sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tuomittuna kulkemaan


Tässäpä kappale, joka pysäyttää. Laulun sanat ovat juuri omaan elämääni sopivat. Ehkä tuosta johtuen, tämä on niitä harvoja kappaleita, joiden sanat saavat kyyneliin. Nuo kyyneleet ovat tässä tapauksessa onnenkyyneleitä. Puhdasta kiitollisuutta elämälle, sekä sille mitä kaikkea raittius on elämääni tuonut. Lisäksi kun kappaleen esittää kaksi eniten arvostamaani näyttelijää ja artistia, on paketti täydellinen. Samuli Edellmann on lisäksi yksi niistä ihmisistä, jotka ovat olleet auraamassa latua minunkin raittiuden hiihtopolulle.

 
 
 
Tuomittuna kulkemaan.
 

Näihin tunnelmiin todettakoon, että allekirjoittanut on pohtinut syvällisesti elämää, tullen huomaamaan sen, että edelleen, elämän ollessa oikeissa uomissaan, tulee eteen päiviä jolloin haluaa kadota. Paeta johonkin. Tässä tapauksessa tuo pakoreitti löytyy täältä netistä. Milloin kirjoittelen tuolla Plinkissä, milloin missäkin. Perhe reagoi siihen malliin, että tavoitteena olisi jättää tuo keskustelupalstalla roikkuminen, ja keskittyä prosessoimaan itseään ihan henkilökohtaisesti. Tänne blogiini ajattelin päivitellä olojani, koska tämä on ainoita sellaisia kanavia, joihin ei sinällään pääse jäämään koukkuun. Alustava suunnitelma olisi, että tasaisin väliajoin kirjoittelisin tänne, mitä itsestäni löydän tutkimusmatkallani.
Sen verran tässä itsestäni uutta huomasin, että tämä itsensä purkaminen ja siitä kirjoittelu on niitä harvoja keinoja, joilla itselleni omanarvontuntoa kasailen. Muussa elämässä edelleen koen itseni jotekin mitättömänä otuksena. Siitä syystä edelleen huomaan eksyväni äärilaidasta toiseen. Ensin en juurikaan kirjoittele tuolla keskustelupalstalla, johtuen muusta kiireestä, mutta muun kiireen hellittäessä, huomaan ajatuvani kirjoittelemaan jatkuvasti ja tämä siis johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että koen itseni prosessoinnilla löytäneeni itseäni siinä määrin, että itsestä ja omista kokemuksista kirjoittamisesta on muodostunut minulle asia, jonka kautta saan itselleni olon, että olen jossain hyvä. Ihmiselle, joka jatkuvasti kokee olevansa mitätön, tästä pian seuraa riippuvuus, joka alkaa hankaloittaa muuta elämää. Nyt siis tarkoituksena olisi kohdata oma itsensä ilman pakenemista mihinkään virtuaalimaailmaan. Rankkaa tulee olemaan, sen tiedän, mutta toisaalta jo rankkoja kokemuksia omaavana tiedostan myös sen, että selviän kyllä, kun päivä kerrallaan etenen.
Näillä miettein, alkakoon taistelu taas kohti yhtä luovuttamista. Luovuttamista sen suhteen, että tarvitsisi olla jotakin, jossakin, jotenkin enemmän. Olen olemassa, sen tulisi riittää, myös itselleni.