"Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan--sellaisena kuin Hänet käsitimme"
Tässä kohtaa itselleni aluksi nousi kapina mieli, kuten varmaan monella muullakin. Askel sinällään on helppo ottaa, jos ensin saa vain sisäistettyä itselleen, mitä se omalla kohdalla mahtaisi pitää sisällään. Jotenkin tuntuu siltä, että tässä kohtaa suomennos ei palvele alkuperäistä tekstiä, koska alkuperäisessä tekstissä puhutaan tahdon suuntaamisesta, hyvää voimaa, Jumalaa kohden. Toisin sanoen mukauttamaan omaa ajatusmaailmaansa siihen suuntaan, että mahdollisimman vähän tarvitsisi kapinoida, saati katkeroitua tapahtuvia asioita kohtaan. Tietysti aivan aluksi ihmisen olisi hyvä luovuttaa tahtoaan alkoholismin suhteen ja se tapahtuu yksinkertaisesti luovuttamalla omavoimaisen taistelun ja opettelemalla käymään ryhmässä ja turvautumaan siihen(valitettavan useassa tapauksessa vain tahdotaan juuttua tähän tilaan, tietämättä siitä, kuinka antoisaa elämä voisikaan olla opettelemalla luovuttamaan myös elämänsä suhteen). Myöhemmässä vaiheessa, jos tulee tarve, niin voi alkaa miettiä tahdon ja elämän luovuttamista. Itselläni on kokemus vaikeasta tiestä tämänkin askeleen kohdalla. Liiallinen järkeistäminen on tehnyt loppuen lopuksi yksinkertaisesta asiasta todella monimutkaisen. Oman hankaluutensa omalla kohdallani on tuonut lapsuudessa tapahtuneet jatkuvat luottamuksen menettämiset suhteessa vanhempiin ihmisiin ja siitä kasvanut luottamuspula kaikkea ja kaikkia kohtaan. Heti kun hieman alkaa osata luovuttaa ja luottaa, mielen valtaa jo kohta epäilys. Oikeasti tuska on kasvattanut tässäkin ja olen tullut huomaamaan sen, että mitä vähemmän asettaa itselleen tai muille turhia vaatimuksia, sitä helpompaa ja tasapainoisenpaa elämä voi olla.
Esimerkki 1:
Olen saanut halun opiskella ja saada itselleni hyvän ammatin. Haen kouluun ja valmistaudun valintakokeisiin. Mieleeni alkaa tulvahdella ajatuksia tulevasta ja halu opiskella vain lisääntyy lisääntymistään. Pikku hiljaa mieleni valtaa vaatimus siitä, että minulla on yhtä tyhjän kanssa elämä, jos en pääsekkään nyt opiskelemaan. Päässä alkaa pian kiehua. Mikäs avuksi?
Tahdon luovuttamista vasta löydetyn Kaitselmuksen huomaan..
Aluksi valmistaudun parhaani mukaan valintakokeisiin ja käyn tekemässä niissä parhaani. Sen jälkeen vain odottelen kärsivällisesti koetuloksia ja suunnittelen alustavasti mitä voisin tehdä, jos en pääsekkään haluamaani kouluun nyt syksyllä. Olo helpottuu ja pian huomaan luottavani siihen, että kävi miten kävi, se kuitenkin on minun parhaakseni. Lopputuloksena saan koulupaikan ja säästän itseni armottomilta tuskatiloilta, joita mielikuvitukseni olisi jatkuvasti valmis loihtimaan.
esimerkki 2:
Vaimoni kanssa alamme odottaa lasta ja suunnittelemme jo kuumeisesti kaikkea vauvan syntymiseen liittyvää(aikaisemmat raskaudet kun ovat menneet loppuun asti normaalisti, niin miksi ei sitten tämäkin). Eräänä iltana vaimoni huutaa wc:stä itkuisen kuuloisena. Verinen vuoto on alkanut. Mieleni valtaa armoton pettymys ja viha. Kyselen, miksi, miksi?? Menemme seuraavana aamuna terveyskeskukseen ja lääkäri epäilee keskenmenoa, mutta sanoo varmuuden asiasta saatavan vasta parin päivän kuluttua ultrassa. Alan miettiä ensin kaikkea katkerana ja tuntuu siltä, että eikö nämä menetykset elämässäni jo pikku hiljaa alkaisi riittämään. Juttelemme ja itkemme vaimoni kanssa yhdessä toisiimme tukeutuen ja kun asiaan tulee varmuus muutaman päivän päästä, meillä on jo ajatuksena "Tapahtukoon sinun tahtosi, eikä meidän" Tietysti suru on käsinkosketeltava, kun keskenmeno varmistuu, mutta toisaalta sitä on helpompi miettiä siltä kannalta, että kaikella tarkoituksensa, hän ei ollut valmis elämään täällä. Lopputuloksena voin sanoa, että tässä tapauksessa tahdon luovuttaminen elämän suhteen toi edelleen läheisemmät välit minun ja vaimoni välille ja antoi hurjan paljon enemmän perspekstiiviä miettiä asioita huomattavasti vähemmän itsestäänselvyytenä pitäen. Nyt onnellisesti odotamme uutta vauvaa ja viikkoja on jo 27 takana.
Toinen vaihtoehto olisi ollut katkeroitua omien vaatimuksiensa alla ja siten pahimmillaan luopua koko asiasta. Elämä opettaa.
Lopuksi siteeraan AA:n Tyyneysrukousta, jossa mielestäni kiteytyy pääpiirteissään kolmannen askeleen sisältö..
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväkysä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Tapahtukoon Sinun tahtosi, eikä minun".