Vielä kolme vuotta sitten olin tilanteessa, josta en uskonut koskaan nousevani. Söin säännöllisesti lääkkeitä(rauhoittavat, mielialalääkkeet, unilääkkeet), itseasiassa olin syönyt niitä niin paljon liikaa, että jouduin tuolloin hakemaan säännöllisesti päivän lääkkeet kotisairaanhoidosta. Tällä yritettiin estää jatkuvia ylliannostuksiani. Lisäksi minulla oli alkoholin käyttö ollut jatkuvaa jo useiden vuosien ajan. Lisäksi minulla ei ollut ammatillista koulutusta ja konkurssistani johtuen minulla oli velkoja ulosotossa liki omakotitalon hinnan verran.
Sitten jotakin alkoi tapahtua. Ensin pääsin velkajärjestelyyn, jolla taattiin se etten ole velkojeni kanssa naimisissa lopunikääni. Seuraavaksi vastoin tahtoani kylläkin siinä hetkessä omalääkärini alkoi vähentää lääkkeitäni kohti nollatoleranssia. Asia joka osoittautuikin minun parhaakseni myöhemmässä vaiheessa. Seuraavaksi ongelmani päihteiden kanssa kärjistyi niin pahaksi, että ainoat vaihtoehdot olivat kuntoutus tai kuolema. Tässä kohtaa kääntyikin uusi sivu elämässäni. Ensin pääsin kuiville lääkkeistä ja alkoholista, sain käsiteltyä menneisyyttäni ja seuraavaksi jo aloin suunnitella mikä minusta voisi tulla isona.
Kuin ihmeen kaupalla "eksyin" opiskelemaan tietotekniikkaa, alaa johon en aiemmin juurikaan ollut kiinnostunut. Mitä sitten tapahtuikaan!! Ensin opiskelin itseni 1.5 vuoden aikana digitaalisen viestinnän datanomiksi ja sain todellisen motivaation pyrkiä jatkamaan opiskeluja eteenpäin. Kävin viime kuun lopulla valintakokeissa ja EILEN SE VARMISTUI, pääsen opiskelemaan ammattikorkeaan aikuispuolen tietotekniikka-insinööri koulutukseen. Nyt mietittynä, olen sitä mieltä, että vielä helvetin porteiltakin on mahdollisuus nousta "normaaliin elämään", lause jota aina olen inhonnut.. :)
Elämä oikeasti kantaa, jos vain on uskallusta heittäytyä sen kannattelemaksi ja luopua liiaallisista omavoimaisista vaatimuksistaan.
Jatketaan taas tästä..