.
Omalla kohdallani aloin miettiä Korkeamman Voiman olemassa oloa kun nuorempi poikani syntyi. Hänen olessaan parin päivän ikäinen, olin viettämässä varpajaisia tai paremminkin juomassa jälleen, selitellen itselleni, että vietän ns. varpajaisia. Oma juomiseni oli jo kauan aikaa ollut sellaista, etten välttämättä tarvinnut tai kaivannut ketään seuraksi, mutta tuona iltana isutin paikallisessa ja "juhlin" poikani syntymää. Humalatilan lisääntyessä ongelmaksi tuli jälleen rahan puute ja sainkin kuningas idean käydä kotonani "lainaamassa" rahaa omalta äidiltäni, joka oli ystävällisesti apuna kaitsemassa vanhempaa poikaani, kun vaimo oli laitoksella. No koska kello oli jo yli puolenyön, äitini nukkui ja minä tarvitsin rahaa, joten varastin hänen pankkikorttinsa ja lähdin taksilla kohti kaupungin juottoloita. Juhlat loppuivat lyhyeen, kun muutaman paukun jälkeen kortti takavarikoitiin ja minä olin pennittömänä yksin kaupungilla. Jälleen mieleni synkkeni itsesääliin ja syllisyyteen, joten aloin harhailla ympäri kaupunkin miettien,ettei elämälläni ollut enää mitään tarkoitusta(todella hyvin kuvaavaa holistin itsekeskeisyyttä, kun miettii että minulle oli vasta syntynyt pieni poika). Kiipesin yhdessä hetkessä jo kirkon katonharjalle ja meinasin hypätä sieltä alas, mutta jokin esti minua, ehkä pelko. Sitten lähdin maleksimaan vielä kaupungille ja löysin jonkin viinapullon, jossa oli vielä ainetta jäljellä. Join "onnellisena" pullon tyhjäksi ja seurauksena siitä humalani lisääntyi riittävästi, jotta itsetuhoiset ajatukset palasivat. Kävelin eräille silloille ja katselin alla virtaavaa vettä, miettien että tuosta kun pää edellä hyppään, niin tajunta menee ja hukun tuonne. "Yritin" vielä saada itselleni apua soittamalla hätäkeskukseeen ja kerroin ajatuksistani, mutta siellä ystävällinen naishenkilö kertoi ettei voi auttaa, koska mitään ei vielä ollut tapahtunut. Istuin hetken kaiteella ja lopuksi pudottauduin alas. Muistan elävästi sen, kuinka mennessäni pinnan alle, tajunta ei mennytkään, vaan mieleeni tulivat lapseni, vaimoni ja armoton elämänhalu. Sain itseni pinnalle ja seuraava ongelma oli miten pääsisin rantaan ja saisin itselleni apua. Oli jo alkutalvi, joten vesi ei ollut mitenkään lämmintä. Silloin ensimmäisiä kertoja muistan rukoilleeni apua, pääsin rantaan ja kiipesin takaisin sillalle, jossa pysäytin ensimmäisen auton ja sain itselleni apua. Tullessani päivystykseen ruuminlämpö oli lähellä hypotermiaa, mutta tästäkin seikkailusta selvisin, kuin ihmeen kaupalla. Voi vain kuvitella sitä minun ja varsinkin vaimoni häpeän määrää, kun hän oli vastasyntyneen vauvan kanssa osastolla ja isäntä tulee katsomaan sairaalavaatteissa, raahaten tippatelinettä matkassaan. No nämä tapahtumat osaltaan veivät minua kohti raitistumista, joten kaikessa jotain hyvää.

No mitä tuo kertomus liittyy sitten itse askeleeseen. Minulla on ollut lukemattomia tilanteita, joissa olen miettinyt tuotakin tapahtumaa, mutta oikeastaan konkreettisimmin se pyöri mielessäni, kun eräässä vaiheessa poikamme ei oikein rauhottunut nukkumaan ja minä makoilin hänen seuranaan sen aikaa, että hän nukahti. Noina iltoina muistan kiitollisena katselleeni pientä poikaani ja miettineeni sitä, kuinka kamalan paljosta olisin jäänyt paitsi, jos minun elämäni olisi päättynyt ennen aikojaan. Noina iltoina myös opettelin rukoilemaan ja huomasin sen rauhoittavan vaikutuksen, joten omalla kohdallani tietoisen yhteyden kehittämäinen 11. askeleen mukaisesti tapahtui tällä tavalla.

Loppu huomautuksena vain, että elämä ilman tupakkaa näyttää ainakin vielä onnistuvan ilman suurempia tuskia. Saa nähdä kuinka käy, mutta tässäkin mennään päivä kerrallaan.

AA:n 10. Askel

"Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti."

Tässä kohtaa olemme tilantessa, jossa mennyt elämä ja itsestämme löytämämme viat on korjattu. Nyt tulemme sen kysymyksen ääreen, voimmeko säilyttää raittiutemme ja tunne-elämämme tasapainossa. Omalla kohdallani vastauksena on kyllä. Kaikki on kiinni rehellisyydestä ja perusteellisuudesta. Kun olen rehellinen itselleni ja olen tehnyt aikaisemmat ehdotukset(askeleet) perusteellisesti, minulle on löytynyt tasapainoinen tila ja sitä kautta tarve sortua huonoihin riippuvuuksiin on poistunut. Jatkamalla itsetutkistelua ja myöntämällä heti kun huomaan olevani väärässä, sekä hyvittämällä jos tarvetta siihen ilmenee, takaan itselleni ja sitä kautta läheisilleni tasapainoista elämää, johon ei sisälly haitallisia riippuvuuksia.

Nyt olen opetellut etsimään itsetutkistelun avulla myös positiivisia ominaisuuksia itsestäni. Tein tätä etsimistä jo alustavasti 4. askeleessa ja nyt opettelen korvaamaan luonteenvikojani hyvyyksillä, joista on hyötyä niin itselleni, kuin läheisillenikin.

Kun aikaisemmin on elänyt elämää pääasiallisesti vihan, katkeruuden, kaunan, mustasukkaisuuden, kateuden, itsesäälin, sekä loukatun ylpeyden vallassa, ei ole ihme, että on tarvinnut sekoittaa pää viinan ja pillereiden avulla tai on ollut pakko paeta ahdistuneisuuttaan jatkuvasti erilaisten pelien "kiehtovaan maailmaan". Nyt saamillani työkaluilla kun sitten opettelee löytämään itsessään hyveitä kuten, ystävällisyys, kärsivällisyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja kohteliaisuus, sekä opettelee soveltamaan niitä omassa elämässään, niin lopputuloksena ei voi olla kovinkaan negatiivisia tunnelmia. Toistan jälleen itseäni, mutta oman kokemukseni valossa, ohjelma todellakin toimii.

Tämä ei nyt varsinaisesti liity enää pelkästään tähän 10. askeleeseen vaan toimii välihuomautuksena koko ohjelmasta. Olen nimittäin hankkinut itselleni jälleen yhden "haasteen" kokeilla jo pari kertaa omalla kohdallani toiminutta ohjelmaa jälleen erääseen riippuvuuteen, joka itselleni on "siunaantunut". Olen 18 vuotta ollut nikotiinin orja ja tänään se loppui. Tai oikeammin viime yönä klo 00.00 alkoi siinäkin suhteessa parempi elämä. Se miten se onnistuu, jää nähtäväksi, mutta kuten todettua, ohjelman vaikuttavuus on vääjäämätön ja sitä kun pystyy todellakin soveltamaan melkein ongelmaan, kuin ongelmaan, niin jälleen aloitetaan ensimmäisestä askeleesta ja voimattomuuden myöntämisestä, tällä kertaa tupakoinnin suhteen.
Täytyy tähän loppuun todeta, että ainakin juuri tällä hetkellä olo on luottavainen, vaikka tiedostan kyllä, että vaikeuksia voi olla vielä usen kerran vastassa. Onneksi en ole tämän, kuten en muidenkaan ongelmieni kanssa yksin.

AA:n 9. Askel

"Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita."

Hyvitystyö käynnistyy, kun alkoholisti aloittaa ryhmässä käymisen ja raittiin elämän. Läheiset huomaavat melko pian muutosta, joka on pelkästään positiivista. Mutta omalla kohdallani juominen oli sotkenut niin pahoin minun ja läheisteni välit, että ilman perusteellista hyvittämistä, minulla ei olisi ollut mahdollisuuksia kovinkaan pitkään olla ilman viinaa.

Vaikeinta tässä askeleessa on löytää oikea hetki. Itselläni se vain tuli eteen ja minun mielestäni jos ihminen on halukas hyvittämään tekemänsä vääryydet, mahdollisuus siihen kyllä annetaan. Itselläni sellainen tapahtui eräänä syksyisenä aamuna, kun miettiessäni päivän tekemisiä, mieleeni tuli tämä askel ja ajattelin, että miksipä en lähtisi käymään juttelemassa ihmisille, joita olin juomisellani loukannut.

Pelko oli melkoinen, kun olin menossa ensimmäisen ihmisen luokse, mutta pelon osoittautuessa aiheettomaksi, seuraavaan paikkaa oli jo hieman helpompaa mennä. Päivän saldona oli vapautuminen vuosikausia kestäneestä armottomasta syyllisyyden taakasta ja eräs tärkein huomio oli, että ihmiset välittivätkin minusta oikeasti. Enoni esimerkiksi kuunteli tarinaani kyynel silmässä ja lopuksi sanoi, että voisin unohtaa n.5000 euron velkani, kunhan lupaisin pitää huolta itsestäni ja perhestäni. Kyseinen ihminen oli lapsuuteni eräässä vaiheessa minulle, kuin isä ja vietinkin paljon aikaa hänen kanssaan. Asia jota käytin sumeilematta hyväkseni juoma-aikana, valehdellen ja manipuloiden häneltä suuria summia rahaa. Voi vain kuvitella, millaisia syyllisyyden tunteita tuollaiset tapahtumat tuovat, mutta kertomalla rehellisesti kaiken, syyllisyyden tunteista voi myös vapautua. Tärkeintä sinällään ei ole se, että kaikki vanhingoittamamme ihmiset antavat meille anteeksi, koska sellainen ei aina ole mahdollistakaan. Tärkeintä on tehdä rehellisesti oma osuus ja lopuksi jättää menneisyys taakseen. Omalla kohdallani tällainen tilanne oli isäni kanssa. Hän kun kuoli 2 vuotta sitten, niin tein hyvitystä hänen kohdallaan juuri aikaisemmin kuvatulla tavalla. Kävin puhumassa hänelle hänen haudallaan, toisin sanoen pyytämässä anteeksi kaikkea pahaa mitä olen aiheuttamut ja jätin tapahtuneet taakseni. Helpotuksen tunne, joka tämän askeleen tekemisen jälkeen seuraa, on sanoinkuvaamaton.

Ohjelma on todellakin sellainen joka vapauttaa niin alkoholistin, narkomaanin, peliongelmaisen, kuin minkä tahansa muunkin vahingollisen riippuvuuden kanssa painivan ihmisen elämään elämää sovussa itsensä kanssa.

AA:n 8. Askel

"Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia."

Tämän askeleen kautta astumme lopultakin eristäytyneisyydestä. Tarkastelemme jo neljännessä askeleessa vahingoittamiamme ihmisiä ja tässä askeleessa tarkastelemme tekemäämme listaa tarkemmin ja valmistaudumme hyvittämään tekemämme virheet. Tästä askeleesta seuraa yhteenkuuluvuuden tunne elämisestä ihmisenä ihmisten joukossa, ilman turhaa syyllisyyttä. Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen.

Oma kokemukseni on, että kohtaamalla vuosia kestäneet häpeät ja kaunat, kertomalla oman tarinansa rehellisesti ja pyytämällä anteeksi, saa puhdistettua oman puolen kadustansa. Omalla kohdallani hyvitys lista oli pitkä kuin nälkävuosi, mutta käymällä jokaisen ihmisen luona ja tekemällä tilit selviksi, vapauduin elämään tässä hetkessä kiitollisin sydämmin. Vuosia kestänyt vihanpito pättyi. Minulla esimerkiksi oli jokaisen lähisukulaisen kanssa välit todella tulehtuneet, johtuen vuosia kestäneestä valehtelusta, manipuloimisesta ja rahan "lainaamisesta".

Tämän listan tekemisessä minulla oli suurena apuna oma AA-kummini. Tarkistelin hänen kanssaan eri tilanteita ja sitä, keitä kohtaan minulla oli hyvitettävää. Loppuen lopuksi huomasin omat virheeni ja aloin valmistautumaan itse hyvitykseen, joka seuraa seuraavassa askeleessa.

Kaikkineen nämä kaksi askelta(8. ja 9.) vapauttavat vuosikausia kestäneestä taakan kantamisesta. Puhtain mielin elämään, ilman turhaa syyllisyyttä.

AA:n 7. Askel

"Nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme."

Nöyryys on asia jota riippuvainen ihminen tarvitsee vapautuakseen riippuvaisuuksistaan. Itsekeskeisen holistin on todella vaikeaa onnistua löytämään nöyryyttä, ennen kuin tuska kasvaa sellaisiin mittoihin, että on todellakin valmis etsimään jotakin uutta. 6. askeleesta löytyneellä asenteella on helppo mennä kohti seitsemättä askelta.

Itse tehdessäni 7. askelta olin todella valmis mihin tahansa, että saisin vapautua tuosta armottomasta tuskatilasta. Vuonna 1939, kun Bill W kirjoitti tämän askeleen, alkuperäinen askel kuului. "Nöyrästi polvillamme pyysimme Häntä poistamaan nämä viat jättämättä mitään jäljelle" Minä toteutin tuon tekstin mukaisesti 7. askeleen rukoillen seuraavaa..

"Jumalani, minä tahdon, että sinä otat minut kokonaan, kaikkine hyvine ja pahoine ominaisuuksineni. Rukoilen, että ottaisit minusta pois jokaisen luonteenpuutteen, joka estää minua olemasta hyödyksi Sinulle ja lähimmäisilleni. Anna minulle voimaa toteuttaa Sinun tahtosi lähtiessäni täältä"

Sen jäleen tuska on helpottanut päivä päivältä ja nöyryys on lisääntynyt ja mikä tärkeintä, minun ei ole enää tarvinnut juoda, syödä opiaatteja, eikä paeta olojani pelien maailmaan. Oma kokemukseni on, että ohjelma toimii, jos sille antaa vain hiemankaan mahdollisuutta toimia.

AA:n 6. Askel

"Olimme täysin valmiita antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet"

Omalla kohdallani raittiuden alkuaikoina juuri tämän kaltaiset tekstit nostivat niskavillat pystöön. Mitä on tuo puhe Jumalasta? Minä en ainakaan siihen usko! Pois se minusta!

Oikeastaan tässäkin askeleessa jokaisella on valinnan vapaus, mitä pitää omana Korkeampana. Oli se sitten Jumala, AA-ryhmä tai jotakin johon kykenee edes hieman turvautumaan, omavoimaisuuden poistamiseksi. Oikeastaan minun mielestäni tämän askeleen tarkoitus on opastaa meitä etsimään itsellemme parasta mahdollista asennetta, jolla voisimme päästä eroon tuhoon vievistä himoistamme, oli sitten kyse alkoholista, huumeista, pelaamisesta tai mistä tahansa itseämme tuhoavasta riippuvaisuudesta.
Tulokkaan AA-ryhmään totutellessaan ei tarvitse muuta, kuin kysyä itseltään, kuinka elämäni on mennyt näin ja onko minulla toivoa, ilman että turvautuisin johonkin tai johonkuhun. Omalla kohdallani viinan, lääkkeiden ja pelaamisen suhteen tuli vastaan sellainen hetki, jossa huomasin oikeasti miettiväni sitä, etten osaa kuvitella elämää ilman niitä, saati niiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa ihminen huomaa tulleensa tiensä päähän ja vaikka kuinka ylpeys, pelko tai jokin muu sanoisi, ettei ole mitään tai ketään mihin uskoa, niin silti siihen alkaa löytymään halua. Tulee aika, jolloin esim. alkoholista, huumeista tai pelaamisesta on tullut sellainen pakkomielle, ettei enää voi kuvitella elämää ilman niitä. Toisaalta elämästä niiden kanssa on taas tullut niin ongelmia täynnä olevaa, ettei osaa myöskään kuvitella elämän jatkuvan niiden kanssakaan.

Onneksi edelleenkään AA ei vaadi mitään uskoa. Ohjelma ja ryhmä tukevat, vaikkei välttämättä osaisi, haluaisi tai uskaltaisi vielä uskoa mihinkään. Oikea asenne kasvaa tuskan myötä. Ainakin omalla kohdallani löysin pohjani ja olin täysin valmis antamaan vaikka Urho Kaleva Kekkosen vapauttavan minut niistä armottomista tuskista, joita nämä riippuvuudet ja niiden himo toi. Miksi ei siis oman ymmärryksen mukainen Jumala.

Se mitä hyvää taas tästä vasta löytyneestä asenteesta seuraa on, että ihminen löytää itselleen sen verran nöyryyttä, että hän on halukas vastaanottamaan sen armon, jolla viinan, huumeiden tai pelaamisen aiheuttamista tuskista vapautumisessa vaaditaan. Omalla kohdallani elämä on mennyt parhaimmillaan/pahimmillaan niin pohjamutia myöten, että on löytynyt halu etsiä ja löytää itselleen Voima, johon turvata ja luottaa ja tästä seurauksena minulta on otettu pois niin juomahimo, lääkeriippuvuus, kuin pelaamisen pakkomiellekkin. Mutta homma toimii vain niin kauan, kuin minulla on riittävästi nöyryyttä myöntää olevani yksin voimaton näitä pakkomielteitä kohtaan ja siten olen valmis mihin tahansa, jottei minun tarvitse enää taistella niiden kanssa tai niitä vastaan.

Elämä on huomattavan paljon helpompaa tämän kilometripylvään löytymisen jälkeen, eikä siitä todellakaan lopu kiinnostavuus tai jännittävyys. Päinvastoin, opimalla nauttimaan oikeista, pienistä asioista, niistä voi nauttia useammin.

AA:n 5. Askel

"Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekkin toiselle ihmiselle"

Alkoholistin pahin ominaisuus on itsekkyys ja itsekeskeisyys. Kun kysymys on sairaudesta, ainoa keino toipua on hoitaa tuota sairauttaan. AA:n askelten tarkoituksena on oman minämme kukistaminen ja sitä kautta oppia luottamaan toisiin ihmisiin ja niin halutessaan Jumalaan.
Ehkä suurin hyöty tämän askeleen ottamisessa on juuri luottamuksen palautuminen ihmisiin. Kun huomaa voivansa kertoa asioista rehellisesti, vaikutus on uskomaton. Alkoholisti tuskin koskaan aikaisemmin on voinut olla rehellinen, saati uskaltanut luottaa keneenkään.

Oma kokemukseni on, että uskaltautumalla olemaan rehellinen puheissaan, helpotuksen tunne tulee heti. Lisäksi pidemmällä aikavälillä vaikutukset ovat vieläkin suuremmat. Pian huomaa oppivansa luottamaan toisiin ihmisiin, eikä jatkuvasti pelkää tulevansa petetyksi. Minulla tämä askel vaati tuskaista taistelua, mutta uskaltautuessani olemaan totaalisen rehellinen, huomasin ettei oma historiani olekkaan niin karmea ja erikoinen, kuin mitä omassa päässäni olin miettinyt.

Suurimpia edistysaskeleita omassa toipumisessani olen kuitenkin askelten tekemisen ohella ottanut, saattaessani tätä sanomaa eteenpäin. Käytyäni säännöllisesti omassa ryhmässäni, muut ryhmäni jäsenet alkoivat huomata muutosta minussa tehtyäni askeleet ja useampia heistä alkoi kiinnostaa enemmän, mistä moinen muutos johtuu. Toisin sanoen pääsin tekemään askeleita esimerkiksi erään toverini kanssa, joka on 17 vuotta elänyt raittiina, käymällä säännöllisesti ryhmissä, muttei kongreettisesti ole koskaan aikaisemmin tukinut itseään ja menneisyyttään, saati myöntänyt tekemiään vahinkoja kenellekkään. Tehtyämme askeleet, hän totesi eräässä ryhmässä holistien olevan melkoisen uppiniskaista porukkaa. Vaikka heillä on tämä loistava ohjelma, mitä toteuttamalla omasta elämästään saa uskomattoman paljon enemmän irti, niin siltikään läheskään kaikki eivät askelten tekemiseen ole suostuneet.

Eräästä toisesta tällaisesta askelten tekemisestä koitui se hyvää tekevä vaikutus, että sain itselleni todellisen ystävän. Nyky hetkessä olemme harvasen päivä tekemisissä ja keskustelemme, niin toipumiseen liittyvistä, kuin ihan tavallisistakin asioista, eli olen ohjelmassa päivittäin. En voi sanoin kuvailla miltä tuntuu sellaisesta ihmisestä, joka koko ikänsä on tottunut salaamaan jotakin ja yhtäkkiä oppiikin olemaan totaalisen rehellinen itselleen ja sitä kautta myös toisille.

Tästä jälleen rohkeasti kohti seuraavaa askelta..

AA:n 4. Askel

"Suoritimme perustellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun."

Neljäs askel kulkee oman kokemukseni kautta viidennen askeleen kanssa käsi kädessä. Ensin rehellisesti tutkitaan mitä vikoja itsessä piilee ja sen jälkeen käydään löydökset läpi luotettavan ihmisen kanssa. AA:ssa on olemassa opasvihkonen tätä askelta varten, mutta oma kokemukseni näiden askelten tekemisestä pohjautuu siihen vanhaan tapaan, että etsitään sopiva ja luotettava henkilö(kummi), jolla on kokemusta askelten tekemisestä. Oma kummini kävi minun kanssa askeleita läpi Ison Kirjan(Nimettömät alkoholistit)mukaisesti. Hyöty minkä tästä mielestäni saa, on että samalla kertaa saadaan suoritettua askeleet, joissa tarvitsee toista ihmistä apuna ja kerran käytyään yli sen korkean "luottamus kynnyksen", luottamus toisiin ihmisiin alkaa hiljalleen palautumaan ja muutoinkin vaikutukset ovat todella suuria.

Omalla kohdallani neljäs askel oli ehkä yksi vaikemmista, mutta toisaalta yksi eniten omaan olooni positiivisesti vaikuttaneista askeleista. Toisaalta minulla oli siinä onnellinen tilanne, että sain itselleni sellaisen ihmisen kummiksi, että tehdessämme askeleita, hän kertoi omasta elämästään kaiken ja sitä kautta helpotti omaa kertomistani huomattavasti.
No mitä neljännessä askeleessa olisi hyvä käydä läpi? Iso Kirja kehoittaa tekemään listaa kaunan kohteista, eli ihmisistä, instituutoista ja periaatteista, joihin joskus oli suuttunut. Sen jälkeen käydään tekemään listaa ihmisistä, joita itse omalla käytöksellään on loukannut(samalla toteutuu 8. askel), sen jälkeen listataan asioita joita kohtaan tuntee tai on tuntenut pelkoa ja viimeisempänä, muttei vähäisimpänä käydään läpi sukupuolisuhteita, ne kun tahtovat varsinkin alkoholistilla olla kaiken kirjavia. Jos ihminen tekee tätä askelta itselleen rehelliseltä pohjalta, on vaikutukset omaan oloon huomattavia. Vuosikymmeniä piilossa olleet asiat tulevat päivän valoon ja yleensä samalla osoittautuvat kuviteltua pienemmiksi. Omassa päässä kun tahtoo paisutella asioita kohtuuttomasti.

Jos askeleen tekee esim. kummin kanssa, niin samalla voi suorittaa viidennen askeleen, mutta siitä kerron taas seuraavassa kirjoituksessani. Vaimo lähti illaksi ryhmään, niin varjellakseni asuntomme pyörremyrskyyn verrattavista tuhoista, on ehkä viisainta lopettaa kirjoittaminen tähän ja mennä valmistelemaan jälkikasvua unten maille..

Se pitää vielä lisätä, että käsiteltyään omia huonoja piirteitään, ei kannata jäädä pyörimään niiden ympärille, vaan rohkeasti kohti seuraavaa askelta, eli myöntämään omat löydöksensä jollekkin toiselle ihmiselle ja sen jälkeen anteeksi anto ja asioiden taakseen. jättäminen.

Sitten voi hyvillä mielin keskittyä miettimään mitä hyviä piirteitä itsestään löytää. Omalla kohdallani tapahtui melkoinen muutos suhtautumisessa omaan itseeni, kun sain käsiteltyä omat vikani, myönnettyä ne kummilleni ääneen ja jättämällä ne sitten taakseni. Sen jälkeen aina tasaisin väliajoin löydän itsestäni aina lisää hyviä luonteenpiirteitä.
Minulla suurin muutos on juuri ollukin siinä, että aikaisemmin pyörin armottoman itsesäälin vallassa ja aivan hukassa erilaisten roolieni alla, mutta tutustuttuani itseeni tarkemmin, olen löytämässä tietoisuuden itsestäni ja omista vahvuuksistani.

AA:n 3. Askel

"Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan--sellaisena kuin Hänet käsitimme"

Tässä kohtaa itselleni aluksi nousi kapina mieli, kuten varmaan monella muullakin. Askel sinällään on helppo ottaa, jos ensin saa vain sisäistettyä itselleen, mitä se omalla kohdalla mahtaisi pitää sisällään. Jotenkin tuntuu siltä, että tässä kohtaa suomennos ei palvele alkuperäistä tekstiä, koska alkuperäisessä tekstissä puhutaan tahdon suuntaamisesta, hyvää voimaa, Jumalaa kohden. Toisin sanoen mukauttamaan omaa ajatusmaailmaansa siihen suuntaan, että mahdollisimman vähän tarvitsisi kapinoida, saati katkeroitua tapahtuvia asioita kohtaan. Tietysti aivan aluksi ihmisen olisi hyvä luovuttaa tahtoaan alkoholismin suhteen ja se tapahtuu yksinkertaisesti luovuttamalla omavoimaisen taistelun ja opettelemalla käymään ryhmässä ja turvautumaan siihen(valitettavan useassa tapauksessa vain tahdotaan juuttua tähän tilaan, tietämättä siitä, kuinka antoisaa elämä voisikaan olla opettelemalla luovuttamaan myös elämänsä suhteen). Myöhemmässä vaiheessa, jos tulee tarve, niin voi alkaa miettiä tahdon ja elämän luovuttamista. Itselläni on kokemus vaikeasta tiestä tämänkin askeleen kohdalla. Liiallinen järkeistäminen on tehnyt loppuen lopuksi yksinkertaisesta asiasta todella monimutkaisen. Oman hankaluutensa omalla kohdallani on tuonut lapsuudessa tapahtuneet jatkuvat luottamuksen menettämiset suhteessa vanhempiin ihmisiin ja siitä kasvanut luottamuspula kaikkea ja kaikkia kohtaan. Heti kun hieman alkaa osata luovuttaa ja luottaa, mielen valtaa jo kohta epäilys. Oikeasti tuska on kasvattanut tässäkin ja olen tullut huomaamaan sen, että mitä vähemmän asettaa itselleen tai muille turhia vaatimuksia, sitä helpompaa ja tasapainoisenpaa elämä voi olla.

Esimerkki 1:

Olen saanut halun opiskella ja saada itselleni hyvän ammatin. Haen kouluun ja valmistaudun valintakokeisiin. Mieleeni alkaa tulvahdella ajatuksia tulevasta ja halu opiskella vain lisääntyy lisääntymistään. Pikku hiljaa mieleni valtaa vaatimus siitä, että minulla on yhtä tyhjän kanssa elämä, jos en pääsekkään nyt opiskelemaan. Päässä alkaa pian kiehua. Mikäs avuksi?

Tahdon luovuttamista vasta löydetyn Kaitselmuksen huomaan..

Aluksi valmistaudun parhaani mukaan valintakokeisiin ja käyn tekemässä niissä parhaani. Sen jälkeen vain odottelen kärsivällisesti koetuloksia ja suunnittelen alustavasti mitä voisin tehdä, jos en pääsekkään haluamaani kouluun nyt syksyllä. Olo helpottuu ja pian huomaan luottavani siihen, että kävi miten kävi, se kuitenkin on minun parhaakseni. Lopputuloksena saan koulupaikan ja säästän itseni armottomilta tuskatiloilta, joita mielikuvitukseni olisi jatkuvasti valmis loihtimaan.

esimerkki 2:

Vaimoni kanssa alamme odottaa lasta ja suunnittelemme jo kuumeisesti kaikkea vauvan syntymiseen liittyvää(aikaisemmat raskaudet kun ovat menneet loppuun asti normaalisti, niin miksi ei sitten tämäkin). Eräänä iltana vaimoni huutaa wc:stä itkuisen kuuloisena. Verinen vuoto on alkanut. Mieleni valtaa armoton pettymys ja viha. Kyselen, miksi, miksi?? Menemme seuraavana aamuna terveyskeskukseen ja lääkäri epäilee keskenmenoa, mutta sanoo varmuuden asiasta saatavan vasta parin päivän kuluttua ultrassa. Alan miettiä ensin kaikkea katkerana ja tuntuu siltä, että eikö nämä menetykset elämässäni jo pikku hiljaa alkaisi riittämään. Juttelemme ja itkemme vaimoni kanssa yhdessä toisiimme tukeutuen ja kun asiaan tulee varmuus muutaman päivän päästä, meillä on jo ajatuksena "Tapahtukoon sinun tahtosi, eikä meidän" Tietysti suru on käsinkosketeltava, kun keskenmeno varmistuu, mutta toisaalta sitä on helpompi miettiä siltä kannalta, että kaikella tarkoituksensa, hän ei ollut valmis elämään täällä. Lopputuloksena voin sanoa, että tässä tapauksessa tahdon luovuttaminen elämän suhteen toi edelleen läheisemmät välit minun ja vaimoni välille ja antoi hurjan paljon enemmän perspekstiiviä miettiä asioita huomattavasti vähemmän itsestäänselvyytenä pitäen. Nyt onnellisesti odotamme uutta vauvaa ja viikkoja on jo 27 takana.
Toinen vaihtoehto olisi ollut katkeroitua omien vaatimuksiensa alla ja siten pahimmillaan luopua koko asiasta. Elämä opettaa.

Lopuksi siteeraan AA:n Tyyneysrukousta, jossa mielestäni kiteytyy pääpiirteissään kolmannen askeleen sisältö..

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväkysä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon Sinun tahtosi, eikä minun".

AA:n 2. Askel

"Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme."

AA ei sinällään vaadi ketään uskomaan mihinkään. Askeleet ovat vain joukko ehdotuksia, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi taistelussa alkoholismin orjuuttavaa voimaa vastaan.

Oma kokemukseni toisesta askeleesta kitetyy seuraavalla tavalla. Kun menin AA-ryhmään, olin Jumalan kieltäjä tai paremminkin erinäisten pettymysten kautta menettänyt uskoni. Olin pettynyt elämässäni kaikkeen, itseeni, vanhempiini, ystäviini, Jumalaan ja elämään yleensä. Ajattelin, koska maailma on näin epäoikeudenmukainen, ei voi olla olemassa rakastavaa Jumalaa.

Aloitin AA taipaleeni opettelemalla käymään säännöllisesti ryhmässä ja luottamalla muiden holistien kokemuksiin siitä, että ryhmässä käymällä saavuttaa raittiutta, vaikkei aluksi itse ohjelmasta mitään ymmärtäisikään. Toisin sanoen käytin ryhmää korkeampana voimana ja se toimikin jonkin aikaa.

Oikeastaan isäni kuolema oli tapahtumana sellainen, joka laittoi minut miettimään Jumalan olemassa oloa. Pitkästä aikaa ristin käteni ja tapailin rukousta saadakseni voimia kestää menetyksen tuoma armoton suru.
Kaiken kaikkiaan juuri isäni kuolema ja varsinkin hautajaisten järjestäminen ja niiden jälkeinen aika lähensi tietoista yhteyttäni Jumalaan. Aloin miettimään elämää syvällisemmin ja selvittyäni kaikesta tuskasta ajatukseni alkoi pyöriä sen tosi asian ympärillä, että olisiko sittenkin olemassa jokin Voima, joka määrää meidän elinpäivämme ja tarpeen vaatiessa antaa meille voimia selvitä vaikeuksista voittajina. Minulla suurin muutos tapahtui juuri löydettyäni elämääni nöyryyttä ja alkaessani ajatella asoita siltä pohjalta, ettei minun tarvitse yksin pystyä kaikkeen ja avun pyytäminen ei olekkaan heikkoutta vaan päinvastoin osoitus vahvuudesta ja rohkeudesta.

Nyt pari vuotta kuljettuani ryhmässä olen oppinut uskomaan Korkeampaan ja hänen kykyynsä palauttaa terveyteni. Olenhan vapautunut viina-, pilleri- ja peli himoista ja yhtenä suurimmista osoituksista olen toipunut suurimmasta osasta erilaisia pelko- ja paniikki tiloja, joita minulla lääkkeiden käytön aikana vielä oli.

Onko kaiken takana säännöllinen ryhmässä käyminen tai Jumala, se olkooon jokaisen itsensä vapaasti valittavana..Minä luotan omalla kohdallani omaan Korkeampaan Voimaani ja minulla muu ei toimisikaan..

AA:n 1. Askel

"Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme ominvoimin kyenneet selviytymään."

Mennessäni AA-ryhmään ja ensimmäisen kerran kuullessani asiasta, mietin kuinka tyhmältä vaikuttaa se, että riipuvaisuuksissa ratkaisuna olisi voimattomuutensa myöntäminen. Nyky hetkessä ymmärrän oman kokemukseni kautta sen, että toipuminen on mahdotonta niin kauan kuin ihmisellä on hiemankin kuviteltua omavoimaisuutta asiassa. Päihderiippuvuus on niin vakava sairaus, että siitä toipumiseksi on löydettävä nöyryys myöntää tosi asia, ettei yksin selviä ja sitä kautta tulla valmiiksi ottamaan vastaan apua. Apu voi aluksi olla kuntoutusta, tai keskustelu apua esim. A-klinikalla. Mutta oman kokemukseni perusteella olen sitä mieltä, että halutessaan päästä kokonaan irti päihteistä ja halutessaan toipua päihderiippuvuudesta, tarvitsee jatkuvaa vertaistukea ja juuri siihen AA-ryhmä on oiva paikka.Kuten aikaisemmin kerroin, itselläni löytyi roppakaupalla ennakkoluuloja asiaa kohtaa, mutta kaikki osoittautui perättömiksi. Itseasiassa juuri ryhmässä olen oppinut rehellisesti puhumaan itsestäni, omista tunteistani jne.Esimerkiksi isäni kuoltua koin yhtenä tärkeimmistä kanavista käsitellä suruani ja kokemaani menetystä, juuri AA-ryhmän ja jälkeenpäin mietittynä juuri se osaltaan auttoi minua pääsemään asian kanssa sinuiksi. Toisaalta huomasin myös sen, että ryhmä hyväksyy minut sellaisena, kuin olen, eikä minun tarvitse yrittää olla yhtään enempää kuin oikeasti olen(aikaisemmin elin erilaisia rooleja apuna käyttäen).Tänä päivänä tiedostan sen, että niin kauan kuin olen valmis myöntämään, että olen voimaton riippuvaisuuksiini nähden(yksin), niin kauan myös tiedostan sen ettei minun tarvitse miettiä voisinko kohtuudella kokeilla ottaa esim. paria pulloa olutta. Tiedän varmaksi sen, että sortuessani vääränlaiseen omavoimaisuuteen, annan sairaudelleni vallan ja siitä seurauksena ajatukseni muuttuvat kielteiseksi ja kohta olen leikkimässä tulella. Alkoholistilla juominen, kun ei ole tahdonvoimasta kiinni, vaan ottaessaan yhdenkin ryypyn, alkoholisti antaa sairudelleen periksi ja se johtaa pahimmassa tapauksessa ennenaikaiseen kuolemaan. Onnekseni minä olen herännyt ajoissa, vaikka lähellä kuolemaa kävinkin useamman kerran. Tänään minun ei tarvitse enää taistella mitään, eikä ketään vastaan, ei edes alkoholia. Kun tiedostan olevani voimaton, minun ei tarvitse tänään miettiä, voinko normaalisti ottaa pari olutta.

Askeleen jälkimmäinen osa, voimattomuus omaan elämään nähden mielestäni tarkoittaa sitä, että saavuttaakseen tasapainoisen elämän, ihmisen on hyvä opetella luottamaan toisiin ihmisiin ja niin halutessaan Jumalaan. Eli omavoimaisia vaatimuksiaan on hyvä pyrkiä luovuttamaan pois ja opetella hyväksymään vallitsevat olosuhteet, sellaisina kuin ne kulloinkin ovat. Itsekkyydestä pois opetteleminen vie aikaa, mutta ainakin omassa elämässäni siitä on seurannut pelkästään positiivisia kokemuksia.

Minun mielestäni alkoholistin, joka on löytämässä oman pohjansa ja miettii hakevansa apua AA-ryhmästä, kannattaa käydä ryhmässä useita kertoja, ennemmin kuin liian hätäisesti tehdä päätöstä siitä, onko ryhmästä apua, vai ei.

Kaikki halukkaat vain rohkeasti kokeilemaan. Ainoa mitä menetätte, on kauhean paha olo..

Kokemukseni AA:n 12 askeleesta

Kuten tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, tarkoitukseni oli kirjoittaa omia kokemuksia AA:n 12 askeleesta ja siitä miten itse olen minkäkin askeleen sisäistänyt.

Joten pidemmittä puheitta seuraavasta aloitetaan..

Oman näköinen lomareissu

Me teimme lasten kanssa parin päivän matkan mummolaan. Itselleni tuli mieleen oma lapsuus ja se, kuinka vanhempieni kanssa silloin kuljettiin asuntovaunulla ympäri Suomen. Milloin oltiin Puuhamaassa, milloin Särkänniemessä jne. Muistelen noita aikoja lämmöllä, vaikka itselläni ei tällä hetkellä olekkaan taloudellisesti mahdollista tarjota samaa omille lapsilleni. Mutta toisaalta muistellessani omaa lapsuuttani, juuri mummolassa vietetyt ajat tuovat mukavia muistoja.

Huomasin kyllä parin viime päivän aikana, että lapsille näyttää olevan tärkeintä se, että vanhemmat ovat läsnä, vaikka yhteinen tekeminen olisikin esimerkiksi ongella istumista tai uimassa käymistä. Pääasia, että lapsilla on hauskaa. Esimerkiksi 4-vuotias poikani oli onnensa kukkuloilla, kun hän sai isin kanssa istua ongella, eikä saalis ollut pääasia.

Itselleni eräs antoisimmista tapahtumista matkan aikana oli vaimoni kanssa tehty vierailu samaisessa kuntoutus paikassa, josta itse reilu 2 vuotta sitten aloittelin tätä uutta elämää. Kokemus oli todella antoisa kaikin puolin. Vietimme päivän ryhmässä ja sain itse ns. saattaa sanomaa toipumisen mahdollisuuksista omien kokemuksieni kertomisella ja sain kuunnella ihmisten kertovan mitä mietteitä heillä mielessä liikkuu kun ovat opettelemassa ajatukseen viinattomasta elämänmallista. On todella mukavaa huomata pystyvänsä antamaan ihmisille jotakin, kun kertoo oman kokemuksensa ja sitä kautta saa herätettyä ihmisessä hieman toivoa uudesta mahdollisuudesta.

Itselläni on ollut jo jonkin aikaa tarve jakaa omia kokemuksiani muutoinkin kuin pelkästään ryhmässä käymisen yhteydessä. Jotenkin minulla on ollut välillä vaikeuksia omien jännitys olojeni kanssa, koska toisaalta minulla on ollut halu tehdä 12. askeleen työtä enemmänkin, mutta johtuen jännittämisestäni, en ole vielä päässyt asiaa toteuttamaan kunnolla.
Olen kyllä viime aikoina miettinyt tyytyväisenä sitä, että saatuani itselleni AA-kummin ja tehtyäni askeleet opastettuna, olen sen jälkeen opastanut askeleet muutamalle ihmiselle ja kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Eli minulla on itselläni kokemus siitä, kuinka antamalla eteenpäin sitä, mitä on ilmaiseksi saanut, saa koko ajan itse lisää.

Toisaalta eräs syy miksi aloittelin tämän blogin kirjoittamista, oli juuri tarve kertoa omista toipumiskokemuksista ja tällä tavallahan tämä onnistuu, ilman että tarvitsee vielä jännittää ihmisten kanssa keskustelemista. Uskon kyllä että elämä etenee juuri niin kuin on tarkoitettu ja jos niin on tarkoitettu, minäkin saan voimia ja rohkeutta toteuttaa sanoman saattamista esimerkiksi käymällä sairaaloissa tai juuri noissa kuntoutuspaikoissa puhumassa. Tällä hetkellä mennään tällä tapaa..

Seuraavaksi ajattelin aloittaa sellaisen projektin, jossa käyn hieman omien kokemuksieni avulla läpi tuota AA:n 12 askeleen ohjelmaa. Mutta siitä lisää seuraavissa kirjoituksissa..

Tämän päivän "teesit"

"Tuska on kaiken hengellisen kehityksen koetinkivi--juomisen aiheuttamat tuskat kulkivat raittiuden edellä ja tunne-elämän myllerrys tyyneyden edellä."

"Vikojemme pääsyynä on ollut itsekeskeinen pelkomme--ennen kaikkea pelko siitä, että menettäisimme jotakin, jonka jo omistamme, tai että emme saisi sitä, mitä ehdottomasti vaadimme. Jos elämämme perustuu täyttymättömiin vaatimuksiin, olemme jatkuvasti tasapainottomia ja pettyneitä."

Edellä olevat AA-tekstit sopivat kuin nyrkki silmään minun tämän hetken tuntemuksiini. Olen käynyt jälleen muutaman vaikean viikon tullakseni jälleen huomaamaan saavuttaneeni erään kilometripylvään tässä uudessa elämänpolussani.

Mitä tapahtui..

Olin muutaman viikon hieman alamaissa ja mietin aina vähän päästä, että mikä vastustaa. Sitten keskustelin tuntemuksistani erään läheisen ystäväni kanssa ja löysin jälleen palasen itseäni. Tämä palanen liittyi lapsuuteen ja nuoruuteen, sekä noina aikoina kokemiini pelon tunteisiin. Pelkäsin isääni aivan kauheasti tai oikeastaan pelon sekaisin tuntein palvoin ja kunnioitin häntä(jälleen eräs asia, jonka isäni minuun juurrutti..kunnioita vanhempiasi). Toinen pelkoni aihe oli jatkuvat kiusaamiset koulussa. Tuohon aikaan en vain osannut käsitellä pelkojani ja minun täytyi niistä jotenkin selvitä. Selvisin luomalla itselleni erilaisia "pakkotoimintoja", joita tekemällä ja joita toistamalla sain pelon katoamaan hetkeksi. Siis tein pakonomaisesti jotakin ja sitä kautta rauhoitin itseäni. No miten tämä liittyy nyky hetkeen?
Siinä, että tiettyjä ärsykkeitä saadessani, alan toimia samalla tavalla..pakonomaisesti. Jos ei muuta niin keskityn totaalisesti tarkkailemaan omaa oloa ja yritän mennä pelon läpi. No se kun ei onnistu, niin oravanpyörä alkaa taas pyörimään. Paniikkihäiriömäisesti psyykkaan itselleni paniikin liialla itseni ja oloni tarkailulla. Miten sitten päästä tuosta eroon?
Luottamuksen kautta..siis pelon alkaessa nousta, soitan vaikka ystävälleni, turvaudun rukoukseen tms..Kunhan vain saan käännettyä huomioni pois itsestäni ja pelon tunteestani. Yleensä puhumalla asioista ääneen tulee huomanneeksi, että omassa mielikuvituksessaan loihtii asioista huomattavan paljon suurempia, kuin ne oikeasti ovatkaan.

Lisäksi saavutin itselleni tietoisuuden vallitsevista olosuhteista. Olen miettinyt jo pidemmän aikaa sitä, kuinka elämässäni kaikki asiat ovat juuri niin hyvin, kuin ne vain voisivat olla, mutta siltikään en ole sisäisesti tuntenut siitä oikein kiitollisuutta. No viime Lauantai-iltana tahdoin vanhemman poikani mukaan lähtiessäni iltakävelylle(hän on juuri vasta oppinut ajamaan pyörällä ja tietysti lähti mukaan aivan innoissaan). Kävellessäni ja mietiskellessäni elämää minulle sitten iski sellainen ajatus päähän, että mitä me ihmiset etsimme koko elämämme ajan? Rakkautta, Turvaa ja Luottamusta. Mietin, että minullahan on jo ne kaikki..Vaimo ja lapset, joita minä rakastan ja jotka rakastavat minua. Koti, jonka tunnen omakseni ja jossa tunnen oloni turvalliseksi. Korkeampi Voimani ja muutama ystävä, joihin voin luottaa kuin kallioon. Mitä enempää ihminen tarvitsee? En minä ainakaan mitään. Eli jos minun matkani täällä ajassa päättyisi tänään, niin lähtisin onnellisena miehenä, joka on kokenut todella paljon ja saanut armosta kaiken.
No toisaalta toivon kylläkin, että saan vielä pitkään, pitkään jatkaa taivallustani, koska nyt minulla alkaa olemaan sellaiset työkalut elämää varten, etten juurikaan epäröi, etteikö siitä olisi mahdollisuus ottaa irti kaikkea, mitä se ikinä tuokin tullessaan.

Nyt lähden laittamaan pienimmille veijareilleni iltapalaa, joten kiitollisin mielin eteenpäin..

Kiitollisuus saadusta hyvästä

Minulla on ollut todella mielenkiintoisia muutamat viime päivät. Olen miettinyt omia olojani ja nyt olen tullut siihen tulokseen, että ihmisellä on tarkoitus itsetutkistelun kautta löytää omat luonteenviat ja sen jälkeen pyrkiä muokkaamaan itseään siihen suuntaan, että voisi olla ihmisenä ihmisten joukossa, hyväksyä itsensä ja vallitsevat olosuhteet.

Itselläni on nyt muutaman päivän ajan ollut erinäisiä pelkoja ja ahdistuksia. Mietittyäni asioita olen tullut siihen tulokseen, että minun kohdallani pelkojen tarkoituksena on muokata minusta ihminen, joka ottaa toiset ihmiset huomioon ja tarpeen tullen osaa myös turvautua toisten ihmisten apuun. Toisin sanoen karsia pois turhat itsekkyydet ja omavoimaisuudet ja pyrkiä elämään elämää, hyväksymällä asioita, joita ei voi muuttaa ja muuttaa mitkä voi.

Aikaisemmin olen sortunut itsesääliin ja katkeruuteen, jos olo on ollut masentunut. Nyt mietittynä olen edelleen taipuvainen säälimään itseäni, mutta onnekseni minulla on ihmisiä ympärillä, jotka estävät minua putoamasta kovin syvälle. Siksi toisekseen osa minun matalapaineestani on tarkoitettu sitä varten, että oppisin luottamaan omaan Korkeampaani ja pyytämään voimia myös Häneltä, eli luovuttamaan elämääni siltä osin, kun en siihen pysty vaikuttamaan (esimerkiksi tulevaisuuden suhteen).

Tällä hetkellä olo on kiitollinen ja rauhallinen. Kiitollinen oivalluksista, joita taas itsestäni olen saanut tehdä. Jälleen olen matkalla kohti parempaa itsetuntemusta ja parempaa tulevaisuutta. Nyt poika hihkuu jatkamaan pallon potkimista tuonne ulos, joten jätän miettimisen taas myöhempään hetkeen..