"Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme tämän oman ymmärryksemme mukaisen Voiman haltuun"
Toipumisohjelman 12 askelta
"Olimme voimattomia pelaamiseen nähden - elämämme muuttui täysin hallitsemattomaksi, mutta toisessa askeleessa huomasimme, että apua on tarjolla. Kysy itseltäsi, tarvitsetko apua, ja huomaat, että todella tarvitset, muutenhan et olisi tullut Nimettömiin Pelureihin. Jos aiot pysäyttää tämän sairauden, tarvitset kaiken saatavilla olevan avun. Pidä siis mielesi avoimena ja jatka työtä kolmannessa askeleessa.Mitä pitäisi tehdä? Tee aluksi vain päätös siitä, että haluat suunnata tahtosija elämäsi itseäsi korkeamman voiman huomaan. Tätä halukkuutta tarvitaan kolmannessa askeleessa. Tässä vaiheessa saatat protestoida: En usko Jumalaan,ja siksi tämä askel ei voi toimia. Se voi, jos huomaat, että NimettömätPelurit ei ole uskonnollinen vaan hengellinen toveriseura. Avoimella mielelläalat tajuta, että et ole enää todellakaan yksin; Nimettömät Pelurit liittäämeidät toisiimme."
Toipumisohjelman 12 askelta
Omalla kohdallani tämä askel tuotti todellisia vaikeuksia. Oikeammin itse tein askeleesta turhan tuskaisen ymmärtää. Kysymyshän vain on siitä, ettemme omin voimin voi hallita pelaamistamme, saati päästä siitä eroon.
Tässä kohtaa yksinkertaisimmillaan askel kehoittaa luovuttamaan pelaamis ongelmasta vapautumisen ryhmän haltuun. Luottamaan siihen, että säännöllisellä ryhmässä käynnillä, rehellisesti asioista puhumalla ja opettelemalla ohjelmaa, sinulla todellakin on mahdollisuus parempaan elämään. Siis tahdon luovuttamista pois omavoimaisesta taistelusta, jonka meistä jokainen on joutunut myöntämään hävinneensä jo niin lukemattomia kertoja.
Minä taas tein tämän askeleen itselleni todellisten tuskien tantereeksi. Perfektionismini vallassa, suuruudenhulluuttani ajattelin, etten saa tästä askeleesta luvattua vaikutusta, ellen totaalisesti pyri luovuttamaan kaikkea tahtoani ja koko elämääni oman ymmärrykseni mukaiselle Jumalalle. Huvittuneena voin kertoa, että omalla kohdallani eräs tuskien taistelu käytiin sellaisessa mielentilassa, jossa mietin, etten kykene askelta sisäistämään, ellen ensin hylkää kaikkea, muuta vähintään vinku intiaan, eristäydy täysin ulkomaailmasta ja ala suurinpiirtein lukemaan raamattua 24/7 ja paastota samalla :)
No onneksi askeleen sisäistäminen ei sentään minullakaan vaatinut tuollaista. Oikeastaan se vaati vain sen tosi asian myöntämisen, ettei minun tarvitse kaikesta selvitä yksin. Opettelemalla luottamaan toisiin ihmisiin ja hyväksymään sen, että elämässä on vallalla suurempia voimia kuin omani, elämästäni tuli kerralla huomattavasti täysipainoisempaa. Paljon kuitenkin piti tapahtua, ennen kuin kykenin luovuttamaan. Eräs kulmakivistä oli isäni kuolema, menetys jossa tajusin, etten voi, eikä minun todellakaan tarvitse pyrkiä epätoivoisesti hallitsemaan kaikkia/kaikkea.
Nyttemmin olen kasvanut ymmärtämään sen, että mitä enemmän opettelen luovuttamaan ja mitä enemmän opettelen ottamaan vastaan elämän sellaisena, kuin se milloinkin kohdalleni suodaan, sitä vähemmän minun tarvitsee kuluttaa energiaani turhaan taisteluun ja turhaan katkeruuteen asioiden kanssa. Opettelemalla luopumaan omista turhista vaatimuksistani, olen huomannut sen, että elämä kyllä järjestyy myös minun kohdallani juuri parhainpäin, ilman että itse olen juurikaan omaa osuuttani enempää asioiden eteen tekemässä. Nyky hetkessä minut valtaa heti tietynlainen ahdistus, jos alan vaatimaan elämältä enemmän, kuin mitä tässä hetkessä minulle suodaan ja siitä toisaalta olenkin oppinut tutkimaan itseäni ja vaikuttimiani. Olen yksinkertaisesti oppinut tuskan kautta ottamaan vastaan sen, mitä elämä minulle antaa, eikä minun oikeasti tarvitse muuta tehdä, kuin tarkkailla omia motiivejani asioissa, kun motiivini ovat oikeita, hyviä asioita tapahtuu, niin minulle, kuin myös läheisilleni.
Mikä parasta, minun ei enää tarvitse pelata. Aikaisemmin kun elin sen harhan vallassa, ettei minusta koskaan ole mihinkään, ei elämässä, eikä missään ammatissakaan. Kuvittelin itsesäälissä ja laiskuudessani, etten koskaan työnteolla tule saavuttamaan mitään, mistä olen haaveillut(oma asunto, auto jne..). Onneksi luovuttaminen ja oman osuuden tekeminen asioissa on opettanut minua siinäkin, että rehellisesti elämällä ja ilman pelaamatta, minullekkin suodaan mahdollisuus opiskella itselleni ammatti ja sitä kautta saavuttaa itselleni jotakin omaa. Toisaalta olen kasvanut myös huomaamaan sen, etten välttämättä edes tarvitse mitään edellä mainittua saavuttaakseni elämässä tasapainon. Henkisesti rikas elämä on niin paljon enemmän, kuin materiaalisesti rikas elämä ja kaikki perustuu nöyryyteen hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa ja rohkeuteen muuttaa mitkä voi.