Mietin tuossa päivällä hetken aikaa entistä juovan alkoholistin elämää ja mitä siihen kaikkiaan liittyi ja minkälaista elämää minulla nyt raittiina alkoholistina on. Tässä hieman vertailua noiden kahden elämän välillä, yhden päivän muodossa.
Juova holisti:
Heräilin kauheisiin pelkotiloihin aamulla ja otin muutaman unilääkkeen, jotta saisin nukuttua oloani hieman sietävämmäksi. Kun sitten päivällä oli pakko herätä, kun tuntui oikeasti siltä että sekoaisin, niin tarvitsin ensin pari kolme pamia, jotta pelkotilani hieman hellittivät. Sen jälkeen "nautin" muutaman siiderin, oksentaakseni pahimpaa krapulaani pois ja siinä samalla yritin välillä keskittyä johonkin, jottei pääni oikeasti sekoaisi kaikkien pelkojen ja harhojen kanssa. Muistan useasti katsoneeni piirrettyjä, jotta sain pidettyä ajatukset edes hieman kasassa.
No n. tunti heräämisestä, oloni alkoi kohentua, kiitos uuden nousuhumalan tunteen ja siinä hetkessä kaikki sekoamisen tunteet olivat jo menneen talven lumia. Olin jälleen maailman valtias. Ennen tuota nousuhumalaa, en olisi uskaltanut lähteä edes ulos pihalle.
Seuraavaksi piti alkaa miettimään sitä, millä keinolla tänään saisi hankittua rahaa juomiseen ja pillereihin, koska omat rahat riittivät yleensä vain yhden päivän kännisekoiluun. Nousee kyyneleet silmiin, kun mietin niitä kaikkia ihmisiä, jotka sponsoroivat juomistani vuosikausia, jos minkälaisen valehtelun ja manipuloinnin ansiosta. Tuossa hetkessä se tuntui toissijaiselta, koska minulla oli oikeus tehdä mitä halusin, minunhan oli saatava "huumettani" pysyäkseni hengissä.
Muistan elävästi sen, kuinka päivittäin minun piti uskotella itsellenikin, että minun kaltaisellani päähän potkitulla ihmisellä on oikeus tehdä näin, jotten vihaisi itseäni niin armottomasti. Noihin tilanteisiin liittyy jos jonkinlaisia tapahtumia, läheisten haukuista, reseptiväärennösestä käryämiseen, pieninpänä mainitakseni. Tärkeintä oli saada pää sekaisin.
No sitten kun tavalla tai toisella sain hankittua rahaa, alkoi elämä tuntua taas juhlalta. Mentiin eikä meinattu. Yleensä "kavereiden" kautta vauhtia hakien, kohti kaupungin bilemestoja. Loppu ajasta juomiseni keskittyi kylläkin entistä enemmän kotikyläni metsiköissä lymyämiseen ja armottoman itsesäälin vallassa, ohikulkevien ihmisten tarkkailemiseen. "Hyvähän noilla on"- oli yleisin ajatukseni tuossa hetkessä.
No niin tai näin vauhti aina kasvoi kasvamistaan, kunnes tultii ns. valomerkkiin, jonka jälkeen yleisimmin olin siinä kunnossa, että itseinho oli huipussaan. Milloin otin lääkkeitä yliannoksen, viiltelin itseäni tms. päätyen sairaalan ensiapupolille, kuuntelemaan siellä työsekentelevien ihmisen "marinaa" siitä kuinka en ikinä opi. Tässä hetkessä ymmärrän kyllä täysin heidän turhautumisensa.
Sairaalasta mentiin yleensä parin päivän jälkeen piirille ja siinä hetkessä olin jo sen verran selvänä, että oloni oli todella surullinen, kun kerta kerran jälkeen huomasin päätyneeni taas samaan paikaan.
Sairauden laatua kuvaa ehkä parhaiten tässä tapauksessa se, että 9 kertaa 10 vierailustani päättyi yleensä siihen, että vakuuttelin lääkäreille yrittäväni tosissani olla ilman viinaa ja samana iltana olin jo käkenä päissään.
Ei ole ihme, että läheiseni väsyivät tuollaiseen elämäntapaan loppuen lopuksi, koska niin väsyin minäkin. No onneksi noista ajoista on tultu muutama vuosi kohti tasaisempaa elämää ja seuraavassa vertailun vuoksi hieman raittiin holistin päiväohjelmasta.
Raitis holisti:
Herään pääsääntöisesti aamulla 6-7 välillä siihen, kun korvan juuresta kuuluu ilosesti "isii minä herisin", kun kaksi ja puoli vuotias poikani haluaa minun jo nousevan ylös. Sitten kahvin keittoon ja herättelemään vanhempaa poikaani ja laittaan vesselit valmiiksi kohti päiväkotia.
Päiväkoti keikan jälkeen hieman puuhastellaan kotiaskareiden parissa ja sitten aloitan kouluhommien tekemisen. Välillä pitää tavata ystäviäkin tai laukata muuten asioilla, mutta tällä hetkellä arkipäivät kuluvat opiskelun parissa.
Neljän aikaan haen pojat päiväkodista ja riippuen päivästä, leikimme yhdessä ulkona tai katselemme lastenohjelmia sisällä. Useimpiin iltoihin liittyy nyky elämässämme, joko minun tai vaimon osalla ryhmässä käyminen. Minä käyn AA- ja GA-ryhmissä pari kertaa viikossa ja vaimo käy Al-Anonissa vähintään kerran viikko. Lisäksi minulla on nyt yhtenä iltana viikossa tuohon hengellisyyteen liittyvä Alfa-kurssi ja lähiaikoina alan lisäksi pari kertaa viikossa käydä säännöllisesti psykoterapiassa purkamassa noita entisen elämän jäänteitä. Vielä kun tuohon lisätään 250 km koulumatka viikonloppuisin ja opiskelu siellä, sekä kuukauden sisällä syntymässä oleva vauva, niin elämässäni ei juuri ole ylimääräistä aikaa murehtimiseen ja mitäpä murehtisin, onhan tämä raitis elämä tuonut tullessaan paljon hyvää elämääni.
Lopuksi voisin todeta, että vaikka tuo edellä kuvattu olikin aika suppea otos juoma-ajasta ja raittiista elämästä, niin tuskin kukaan miettii enää sitä, miksi Jeppe EI juo..minun ei ainakaan tarvitse sitä miettiä. Toivottavasti mahdollisimman moni vielä juova holisti saisi mahdollisuuden kokea tämän raittiin elämän tuomat hyvät asiat.
Voimia kaikille..