Kasvaessani lapsuuteni alkoholistiperheessä, ollen samalla rankasti koulukiusattu, rakensin itselleni valheellisen vahvuuden haarniskan, joka suojeli minua ihmisten pahuudelta.
Huomaamattani menin parisuhteeseen, jossa toinen osapuoli hallitsi minua. Koin jatkuvasti itseni uhriksi, marttyyriksi, aina väärin kohdelluksi ja väärin ymmärretyksi. Tulin pisteeseen, jossa minun olisi pitänyt kyetä ottamaan vastuu omasta elämästäni. Sen sijasta, jatkoin pakenemistani erinäisiin riippuvuuksiin, vajoten yhä syvemmälle. Päädyin pohjalle, löytäen oman heikkouteni.
Apua pyytäen, aloin kuin rakentaa tikkaita, joilla pääsisin tuolta pohjalta ylöspäin. Hetkittäin ihmisten kommentit olivat ivallisia ja otin niistä itseeni, keskeyttäen tikkaiden rakentamisen, keskittyen suuttuen sättimään heitä. Aina saadessani yhden puolan valmiiksi, samalla nousten askelman ylös, huomasin jonkun ajan kuluttua noissa aikaisemmin ivallisena kokemissani kommenteissa piilleen kasvun mahdollisuuden.
Tänään otan palautteet vastaan, pyrkien samalla prosessoimaan niiden sisältöä, yleisimmin huomaten sen, ettei niistä tarvitse enää ottaa itseensä. Me ihmiset olemme toisillemme peilejä omaan minuuteemme. On vastuullamme, suostummeko katsomaan sieltä heijastuvaa kuvaamme rehellisesti, vai alammeko syyttää peiliä kuvasta jonka sieltä näemme heijastuvan.
Minä esimerkiksi otin aina itseeni, kun juttelin vaimoni kanssa asioista ja koin jakavani omia ajatuksiani hänen kanssaan tasavertaisena, hänen aina ennen pitkää tuumatessa: "Taa alat terapoida minua." Loukkaannuin lukemattoman monet kerrat, kunnes sain itseni kiinni siitä, että olin asettunut tahtomattani hänen yläpuolelleen, yrittäen parantaa hänet, aivan kuin minulla olisi siihen pätevyys.
Edelleenkin satunnaisesti kuulen tuon lauseen, mutta sen sijaan, että siitä loukkaantuisin, voin pyytää vaimoltani anteeksi, todeten etten ole hänen terapeuttinsa, vaan tasavertainen puoliso. Toisen ihmisen kommenteissa voi olla piilotettuna oman sisäisen lukkomme avain. On oma valintamme, avaammeko tuon lukon, vai heitämmekö avaimen menemään.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Seitsemän vuotta raittiutta
Päivälleen seitsemän vuotta sitten heräsin viimeiseen krapulaani. Edessä oli lähtö päihdekuntoutukseen, enkä tuossa hetkessä, edes villeimmissä unissani osannut kuvitella luopuvani päihteistä.
Pitkä matka on tullut kuljettua tuosta hetkestä tähän päivään. Päivään, jossa edelleen kaikki hyvä rakentuu päihteettömyyden ympärille. Monta hyvää ihmistä olen matkallani saanut kohdata. Parasta kaikessa kuitenkin on se, että matka jatkuu.
Monta ihmistä on tuolla ajanjaksolla siirtynyt lähipiiristäni ajasta ikuisuuteen. Raittiuden myötä olen oppinut kohtaamaan sekä hyväksymään surun ja menetykset osana elämään. Ihmeellistä tänään on myös se, että rinnallani edelleen matkaseurana taivaltaa ihminen, jota ilman en olisi tässä. Lämpimät kiitokset rakkaalle vaimolleni sekä teille rakkaat kanssamatkaajat täällä.
Annetaan hyvän kiertää.
Pitkä matka on tullut kuljettua tuosta hetkestä tähän päivään. Päivään, jossa edelleen kaikki hyvä rakentuu päihteettömyyden ympärille. Monta hyvää ihmistä olen matkallani saanut kohdata. Parasta kaikessa kuitenkin on se, että matka jatkuu.
Monta ihmistä on tuolla ajanjaksolla siirtynyt lähipiiristäni ajasta ikuisuuteen. Raittiuden myötä olen oppinut kohtaamaan sekä hyväksymään surun ja menetykset osana elämään. Ihmeellistä tänään on myös se, että rinnallani edelleen matkaseurana taivaltaa ihminen, jota ilman en olisi tässä. Lämpimät kiitokset rakkaalle vaimolleni sekä teille rakkaat kanssamatkaajat täällä.
Annetaan hyvän kiertää.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Koulutuksen infotilaisuus
Niin sitä tuli ajeltua 1250km puolentoista vuorokauden aikana, aloittaen mentor-koulutuksen infotilaisuuden merkeissä. Todella antoisa kokemus kaikkineen.
Pohdin tuolla ajellessani sitä, kuin ihmeellisellä tavalla minua kuljetetaan elämässä paikkoihin, joissa aina löytyy ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia kuin itselläni.
Hienoisia vastoinkäymisiä matkallani oli, mutta totesin palatessani infotilaisuudesta vain sen, että nämä pienet koettelemukset olivat minulle mahdollisuus tarkastella jälleen omaa kehitystäni sekä sitä, kuinka tunne-elämäni on taas hieman tasapainoisempi.
Ensimmäinen läheltäpiti tilanne sattui matkan alkaessa. Lumi pöllysi tiellä ajellessani. Edessäni ajoi kaksi täysperävaunurekkaa ja heidän perässään kärkkyi henkilöauto ohitus tilaisuutta. Niinhän siinä kävi, että melkein tuo henkilöauto ajoi vastaantulevan rekan keulaan, yrittäessään hurjapäistä ohitusta. Tilanne oli takana tulevan silmin katsottuna melkoisen hurja, joskin koko tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Tuo tapahtuma oli minulle tarpeellinen merkki vaaratilanteesta, jonka johdosta hölläsin kaasua kummasti.
Seuraava lievähkö vastoinkäyminen tapahtui Lahden korkeudella. Olin varannut matkaan aikaa reilusti, mutta kännykkäni akun tehtyä tenän, jouduin parkkeeraamaan huoltoasemalle lataamaan akkua. Loppumatkasta akku loppui toistamiseen ja koska kännykkäni toimi samalla navigaattorina, olin loppumatkan entisaikojen matkaaja, pysähdellen kysymään tietä useamman kerran. Loppu hyvin, kaikki hyvin pääsin perille yöpaikkaani, joskin vain puolituntia ennen infon alkamista. Alunperin kun olin suunnitellut saapuvani pari tuntia aikaisemmin, jotta voisin hetken aikaa levätä pitkän matkan rasituksesta. No en levännyt, vaan starttasin samantien kohti koulutuskeskusta, jotta ehtisin ajoissa sinne. Olisinkin ehtinyt, ellei auto olisi viimeisessä nousussa alkanut sutia, aiheuttaen sen, että jouduin muutaman kerran sahaamaan tuota mäkeä edestakas, päästäkseni perille.
Tilaisuus sinällään oli alusta pitäen tunnelmaltaan mitä hienoin. Ihmiset jotka koulutukseen olivat valikoituneet, olivat oikein lämminhenkisiä ja todella mukavia. Lisäksi kun heillä jokaisella oli samankaltaisia kokemuksia elämäntaipaleellaan, kuin minullakin. Tästä päätellen edessä oleva matka tulee olemaan todella mielenkiintoinen ja antoisa, vaikka varmasti monella tapaa myös raskas. Sen verran tuota itsetutkailua ja sen myötä prosessointia on viime vuosina tullut harjoitettua, että tiedän sen kuluttavan myös voimavaroja, joskin samalla antavan todella paljon.
Loppuun totean vain sen, että todella ihmeelliseltä tuntuu miettiä sitä, kuinka minulle siunaantuu näitä mahdollisuuksia löytää itseäni. Aloittaessani raittiin taipaleen, pääsin prosessissani alkuun päihdekuntoutuksessa. Siirtyen siitä vertaisryhmän ohjelman piiriin jatkamaan itseeni tutustumista. Seuraava vaihe vertaisryhmän ohjelman lisänä, oli siirtyminen tiiviiseen psykoterapiaan, jonka jälkeen tässä hetkessä olen aloittamaassa 2-4 vuoden matkan, jonka aikana tulen varmasti kohtaamaan monta uutta oivallusta itsestäni.
Tästä on hyvä jatkaa, päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa.
Pohdin tuolla ajellessani sitä, kuin ihmeellisellä tavalla minua kuljetetaan elämässä paikkoihin, joissa aina löytyy ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia kuin itselläni.
Hienoisia vastoinkäymisiä matkallani oli, mutta totesin palatessani infotilaisuudesta vain sen, että nämä pienet koettelemukset olivat minulle mahdollisuus tarkastella jälleen omaa kehitystäni sekä sitä, kuinka tunne-elämäni on taas hieman tasapainoisempi.
Ensimmäinen läheltäpiti tilanne sattui matkan alkaessa. Lumi pöllysi tiellä ajellessani. Edessäni ajoi kaksi täysperävaunurekkaa ja heidän perässään kärkkyi henkilöauto ohitus tilaisuutta. Niinhän siinä kävi, että melkein tuo henkilöauto ajoi vastaantulevan rekan keulaan, yrittäessään hurjapäistä ohitusta. Tilanne oli takana tulevan silmin katsottuna melkoisen hurja, joskin koko tilanteesta selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Tuo tapahtuma oli minulle tarpeellinen merkki vaaratilanteesta, jonka johdosta hölläsin kaasua kummasti.
Seuraava lievähkö vastoinkäyminen tapahtui Lahden korkeudella. Olin varannut matkaan aikaa reilusti, mutta kännykkäni akun tehtyä tenän, jouduin parkkeeraamaan huoltoasemalle lataamaan akkua. Loppumatkasta akku loppui toistamiseen ja koska kännykkäni toimi samalla navigaattorina, olin loppumatkan entisaikojen matkaaja, pysähdellen kysymään tietä useamman kerran. Loppu hyvin, kaikki hyvin pääsin perille yöpaikkaani, joskin vain puolituntia ennen infon alkamista. Alunperin kun olin suunnitellut saapuvani pari tuntia aikaisemmin, jotta voisin hetken aikaa levätä pitkän matkan rasituksesta. No en levännyt, vaan starttasin samantien kohti koulutuskeskusta, jotta ehtisin ajoissa sinne. Olisinkin ehtinyt, ellei auto olisi viimeisessä nousussa alkanut sutia, aiheuttaen sen, että jouduin muutaman kerran sahaamaan tuota mäkeä edestakas, päästäkseni perille.
Tilaisuus sinällään oli alusta pitäen tunnelmaltaan mitä hienoin. Ihmiset jotka koulutukseen olivat valikoituneet, olivat oikein lämminhenkisiä ja todella mukavia. Lisäksi kun heillä jokaisella oli samankaltaisia kokemuksia elämäntaipaleellaan, kuin minullakin. Tästä päätellen edessä oleva matka tulee olemaan todella mielenkiintoinen ja antoisa, vaikka varmasti monella tapaa myös raskas. Sen verran tuota itsetutkailua ja sen myötä prosessointia on viime vuosina tullut harjoitettua, että tiedän sen kuluttavan myös voimavaroja, joskin samalla antavan todella paljon.
Loppuun totean vain sen, että todella ihmeelliseltä tuntuu miettiä sitä, kuinka minulle siunaantuu näitä mahdollisuuksia löytää itseäni. Aloittaessani raittiin taipaleen, pääsin prosessissani alkuun päihdekuntoutuksessa. Siirtyen siitä vertaisryhmän ohjelman piiriin jatkamaan itseeni tutustumista. Seuraava vaihe vertaisryhmän ohjelman lisänä, oli siirtyminen tiiviiseen psykoterapiaan, jonka jälkeen tässä hetkessä olen aloittamaassa 2-4 vuoden matkan, jonka aikana tulen varmasti kohtaamaan monta uutta oivallusta itsestäni.
Tästä on hyvä jatkaa, päivä kerrallaan eteenpäin. Elämä kantaa.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Matka alkaa
Huomenna aamulla auto starttaa kohti Sipoota ja mentor-koulutuksen infotilaisuutta. Todella innokkaana odotan tulevaa, melkeinpä malttamattomana. Toivon todella, että saan jakaa kokemani/oivaltamani asiat kanssanne ja se olisikin seuraavaksi tarkoitus. Alkaa siis kirjoittaa siitä, mitä tuolla koulutuksessa tapahtuu ja mitä minä henkilökohtaisesti siellä koen, näen, aistin. Uskon että todella mielenkiintoinen sekä antoisa matka on edessä.
Lopuksi kun vielä kuittaan tähän pikaisesti sen, että viime perjantaille sain puhelun ja pidin palaverin muutaman päihdepuolen moniammatillisen osaajan kanssa ja sain varmuuden sille, että pääsen keskittymään täysillä työntekoon seuraavan parin vuoden periodin, niin ymmärtänette varmaan, jos totean tähän nauttivani elämästä tässä hetkessä äärettömän kiitollisena koko sydämelläni. Lisäksi sain s-postia taholta, joka lupasi toimittaa kirjani kustatamonsa kustannuspäällikölle, joten sekin asia etenee juuri oikean aikataulunsa mukaisesti, hitaasti mutta varmasti kohti yhden todella pitkäaikaisen unelmani toteutumista. Elämä kantaa, kunhan muistan seuraavan tuiki tärkeän lauseen:
HILJAA HYVÄ TULEE. :)
Lopuksi kun vielä kuittaan tähän pikaisesti sen, että viime perjantaille sain puhelun ja pidin palaverin muutaman päihdepuolen moniammatillisen osaajan kanssa ja sain varmuuden sille, että pääsen keskittymään täysillä työntekoon seuraavan parin vuoden periodin, niin ymmärtänette varmaan, jos totean tähän nauttivani elämästä tässä hetkessä äärettömän kiitollisena koko sydämelläni. Lisäksi sain s-postia taholta, joka lupasi toimittaa kirjani kustatamonsa kustannuspäällikölle, joten sekin asia etenee juuri oikean aikataulunsa mukaisesti, hitaasti mutta varmasti kohti yhden todella pitkäaikaisen unelmani toteutumista. Elämä kantaa, kunhan muistan seuraavan tuiki tärkeän lauseen:
HILJAA HYVÄ TULEE. :)
perjantai 1. helmikuuta 2013
Ihminen tavattavissa
Elämä näyttää minulle jälleen eräällä tavalla haasteellisuutensa. Tällä kertaa kylläkin pelkästään positiivisessa valossa.
Olen kohta vuoden verran tehnyt matkaa, tavoitteena pääsy opiskelemaan Tommy Hellstenin järjestämään Ihminen tavattavissa mentor -koulutukseen. No viime maanantaille tästä tuli totta. Kävin pari viikkoa sitten haastattelussa ja tulin valituksi niiden onnellisten kahdeksan joukossa, jotka tuohon ainakin minun kovasti arvostamaani koulutukseen pääsivät osallistumaan. Lisää seikkailua tutkimusmatkalla itseeni. Matka käynnistyy näiltä osin 11. päivä, kun meillä on ensimmäinen tapaaminen ja koulutuksen info Helsingissä. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita. Oikeastaan jo hieman malttamattomana.
Elämä kantaa tänäänkin. Edelleen kaiken taustalla mahdollistajana on tämän päivän raittius. Todella mielenkiintoisia tilaisuuksia tulee eteen tasaiseen tahtii ja mitä mielenkiintoisempia ihmisiä polullani vierailee joka päivä. Elämä tuntuu todella hyvälle.
Luentokeikkoja on jo tehdä asti ja lisää tulee tasaiseen tahtiin. Lisäksi olemme parin eri toimijan kanssa virittelemässä päihdepuolelle bisnestä jonka tarkoituksena olisi tuoda ainakin näin alkuvaiheessa todella monipuolinen osaaminen avokuntoutuksen muodossa. Minun lisäkseni kun tähän prokkikseen on tällä hetkellä osallistumassa psykologi sekä päihdepuolella itsensä tohtoriksi väitellyt alan rautainen ammattilainen.
Asiat järjestyvät yksi kerrallaan, juuri oikeassa aikataulussa. Minun tulee vain pitää omalta osaltani huolta siitä, että jatkan päivän kerrallaan hiihdellen sitä tasaista latua, jota jo niin moni ihminen on edelläni ollut avaamassa. Tänään ymmärrän myös sen, että tuossa sauvoessani, pidän osaltani huolen siitä, että jäljessä tuleville on latu myös auki.
Elämälläni on tänään suunta. Elämälläni on tänään määränpää. Elämälläni on tänään tarkoitus. Mitä muuta enää voisin siltä olla vailla? En yhtään mitään, koska minulla on kaikki mitä tässä hetkessä tarvitsen.
Olen kohta vuoden verran tehnyt matkaa, tavoitteena pääsy opiskelemaan Tommy Hellstenin järjestämään Ihminen tavattavissa mentor -koulutukseen. No viime maanantaille tästä tuli totta. Kävin pari viikkoa sitten haastattelussa ja tulin valituksi niiden onnellisten kahdeksan joukossa, jotka tuohon ainakin minun kovasti arvostamaani koulutukseen pääsivät osallistumaan. Lisää seikkailua tutkimusmatkalla itseeni. Matka käynnistyy näiltä osin 11. päivä, kun meillä on ensimmäinen tapaaminen ja koulutuksen info Helsingissä. Mielenkiinnolla odotan tulevia haasteita. Oikeastaan jo hieman malttamattomana.
Elämä kantaa tänäänkin. Edelleen kaiken taustalla mahdollistajana on tämän päivän raittius. Todella mielenkiintoisia tilaisuuksia tulee eteen tasaiseen tahtii ja mitä mielenkiintoisempia ihmisiä polullani vierailee joka päivä. Elämä tuntuu todella hyvälle.
Luentokeikkoja on jo tehdä asti ja lisää tulee tasaiseen tahtiin. Lisäksi olemme parin eri toimijan kanssa virittelemässä päihdepuolelle bisnestä jonka tarkoituksena olisi tuoda ainakin näin alkuvaiheessa todella monipuolinen osaaminen avokuntoutuksen muodossa. Minun lisäkseni kun tähän prokkikseen on tällä hetkellä osallistumassa psykologi sekä päihdepuolella itsensä tohtoriksi väitellyt alan rautainen ammattilainen.
Asiat järjestyvät yksi kerrallaan, juuri oikeassa aikataulussa. Minun tulee vain pitää omalta osaltani huolta siitä, että jatkan päivän kerrallaan hiihdellen sitä tasaista latua, jota jo niin moni ihminen on edelläni ollut avaamassa. Tänään ymmärrän myös sen, että tuossa sauvoessani, pidän osaltani huolen siitä, että jäljessä tuleville on latu myös auki.
Elämälläni on tänään suunta. Elämälläni on tänään määränpää. Elämälläni on tänään tarkoitus. Mitä muuta enää voisin siltä olla vailla? En yhtään mitään, koska minulla on kaikki mitä tässä hetkessä tarvitsen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)