Tämän päivän "teesit"

"Tuska on kaiken hengellisen kehityksen koetinkivi--juomisen aiheuttamat tuskat kulkivat raittiuden edellä ja tunne-elämän myllerrys tyyneyden edellä."

"Vikojemme pääsyynä on ollut itsekeskeinen pelkomme--ennen kaikkea pelko siitä, että menettäisimme jotakin, jonka jo omistamme, tai että emme saisi sitä, mitä ehdottomasti vaadimme. Jos elämämme perustuu täyttymättömiin vaatimuksiin, olemme jatkuvasti tasapainottomia ja pettyneitä."

Edellä olevat AA-tekstit sopivat kuin nyrkki silmään minun tämän hetken tuntemuksiini. Olen käynyt jälleen muutaman vaikean viikon tullakseni jälleen huomaamaan saavuttaneeni erään kilometripylvään tässä uudessa elämänpolussani.

Mitä tapahtui..

Olin muutaman viikon hieman alamaissa ja mietin aina vähän päästä, että mikä vastustaa. Sitten keskustelin tuntemuksistani erään läheisen ystäväni kanssa ja löysin jälleen palasen itseäni. Tämä palanen liittyi lapsuuteen ja nuoruuteen, sekä noina aikoina kokemiini pelon tunteisiin. Pelkäsin isääni aivan kauheasti tai oikeastaan pelon sekaisin tuntein palvoin ja kunnioitin häntä(jälleen eräs asia, jonka isäni minuun juurrutti..kunnioita vanhempiasi). Toinen pelkoni aihe oli jatkuvat kiusaamiset koulussa. Tuohon aikaan en vain osannut käsitellä pelkojani ja minun täytyi niistä jotenkin selvitä. Selvisin luomalla itselleni erilaisia "pakkotoimintoja", joita tekemällä ja joita toistamalla sain pelon katoamaan hetkeksi. Siis tein pakonomaisesti jotakin ja sitä kautta rauhoitin itseäni. No miten tämä liittyy nyky hetkeen?
Siinä, että tiettyjä ärsykkeitä saadessani, alan toimia samalla tavalla..pakonomaisesti. Jos ei muuta niin keskityn totaalisesti tarkkailemaan omaa oloa ja yritän mennä pelon läpi. No se kun ei onnistu, niin oravanpyörä alkaa taas pyörimään. Paniikkihäiriömäisesti psyykkaan itselleni paniikin liialla itseni ja oloni tarkailulla. Miten sitten päästä tuosta eroon?
Luottamuksen kautta..siis pelon alkaessa nousta, soitan vaikka ystävälleni, turvaudun rukoukseen tms..Kunhan vain saan käännettyä huomioni pois itsestäni ja pelon tunteestani. Yleensä puhumalla asioista ääneen tulee huomanneeksi, että omassa mielikuvituksessaan loihtii asioista huomattavan paljon suurempia, kuin ne oikeasti ovatkaan.

Lisäksi saavutin itselleni tietoisuuden vallitsevista olosuhteista. Olen miettinyt jo pidemmän aikaa sitä, kuinka elämässäni kaikki asiat ovat juuri niin hyvin, kuin ne vain voisivat olla, mutta siltikään en ole sisäisesti tuntenut siitä oikein kiitollisuutta. No viime Lauantai-iltana tahdoin vanhemman poikani mukaan lähtiessäni iltakävelylle(hän on juuri vasta oppinut ajamaan pyörällä ja tietysti lähti mukaan aivan innoissaan). Kävellessäni ja mietiskellessäni elämää minulle sitten iski sellainen ajatus päähän, että mitä me ihmiset etsimme koko elämämme ajan? Rakkautta, Turvaa ja Luottamusta. Mietin, että minullahan on jo ne kaikki..Vaimo ja lapset, joita minä rakastan ja jotka rakastavat minua. Koti, jonka tunnen omakseni ja jossa tunnen oloni turvalliseksi. Korkeampi Voimani ja muutama ystävä, joihin voin luottaa kuin kallioon. Mitä enempää ihminen tarvitsee? En minä ainakaan mitään. Eli jos minun matkani täällä ajassa päättyisi tänään, niin lähtisin onnellisena miehenä, joka on kokenut todella paljon ja saanut armosta kaiken.
No toisaalta toivon kylläkin, että saan vielä pitkään, pitkään jatkaa taivallustani, koska nyt minulla alkaa olemaan sellaiset työkalut elämää varten, etten juurikaan epäröi, etteikö siitä olisi mahdollisuus ottaa irti kaikkea, mitä se ikinä tuokin tullessaan.

Nyt lähden laittamaan pienimmille veijareilleni iltapalaa, joten kiitollisin mielin eteenpäin..