Taas on vierähtänyt kolme viikkoa viimeisestä päivityksestäni. Jälleen majailen Helsingissä, Pelirajat'on koulutuksen toisella lähijaksolla. Olo on väsynyt, mutta onnellinen.
Olen kiitollinen todella paljosta. Viimeisten viikkojen aikana on taas ehtinyt tapahtua paljon. Edellisen kerran tänne kirjoittaessani pohdin sitä, kuinka pelot ovat rajoittaneet elämääni hyvin pitkään. Tänään voin kiitollisena todeta noiden aikaisempien pelkojen jääneen kokonaan taakse.
Vielä pari vuotta sitten, en olisi voinut kuvitellakkaan meneväni esimerkiksi luokan eteen koulussa puhumaan edes muutamalle ihmiselle. Nyttemmin olen tehnyt sitä enemmän kuin säännöllisesti. Lisäksi olen aloittanut tuon Pelirajat'on koulutuksen kautta saadun opin avittamana kyseisen vertaisryhmän. Olen ollut pitämässä ATK-koulutusta asukastuvallamme. Olen ilmoittautunut kunnallisvaaliehdokkaaksi. Lisäksi olen käynyt jo useita kertoja pitämässä näitä kokemusasiantuntija luentoja, joista viimeisimmässä kuulijoina oli reilut 30 sairaanhoitaja opiskelijaa. Tuon tilaisuuden jälkeen juttelin kyseisten opiskelijoiden sekä heidän opettajansa kanssa ja sieltä tulleen suoran palautteen motivoimana, olen ajatellut tässä loppusyksyn aikana laatia tarvittavat paperit sekä laskelmat, aloittaakseni vuoden vaihteessa yksityisyrittäjänä, tarjoten noita luentoja erilaisille oppilaitoksille sekä muille tahoille, joiden ihmiset ovat tekemisissä riippuvuussairauksista kärsivien ihmisten kanssa.
Lisäksi kehittelin tuota ideaa jo siten, että mikäli saan hankittua tarpeeksi kiinnostuneita tahoja, voisin alkaa kiertää pitämässä luentoja vaimoni kanssa yhdessä, jolloin samassa paketissa olisi tarjolla sekä omakohtainen kokemus ongelmaisen silmin tarkasteltuna, että läheisen näkökulmasta nähtynä. Se miten tämän asian kanssa käynee, jää nähtäväksi, mutta tällä hetkellä suhtaudun asiaan positiivisen myönteisesti. Luottaen siihen, että asiat, joiden on tarkoitus tapahtua, tapahtuvat kyllä.
Lopuksi totean tähän vielä sen, että oikeastaan ainoa hieman negatiivinen asia tällä hetkellä elämässäni on se, että innostuessani yhtäaikaa monesta erilaisesta, mielenkiinoisesta asiasta, tulen huomanneeksi sen, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. No onneksi olen oppinut tarkastelemaan tekemisiäni siten, että kun havainnoin jonkin asian vaativan korjausta, olen valmis tuon korjauksen tekemään ilman sen suurempia murehtimatta. Elämä ei tarvitse minua. Minä tarvitsen elämää.
Näillä pohdinnoin, aurinkoa elämäänne rakkaat kanssamatkaajat. Olkoot tuulet myötäisiä elämänne merellä.