Huomasin tuossa aamulla pohtivani sitä, kuinka pitkälle aikavälille lapsuudessa ja nuoruudessa koetut tapahtumat voivatkin vaikuttaa. Olin eilen illalla AA-ryhmässä ja edellinen puhuja murjaisi vitsin oman puheensa päätteeksi, jolloin tietysti kaikki läsnäolijat nauroivat hervottomasti. Eikä siinä sinällään olisi ollutkaan mitään pahaa, mutta minun aloittaessani puhumista omista tuntemuksistani porukka repeili nauruun. Tiedostan kyllä, etteivät he nauraneet minulle, saati vakaville puheilleni, vaan aikaisemmin kerrotulle vitsille. En vain oikein osannut tilanteeseen suhtautua vielä tunnetasolla järkevästi. Toisaalta olen kyllä hyvilläni tästäkin tapahtumasta, koska se nosti minussa jälleen esiin tukun käsittelemättömiä häpeän tunteita, joita lapsuudessani jouduin kokemaan ollessani koulukiusattuna koko peruskoulun ajan. Tämä tapahtuma jälleen osoitti myös sen ajatukseni oikeaksi, etten ole vielä pystynyt käymään juurikaan menneen elämäni tapahtumia tunnetasolla läpi, vaikka kaikista tapahtumista olenkin ääneen puhunut ja sitä kautta niitä puhumalla läpi käynyt ja käsitellyt.
No minkälainen tunne minut sitten eilen illalla oikein valtasi? Tunne oli sama, kuin esimerkiksi ylä-asteella ollessani, kun luokkakaverit keksivät mitä mielikuvituksellisempia tapoja tehdä kiusaa minulle ja häpäistä minua. Mietin tuossa hetkessä tapahtumaa, joka sattui ollessani 9. luokalla, kun odottelimme opettajaa luokkahuoneen oven edessä ja minullekkin oli yllättäen varattu paikka seinän vierestä(se kun ei ollut normaalia). No minähän istuin seinustalle onnellisena ja siitä seurasi samankaltainen häpeän tunne, kuin eilen illalla, koska "kaverit" olivat sylkeneet seinään, ennen kuin pyysivät minut siihen istumaan. Tietysti paidan selkämys oli kuvottavan näköinen ja koko luokalla oli hauskaa kustannuksellani.
Nyt ymmärrän sen, että olen siinä vaiheessa toipumistani, jolloin erinäköiset käsittelemättömät tunnetilat alkavat nostaa päätään, vähänkin sopivankaltasia ärsykkeitä saadessaan. Onnekseni en ole tunteitteni kanssa yksin, vaan minulla on useita ihmisiä ympärilläni, joille voin oloistani puhua, sekä AA:sta saamani kummin kanssa käydä tunteitani läpi. Tiedostan myös sen, että elämäni on ollut armottoman tapahtumarikas kaikkineen ja siitä johtuen asioiden, tapahtumien ja tunteitten käsittely vie pitkänkin aikaa. Mitä muuta minulla on, kuin aikaa, mitä tulee omaan itseeni tutustumiseen ja sitä kautta paremmaksi ihmiseksi tulemiseen.
Kuten AA:ssa sanotaan..Päivä kerrallaan..Hiljaa hyvä tulee..
Lopuksi ajattelin vielä selvennykseksi huomauttaa, että nämä ajatukset ja kokemukset ovat vain ja ainoastaan minun kokemuksia ja mielipiteitä. Jokainen joka lukee näitä, voi ottaa mitä haluaa ja jättää loput omaan arvoonsa. Jos yksikin (alkoholi)ongelmien kanssa painiva ihminen näistä jotakin hyötyy, niin silloin tämä kirjoitteluni on saavuttanut tarkoituksensa.
Tästä jatketaan taas..