Nyt viime ajat olen kaiholla haaveillut tulevasta kesälomasta. Enää olisi muuan viikko edessä armotonta suorittamista ja sitten saan olla miettimättä yhtään koulujuttua melkein neljä viikkoa, ainakin toivottavasti. Viimeiset viikot ovat olleet todella yhtä stressiä, vaikka tiedostan kyllä itse ajaneeni tähän tilanteeseen. Välillä kun ei osaa edelleenkään sanoa ei. Teen tällä hetkellä yhtäaikaa kahta projektia ja kahta laajaa kurssia, joten hieman on kaiken muun lisäksi tarvinut säätää taas aikataulujen kanssa.
No kaikista parasta kuitenkin tässä hetkessä on se, että olen päässyt eräänlaiseen sisäiseen rauhallisuuden tilaan, jota on jatkunut jo usean viikon ajan. Eli vaikka elämä on yhtä jatkuvaa suorittamista ja hulinaa, niin silti sisälläni on todellinen rauha ja harmonisuus. Paljon olen täälläkin kirjoittanut siitä, kuinka olen purkanut elämääni viime vuosina, mutta ehkä paras esimerkki tuon analysoinnin ja purkamisen vaikutuksesta näkyy juuri tällä hetkellä. On kulunut neljä vuotta isäni kuolemasta, eikä tuo menetys enää kaivele minua. Olen päässyt jotenkin sellaiseen tilaan, että osaan jo huomattavasti paremmin hyväksyä myös elämään kuuluvat menetykset.
Tulevaa Juhannusta vietellään äitini luona koko seitsemän hengen porukallamme, joten tiedossa lienee kalastelua, uimista ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta nyky hetkeen kun nuo tilanteet tulevat pelkästään viiden vauhdikkaan lapsosen touhuillessa, eikä itselläni ole ongelmaa viettää elämää selvästä päästä, niin kunhan suurin piirtein kaikki pysyvät kunnossa, niin minun puolestani ei haittaa vaikka hieman vauhtia pitääkin.
Tähän lopuksi esitän erään ajatuksen, joka eksyi päähäni muutamia iltoja sitten..Kumpa tänään osaisin arvostaa sitä, mitä minulla on. Ettei minun tarvitsisi enää koskaan joutua kokemaan menetyksen tuomaa tuskaa, vain huomatakseni sen, etten osannut arvostaa jotakin tarpeeksi. Tänään minulla on kaikki, mitä tarvitsen ollakseni onnellinen.
Rauhallista Juhannusta kaikille! Voikaa hyvin..