Itselläni on ollut nyt muutaman päivän ajan taas vallalla pelko erinäisistä asioista, joista en vielä tiedä tarpeeksi. Koulun alkaminen jännittää/pelottaa melkoisesti(Perjantaina alkaa). Toisaalta tuossa aikasemman opiskelun aikana huomasin selvityväni jopa yllättävistäkin tilanteista kunnialla, mutta tässä vaiheessa en vielä täysin osaa olla miettimättä liikoja vaan huomaan tahtomattanikin miettiväni erilaisia opiskeluun liittyviä tilanteita kauhulla. Lisäksi pelkoa lietsoo se, että samaan aikaan meille on syntymässä lapsi ja kuten aikaisemmin olen maininnut, on tämä minulle ensimmäinen, jota seuraan pää selvänä. Tiedän kyllä kokemuksesta, että kaikesta selviää, eikä mistään tarvitse selvitä yksin, mutta saada oma päänsä uskomaan samaa, siinä onkin tekemistä :)
Onneksi minulla on mahdollisuus puhua ja kirjoittaa omista tuntemuksistani, niin ne eivät pääse kasvamaan äärettömiin mittasuhteisiin, mutta toisaalta sitä jo huomaa haaveilevansa kykenevänsä suhtautumaan asioihin hieman maltillisemmin. Tiedän kyllä, että minun tulee antaa itselleni aikaa ja tilaa käydä läpi nämäkin tunteet, jotta taas tiedostaisin lisää itsestäni ja sitä kautta olisin taas hieman tasapainoisempi, mutta kärsimättömyys vaivaa edelleen.
Silti uskon, että asiat menevät juuri niin hyvin, kuin minulle on parhaaksi kävi sitten asioissa miten tahansa. Ongelma siis onkin oman mielikuvituksen maalamat kauhukuvat ja niiden järjettömyyden tunnistaminen. Holistilla varsinkin kun on sisäinen taipumus suhteettomuuteen asioissa. Vielä kun oppisi nauramaan itselleen ja omille hullun hauskoille kuvitelmilleen, eikä muutoinkaan aina ajattelisi että joissain asioissa epäonnistuminen olisi niin kuoleman vakavaa ja oppisi ymmärtämään sen, että oikeasti tietyt epäonnistumiset vain kasvattavat ja ovat inhimillisiä.
Kaikkineen kuitenkin mieli on kiitollisen luottavainen. Uskon että asioilla on kuitenkin tapana järjestyä, onhan minullakin siitä jo kouriintuntuva kokemus.
