Olen saanut jonkin aikaa tutkiskella itseäni ja omia pelon tunteita hieman etäämmältä. Tarkoittaen sitä, etten ole elänyt tuon tunteen orjana, vaan olen jopa pystynyt tekemään sellaisia asioita, joita vielä jokin aika sitten ajattelin olevani koko loppuelämäni kykenemätön tekemään tai kokemaan.
No mitä tuosta tutkiskelusta olen huomannut. Kaikki tunteet ovat sallittuja, niin kauan kun ne eivät ala vammauttamaan ihmistä. Omalla kohdallani pelot, jotka viime aikoina liittyivät pelkästään erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, eivät poistuneet, vaikka kuinka syvällisesti itseäni tutkin, puhuin, kirjoitin ja huusin. Elin kuitenkin reilun neljä vuotta ilman päihteitä, ilman mitään lääkityksiä, koko ajan samalla itseäni purkaen, niin vertaistuen, tiiviin terapian, AA-ohjelman sekä lukuisten ihmisten avustuksella. Jouduin jatkuvasti pakottamaan itseni erinäisiin tilanteisiin, joista jokaisesta minulle nousi sama lamaannuttava pelko. Taistelin, luovutin, luovutin ja taas taistelin. Sílti en kyennyt noista peloistani vapautumaan. Reilun neljä vuotta taisteltuani, aloin miettiä, josko minulla on aivoissa jokin 'piuha' poikki, josta syystä serotoniini tasoni yksinkertaisesti heilahtelee niin suuresti, ettei siihen edes Isä Meidän-rukouksella muutosta saa aikaiseksi. Puhuin avoimesti ryhmissä miettineeni lääkitystä, samoin terapiassa, kuten myös kaikille läheisilleni. Loppupeleissä tein kuitenkin päätöksen itse. En enää jaksanut taistella, vaan antauduin kokeilemaan mielialalääkettä, jonka toivoin tepsivän siten, ettei minun enää tarvitsisi väsymykseen asti taistella oman pääni sisällä, erinäisiä paniikin tunteita vastaan, joita pääni sisällä alkoi velloa, aina sopivan ärsykkeen eksyessä paikalle.
No nyt olen syönyt säännöllisesti yhden 'ihmepillerin' päivässä vuoden verran ja tässä kohtaa omasta kokemuksestani voinen todeta, ettei kaikki lääkkeet ole pahasta, eikä kaikkia lääkkeiden käyttäjiä tule automaattisesti tuomita väärinkäyttäviksi huumehörhöiksi. Omalla kohdallani kun olen ollut rankassa riippuvuudessa lääkkeisiin, oikeammin juuri tuollainen edellä kuvaamani huumehörhö, niin tässä koen voivani jakaa kokemukseni molemmin puolin veteen piirrettyä viivaa.
Kuluneen vuoden aikana olen saanut kohdata juuri samankaltaisia tilanteita, joista aikaisemmin itseni paniikin vallassa jouduin väsymykseen asti pakottamaan. Nyt erotuksena se, että olen onnistunut kaikki nuo tilanteet läpi menemään, ilman yhtään ylimääräistä jännitystä, saati ainuttakaan paniikin sekaista tuskatilaa. Aikaisemmin tiedostin kyllä itsestäni sen, ettei minulla sosiaalisten taitojen puutteen vuoksi tarvitse noita tilanteita pelätä, mutta siitä huolimatta tietyt tilanteet ja niistä nousseet ärsykkeet ajoivat minut hulluuden partaalle.
Tällä hetkellä elän aivan samalla tavalla päivän kerrallaan, kuin kuluneen reilut viisi vuotta olen saanut opetella elämään. Kohdaten elämän sellaisena kuin se eteeni annetaan. Itseäni tutkaillen, negatiivisia luonteenpiirteitä korvaten positiivisilla, siis puhumalla ja kirjoittamalla käsitellen sekä pyrkien omalta osaltani tekemään sen oman pienen osuuteni asioissa, jotta elämä ainakin joiltain osin näyttäisi valoisammalta myös lähimmäisteni silmin tarkasteltuna.
Koen olevani etuoikeutetussa asemassa, saadessani elää tänään. Aina ei ole tuntunut tältä. Juuri sen vuoksi toivoisin voivani omalta osaltani jakaa tuota ilmaiseksi saamaani hyvää myös muille. Toivottavasti näistä raapusteluistani joku pieni ihminen saa jotakin toivoa paremmasta, se riittää minulle.
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille. Voikaa hyvin.