Tällä kertaa pääsin kertomalla purkamaan omia tuntojani siitä, kuinka tämä normi elämä on täynnä erilaisia tilanteita, joissa huomaan reagoivani aivan liikaa. Toisaalta edelleen ongelmani on se, että ennakoin tulevia asioita tai huolehdin niistä liiaksi. Esimerkkinä voin kertoa sen, että minulla on tuolla koulussa alkamassa muutaman viikon päästä sellainen esiintymistaitoon keskittyvä kurssi, kurssi jota olen miettinyt jo jonkin aikaa.
Miksi mietin? Siksi koska toisaalta tiedostan sen, että olen sosiaalinen ihminen ja etten ole mikään hiljainen hissukka, joka ei saa sanaa suustaan, päinvastoin, olen välillä liiankin suulas omaksi parhaakseni :) No tuo kurssi siis on sellainen, josta toisaalta tiedän saavani äärettömän paljon, jos ja kun vain pystyn voittamaan itseni ja oman mielikuvitukseni luomat kauhukuvat. Sen olen jo aikanaan oppinut, että sinällään kaikkien tapahtumien ennakoiminen on aivan turhaa voimien haaskaamista, koska ikinä tapahtumat eivät loppuen lopuksi mene ollenkaan niin kuin niitä on miettinyt.
No mitä hyötyä nyt sain siitä, että puhuin tuosta asiasta terapiassani? Sen, että sain aikaiseksi olla yhteydessä tuon kurssin opettajaan ja keskustelin hänen kanssaan omasta menneisyydestäni ja sieltä kumpuavasta jännittämisestä/pelosta, joka välillä pyrkii rajoittamaan elämääni, mutta jonka en enää anna sitä tehdä. Parasta kaikessa oli se, että keskusteltuani opettajan kanssa, minulla on huomattavan paljon helpompaa mennä tuolle kurssille, enkä ainakaan pelkää sitä etukäteen aivan liikaa.
Jotenkin huomasin tälle kertaa jälleen sen, kuinka omassa päässäni vellovat asiat aiheuttavat minulle turhaa murhetta ja tuon välttämiseksi olen pyrkinyt jäsentämään asioita kynän ja paperin avulla selkeämmäksi. No tuossa terapiassani olisin toivonut samaa, eli ehdotin terapeutilleni sitä, että laatisin itse jonkinlaiset raamit asioiden käsittelyn suhteen, mutta terapeuttini mielestä minulle parasta kaikessa on se, että opettelen sietämään myös hetkellisesti hienoista kaaostilaa päässäni ja sitä kautta huomaamaan sen, ettei se ole välttämättä ollenkaan pahasta. Tällaiselle kontrollifriikille, kuin itse olen, se tuntuu olevan välillä aivan sietämätöntä :)
Eli hiljaa hyvä tulee myös tuossakin asiassa, mutta minulla kun tunnetusti on aivan mieletön kiire asioiden kanssa, niin asioiden tulisi tapahtua heti, eikä viikon päästä :)
No kaikkineen minulla on edelleen kohtuullisen tasapainoinen olo, joka paljolti kyllä näyttää johtuvan tässä hetkessä siitä, että tuo muutaman viikon vaivannut krooninen kiire on hieman helpottamaan päin, joten nyt taas ehdin keskittyä myös tuohon hengelliseen puoleen, josta onkin tullut elämääni iso osa. Oikeastaan juuri se osa joka pitää minut rauhallisena kaiken kiireen ja kaoksen keskellä. Joten tästä jälleen jatketaan..