Kuten otsikko jo kertoo, olen onnistunut säilyttämään kipinän liikkumiseen, päivän kerrallan. Tässä hetkessä alan kokea onnistumisen tunteita, kun alun takeltelun jälkeen hienoinen kunnon kohoaminen alkaa näytää merkkejä.
Hetkittäin karkaan suuruudenhuulluuteen tässäkin asiassa, mutta jo samalla päivää huomaan hillitä vauhtia, paikkojen kipeytyessä oikein kunnolla. Olen käynyt kerran viikossa uimassa. Pari kolme kertaa lenkillä ja kaksi kertaa viikossa salilla.
Tämä projektini tuo minussa esiin samankaltaisia tuntemuksia, joita juodessani koin. Kaiken tulisi tapahtua heti, eikä viidestoista päivä. Haluaisin jo kyetä juoksemaan vähintään kymmenen kilometriä ja senkin vielä ilman hengästymistä. No onneksi tunnistan itsessäni nuo vääristymät ja sitä kautta kykenen tekemään niille jotakin.
Onneksi en ole kuitenkaan repinyt itseäni niin piippuun, etten enää haluaisi jatkaa, se kun on ollut riesana minulla viimeisen pari vuotta saadessani liikunnasta jonkinlaisen kipinän. Esimerkiksi viime kerralla innostuin kaverin kanssa pelaamaan sulkapalloa ja minulla kun ei ole ollut minkäänlaista peruskuntoakaan viime vuosina, niin parin tunnin intensiivinen palloilu toi palkkioksi kolmen viikon kivut jalkoihin, selkään ja käsiin. Yritä siinä sitten liikkua terveellisesti :)
Tässä hetkessä pyrin siis saamaan peruskuntoni siihen kuosiin, että juoksulenkit alkavat onnistua ilman että ensimmäisen sadan metrin jälkeen jalat kramppaa, pummppu pettää tai keuhkot huutaa hoosiannaa. Tuohon tavoitteeseen pyrin pääsemään viimeistään loka-marraskuun vaihteeseen mennessä, jotta voisin alkaa kunnolla harjoitella varsinaisesti maratonia varten. Pitkä on matka, mutta askel kerrallaan eteenpäin tai jos ei muuta, niin kohti realistisia tavoitteiden asetteluita :) Hyvää viikkoa kaikille, voikaa hyvin!
Taivaasta on nykyään muodostunut minulle mielikuvissani suunta jota kohden pyrin.
tiistai 23. elokuuta 2011
sunnuntai 14. elokuuta 2011
Maraton matkalla: Kuntoilun aloitus
Olen tunnetusti ihminen, joka saa jos jonkinlaisia päähänpistoja. Lähipiirini osaa jo nykyään suhtautua ideoihini enemmän kuin varauksella. Toisaalta kuluneet vuodet ovat osoittaneet sen, että saadessani jostain asiasta sellaisen kipinän, että myös alkuhuuman jälkeen tavoite pysyy, niin siinä tapauksessa olen valmis mihin tahansa, jotta asetetun tavoitteen myös saavutan.
Kuten tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani jo kerroin, olen alkanut kuntoilla. Aluksi minulla oli heti sellainen ajatus, että ensi kesänä olen sitten maratoonille valmis, mutta näin neljännen viikon kynnyksellä, tuo tavoite alkaa tuntua yht' äkkiä ihan realistiselta. Vaikken olekkaan liikkunut kuluneeseen pariinkymmeneen vuoteen kuntoilun merkeissä ollenkaan.
Jos nyt kuitenkin tässä asiassa otan sellaisia pieniä, päivän kerrallaan askelia, kuten elämässä tänään olen oppinut ottamaan, niin tämäkin asia sitten asettuu ajanmyöten siihen kuosiin, kuin sen on tässä hetkessä tarkoitus asettua.
Silti ajattelin tässä hetkessä alkaa kirjoitella tänne hieman tuntemuksia siitä, mitä tällaiseen projektiin ryhtyminen tuo tullessaan, enkä siis aivan heti ole kirvestä valmis heittämään kaivoon, vaikka toisaalta olen nyky hetkessä oppinut elämään siten, että mikäli jokin suunnitelmani ei ota tässä hetkessä onnistuakseen, on sen vain tarkoitus onnistua jossain toisessa hetkessä, kunhan kaikki olosuhteet ovat suotuisia.
Tähän alkuun kerrattakoon siis, että olen kuluneen reilun kolme viikkoa säännöllisesti kuntoillut. Aloittaen kolmesta puolentunnin kävelylenkistä, kiristäen tässä hetkessä siihen, että käyn neljä-viisi kertaa viikon aikana lenkillä, kävellen aina kerrallaan kolme minuuttia, juosten kaksi minuuttia, kävelen kolme jne..
Tarkoitus olisi tässä hetkessä se, että alkaisin viikottain käymään pari kertaa salilla, (homma, jonka tälle viikolle aloitin), pari-kolme kertaa viikossa lenkillä ja kerran viikossa uimassa. Tuota hommaa jatkaisin, kunnes peruskuntoni on siinä kuosissa, että jaksan juosta kymmenen kilometria yhtäsoittoa. Mikäli isompia ongelmia ei ilmene, uskoisin tuon tason saavuttavani viimeistään lokakuun puolivälin tienoissa. Sen jälkeen muutoin samalla suunnitelmalla eteenpäin, mutta tarpeen vaatiessa, lisäisin yhden juoksulenkin ohjelmaan lisää.
Tuohon kun huomioidaan se, että minulla alkaa viimeisen vuoden opinnot amk:ssa, joten syksyn aikana olisi tarkoitus kasailla loppytyö, niin jos mitään ihmeellistä mutkaa matkalle ei eksy, uskoisin ainakin tuon lokakuun tavoitteen saavuttavani suht kivuttomasti.
No kuten todettua, päivä kerrallaan eteenpäin.
Kuten tuossa aikaisemmassa kirjoituksessani jo kerroin, olen alkanut kuntoilla. Aluksi minulla oli heti sellainen ajatus, että ensi kesänä olen sitten maratoonille valmis, mutta näin neljännen viikon kynnyksellä, tuo tavoite alkaa tuntua yht' äkkiä ihan realistiselta. Vaikken olekkaan liikkunut kuluneeseen pariinkymmeneen vuoteen kuntoilun merkeissä ollenkaan.
Jos nyt kuitenkin tässä asiassa otan sellaisia pieniä, päivän kerrallaan askelia, kuten elämässä tänään olen oppinut ottamaan, niin tämäkin asia sitten asettuu ajanmyöten siihen kuosiin, kuin sen on tässä hetkessä tarkoitus asettua.
Silti ajattelin tässä hetkessä alkaa kirjoitella tänne hieman tuntemuksia siitä, mitä tällaiseen projektiin ryhtyminen tuo tullessaan, enkä siis aivan heti ole kirvestä valmis heittämään kaivoon, vaikka toisaalta olen nyky hetkessä oppinut elämään siten, että mikäli jokin suunnitelmani ei ota tässä hetkessä onnistuakseen, on sen vain tarkoitus onnistua jossain toisessa hetkessä, kunhan kaikki olosuhteet ovat suotuisia.
Tähän alkuun kerrattakoon siis, että olen kuluneen reilun kolme viikkoa säännöllisesti kuntoillut. Aloittaen kolmesta puolentunnin kävelylenkistä, kiristäen tässä hetkessä siihen, että käyn neljä-viisi kertaa viikon aikana lenkillä, kävellen aina kerrallaan kolme minuuttia, juosten kaksi minuuttia, kävelen kolme jne..
Tarkoitus olisi tässä hetkessä se, että alkaisin viikottain käymään pari kertaa salilla, (homma, jonka tälle viikolle aloitin), pari-kolme kertaa viikossa lenkillä ja kerran viikossa uimassa. Tuota hommaa jatkaisin, kunnes peruskuntoni on siinä kuosissa, että jaksan juosta kymmenen kilometria yhtäsoittoa. Mikäli isompia ongelmia ei ilmene, uskoisin tuon tason saavuttavani viimeistään lokakuun puolivälin tienoissa. Sen jälkeen muutoin samalla suunnitelmalla eteenpäin, mutta tarpeen vaatiessa, lisäisin yhden juoksulenkin ohjelmaan lisää.
Tuohon kun huomioidaan se, että minulla alkaa viimeisen vuoden opinnot amk:ssa, joten syksyn aikana olisi tarkoitus kasailla loppytyö, niin jos mitään ihmeellistä mutkaa matkalle ei eksy, uskoisin ainakin tuon lokakuun tavoitteen saavuttavani suht kivuttomasti.
No kuten todettua, päivä kerrallaan eteenpäin.
tiistai 9. elokuuta 2011
Peloista vapautuminen vol. 1.0.5
Liikunnan ilo. Siinä käsite, joka on allekirjoittaneen mielessä tuonut erinäisiä ahdistuksia jo useamman vuoden ajan. Tämä on johtunut pelkästään siitä, että olen viimeiset vuodet pelännyt liikkumista, ulkoilua ja esimerkiksi lenkkeilyä. Silti olen katkerana kironnut nähtyäni ihmisten onnellisena ympärilläni kuntoilevan ja vieläpä saavan siitä positiivista energiaa elämäänsä.
Tänään onneksi kaikki on toisin. Olen kuluneen 3 viikkoa liikkunut useamman kerran viikossa. Ensimmäisellä viikolla aloitin rauhallisella kävelylenkillä, joka kerrallaan kesti n. 30 minuuttia. Siitä pikku hiljaa olen sitten lisännyt vauhtia ja oppinut jopa taas nauttimaan kuntoilusta. Lisäksi olen käynyt elämäni ensimmäiset kerrat kuntosalilla. Tuokin asia järjestyi kohdalleni aikalailla ihmeellisellä tapaa. Ostin alun alken vaimolleni kuntosalikortin lahjaksi, mutta hän ei ole päässyt itse sitä käyttämään ja nyt hän aloittaa pitkästä aikaa taas opiskelun, joten hän sanoi minun kannattavan vaihtaa tuo kortti omalle nimelleni, koska itselläni on tulevana syksynä enemmän aikaa, kuin hänellä, joten sen vuoksi siis kuntasalilla käyntiä tässä opiskelen. Tuosta salilla käymisestä ja lenkkeilystä minulla on melkoisen monta hupaisaa tarinaa kerrottavana, mutta niihin palaan seuraavissa postauksissa sitten hieman enemmän. Lopuksi totean vain sen, että kaikki on elämässä mahdollista, kun tarpeeksi kärsivällisesti jaksaa yrittää. Tänään nautin liikunnasta ja oikeastaan ensimmäisen kerran yli kahteenkymmeneen vuoteen, koen hyvän olon tunteita, jo pelkästä ajatuksesta, että pääsen liikkumaan. Kaksikymmentä vuotta sitten rakastin juoksemista yli kaiken ja kävinkin kilpailemassa sekä treenasin joka päivä juosten 7-10 kilometrin lenkkejä.
Tänään pyrin liikkumaan vielä rauhallisesti, mutta silti olen asettanut itselleni kristallinkirkkaan tavoitteen. Vuoden kuluttua kesällä haluan olla siinä kunnossa, että jaksan juosta ainakin puolimarathonin. Päivä kerrallaan elämällä, tämäkin haave varmasti toteutuu, kun en ala asioissa hötkyillä.
Tänään tiedostan olevani edelleen kokolailla rikkinäinen ihminen, varsinkin tunne-elämältäni, mutta parasta kaikessa olen matkalla eteenpäin, hitaasti mutta sitäkin varmemmin askeltaen yhden päivän kerrallaan kohti lopullista päämäärää.
Tänään onneksi kaikki on toisin. Olen kuluneen 3 viikkoa liikkunut useamman kerran viikossa. Ensimmäisellä viikolla aloitin rauhallisella kävelylenkillä, joka kerrallaan kesti n. 30 minuuttia. Siitä pikku hiljaa olen sitten lisännyt vauhtia ja oppinut jopa taas nauttimaan kuntoilusta. Lisäksi olen käynyt elämäni ensimmäiset kerrat kuntosalilla. Tuokin asia järjestyi kohdalleni aikalailla ihmeellisellä tapaa. Ostin alun alken vaimolleni kuntosalikortin lahjaksi, mutta hän ei ole päässyt itse sitä käyttämään ja nyt hän aloittaa pitkästä aikaa taas opiskelun, joten hän sanoi minun kannattavan vaihtaa tuo kortti omalle nimelleni, koska itselläni on tulevana syksynä enemmän aikaa, kuin hänellä, joten sen vuoksi siis kuntasalilla käyntiä tässä opiskelen. Tuosta salilla käymisestä ja lenkkeilystä minulla on melkoisen monta hupaisaa tarinaa kerrottavana, mutta niihin palaan seuraavissa postauksissa sitten hieman enemmän. Lopuksi totean vain sen, että kaikki on elämässä mahdollista, kun tarpeeksi kärsivällisesti jaksaa yrittää. Tänään nautin liikunnasta ja oikeastaan ensimmäisen kerran yli kahteenkymmeneen vuoteen, koen hyvän olon tunteita, jo pelkästä ajatuksesta, että pääsen liikkumaan. Kaksikymmentä vuotta sitten rakastin juoksemista yli kaiken ja kävinkin kilpailemassa sekä treenasin joka päivä juosten 7-10 kilometrin lenkkejä.
Tänään pyrin liikkumaan vielä rauhallisesti, mutta silti olen asettanut itselleni kristallinkirkkaan tavoitteen. Vuoden kuluttua kesällä haluan olla siinä kunnossa, että jaksan juosta ainakin puolimarathonin. Päivä kerrallaan elämällä, tämäkin haave varmasti toteutuu, kun en ala asioissa hötkyillä.
Tänään tiedostan olevani edelleen kokolailla rikkinäinen ihminen, varsinkin tunne-elämältäni, mutta parasta kaikessa olen matkalla eteenpäin, hitaasti mutta sitäkin varmemmin askeltaen yhden päivän kerrallaan kohti lopullista päämäärää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)