Taistelua ja antautumista

Tänään on ollut jälleen todella mielenkiintoinen päivä. Olen potenut ankaran puoleista flunssaa jo kohta kaksi viikkoa ja samalla kuitenkin yrittänyt skarpata noissa opinnoissa, vaikka välillä on täytynyt antaa periksi ja hieman ottaa rauhallisemmin.

Tänään kävin jälleen yhden todella mielenkiintoisen taistelun itseni kanssa, kun minulla oli puolelta päivin tentti koululla ja aamulla herätessä olo oli niin totaalisen kurja, että olisi tehnyt enemmän kuin hyvää jäädä maate. No jotenkin sain houkuteltua itseni liikenteeseen, koulumatka kun minulla on vajaa 150km. Jotakuinkin kymmenen kertaa tuon matkan aikana tuli olo, ettei enää jaksa, vaan haluaa palata kotiin peiton alle. No kuitenkin sain psyykattua itseni koululle ja ennen tenttiä kävin koulun kirjastossa hoitamassa kirjalainani ajantasalle.

Tuolla kirjastossa sekoillessani lainojeni kanssa, viimeisen kerran minut valtasi olo, että aivan turhaan lähden edes yrittämään tenttiä, koska jos nyt tuossa tilanteessa jo pää on aivan sekava, niin kuinka sitten klaaraan matematiikan jatkokurssin tentin kunnialla läpi. Päästessäni luokkaan, minusta tuntui siltä, että tajuntani karkaa samantien, mutta kuin ihmeen kaupalla sain jostakin voimia keskittyä tehtäviin ja loppuen lopuksi tentti tulikin suoritettua ihan kunniakkaasti(niin ainakin uskoisin).

Siis asia tai paremminkin ajatus, joka kaikesta tuosta taistelusta tuli mieleeni, oli sellainen, että olisi enemmän kuin mukava tietää, käyköhän kukaan samankaltaisia taisteluita itsensä kanssa ja jos käy, niin millaisia ja miten niitä kukin onnistuu voittamaan.

Muutenkin haluaisin haastaa teidät arvoisat lukijani (te kaikki 8, jotka luette kirjoituksiani ;-) ), kommentoimaan hieman elämäänne tai sitä, onko kenelläkään samanlaisia tasiteluita elämässään, kuin allekirjoittaneella välillä tuppaa olemaan. Jotenkin olen miettinyt viimeaikoina sitä, että vaikka joku ystävällinen ihminen aina välillä kommentoikin kirjoituksiani, niin olisi todella mukavaa, jos saisin hieman enemmän vuorovaikutteisuutta tähän kirjoitteluun.

Toisaalta tiedostan sen, että kirjoitan tätä tekstiä pääpiirteissään kahdesta syystä. Ensimmäisenä jaan kokemuksiani, jotta joku toinen voisi löytää vastauksia elämäänsä, mikäli painiskelee samankaltaisten ongelmien parissa ja toisaalta kirjoitan näitä juttuja, purkaakseni vielä hieman enemmän tätä välillä sekoamispisteessä olevaa pää parkaani.

Eli ystävällisenä pyyntönä esitän, jos innostuisitte heittämään minulle omia kokemuksianne asioista, joista kirjoitan tai vaikka heittämään kehittämisideaa kirjoituksiini. Toisaalta olen itse hyötynyt tästä kirjoittelusta melkolailla, mutta tietysti jos tämä auttaisi myös muita, olisin enemmän kuin tyytyväinen. Siis rohkeasti kirjoittelemaan omia kommenttejanne tai laittakaa vaikka sähköpostia, mikäli ette halua kirjoittaa kommentteihin.

Nyt yritän hieman rauhoittaa tahtia ja viettää ainakin muutaman päivän perheen parissa. alkuviikolla jälleen jatkuu koulutehtävät, mutta mitä ilmeisimmin hieman pienemmillä kierroksilla, mitä muutamana viikkona aiemmin.

Aurinkoisia päiviä kaikille..

Terapian tarpeessa osa 6: Hylätyksi tulemisen kokemukset

Tänään puhuimme erilaisista kokemuksistani elämässä, jolloin olen tuntenut tulleeni hylätyksi. Keskustelu sai alkunsa siitä, kun minulla on nyt useamman pivän ajan pyörinyt mielessä pelko siitä, että nykyinen liittoni hajoaisi. Oikeammin olen miettinyt sitä, kuinka jaksaisin jälleen kerran aloittaa kaiken nollilta. No onneksi voimme puhua asioista vaimoni kanssa ja eilen kävimmekin keskustelua asiasta. Se on tuo ihmismieli petollinen. Ei tarvita kummoistakaan ärsykettä, niin pää alkaa tekemään mitä ihmeellisemiä päätelmiä asioista. No onneksi tänään sain puhua asiasta myös terapeuttini kanssa ja siitä oli se suuri hyöty, että huomasin taustalla olevan armottoman pelon siitä, että tulen hylätyksi jälleen.

Jotenkin olen miettinyt mennyttä elämääni ja tapahtumia jotka ovat muovanneet minusta ihmisen, jonka on äärettömän hankalaa uskaltaa luottaa mihinkään. Vaikka olen puhunut vaimoni kanssa asioista ja vaikka olemme yhdessä olleet sitä mieltä, ettei liittoamme enää menneiden kauhujen jälkeen voi kaataa juurikaan mikään, niin silti näköjään minun kokemukseni hylätyksi tulemisesta ovat niin rankkoja, etten osaa tässäkään asiassa luottaa kunnolla.

Se mikä tässä kaikessa on hyvää, niin nyt tiedän mitä kokemuksia ja mitä tunnetiloja minun pitää pyrkiä päästä käsittelemään tulevaisuudessa terapiassani. Mietin tuossa päivällä sitä, että siinä suhteessa olen onnellisessa asemassa tilanteeseen nähden, että olen AA-ohjelman avulla kasvanut ymmärtämään sen, ettei minun tarvitse enää olla mistään tapahtumista katkera tai saati vihainen kenellekkään, vaan minun tulee pyrkiä puhdistamaan vain oma tonttini turhista moskista, eli toisin sanoen käsittelemään asiat omalta kohdaltani ja omien tunteitteni osalta kokonaan. Tällä tavoin vapaudun turhista peloista, eikä minulle heti tule kauheaa oloa, vaikka jokin asia antaisikin jotakin entisiin tapahtumiin liittyvää ärsykettä. Tällä hetkellä kun vielä tilanne on se, ettei todellakaan tarvita suuria, kun sopiva ärsyke ja minulla kytkeytyy päälle armoton pelko ja sitä seuraa kaikkien kokemuksien osalta ryöppyävä tunnekuohu, joka siis on aina kyseiseen tilanteeseen nähden aivan kohtuuttoman suuri.

Esimerkiksi eilen illalle huomasin erään tuollaisen tunnekuohun valtaavan minut ja aivan mitättömän pienestä ärsykkeestä. Onneksi tiedostan jotakin jo itsestäni, joten hieman rauhoituttuani huomasin miettiväni sitä, että tässä kohtaa juuri mahtoi päälle ryöpytä tunnetiloja useamman vuosikymmenen ajalta.

Mielenkiinnolla ja hieman jännittyneenä odotan sitä, että saan alkaa purkamaan kunnolla tuota pääkoppaani, koska jo tässä hetkessä minulle on käynyt selväksi se, että siellä on tavaraa todellakin aivan liikaa ja juuri siitä syystä minulla on erinäisiä pelkoja ja ahdistuksia asioista, joista ei normaalisti pitäisi ahdistua. Onneksi asioilla on taipumus järjestyä. Minun osuuteni asiassa on vain pysytellä rauhallisena ja antaa ajan kulua. Ennemmin tai myöhemmin tiedän kohtaavani omat kummitukseni ja voittavani taistelun. Palkinto siitä on tasapainoinen elämä sovussa niin itsensä ja menneisyytensä kanssa.

Terapian tarpeessa osa 5: Arkielämään liittyvät pelot

Tällä kertaa pääsin kertomalla purkamaan omia tuntojani siitä, kuinka tämä normi elämä on täynnä erilaisia tilanteita, joissa huomaan reagoivani aivan liikaa. Toisaalta edelleen ongelmani on se, että ennakoin tulevia asioita tai huolehdin niistä liiaksi. Esimerkkinä voin kertoa sen, että minulla on tuolla koulussa alkamassa muutaman viikon päästä sellainen esiintymistaitoon keskittyvä kurssi, kurssi jota olen miettinyt jo jonkin aikaa.

Miksi mietin? Siksi koska toisaalta tiedostan sen, että olen sosiaalinen ihminen ja etten ole mikään hiljainen hissukka, joka ei saa sanaa suustaan, päinvastoin, olen välillä liiankin suulas omaksi parhaakseni :) No tuo kurssi siis on sellainen, josta toisaalta tiedän saavani äärettömän paljon, jos ja kun vain pystyn voittamaan itseni ja oman mielikuvitukseni luomat kauhukuvat. Sen olen jo aikanaan oppinut, että sinällään kaikkien tapahtumien ennakoiminen on aivan turhaa voimien haaskaamista, koska ikinä tapahtumat eivät loppuen lopuksi mene ollenkaan niin kuin niitä on miettinyt.

No mitä hyötyä nyt sain siitä, että puhuin tuosta asiasta terapiassani? Sen, että sain aikaiseksi olla yhteydessä tuon kurssin opettajaan ja keskustelin hänen kanssaan omasta menneisyydestäni ja sieltä kumpuavasta jännittämisestä/pelosta, joka välillä pyrkii rajoittamaan elämääni, mutta jonka en enää anna sitä tehdä. Parasta kaikessa oli se, että keskusteltuani opettajan kanssa, minulla on huomattavan paljon helpompaa mennä tuolle kurssille, enkä ainakaan pelkää sitä etukäteen aivan liikaa.

Jotenkin huomasin tälle kertaa jälleen sen, kuinka omassa päässäni vellovat asiat aiheuttavat minulle turhaa murhetta ja tuon välttämiseksi olen pyrkinyt jäsentämään asioita kynän ja paperin avulla selkeämmäksi. No tuossa terapiassani olisin toivonut samaa, eli ehdotin terapeutilleni sitä, että laatisin itse jonkinlaiset raamit asioiden käsittelyn suhteen, mutta terapeuttini mielestä minulle parasta kaikessa on se, että opettelen sietämään myös hetkellisesti hienoista kaaostilaa päässäni ja sitä kautta huomaamaan sen, ettei se ole välttämättä ollenkaan pahasta. Tällaiselle kontrollifriikille, kuin itse olen, se tuntuu olevan välillä aivan sietämätöntä :)

Eli hiljaa hyvä tulee myös tuossakin asiassa, mutta minulla kun tunnetusti on aivan mieletön kiire asioiden kanssa, niin asioiden tulisi tapahtua heti, eikä viikon päästä :)

No kaikkineen minulla on edelleen kohtuullisen tasapainoinen olo, joka paljolti kyllä näyttää johtuvan tässä hetkessä siitä, että tuo muutaman viikon vaivannut krooninen kiire on hieman helpottamaan päin, joten nyt taas ehdin keskittyä myös tuohon hengelliseen puoleen, josta onkin tullut elämääni iso osa. Oikeastaan juuri se osa joka pitää minut rauhallisena kaiken kiireen ja kaoksen keskellä. Joten tästä jälleen jatketaan..

Terapian tarpeessa osa 4: Mustasukkaisuus parisuhteessa

Nyt täytyy aikataulullisista syistä päivittää pari tapaamista kerralla, koska koulu asiat aiheuttavat tähän hetkeen kokolailla paljon stressiä ja kiirettä.

Tällä käynnilläni pääsin puhumaan omista tunteistani liittyen parisuhteeseeni ja välillä nousevaan mustasukkaisuuteeni. Luojalle kiitos, että minulla on vaimoni kanssa sellainen suhde, että puhumme 99% asioista aina, kun jotakin nousee pintaan. Joten suurimman osan noista mustasukkaisuuden tunteistani olen pystynyt puhumaan jo vaimoni kanssa, niin tämän viimeisemmänkin. Oikeastaan tämän kertainen tunne mylläkkä on aika huvittavakin, mutta toisaalta olen valmistautunut käsittelemään huvittavimmatkin tunnetilat nykyään.

Tämä mustasukkaisuus nousi sellaisesta tilanteesta, kun minulla on eräs todella hyvä ystävä, jonka olen saanut tuolta ryhmästä jossa käyn. koko tilanne on siinä huvittava, että olen tämän ystäväni kanssa puhunut aina kaikesta, paitsi tässä tapauksessa. Eli itse asia, joka sai tunteeni pintaan. Kaverini käy meillä säännöllisesti ja aina käydessään heittelee hurttia huumoria asioista, mikä sinällään on ihan mukavaa. No viime aikoina tuo huumori on keskittynyt siihen, että hän "naljailee" minulle siitä, kuinka ollessani jossain, esimerkiksi koulussa hän käy meillä kotona pitämässä "vaimostani huolta". Sinällään ymmärrän huumoria melkoisen pitkälle, enkä tuostakaan ole pitkään aikaan juurikaan välittänyt, mutta muutama päivä sitten se alkoi oikeasti vituttamaan. Ei muutoin, kuin siitä syystä, koska kaverini on heittänyt samaa herjaa jo usean viikon ajan joka kerta meillä käydessään. Tiedostan kyllä että osa tuosta vitutuksesta oli väsymystä, mutta parasta asiassa oli se, että huomasin tunnistavani itsessäni mustasukkaisuuden, jonka olen kieltänyt itsessäni olevankaan.

No mitä opin tästä episiodista? Puhumalla asiat selviää, kuten aina ja kaverille pitäisi pystyä sanomaan hänen siitä loukkaantumatta, että välillä voisi jättää asioita heittämättäkin. Parasta kaikessa jälleen se, että puhuessani asiasta vaimoni kanssa, hän ymmärsi kantani täysin, eikä vähätellyt tunteitani ollenkaan. Elämä opettaa joka päivä jotakin.

Terapian tarpeessa osa 3: Suru ja itsetuhoisuus

Tälle kertaa huomasin jo hieman luottavani terapeuttiini, mitä tulee tunteiden käsittelemiseen ilman häpeää. Kerroin mietteistäni erään itsemurha yritykseni tiimoilta ja huomasin että minulla nousee armoton suru ja syllisyys asioista ja tapahtumista. Onneksi voin puhua tunteistani rehellisesti ja ilman pelkoa siitä, että tunteitani väheksytään tai saati mitätöidään.

Itku jäi vielä odottamaan lisä luottamuksen rakentumista, mutta kaikkineen jo tässä vaiheessa(näin alussa) terapiaani, minusta tuntuu että alan saamaan kiinni niistä tunnelukoista, joista suurin osa ahdistuneisuuttani saa polttoaineensa.

Huomasin sen, että kun kerroin tapahtumista, jotka kuitenkin ovat tuoreessa muistissa, oikeastaan ensimmäistä kertaa noista tapahtumista puhuessani, myös tunteet jotka kyseisenä hetkenä olivat päällä alkavat nousta pintaan. Jotenkin pelkään niitä. Toisaalta kuitenkin toivon niiden ryöpsähtävän esiin, jotta saan ne käytyä läpi ja hyväksyttyä osaksi silloista elämääni, koska niiden raahaaminen matkassa on kokolailla kuluttavaa.

Se on jännä huomata kuinka ihminen pystyy elämään melkein täysipainoista elämää, ilman että hän sen kummemmin tuntee kantavansa taakkaa harteillaan, saati sitä tiedostaa. Oikeastaan oli yllätys huomata kuinka paljon minullakin tuota ylimääräistä taakkaa onkaan mukana.

No tällä haavaa vaikuttaa uhkaavasti siltä, että tuo taakka kevenee joka viikko ja itsetuntemus lisääntyy huomattavasti. On ihmeellistä huomata oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässään, ettei tunteet sinällään olekkaan yhtään pahasta, riippuu vain siitä, onko niille tarpeeksi tilaa tulla esiin ja sitä myötä käsitellyksi. Aikaisemmin minulla ei sitä ole ollut, mutta nyt aion sitä niille raivata.

Terapian tarpeessa osa 2: Terapian eteneminen

Terapiani toisella käynnillä keskusteltiin siitä, mitä itse terapia pitää sisällään ja kuinka se tullaan totetuuamaan. Ihmeellistä sinällään taas on se tosi asia, kuinka asiat järjestyvät juuri siten, kuin ne minulle on parhaaksi. Sain muutaman mutkan kautta itselleni juuri sopivan terapeutin.

Juttelimme erilaisista terapia muodoista ja siitä, kuinka tämä minun terapiani etenee siten, että tarkoitus olisi jutella aina siitä, mikä päällimmäisenä on milloinkin mielessä. Terapeuttini mielestä menee oma aikansa siihen, että saamme luotua sellaisen suhteen, että kykenen luottamaan häneen kunnolla ja lisäksi omia tunteitaan ei voi käsitellä siten, että niitä yrittää psyykata esiin ilman mitään syytä.

Olin hyvilläni siitä, että minun terapeuttini luottaa vuorovaikutteiseen terapiaan, eli siihen että keskustelemme asioista yhdessä. Minulla on myös kokemusta siitä, millaista on käydä monologista puhelua, kun terapeutti istuu pöydän toisella puolella välillä vain hymähdellen. No onnekseni tämä minun terapeuttini ei kuulu siihen ryhmään, vaan voimme keskustella asioista avoimesti ja hän kertoo oman mielipiteensä asioista.

No tällä kertaa puhuin erilaisista tunteista, joita luulen itselleni pakkautuneen johonkin syvälle tiedostamattomuuden tasolle. Esimerkiksi puhuin tuosta koulukiusaamisesta ja siihen liittyvästä vihasta kiusaajia kohtaan. Olen nimittäin välillä pohtinut vakavissani sitä, että minullakin on paljon purkamatonta vihaa kiusaajia kohtaan, sekä yleensä noihin tilanteisiin liittyviä muitakin tunnelukkoja. Kerroin huomanneeni itsessäni nimittäin välillä sitä, että suuttuessani jostakin asiasta, vihan tunne saattaa purkautua suhteettoman suurena.

Lisäksi puhuimme kaipuustani elää elämää täysipainoisesti. Eli ilman, että jokaista tilannetta tarvitsisi niin älyttömästi miettiä tai pelätä. Kerroin kaipuustani matkustaa ilman että siihen liittyisi suhteettoman suuria tunteita, saati jännittämistä/pelkoa. Huomasin kertoessani miettiväni sitä, että oikeammin taidan vain kaivata tasapainoista oloa, enkä välttämättä niinkään mitään matkaamista toiselle puolelle maapalloa(vaikka toisaalta sekin voisi olla ihan mukavaa vaihtelua välillä).

Tärkeinpinä etsinnän kohteina tässä hetkessä tuntuu olevan itseluottamuksen ja itsevarmuuden löytäminen. Vaikka toisaalta tiedostan tässä hetkessä jo itsestäni sen, etten ole mikään ujo tuppisuu, niin silti vielä tietyt sosiaaliset ärsykkeet tuovat minulle automaattisesti olon, jossa koen olevani suunnilleen 10-vuotias pikkupoika joka alkaa itsekkin uskoa olevansa eräänlainen kummajainen.

No nyt odotan malttamattomana tutkimusmatkani jatkumista. Tutkimusmatkan, jonka tarkoituksena on oikean minuuden löytäminen ja sitä seuraava uudenlainen tietoisuus omasta itsestä.

Terapian tarpeessa osa 1: Matka alkaa

Nyt se sitten alkoi. Jotenkin huomasin olevani jälleen kuin pieni lapsi. Huomasin miettiväni terapian jälkeen huvittuneena, että ainiin, eihän tämä ollutkaan mitään taikatemppu-hokkus-pokkus hommaa.

Ehkä nuo ajatukset lähti siitä, kun kotiin ajaessani kelasin kolmenvartin antia. Anti koostui siitä, että kerroin miljoonannen kerran pätkiä lapsuudestani ja siitä, mitä olen omasta mielestäni lapsuudessani joutunut kärsimään. No oivalluksena voidaan pitää sitä, että tiedostan lapsuudessani kohdanneeni tilanteita, joissa minusta muokkaantui armoton suorittaja, joka ei osaa ollenkaan arvostaa, saati kunnioittaa itseään. Kaikki perustui lapsuudessani suorittamisen kautta saatuun hyväksyntään, joka ei sitten kuitenkaan tuntunut enää hyväksynnältä, koska valmiiksi oli armottoman p.ska olo, suunnattoimien ponnisteluitten vuoksi.

Parasta tässä sessiossa oli se, että huomasin itse tiedostavani melkoisen pitkälti sen, mitä tuosta hokkus-pokkus-ei-niin-taikatemppu-hoidosta odotan. Tiedostan haluavani kaivaa esiin tilanteita, konkreettisia muistikuvia tapahtumista mennessä, joista minulle nykyhetkessä tietyssä olosuhteissa kytkeytyy päällä tietynlainen ajauksen juoksu ja sitä seuraava ahdistuminen ja pelon tunne. Haluan lisäksi löytää ja oppia tunnistamaan omia tunteitani, sekä suhtautumaan niihin hieman järkevämmin. Ei niin, että heti jonkin tunteen tullessa päälle, tulee halu sulkea se johonkin laatikkoon ja heittää avain hukkaan. Ei, vaan siten, että voisin todeta vain, että ahaa, nyt minua surettaa, aivan suren tuota tapahtumaa, nooh, nyt surraan ja se on sallittua. Lisäksi haluan kohdata nuo tunteet, jotka vuosikymmenien saatossa olen piilotanut jonnekkin ja kaikki vain sen vuoksi, että heräisin elämään tätä nykyhetkeä ja vallitsevaa todellisuutta, ilman että vähän väliä jostakin komerosta nousee jokin omituinen tunne-kummitus, joka pistää maailmani sekaisin. Itseluottamus ja omanarvontunto, ovat myös asioita, joita terapialla yritän osalta rakentaa ja jotenkin uskon kaiken järjestyvän. Ainakin tässä hetkessä tuntuu hyvälle.

Toisaalta kyllä edelleen huomasin olevani varustettu holistisella ajatusmallilla. Siis ajatusmallilla, jossa ei koskaan jäädä odottelemaan asioiden tapahtuvan, vaan kaikki pistetään läskiksi heti, ettei tarvitse enää ihmetellä ja odotella. Kärsivällisyys siis ei välttämättä vieläkään ole vahvimia ominaisuuksiani:) Onneksi kuitenkin voin todeta saaneeni hieman muutosta ajatusmalliini, kiitos toipumisen tuoman ajatustavan muutoksen. Jotenkin huomasin positiivisena asiana sen, että vaikka toipumisen tieni onkin loppu-elämäni mittainen, niin silti uskon sen päivä päivältä tuovan koko ajan parempaa. Eli en enää pelkää tulevaa, vaan odotan sitä mielenkiinnolla.

Tästä jatketaan taas..

Uusi sivu elämässä kääntyy..jälleen

Jälleen on aika aloittaa löytöretki kohti uutta tietoisuutta. Aika penkoa vanhaa ja toivottavasti löytää jotakin uutta. Tänään siis vihdoikin alkaa pitkään harkitsemani tiivis psykoterapia. Eihän tuossa sinällään kauaa tarvinnut miettiä, vain puolitoista vuotta. Niin tai koko prosessi otti aikaa yhteensä tuon puolitoista vuotta. Vuoden -07 syksyllä kävin kuntoutuspaikan päihdepsykiatrin juttusilla ja sain häneltä lausuntuoa, että hänen mielestään hyötyisin tiiviistä terapiasta.

No noin puoli vuotta asiaa märehdin ja makustelin, ennen kuin aloin tehdä asian eteen jotakin. Lopputuloksena se, että sain/jouduin käymään uudessa arviossa terapian tarpeeni suhteen.

No niin tai näin, tänään se siis alkaa. Muutaman vuoden tiivis ja syvällinen perehtyminen itseensä ja omiin tunteisiin. Vein tuossa aamulla pojat päiväkotiin ja mietin tätä omaa toipumisen tietäni ja minulle tuli jälleen todella kiitollinen ja hyvä mieli. Paljolti tuosta hyvästä mielestä johtuen, sain ajatusta siitä, että voisin jatkaa tätä omaa toipumis sanoman saattamistani hieman pidemmälle. Eli aina kun minulla vain on aikataulun puitteissa mahdollisuus, päivittäisin tänne blogiini oivalluksia ja löytöjä, joita tuolla terapiassa toivon mukaan tulee. Tarkoituksena se, että jos joku ihminen miettii sitä, millaista on psykoterapia ja mitä hyötyä siitä elämäänsä on mahdollista saada, niin omalta osaltani olisin mahdollisesti valottamassa tätä asiaa, sekä lisäksi hieman valottaisin sitä, miten tuollainen terapia voi osaltaan auttaa alkoholistia toipumisessa.

Eli jos vain suinkin ehdin, niin tästä päivästä alkaen alan kirjoittaa pari kertaa viikossa kertomusta matkastani minuuteen ja omiin tunnelukkoihini. Tervetuloa matkalle mukaan, jos hiemankaan mielessä pyörii ajatus siitä, että mitä psykoterapiassa käymisellä ihminen saa omaan elämäänsä.

Nyt kouluhommien pariin joksikin aikaa ja sitten matkanteko alkaa..

"Päivä kerrallaan"..aivan niin

Jotenkin olen miettinyt viime päivinä sitä, kuinka minun holistina tulisi elää vain päivä kerrallaan. No ehkä se tuon alkoholin, pillereiden ja pakonomaisen pelaamisen kohdalla näin onkin, mutta mitä tulee tuohon arkiseen normi elämään, niin siinä kyseinen teesi taitaa jäädä pääsääntöisesti vain kauniiksi haavekuvaksi.

Ainakin mitä huomasin eilen illalle tehdessäni aikataulutusta tämän hetken tekemättömistä töistä liittyen tuonne koulumaailmaan. Seuraava kaksi viikkoa on aamusta iltaan puurtamista tai no ei pakko tietysti olisi, mutta kuitenkin jos haluaa oppiakkin jotakin, niin silloin näyttää täytyvän puurtaa.

Kaikki johtuu siitä tosiasiasta, että vaikkakin olen siinä onnellisessa asemassa, etten tällä hetkellä olekkaan työelämässä, niin elämässäni on niin paljon kaikkea actionia, että eilen illalle päivitettyäni tämän hetken kursseja, huomasin sen tosi asian, että halutessani helmikuun alun tentteihin mennessä saada opintoni ajan tasalle, minun on tehtävä tehtäviä, tankattava teoriaa ja kuunneltava noita virtuaalinauhoitteita seuraavan kahden viikon ajan mallia aamu kahdeksasta päivä neljään (tietystikkään tuo ei onnistu enää viikon päästä, koska alan käymään 2krt viikko psykoterapiassa). Tuohon päälle kun vielä tulee 2-3 iltaa neljän tunnin toisten kurssien virtuaalitunnit, viikonlopun lähiopetus keikat ja tietysti täällä kotona joko omat ryhmissä käynnit tai vaimon ollessa menossa, illan lasten kanssa touhuilut, niin eipähän ole luppoajasta tietoakaan.

Eikä ole mitään tarkoitusta kuulostaa siltä, kuin jotakin katkerana vikisisin, ei ollenkaan tai paremminkin päinvastoin. Tästä olen melkoisen kauan haaveillut. Siis siitä, että olisin sellaisessa kunnossa, että voisin elää aivan "normaalia" elämää, "normaalina" ihmisenä.

Jotenkin vain kaikki tämä vaikuttaa liiankin epätodelliselta. Toisaalta tuntuu, kuin eläisin jotakin unta, josta joku minut kohta herättää. Herätessäni huomaan kauhukseni eläväni vielä siinä vanhassa helvetissä. Siis entisessä elämässä, jossa päivän tärkein tehtävä oli selvitä hengissä tai no ei välttämättä enää sekään..huokaus..eipä juuri ole kaipuuta sinne entiseen.

Siis kiitollinenhan minä tietysti olen kaikesta mitä olen viime aikoina saanut/saavuttanut. Välillä vanha minä nostaa päätään hetkeksi kiroamaan kaikkea kiirettä tia oikeammin kiroamaan sitä, kuinka välillä vaikutan siltä kuin olisin jossain automaatti-ohjauksessa menossa kohti sitä ihmismallia, jota olen aina inhonnut. Ihmistä jonka elämä on niin täynnä kaikkea suorittamista, että itse elämä ja eläminen unohtuu. No onneksi olen siinä onnellisessa asemassa, että tiedostan tämän kaiken ja sitä kautta voin vaikuttaa omalta osaltani asioihin. Siinä ainakin aion pitää varani, ettei mikään, eikä kukaan mene niiden tärkeimpien asioiden edelle, eli perheeni ja oman itseni/itseni hoitamisen. Jotenkin vain kaiken tasapainottaminen ehjäksi kokonaisuudeksi, siis ainakin tässä vaiheessa toipumistani vaikuttaa välillä haasteelta, joka on minulle liiankin suuri.

No siis otsikon mukaan, päivä kerrallaanhan tässä yritellään taapertaa kohti yparempaa huomista ja sen olen tässä lyhyehkön toipumisjakson aikana ainakin oppinut, että asiat kyllä järjestyvät aina parhainpäin, siis aina silloin ainakin, kun omat motiivini niitä kohtaan ovat kohdallaan ja rehelliset.

No nyt täytyy lopetella tämä "jaarittelu" ja alkaa työstämään noita tehtäviä. Siis jos aikoo saada jotakin tänään aikaiseksi ennen kuin kääntää auton keulan kohti pohjoista.

Loppupäätelmänä jälleen tuli huomattua se, että tämä kirjoittaminen (vakka se saattaakin lukijan silmissä vaikuttaa sekavalta) auttaa minua, koska pästäni ulos päästessään nuo ajatukset saavat uusia uria ja taas on helpompi jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja..

Rauhallista viikonloppua kaikille..luovuttamista, luottamista ja siunausta..

Rinssessan syntymästä jo kolme kuukautta

"Silmäterä"

Niin se vaan tuo aika rientää. Tänään on tasan 3 kuukautta siitä, kun pieni Rinssessamme syntyi. Jos nyt äideillä on aina tapana muistella synnytystä, varsinkin syntymäpäivinä, niin minä mietin tälle aamua päivää 3 kuukautta sitten ja siihen liittyviä tuntemuksia. Voin todeta olevani tänään onnellinen. Onnellisuuteeni liittyy niin paljon asioita, mutta tietysti yhtenä tärkeimmistä ovat lapseni, sekä se tosi asia, että kiitos raitistumiseni, saan seurata heidän kasvuaan ja olla mukana heidän elämässään.

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa ja kun lentää siivin valkein niin kuin joutsen.."

Nyt pitää alkaa valmistautumaan jälleen kohti koulumatkaa ja opiskeluviikonloppua. Jos nyt kulunut viikkokin on sujunut pitkälti opiskelun tiimellyksessä, joten pidemmittä puheitta..

Hyvää viikonloppua kaikille :)

Vastuuttomuudesta vastuullisuuteen

Olen miettinyt viime päivinä sitä, kuinka olen suurimman osan elämästäni elänyt paeten kaikenlaista vastuuta, milloin viinaan, pillereihin tai pelaamiseen. Tarkoituksena vain elää elämää, jossa ei tarvitsisi tuntea olevansa vastuussa yhtään mistään. Mistä sitten tuollainen käytös johtuu?

Omalla kohdallani olen tutkiessani itseäni ja menneisyyttäni tullut tähän hetkeen siihen tulokseen, että vastuun pakoilu johtuu paljolti lapsuudessa liian aikasin tapahtuneesta, suhteettoman suuresta vastuun kantamisesta. Jotenkin olen huomannut itsessäni vähän väliä eri asioissa olevani joko-tai-ihminen. Tarkoittaen sitä, että asioita joko tehdään ja täysillä, liiankin kanssa tai toisena ääripäänä, asioista ei välitetä hitustakaan. Siis joko tai..

Nyt minulla onkin yhtenä monista prosessseista meneillään opeteleminen suhtautumaan asioihin neutraalimmin, eli suhtautumaan asioihin vain asioiden vaatimalla vakavuudella. Nyky hetkessä olen kyllä huomaavinani jo omassa käytöksessä sellaista hienoista positiivisuutta asioiden kanssa, että nyt aikaisemmasta poiketen vain reagoin, en enää panikoi :)

Seuraavana tavoitteenani on reagoimisen sijaan ensin tutkia mitä mikäkin asia/tapahtuma minulta vaatii ns. oman osuuden tekemisestä puhuttaessa, ennen kuin päätä pahkaa syöksyn tekemään mitään. Tällä estän mahdolliset ylilyönnit ja toisaalta säästän itseni paljolta.

Mitä tuohon vastuullisuuteen tulee muuten, niin huomasin eilen normi kiireisessä arjessani, eräässä hieman rauhallisemmassa hetkessä miettiväni sitä, kuinka aina olen paennut vastuuta ja selitellyt käytöstäni itselleni sillä, etteihän minusta nyt tuollaiseen tai tuollaiseen ole! Nyt huomasin eilen yhtäkkiä hetkeksi säikähtäväni sitä vastuun määrää, jota tällä hetkellä minulla on, mutta jo kohta toipuminen ja itsensä rajallisuuden tiedostaminen nosti päätään, tuoden ajatuksen siitä, ettei minun kannata ajatella asioita niin armottomina ja sanoinkuvaamattomina vuorina ja peikkoina, joiden ylittäminen ja kohtaaminen on mahdotonta, vaan sen sijaan voin miettiä asioita pieninä osakokonaisuuksina, eli paloitella eri vastuualueet pienempiin osiin ja sitä kautta tulla tietoiseksi siitä, ettei nämäkään asiat ole minulle liian suuria ratkottavaksi.

Toisaalta huomasin myös sen positiivisen seurauksen totaalisen pohjan löytymisestä elämässäni ja siitä seuranneesta nöyrtymisestä, että ajattelin, ettei minun tarvitsekkaan kantaa vastuitani enää yksin ja hajota niiden alle, vaan voin nöyrtyä hieman, luopua vääränlaisesta ylpeydestäni ja pyytää yksinkertaisesti apua. Näillä teesein, elämäni ja sitä seuraavat vastuut on helpompi kantaa.

Jotenkin lopuksi mietin jälleen sitä, kuinka älyttömän paljon vielä aikuisenakin omassa ajatusmaailmassa ja minäkuvassa vaikuttavat asiat ja tapahtumat, joista on aikaa jo piakkoin neljännesvuosisata. Toisaalta se on hyvä, että niitä välillä tiedostaa, koska juuri tuosta tietoisuudesta avautuu mahdollisuus asioiden käsittelemiselle ja taas asioiden käsittlemisestä avautuu uutta mahdollisuutta, mahdollisuutta uudelle tietoisuudelle omasta itsestä..hmm..olipas tuo sekavasti ilmaistu :D

Tarkoitukseni oli vain kuvata hieman sitä ajatusta, joka sai minussa vallan viime yölle, kun puhuimme vaimoni kanssa asioista ja tuli puhetta siitä, kuinka vääristynyt minäkuva vaikuttaa ihmiseen haitallisesti. Ihminen alkaa elää elämää tuon valheellisen minäkuvan ohjaamana ja allekirjoitanut huomasi sen positiivisen ajatuksen viime yölle, että ensimmäisen kerran varmaan koskaan mietin hetken aikaa sitä, kuinka minun ei tarvitse olla itseni vanki. Vaan uskaltautumalla ulos valheellisesta kuorestani, vapautuisin kulkemaan, elämään ja olemaan ihminen ihmisten joukossa. Nyky hetkessä kun minussa on vaikuttanut aika paljon vielä se loputtomat määrät päähän potkittu pikku poika, joka kulkee hartiat kyyryssä ja toivoo, ettei kukaan kiinnittäisi mitään huomiota, saati olisi mitään koskaan vaatimassa. Nyt viime yölle mietin sitä, kuinka hieman kehittämällä tervettä itsetuntoa, olisin valmis kohtaamaan ne haasteet pystypäin, joita nykyinen elämäni minulle tullessaan suo. Eikä tuossa tarvitsisi kokea minkäänlaista väärää syyllisyyttä tai väärää omavoimaisuutta, vaan vain ja ainoastaan tervellä tapaa tiedostaa omat vahvuudet ja voimavarat. Siis perusominaisuudet, jotka minulla joko valmiiksi on tai joita värikäs menneisyyteni minulle kylkiäisinä on suonut.

Näillä opein, jälleen kohti tämän päivän haasteita. Haasteita, jotka aika paljolti keskittyvät pääpainoltaan tuonne opiskelumaailmaan. No tähän hetkeen tällaista..

Jälleen kohti normi arkea

Täytynee ensiksi todeta, että onneksi nuo juhlapyhät on jälleen ohitse. Sinällään tykkään Joulusta, sekä vuoden vaihteesta ja muutenkin minusta on mukavaa olla välillä lomalla, mutta nyt vain lomani sujui enempikin sairastelún merkeissä.

Ensiksi vanhin poikamme sairasti angiinan ja tulirokon, sen jälkeen jonkin ihmeellisen kurkkutulehduksen, jossa kurkku turposi melkein umpeen ja kaularauhaset olivat pingispallon kokoiset. Samalla toinen poikamme sai korvatulehduksen, eli päivystyksessä käytiin pariikin otteeseen. Lopuksi itse sairastuin johonkin ihmeelliseen tautiin Joulun välipäivinä ja olihan sitten muuten äkäinen flunssa. Ensiksi alkoi kurkkukipu, sen jälkeen tuli 40 asteen kuume ja jos tuossa jo olisikin ollut tarpeeksi, niin kaiken lisäksi oksensin yhden yön. Eli toisin sanoen, vapaat meni aika paljolti sängyn pohjalla tiedottomassa tilassa maaten.

No nyt sitten alkoi normi arki. Perjantaina alkoi koulu ja kevään lukujärjestys vaikuttikin jo sellaiselta, että mietinkin jo syksyllä, että tämä taitaa vain olla hieman pehmeä lasku amk-opintoihin. Nyt mennäänkin sitten täydellä höyryllä. Tenttejäkään ei ollut merkitty kuin 11kpl neljälle kuukaudelle. Siihen lisäksi kaksi tenttiä syksyltä, niin ompahan kokeita mihin valmistautua.

No joka viikonloppu on opetusta ja lisäksi kolme iltaa arkisin virtuaaliopintoja. Tuohon kun laitetaan itsensä hoitaminen ryhmissä käynnillä, pienet lapset kotona, ja kaverit, niin ihan kiitettävästi riittää tekemistä. Nostan kyllä hattua ihmisille, jotka opiskelevat työn ohessa, koska tähän hetkeen minulla ei ainakaan olisi aikaa tarpeeksi kaikkeen.

Lisäksi sain kuulla viime perjantaina, että minulle oli myönnetty Kelan osin kustantama tiivis psykoterapia, joka alkaa kolmen viikon päästä, sisältäen 2 tai 3 käyntiä viikossa, niin eiköhän tuossa ole tarpeeksi tehtävää, ettei tarvitse pyöritellä enää peukaloitaan. No tuo terapia on kyllä sellainen, jota toivoinkin saavani, jotta pääsen purkamaan totaalisesti kaikki menneisyydessäni tapahtuneet asiat tai paremminkin niistä aiheutuneet tunnetilat. Tiedostan itsessäni tähän hetkeen sen, että olen puhumalla käynyt läpi kaiken menneisyydestäni, siis kaiken minkä muistan, mutta tunnetasolla kaikki melkein on vielä läpi käymättä. Eli pääsen opettelemaan käymään läpi ja tunnistamaan omia tunteitani. Toivottavasti tätä kautta oman minäni tiedostaminen taas lisääntyy ja toisaalta toivottavasti vielä hukassa olevia palasia itsestäni löytyy.

Kaiken kaikkiaan olo on kyllä hyvä ja kaikin puolin tyytyväinen. Tähän hetkeen ehkä suurimpana oivalluksena on tullut se, että mitä enemmän pystyn keskittymään aina yhteen asiaan ja yhteen ajatukseen kerrallaan, sitä tasapainoisempaa oma oloni ja elämäni on. Vielä samalla kun oppii oikeasti keskittymään elämään tätä kyseistä päivää ja tätä kyseistä hetkeä, niin silloin alan saavuttamaan sen olotilan, jota olen jo kauan ja hartaasti tavoitellut.

No uudet tottumukset tulevat hitaasti, mutta onnekseni minulla ei ole enää mihinkään kiire..

GA:n 12. askel

"Pyrittyämme itse harjoittamaan näitä periaatteita kaikissa toimissamme, koetimme jakaa tätä sanomaa muille pakonomaisesti pelaaville"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Tämä on askelista suosituin; jopa aivan uudet jäsenet haluavat antaa jotain itsestään. Tosiasiassa et voi antaa sitä mitä sinulla ei vielä ole. Toisin sanoen et voi välittää toipumisohjelmaa muille ennen kuin itse harjoitat kahtatoista askelta elämässäsi, päivän kerrallaan. Silloin sinulla on voimallinen viesti vietäväksi. Kysy itseltäsi, onko tämä hengellinen ohjelma ja onhan se! Mahdollista on, että hengellinen vararikkosi oli täydellinen. Useimmat meistä hylkäsivät uhkapelivuosinaan hengelliset arvonsa. Näiden arvojen nyt palatessa haluat kiitollisena jakaa ne muiden jäsenten kanssa, koska nekerran jaettiin sinun kanssasi. Toisten jäsenten kokemusten kuunteleminen jakuuleminen on kenties ensimmäinen mahdollisuutesi avun antamiseen. Joskus me yritämme opettaa, kun meidän tulisi kuunnella. Kuunteleminen itsessään kertoo toisille, että haluat ymmärtää heitä. Mietitäänpä. Muistatko, miten alhaalla itsekunnioituksesi oli, kun tulit ensi kertaa Nimettömiin Pelureihin? Sinulla ei ollut uskoa eikä siis myöskään toivoa. Kun kuuntelit ja keskustelit ja lopulta katsoit itseäsi ja muita (jotka näyttivät olevan hyvillä mielin pöydänympärillä) usko ja toivo palasivat vähitellen. Muistat, kuinka ensimmäinen jäsen, jonka tapasit, tuli palaveriin aikaisin, järjesteli pöydän, asetteli esiin kirjallisuutta ja laittoi kahvin tulemaan. Oliko hän tekemässä kahdettatoista askelta? Kyllä. Sitä osoitti hänen huolenpitonsa sinusta jakaikista muista jäsenistä. Huolenpito lienee tärkeintä ja myös välttämätöntätässä askeleessa. Jos et välitä toisesta, kuinka voit jakaa kokemuksesi toisten kanssa? Sitten tämä huolehtiva jäsen kertoi sinulle, että ohjelma perustuu itsensä auttamiseen. Hän selitti Nimettömien Pelurien paradoksin; Jos annat itsestäsi ja yrität auttaa toista ihmistä, auttaa antaminen sinua aina, tuo yritykseksi sitten tulosta tai ei. Antaessamme saamme myös itsellemme, ja niin toipumisohjelmasta tulee oma-apu. Pidä mielessäsi kaksi sanaa ? Ponnistelu ja yritys. Ensi sijalla tässä askeleessa ovat juuri ponnistelu ja yritys - ei se, kuinka moni omaksui heti viestisi tai noudatti neuvoasi. Kun lähdit palaverista, sinun oli palattava takaisin vaikeuksien keskelle, jotka olit luonut. Olit jo antanut puhelinnumerosi ja saanut muiden numerot. Olit luultavasti liian arka ja häpeilevä soittaaksesi, mutta varsin pian joku jäsenistä soitti sinulle. Se mitä puhuttiin, ei ollut niin tärkeää kuin se, että joku välitti. Tämä oli omiaan elvyttämään uskosi ja toivosi. Huolenpidossa tulevat näkyviksi kaikki hengellisen kasvun hienot perusasiat. Kun aloit päästä sumusta, sinulla oli kummi, jolta toivoit saavasi aikaa, kokemusta ja viisautta. Tämä kirjoittamaton sopimus toisen auttamisesta lienee 12. askeleen korkein aste; se on parasta mahdollista välittämistä. Seuraavassa on joitakin niistä monista tavoista, joilla kahdettatoista askeltavoi harjoittaa.

- ole pelaamisesta pidättäytymisen hyvänä esimerkkinä

- lähde mukaan harjoittamaan 12. askelta kentällä

- vieraile sairaan peliongelmaisen luona

- soita jäsenille

- keskustele uusien jäsenten ja niiden kanssa, joilla onongelmia.

- ota haltuusi joitakin toveriseurasi vastuita, tehtäviä ja velvollisuuksia.

- kerro sukulaisillesi, lääkärillesi ja työnantajallesi ongelmastasi ja siitäkuinka sait sen kuriin

- kerro oma tarinasi auttaaksesi toista jäsentä

- soita tai meilaa jäsenille.

- osallistu tiedottamiseen ja asiamme edistämiseen

Noudata ja harjoita Nimettömien Pelurien ohjelmaa."

Toipumisohjelman 12 askelta

Omalla kohdallani 12. askeleen noudattaminen ilmenee siinä, että käyn säännöllisesti ryhmässä kertomassa omaa toipumiskokemustani. Keitän ryhmässä kahvia, jaan ryhmästä kertovia ilmoituksia, kirjoittelen täällä netissä omia kokemuksiani, soitan ryhmäkavereille ja pyrin parhaani mukaan tukemaan heitä pelaamattomuudessa jne.

Oikeastaan olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka aluksi saadessani tutustua näihin 12 askeleeseen AA:ssa ja saatuani siinä suurta apua elämääni, minut valtasi suunnaton tarve alkaa jakaa tätä toipumisen mahdollisuutta kaikille, jotka ongelmien kanssa painivat. No mitä tapahtui? Yritin raitistaa ihmisiä, enkä suonut heille mahdollisuutta itse päättää mitä halusivat. Väsytin itseni melko pian. Onneksi kokemus vaikka se tulisikin kantapään kautta, opettaa ainakin minua joka päivä enemmän ja enemmän luottamaan siihen, ettei se ole minun päätäntävallassa kuka raitistuu tai on pelaamatta ja kuka ei. Jotenkin vain se suunnaton helpotuksen tunne, joka askeliin tutustumisen myötä seuraa, tahtoo ajaa ihmisen äkkiä pelastamaan koko maailmaa.

Minulla on jälleen ollut se onnellinen tilanne, että liityttyäni nimettömiin pelureihin, olin jo muutaman vuoden ajan opetellut noudattamaan näitä ehdotuksia elämässäni ja siinä samalla kaikkein pahimmat särmät olivat jo hioutuneet pois. Toisin sanoen, tällä hetkellä uskon ja luotan siihen, että tekemällä oman osuuteni asioissa, pidän omalta osaltani huolen siitä, että kaikki jotka haluavat päästä pelaamisesta eroon, saavat siihen sen mahdollisuuden, jonka minä omalta osaltani voin heille tarjota..Saatan sanomaa toipumisen mahdollisuudesta, jos joku siitä hyötyy, niin se on tarkoitus, jos ei, niin se ei ole minun vikani.

GA:n 11. askel

"Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla parantamaan tietoista yhteyttämme ymmärryksemme mukaiseen Jumalaan, rukoillen ainoastaan tietoa siitä, mitä hän tahtoo meidän tekevän ja voimaa sen toteuttamiseen"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Tuntuu varmasti hyvältä edetä askelissa, joissa ylläpidämme edellisiä askelia. Yhdestoista askel kehottaa meitä parantamaan tietoista yhteyttämme ymmärryksemme mukaiseen Jumalaan. Toinen ja kolmas askel saivat huomaamaan,että ihmisvoimat eivät ole kylliksi, vaikka useimmat ryhmän tulokkaat aluksi luulivat niiden riittävän. Lopulta ymmärsimme, että tarvitsemme riippuvuuteen kaiken mahdollisen avun. Meidän on nyt opittava keskustelemaan korkeamman voimamme kanssa. Kuinka voimme tavoittaa kaiken saatavilla olevan avun? Miten osaamme sovittaa yhteen korkeamman voiman avun ja ihmisavun? Molempia tarvitsemme. Kun pelasimme, oli tämänkaltainen kommunikointi itse asiassa mahdotonta. Silloin moni tunsi arvottomuutta ja häpeää ja katkaisi tämän elintärkeän yhteyden. Etsimme apua, muttemme antaneet mitään itsestämme. Silloin kun yhteys tuntuu katkeavan, emme yritä enää keskustella korkeamman voimamme kanssa. Kun käsillä on yhdestoista askel, kaksi asiaa näyttää tärkeältä. Ensinnäkin, auttaako tämä askel kontrolloimaan itseämme.Tarvitsemmeko tätä askelta? Muut jäsenet kertovat sinulle, että tarvitset kaiken mahdollisen avun. Tulet tietämään myös, että kaikkia ongelmiasi et voi selvittää pelkästään ihmisten avulla. Apu on ulottuvillasi, päätä nyt, että käytät sitä. Mitä tahansa se vaatiikin, tee se, ettet palaisi uhkapeliin etkä pakonomaisen pelurin luonteenpiirteisiin.

Toinen tärkeä asia on itsetunto. Ne jotka ovat harjoittaneet ohjelmaa jo jonkin aikaa, tietävät kuinka muuntumiskykyinen itsetunto on. Itsetunto, ego,voi kasvaa hetkessä äärimmäisestä mitättömyydestä sairaalloisiin mittoihin. Kun sairas itsetunto paisuu, mieli sulkeutuu uusilta ajatuksilta, varsinkin niiltä, jotka eivät ole omia. Silloin korkeampi voima tuntuu tarpeettomalta. Selviämme ilmankin. Meidän on aika romuttaa tämä ajattelutapa ja korvata se uudella, joka hyväksyy korkeamman voiman johtamisen.
Kun kasvat Nimettömien Pelurien ohjelmassa, huomaat itsetunnon alkavan tervehtyä. Vanha minuutesi, josta koitui paljon stressiä, hankaluutta, kärsimättömyyttä ja ahdistusta korvautuu rauhaa rakastavalla, tyynellä minällä. Tietoinen yhteys on hyvä aloittaa päivittäisellä rukouksella. Mitä on rukous? Joillekuille se on henkilökohtaista keskustelua oman korkeamman voiman kanssa. Jokainen meistä voi rukoilla niin kuin parhaaksi katsomme. Kun tiedostat voimattomuutesi, voit etsiä korkeamman voimasi tahtoa sekä lujuutta sen toteuttamiseen. Etsi korkeamman voimasi tahtoa, koska olet sokea hänen suurelle kokonaissuunnitelmalleen. Kiitä päivittäin häntä armostaan, kun hän osoittaa sinulle tahtoansa. Aluksi rukoileminen on vaikeaa, ja saatat teeskennellä. Ajan myötä kasvat hyväksymään innostuneesti rukouksen ja tulettuntemaan, mitä se sinulle antaa. Rukous lisää kykyäsi selviytyä uusista ongelmista, joita elämä päivittäin tuo. Mietiskely on rukousta vielä syvemmänasteisessa hengellisessä kehitysvaiheessa. Jos rukoilet tyyneyttä, pyrit keskittymään rukouksen kokonaisuuteen. Mietiskelyssä keskityt yhteen sanaan tai vain muutamaan. Kun aloitat, voisivat tyyneys, rohkeus ja viisaus olla hyviä sanoja. Tämänkaltainen sanan tutkistelu tekee rukouksesta mielekkäämmänja saa sinut tajuamaan paremmin paikkasi muiden elämässä. Edellä kuvattu onvain alkua mietiskelyssä, se auttaa sinua kehittämään edelleen tätämerkityksellistä rukouksen muotoa.

Lopputuloksena on luultavasti vielä täydellisempi itsensä tunteminen suhteessaJumalaan ja ihmisiin. Onnistumisesi on nyt lähtöisin hänestä. Hyväksyepäonnistumiset omiksesi ja koeta oppia niistä. Jumalasi antaa sinulle voimantoteuttaa tahtonsa, jos etsit hänen tahtoaan ja voimaansa.

Toipumisohjelman 12 askelta

Minulle ohjelmaan tutustuessani alkoi tulla tärkeäksi hiljentyä tutkimaan itseäni ja omia tunnetiloja. Samalla huomasin sen, kuinka tutkistelu alkoi hitaasti muuttua mietiskelyksi ja mietiskely rukouksen tapailemiseksi.

Kun on elänyt läpi elämänsä enemmän tai vähemmän koko ajan hermoillen jotakin, jännittäen tai peläten, niin mietiskelystä seuraava rauhoittumien tuntuu todella tärkeältä. Nyky hetkessä siitä on muodostunut minulle päivittäinen tapa rauhoittua kaiken kiireen keskellä. Perheessä jossa on kolme alle 5-vuotiasta lasta, tuo hiljentyminen ja rauhoittuminen on todella tärkeää. Sinällään lasten ollessa parhaassa uhma-iässä, tuohon rauhoittumiseen käytettävä aika on todella kortilla, mutta jo pieni hetki omissa mietteissä, hiljentyminen ja rauhoittuminen auttaa kummasti.

Tässä hetkessä tämä askel on minulla käytössä päivittäin ja tämän askeleen avulla pidän omalta osaltani huolen siitä, että kaiken mahdollistava oikeanlainen nöyryys ei pääse katoamaan näköpiiristä. Ongelmapelaajalle tuo nöyryys on elinehto, mikäli elämää haluaa elää tasapainossa itsensä ja ympärillä olevan todellisuuden kanssa. Kuten teksissä mainitaan, riippuvaisella ihmisellä suunnaton valheellinen ego ottaa heti vallan, mikäli sille antaa pienenkään mahdollisuuden.

Omalla kohdallani koko elämän jatkunut erilaisten jännitysten hakeminen elämään, on osaltaan tuonut nyky hetkeen eräänlaisen ylimääräisen jännitystilan, joka päivä päivältä kutistuu pienemmäksi, mikäli muistan noudattaa ohjelman ehdotuksia. Tämä taas osaltaan varmistaa minun kohdallani tapahtuvan jatkuvan kasvun ja minuuden eheytymisen, koska tiedostan itsessäni pitkään vallalla olleen omavoimaisuuden ja tiedostan sen ajatusmallin palaavan heti, mikäli erehdyn hiemankaan lepäämään laakereillani. Onneksi tämä nykyinen elämänmalli on niin paljon antava, ettei halua menneeseen palaamiseen ole ollenkaan ja tämä osaltaan pitää minut oikealla tapaa nöyränä ja ohjelman piirissä.

Päivä kerrallaan kohti parempaa huomista..

Syyllisyydestä eroon kasvaminen on prosessi

Kun kasvaa lapsuutensa alkoholistiperheessä, oppii automaattisesti kantamaan matkassaan turhaa syyllisyyttä. Syyllisyyttä, jota ei tarvitsisi kokea ollenkaan. Milloin se ilmenee huonommuuden, riittämättömyyden, tarpeettomuuden tms. muodossa. Kun omat sen hetken tärkeimmät ja turvallisimmat ihmiset, eli omat vanhemmat ovat sairastuneet holismin eri taudin oireisiin, lapsi kasvaessaan peilaa itseään noihin sairaisiin ihmisiin ja samalla samaistuu heihin ja heidän käytös- ja ajatusmalleihin.

Omalla kohdallani syyllisyys kasvoi minuuteeni kiinni jo aivan pienenä lapsena. Koin olevani täysin riittämätön. En kyennyt estämään vanhempieni kamalia riitoja, vaikka kuinka kaikkeni yritin. Siivosin kotia, laitoin ruokaa, ajoin kesällä nurmikot, talvella kolasin pihat, hoidin pikku-siskoa, olin vanhemmille vanhempi, parisuhdeterapeutti, avioliittoneuvoja, kuuntelija, olkapää jne..jne..kun mikään ei riitä.

Automaattisesti lapsi alkaa syyllistää itseään, kun ei ymmärrä miksi vanhemmat käyttäytyvät, kuten käyttäytyvät. Lapsi alkaa ennakoida asioita ja tilanteita. Hänestä tulee kontrollifriikki. Tarpeeksi tilanteen kehittyessä kaoottiseksi, lapsi tarvitsee jotakin, jolla pitää yllä omaa tasapainoaan, perheen kulisseja, kaikkea. Hän alkaa rakentaa erilaisia selviytymismalleja. Toiset hankkivat ns. pakkoneurooseja, eli toimintoja, joiden avulla pitävät päänsä suurin piirtein kunnossa. Itselläni kävi juuri noin. Aloin siivota sairaalloisesti kotiamme, tein kaiken, jotta olisin siinä uskossa itseni kanssa, että vaikka kauhealta tuntuisikin, kaikki on hyvin. Tilanne vain paheni. Aloin elää omia neuroosejani koko ajan. Milloin laskin numeroita liikennemerkeistä, mennessäni johonkin, milloin etsin tiettyjä kiinne kohtia eri paikoista aivan kuin "turvapaikkoja", milloin totaalisesti sulkeuduin ulkomaailmasta aivan omaan "virtuaalimaailmaani", maalilmaan, jossa kaikki olisi hyvin, missä ihmiset olisivat pelkästään hyviä jne. Lopuksi aloin etsiä sukulaisistani turvaa, olemalla lomat yms. tädin luona tai muut vapaa ajat mummolassa. Kaikki summana, nuo asiat auttoivat minut yli lapsuuteni kodin omituisuudet. Pahinta kai kaikessa, alkoholistiperheen lapsi oppii kolme tärkeää perus sääntöä, joista pois opppiminen vaatii ulkopuolelta tulevan herätyksen todellisuuteen. Nuo kolme perusarvoa ovat: "Älä puhu, älä tunne, älä luota". Toisin sanoen kolme tärkeintä ominaisuutta, jotka lapsi tarvitsisi juuri tärkeimpänä tukemaan omaa kasvuaan.

No sitten samalla lapsuudessani koin syyllisyyttä "erilaisuudestani". Siis piirteistä, joista minua koulussa kiusattiin. Piirteistä, jotka nyky hetkessä ovat osoittautuneet aivan tavallisiksi, mutta joista tuolloin tehtiin erikoisia.

Nuoruudessa koin syyllisyyttä ammattikoulun kesken jättämisestä, töiden menettämisestä pelaamisen vuoksi. Armeijasta vapautuksen hakemisesta "perusteetta". Isäni ei koskaan voinut hyväksyä, ettei pojasta ollut armeijaan. Koin syyllisyyttä omasta paniikkihäiriöstäni tai siitä, etten voinut mennä ja tehdä kaikkea. Koin syyllisyyttä vanhempieni erosta, isäni elämän luisumisesta huonompaan, äitini joutumisesta kärsimään eroprosessissa. Siskoni seurustelusuhteiden ongelmista johtuneista itsetuho ajatuksista. Pappani kuolemasta, mummoni surusta. Listaa voisi jatkaa aivan loputtomiin jo pelkästään tässä vaiheessa elämääni.

Seuraavaksi elämässä alkoi vaihe, jossa toisaalta tahtomattani, kipeyttäni, aloin hankkia oikeaa syyllisyyttä, syyllisyyttä johon olin syyllinen, mutta en tietysti osannut vielä tiedostaa sitä, vaan koin vain koko ajan pahenevaa oloa. Milloin kyse oli siitä, että halusin unohtaa kaiken ja join, pelasin tai muutoin haaskasin rahaa ja keneltä muulta sitä olisin ollut vailla, kuin läheisiltäni.

Tästä alkoikin kierre, joka pysähtyi samalla 3 vuotta sitten, kuin muukin syöksykierteeni pysähtyi.

Seuraavaksi minulle tarjottiin mahdollisuutta kohdata oma syyllisyys, eli tulla ensin siitä tietoiseksi. Käsittelemällä menneisyyteni, opin tunnistamaan, erottamaan turhan syyllisyyden oikeasta aiheellisesta syyllisyydestä ja sain mahdollisuuden tehdä asialle jotakin. Tunnisitamalla ja varsinkin tiedostamalla turhan syyllisyyteni, vapauduin jo suurimmalta osin kantamasta armotonta taakkaa mukanani. Sen jälkeen tiedostamalla oman aiheellisen syyllisyyteni, pystyin alkamaan tarkastella omaa osuuttani asioissa. Eli mitä minä olin tehnyt, jotta minulla oli syytä tuntea edes syyllisyyttä, syyllisyyttä, josta minun tulisi ottaa vastuu. Sen jälkeen vuoroon tulee hyvittäminen, eli tiedostaa ne ihmiset, joita tekemisillään, valinnoillaan tai muuten on loukannut ja hyvittää heitä henkilökohtaisesti. Oli sitten kyseessä aineellinen tai henkinen vahingoittaminen. Tämän tehtyäni, minun vielä piti jostakin saada se armollisuus itseäni kohtaa, että ihmisten antaessa minulle anteeksi, pystyisin vielä itse antamaan itsellenikin anteeksi ja näin vapautumaan taakoistani elämään tätä päivää. Minulla tuo armollisuus on tullut asteittain. Vieläkin hetkittäin huomaan kantavani osia syyllisyydestä, josta minut on jo vapautettu yli vuosi sitten, mutta kun ajattelen yhtenä esimerkkinä monista, vanhaa mummoani, joka auttoi minua vuosikausia täysin pyynteettömästi, rahoittaen kaikki menoni, niin ei minun tarvitse kuin miettiä sitä, kuinka hän vuosikymmeniä on joutunut heräämään aamu viideltä lypsämään lehmiä noiden minun turhuuksiin polttamieni rahojen eteen, niin väkisinkin välillä tulee itku. MUTTA..tärkeintä kaikessa, omaan syyllisyyteensä ei saa jäädä väärällä tapaa kierimään. Siitä seuraa vain paheneva kierre, kierre jossa entinen kipeä ajatusmaailma saa vallan ja kohto mennään ja kovaa, itsesäälin polkiessa koneeseen lisää kierroksia.

Miten löytää sitten tuo armollisuus itseään kohtaan? Minulla se vaati tutkimusmatkan kohti hengellisyyttä. Matkan jonka aikana aloin hieman ymmärtää mitä sanat anteeksi anto tai armo merkitsevät. Sieltä kautta olen vapautunut elämään tätä päivää, päivää jossa pyrin jokaisena hetkenä elämään parhaani mukaan tehden valintoja, joita minun ei tarvitse jälkeenpäin turhaan miettiä. Olenkin aika hyvin oppinut siihen. Eli tietyssä tilanteessa tedessäni ratkaisuja, juttelen läheisimpien ihmisteni kanssa, punnitsen eri vaihtoehtoja, rukoilen ja lopuksi teen päätöksen joka itsestäni sisältä parhaalta tuntuu. Tärkeintä kuitenkin tuossa päätöksessä on se, että jo sitä tehdessäni teen itselleni selväksi sen, ettei tämä päätös jälkeenpäin miettimällä kummene ja mikäli sitä alan jälkiviisaana vatvoa tai surra, kulutan vain omia voimavarojani, voimavaroja, joita voisin käyttää paljon hyödyllisempäänkin.

Lopuksi haluan siteerata erästä itselleni tärkeää rukousta, rukousta jossa mielestäni kiteytyy minulle tärkein asia tässä hetkessä elämääni(lue tummennettu kohta ajatuksen kanssa).

Jumalani, tee minusta rauhasi kanava, voidakseni viedä rakautta sinne, missä on vihaa, anteeksi annon hengen sinne, missä on vääryyttä, sopusointua sinne, missä on eripuraa, totuuden sinne, missä on valheellisuutta, uskoa sinne, missä on epäilystä, toivoa sinne, missä on epätoivoa, iloa sinne missä on surua, valoa sinne missä on varjoja.

Herra suo minun ennemmin lohduttaa, kuin etsiä lohdutusta, ymmärtää ennemmin kuin saada ymmärtämystä, rakastaa ennemmin kuin saada rakkautta.

Sillä vain unohtamalla itsensä voi ihminen löytää,

anteeksi antamalla voi saada itse anteeksi ja vain kuolemalla herää iankaikkiseen elämään. Amen.

Fransiskus Assisilainen

Hyvää ja rauhallista alkavaa vuotta kaikille..

GA:n 10. askel

"Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti"

Tpipumisohjelman 12 askelta

"Nyt kun olemme kulkeneet yhdeksän askelta, meidän tulisi muistaa ne, ottaessamme kolmea viimeistä askelta. Tutki päivittäin itseäsi. Itsetutkiskelu on kunkin päivän oma inventaario, joka osoittaa selvästi, oletko käyttänyt päiväsi viisaasti vai et. Loppupäätelmä auttaa sinua näkemään henkilökohtaisen kasvun ja huomaamaan, että olet suoriutunut sellaisesta, mihin et ennen pystynyt. Muutos itserakkaudesta itsensä rakastamiseen käy toteen. Kun tutkit itseäsi, pyri kasvuun, älä täydellisyyteen. Voit esimerkiksi laatia viiden kohdan listan siitä, mitä haluat tänään saavuttaa. Illalla ehkä huomaat, että saavutit niistä kolme. Ole tyytyväinen siihen. Muista ne monet päivät, kuukaudet, jopa vuodet, jolloin mietit, olitko yltänyt yhteenkään hyvään tavoitteeseen. Pyri päivittäiseen edistymiseen, älä etsi täydellisyyttä. Kasvu voi olla hidasta ja vähäistä, mutta ole kiitollinen edistymisestä. Kyky suoriutua on ehkä kallisarvoisin palkinto, jonka ohjelmasta saat. Sinun ei tarvitse enää vältellä ongelmaa jättämällä se huomiotta. Joissakin ongelmissa saatat varsinkin alussa pärjätä huonosti. Entä sitten? Älä karta vastuuta, ja kun suoriudut päivän kerrallaan, tulet taitavammaksi. Elämisestä päivä kerrallaan tulee elinikäinen sopimus. Jotkut meistä pyrkivät olemaan ylisuorittajia; olemme taipuvaisia ottamaan tehtäviä, joihin emme vielä ole valmiit. Olemme ohjelmassa vielä liian alussa käsitelläksemme jotakin ongelmaa tai olemme liian kunnianhimoisia. Ota rauhallisesti, pienikin edistyminen päivässä ansaitsee suuren palkinnon. Meidän pitäisi ehkä kysyä itseltämme kaksi asiaa joka päivä: - Autoinko ketään tänään? Edistinkö ympäristöni sopusointua tänään? On suotavaa, ettet mullista koko maailmaasi kahtena ensimmäisenä pelaamattomuuden vuotena. Mielen ja tunteiden tasapainottomuus, joka tuli mukanamme Nimettömiin Pelureihin, tarvitsee aikaa tervehtyä. Parin vuoden kuluttua ajatuksemme ovat selkeämmät, ja menestyminen paljon helpompaa. Pelaamisesta kieltäytyminen yhdessä fyysisen, henkisen ja tunnetasoisen toipumisen kanssa antaa meille kyvyn selviytyä elämässä. Askeleen toisen osan hyväksyminen on joskus vaikeampaa. Siinä mainittu väärässä olemisen myöntäminen heti tarkoittaa, että olemme hiukan nöyrtyneet ja voimme vapautua vilpistä, häikäilemättömyydestä, väärästä ylpeydestä ja muista kielteisistä luonteenpiirteistä. Jos voit myöntää juuri nyt, että olet väärässä, olet todella oppimassa sisintäsi. Myönnä auliisti, jos toinen osapuoli on oikeassa. Siitä iloitseminen sekä vastakkainasettelun ja rakentavan kritiikin arvostaminen ovat jätti askeleita.

Tämä ja kaksi seuraavaa askelta joka päivä harjoitettuina ylläpitävät päivittäisen kasvun. Toisaalta, askeleet yhdestä yhdeksään eivät koskaan tule valmiiksi, vaan ne on kerrattava sopivin väliajoin yhä uudelleen."

Toipumisohjelman 12 askelta

Minun kohdallani tämä askel ja sen päivittäinen tekeminen, oli aluksi haasteellista, mutta kuten askeleessa luvataan, jälleen aika tekee toipumisessa tehtäväänsä, eikä heti tarvitse pettyä mikäli jokin asia on vielä liian iso tehtäväksesi.

Minulle oikeastaan askeleen ensimmäinen osa oli omiaan, koska olen koko ikäni tietyllä tapaa tutkaillut itseäni, omia olojani jne. Kuitenkin nyt uuden tietoisuuden itsestäni saavutettuani, ymärrän paremmin itseäni ja ollessani vapaa väärästä itsesäälistä, on itsetutkistelu huomattavasti antoisampaa, kuin aikaisemmin, jolloin itsensä tutkailu johti pääsääntöisesti itsesyytöksiin ja itsesääliin.

Askeleen jälkimmäinen osa, eli väärässä olemisen myöntäminen heti, on sujunut vähintäänkin kohtuullisesti omalla kohdallani, koska tutustuttuani askeliin ja soveltaessani niitä päivittäin omaan elämääni, olen opetellut elämään täysin rehellisesti ja sen vuoksi väärässä olemisen myöntämättä jättäminen aiheuttaa automaattisesti kasvavaa tukalaa ja tuskaista oloa, joten askeleen jälkimmäinen osa sujuu, jos nyt ei aivan automaationa, niin ainakin tukalan olon saattelemana miltein hetimmiten.

Oikeastaan tämä askel on osaltaan auttanut minua tutustumaan omaan itseeni, minuuteeni syvällisemmin ja tämän askeleen avulla olen oppinut päivä kerrallaan itsestäni aina hieman lisää. Tärkein huomio tästä askeleesta valkeni minulle jälleen kiitos kummini. Väärässä voi olla myös positiivisessa mielessä, eli jos joskus esim. epäilee ettei johonkin asiaan vielä pysty ja kuitenkin sitä yrittäessään siinä onnistuu, on hyvä muistuttaa itseään tästä askeleesta ja myöntää olleensa väärässä itsensä suhteen.

Jatkaessani tämän askeleen mukaisesti elämääni päivä kerrallaan, säännöllisesti itseäni tutkaillen ja myöntäen erehdykseni, olen vapaa elämään ilman turhia taakkoja hartioillani, täysipainoista ja hyvää elämää.

GA:n 9. askel

"Hyvitimme henkilökohtaisesti ihmisille tekomme, jos se oli mahdollista ja jos se ei vahingoittanut heitä tai muita"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Hyvittäminen tarkoittaa tässä henkilökohtaista hyvittämistä - silloin kun se on mahdollista. Jos hyvitettävän henkilön tapaaminen ei välimatkan takia käypäinsä, soitto ja lisäksi ehkä viesti voisivat soveltua sen sijaan.Valitessasi lähestymistapaa on tarpeen kysyä: noudatanko ohjelmaa ja hyväksynkö sen hankalatkin vaiheet vai etsinkö helpompaa tietä? Jokaisen on tunnistettava omikseen aiheuttamansa harmit ja niiden edellyttämät hyvitykset. Mitä hyvittäisit ensin? Muistele neljättä askelta; ehkä olet jo hyvittänyt tai aloittanut sillä tiellä. Joskus päätös syntyy paineesta, joskaan se ei välttämättä ole paras tapa. Koronkiskurit ja verottaja saattavat pelottaa sinua enemmän kuin vedonvälittäjät, jolloin silkasta pelosta aloitat ehkä heistä. Tämän jälkeen lienee vedonvälittäjien vuoro, sitten pankkien.Viimeisiksi taitavat jäädä ystävät ja sukulaiset, koska heitä et pelkää niin paljoa. Todellisuudessa heidän pitäisi luultavasti olla listasi ensimmäisinä, heti sellaisen rikoksen jälkeen, joka saattaisi johtaa oikeudenkäyntiin ja vangitsemiseen.--

Paineita helpottava kokous voi käsitellä aviollisia, juridisia jataloudellisia asioita. Suhtautuminen kokouksessa on objektiivista ? siellä antavat apuaan ihmiset, jotka itse olivat samassa tilanteessa. Yhteisen neuvonpidon onnistuminen edellyttää täyttä avoimuutta, puolison tai muun läheisen suostumista yhteistyöhön ja jatkuvaa halua noudattaa ohjelmaa kirjaimellisesti loppuun asti. Kun lähestyt ihmisiä, joita olet vahingoittanut, luulet ehkä tietäväsi heidän reagointitapansa. Koeta olla ennakoimatta suhtautumista - se ei ole ennustettavissa. Tässä kohdin tarvitaan vilpittömyyttä. Niin kauan kun olet vilpitön, voit suoraan kertoa tuottamastasi vahingosta ja siitä, kuinka aiot yrittää hyvitystä. Vastassa on velkojen maksua pitkäksi aikaa; joskus, kuitenkin harvoin, ehkä loppuelämäksi. Muista, että pitkään jatkunut uhkapeli vei asiat tähän pisteeseen, ja takaisinmaksu kestää kenties vielä kauemmin. Riippuvuudesta toipuminen on elinikäinen prosessi. Väärät teot voi korjata harjoittamalla ohjelman askelia jokapäiväisessä elämässä. Nimettömissä Pelureissa saattaa kuulla toisilta: Elä niin kuin opetat. Kun harjoitat askelia, kasvat ihmisenä ja autat perhettäsi. Pidättymällä uhkapelistä, työstämällä ohjelmaa ja hyvittämällä tekojasi palaat vähitellen muiden yhteyteen. Kauan kadoksissa ollut itsekunnioitus alkaa palautua.Hyvittäminen on paljon muutakin kuin takaisin maksamista. Et ehkä ole ottanut rahaa sukulaisiltasi. Olet saattanut muuten kohdella heitä erittäin huonosti tai välinpitämättömästi - sama saattaa koskea myös työtovereitasi,opettajiasi, naapureitasi jne."

Toipumisohjelman 12 askelta

Minulla tämän askeleen ottaminen sujui alun viivyttelyn ja vitkastelun jälkeen kuin itsestään. Ensin yritin keksiä jos jonkinmoisia tekosyitä lykätä hyvitysten tekemistä hamaan tulevaisuuteen. Oikeastihan tämän askeleen ottaminen vaatiikin juuri oikeanlaisen olon, mutta toisaalta se voi aiheuttaa myös epärehellistä selittelyä ja viivyttelyä.

No minulla tuo oieanlainen olo tuli eräänä syksyisenä aamuna, kun mietin päivän ohjelmaa ja totesin, että nyt olisi aivan hyvä päivä lähteä tapaamaan vahingoittamiaan ihmisiä.

Armottoman pelon vallassa menin ensimmäisen ihmisen luokse ja yllätykseskseni huomasin hetimiten sen, että jälleen oma mielikuvitukseni ja turha ennakoiminen asioissa aiheutti aiheetonta kauhua. Ensimmäisestä ihmisestä listani viimeiseen asti, kaikki suhtautuivat hyvitykseeni ymmärtäväisesti ja sain aivan armottoman taakan pudotettua harteiltani kiitos tämän askeleen. Kun on vuosikausia kantanut harteillaan taakkaa kaikista väärin tekemisistään ja valehteluistaan, puhumattakaan varastelusta, manipuloinnista, niin saadessaan puhuttua asioista ääneen ja kertoessaan oman tarinansa, ihmiset suhtautuvat yllättävällä tavalla sinuun ja menneisyyteesi. Nöyryys on tässäkin askeleessa avainsana, joka tuo toivottavia tuloksia.

Lisäksi ei sovi unohtaa sitä, että 8. askeleen listaan oli tarkoitus lisätä ensimmäiseksi nimeksi oma nimensä ja oman itsensä hyvittäminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Itsensä hyvittäminen omalla kohdallani on ollut asia, jonka opettelemiseen on kulunut aikaa. Sotkiessaan elämänsä totaalisesti, siinä samalla hukkaa myös oman itsensä. Noudattamalla näitä ehdotuksia, tietoisuus omasta itsestään, minuudestaan lisääntyy ja siinä samalla tulee huomanneksi myös sen, että itsekkin on joutunut kärsimään omasta menneisyydestään ja sitä kautta on automaattisesti oikeutettu hyvityksiin. Kun tutustuu itseensä huomaa myös omanarvontunnon palautuvan ja siitä seurauksena myös itsensä hyvittämisestä tulee tärkeä asia. Hiljaa hyvä tulee ja kaikki tapahtuu ajallaan.

Saatuaan kunnialla tutustuttua tähän asti ohjelmaan ja tehtyään askeleissa ehdotetut asiat omalta osaltaan, on loppujen askelten opetteleminen käytäntöön jo taas huomattavan paljon helpompaa..

GA:n 8. askel

"Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme ihmisistä ja meissä heräsi halu hyvittää heitä kaikkia"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Neljännessä askeleessa listasit väärät tekosi ja myös hyvät, rakentavat saavutukset. Kuudennessa askeleessa teit luettelon luonteesi kielteisistä piirteistä. Kahdeksas askel kehottaa sinua tekemään vielä yhden listan. Tällä kertaa tehtäväsi on tunnistaa kaikki, joille olet aiheuttanut vahinkoa ja tuntea halua hyvittää heidän kokemansa. Laita itsesi listalle ensimmäiseksi,älä epäröi yhtään. Olet vahingoittanut itseäsi hengellisesti, henkisesti,tunteiden tasolla, ruumiillisesti ja taloudellisesti. Oletko tuottanut vahinkoa perheellesi, työtovereille, työnantajalle, kirkonjäsenille tai jollekulle muulle? Mitä vahingon tuottaminen ylipäänsä on?Vahingoittaminen näyttää olevan toisten hyväksikäyttöä ja sitä, että riistämme heiltä oikeuden elää omaa elämäänsä. Perheenjäsenet rakastivat meitä, mutta me emme osanneet tai olleet halukkaita antamaan vastarakkautta. Sen sijaan me kenties epäonnistuimme riittävässä huolenpidossa. Oliko se varastamista? Ehkä oli, koska pakkomielteemme vallitessa veimme kaiken minkä pystyimme perheeltämme tai keneltä tahansa, jos se oli mahdollista.--

Hyvä arvostelukyky tämän listan teossa on elin tärkeää. Älä turvaudu olettamuksiin, vaan mieti kutakin tapausta ja ota se listaasi, jos tunnet aiheuttaneesi vahinkoa. Hyvä mittapuu on kysyä itseltäsi, palaisiko jonkun nimen pois jättäminen vaivaamaan sinua. Jos vastaus on kyllä, lisää nimi luetteloon. Sanokaamme sinun esimerkiksi tuhlanneen tuntikausia työajasta, kun odotit ja valmistelit pelejäsi. Uuden elämäntavan omaksuneena voit osoittaa esimiehellesi, että pystyt työskentelemään niin kuin kuuluu, ja antamaan jopa enemmän kuin mitä sinulta odotetaan. Jos joku on varastanut tavaraa tai rahaa, hänen tulisi palauttaa ne. Vääryydellä hankittu hyöty on vaikea palauttaa vaarantamatta itseään ja perhettään; mutta rahat voi jättää myös nimettömänä kirjekuoressa varkauden sovitukseksi. Siis, nämä vahingonteot pitäisi listata. Hyvittämismenetelmä määritellään seuraavassa askeleessa."

Toipumisohjelman 12 askelta

Omalla kohdallani tämän listan tekeminen käynnistyi jo osaltaan neljännessä askeleessa, koska huomasin siellä listassa olevan myös ihmisiä, jotka eivät olleet pelkästään loukanneet minua, vaan minäkin olin aivan yhtälailla loukannut myös heitä.

Tässä askeleessa suuri apu minulle oli kummini, jonka kanssa kävimme yhdessä läpi erilaiset tilanteet, joissa koin loukanneeni jotakuta ja sitä kautta aloin huomaamaan, ettei tämän askeleen tarkoitus suinkaan ole pyytää olemassaoloaan anteeksi. Toisin sanoen, tarkoitus ei ole lähteä huutelemaan ympäriinsä anteeksi pyyntöjä, vaan valita listaansa ihmiset, joiden loukkaaminen painaa mielessä. Minulla ihmiset joita olin eniten loukannut, löytyivät melkein kaikki lähipiiristäni, vanhemmista, sisaruksista, sukulaisista jne. Olinhan kustantanut melkein kokonaisuudessaan pelaamiseni lähipiirini kustannuksella.

Tämän listan tekeminen sinällään ei ollut kovin vaativa, mutta seuraavassa askeleessa oleva hyvitystyö sitten tuntuikin jo eri suurelta työltä. Seuraavassa siitä lisää..

Usko, toivo, rakkaus, raittius

Mitä nämä neljä asiaa minulle tänään merkitsevät?

Usko: Kun kadottaa elämässään totaalisesti sen tarkoituksen, saavuttaa etapin, josta joko haluaa muutoksen kautta alkaa etsimään ulospääsyä tai sitten tuhoutuu kokonaan. Itselläni elämä kulki pitkän aikaa siten, että minusta tuntui kuin olisin taivaltanut tunnelissa, vailla pilkahdustakaan valosta tunnelin päässä. Oikeastaan omalla kohdallani saavutin pohjan kun keskimmäinen lapseni oli juuri syntynyt. Hänen ollessaan 1vrk ikäinen, minä olin menettänyt kaiken toivoni elämästä. Sinällään outoa, koska olihan meille juuri syntynyt lapsi.T uo ehkä parhaiten kuvaa sitä toivottomuutta, jota elämässäni olen pahimmillaan kokenut.

Aikaisemmin olin yrittänyt useita kertoja itsemurhaa, siinä onnistumatta, milloin lääkkeillä, ranteiden viiltämisellä, autolla moottoritieltä pylvääseen ajamalla. Yrittäessäni tuossa hetkessä itsemurhaa, hyppäämällä korkealta sillalta koskeen, ajatellen että pudotuksen voimasta minulta menee taju ja sen jälkeen hukun. No toisin kävi. En menettänytkään tajuntaani, vaan huomasin kauhukseni olevani pinnan alla ja samalla minulle tuli jotenkin ihmeen kaupalla armoton elämän halu. Ajattelin vaimoani ja kahta poikaani, pääsin kuin pääsinkin pinnalle ja onnistuin hankkimaan itselleni apua.

Tuosta selvittyäni aloin miettiä elämän tarkoitusta tosissaan. Tulin aloittaneeni eräänlaisen tutkimusmatkan hengellisyyteen, uskoon, tavoitteena löytää tasapaino ja sisäinen rauha itselleni. Kun on elämänsä kulkenut kauhea tyhjyyden tunne sisällään, sen poistamiseksi on valmis melkein mihin vain.

Nyt 3 vuotta tuosta tapahtumasta kulkeneeni tuota tutkimusmatkaani, olen saavuttanut tietoisuuden tilan, jossa usko on minulle asia, joka luo elämäntarkoituksen perustan. Opettelen päivä kerrallaan lisäämään luottamustani oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan ja sillä tavoin täyttyy sisäinen tyhjiöni hitaasti, mutta varmasti.

Mitä usko on minulle tänään. Se on sitä, ettei minun tarvitse enää pelätä elämää. Voin elää sitä luottaen siihen, että minun menneisyydelläni on tarkoituksensa, kuten elämälläni yleensä. Minun ei tarvitse enää pelätä tulevaa, vaan elämällä päivän kerrallaan, huomaan joka päivä asioiden menevän juuri niin kuin minulle on parhaaksi, vaikkei asiat menisikään läheskään aina, kuten itse ajattelen niiden olevan parhaaksi. Eli toisin sanoen, tapahtuu Hänen, ei minu tahto. Oikeastaan usko on minulle sitä, että päivä kerrallaan pyrin opettelemaan rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan lähimmäistäni, kuin itseäni. Kun opin rakastamaan itseäni, voin rakastaa myös muita.

Toivo: Usko luo luottamusta ja toivoa. Toivoa siitä, että elämäni sujuu kaikin puolin hyvin, eikä minun tarvitse tehdä asioissa muuta, kuin oma pieni osuuteni. Nyky hetkessä tuo oman osuuteni tekeminen periaatteessa tarkoittaa samaa, kuin liikkeelle lähteminen. Yleensä minulle hankalinta on juuri liikkeelle lähteminen ja sen tehtyäni, yleensä asiat hoituvat. Elämästäni on kadonnut turha taisteleminen, eikä minun todellakaan tarvitse enää muuta kuin opetella luovuttamaan oma tahtoni pois ja luottamaan siihen, että kaikki päättyy hyvin. 'Niin kauan on toivoa, kuin on elämää' -lause on toteutunut ainakin minun kohdallani.

Rakkaus: Jos ihminen kulkee elämänsä tottuen siihen, ettei keneenkään voi luottaa tai turvata. Liskäksi kun tottuu siihen, että kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään. Ei ole ihme, jos ihmisestä tulee väkisinkin kyyninen. Tuosta tapahtumasarjasta johtuen, minustakin tuli ihminen, joka ei uskaltanut tai edes osannut rakastaa ketään, koska aina siitä seurasi jonkin asteinen tuho. Lisäksi kun riippuvuudet ajavat tekemään asioitaa, jotka sotkevat välit jokaisen hiemankaan läheisemmän ihmisen kanssa, niin seurauksena tuosta, ihminen menettää kyvyn rakastaa itseään ja sitä kautta kyvyn rakastaa ketään muutakaan. Omalla kohdallani myös lapsuus aika oli sellaista, jossa rakastaminen perustui yleensä johonkin ehdollistettuuun tekemiseen tai vastaavaan, niin ei ole ihme, että minä en ole osannut rakastaa tai yleensä en ole edes tiennyt, mitä tuo sana tarkoittaa omalla kohdallani. Olen vain luullut, että aina rakkaus tarvitsee ansaita jonkin suorituksen avulla.

Tässä kohtaa suurin muutos tapahtuikin tuon tutkimusmatkani aikana. Väsytin itseni totaalisesti, etsimällä uskoa, toivoa ja rakkautta elämääni armottomalla suorittamisella ja järkeistämisellä, kunnes jälleen elämä ajoi minun ohitseni ja huomasin olevani henkisesti ja hengellisesti aivan tyhjä. Tuossa tilassa minuun kolahti raamatun lause 'Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden' Tuo lause kaikui päässäni ja ajattelin, että aivan turhaanhan minä jatkuvasti yritän armottomalla työntekemisellä saavuttaa asioita, joita ei voi tekemällä saavuttaa tai järjellä ymmärtää. Riittää vain kun uskallan luovuttaa ja edes hieman yrittää uskoa johonkin/johonkuhun. Tuon tapahtuman jälkeen elämäni on kulkenut koko ajan tasaisesti kohti parempaa ja oma oloni tulee päivä päivältä tasapainoisemmaksi, mutta vain ja ainoastaan siten, että muistutan itseäni siitä, että kaikki turha suorittaminen ja järkeily ei tässä asiassa auta, ajaa vaan oman itsesi umpikujaan. Omasta mielestäni olen oppinut myös rakastamaan niin itseäni, kuin lähimmäistänikin. Kirjoitin juuri joitakin päiviä sitten elämäni rakkaudesta(vaimoni) ja jokainen joka haluaa, voi käydä lukemassa tuon kirjoituksen ja itse päätellä sen mitä rakkaus minulle nyky hetkessä merkitsee..http://toinen-mahdollisuus.blogspot.com/2008/12/sananen-elmni-rakkaudesta.html

Raittius: Raittius on minulle nyky hetkessä valinta, jonka tekemällä säilytän otteen todellisuudesta. Toisin sanoen elän päihteetöntä elämää, elämää jossa tunteet, tapahtumat, vastoinkäymiset, onnistumiset, eli elämä yleensä otetaan vastaan sellaisena, kuin se vastaan tulee.

Elämällä raittiina minulla on mahdollisuus saada elämässä kaikki se, mistä ikinä olen haaveillut, mutta ilman raittiutta minulla ei ole mahdollisuutta saavuttaa muuta, kuin ennenaikainen kuolema. Tämän tosiasian tiedostamisella, itsensä hoitamisella, itsetutkistelulla ja käyttämällä muitakin sairauteni hoitamiseen sopivaksi todettuja työkaluja, olen jo nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että mietin viimeisen 3 vuoden aikana saaneeni elämässä sen, mitä olen elämältä tavoitellut. Toisin sanoen, kaikki mikä tästä hetkestä elämääni siunaantuu on vain ekstraa. Elämä on elämää ja siihen kuuluu välillä rankkojakin vastatuulia, mutta kohtaamalla vastukset, ne on mahdollisuus voittaa ja palkkioksi saada vahvuutta, jota itsessään ei tiennyt olevan olemassakaan.

Lopuksi kuitenkin sevyyden vuoksi täytynee mainita asiana se, että vaikka nykyään elänkin täysipainoista AA:laista elämäntapaa, niin tämä minun tutkimusmatkani uskoon, millään tavoin liity AA:han tai sen ohjelmaan. AA-ryhmän ja -ohjelman avulla hoidan vain alkoholismiani. Minun kohdallani vain elämä on kulkenut siten, että koin tarvitsevani jotakin enemmän tai paremminkin jotakin syvempää, eli tämä on vain minun valintani, jotta elämälläni olisi tarkoitus.

Nyt elämälläni on tarkoitus..Rauhallista Joulua..

Hiljaa hyvä tulee

Jotenkin tuo lause sopii tähän hetkeen jälleen. Eilen sain tehtyä loppuun kouluhommat ja nyt olen aloitellut lomaa. Jotenkin tuntuu, että syksy vilahti uudessa opinahjossa kuin siivillä. Paljon uutta tuli opittua ja muutamia haasteitakin voitettua. Tietysti syksyyn kuului paljon muutakin, tyttären syntymä esimerkiksi, joka osaltaan piti huolen siitä, että aika kului todella nopeasti.

Sinällään oli jännä huomata itsessään sellainen muutos opiskelun suhteen, aikaisempaan kouluun verrattuna, ettei enää nyky hetken opiskelussa ollut juuri ollenkaan sellaista täydellisyyden tavoittelua ja suorittamisen pakkoa, kuten aikaisemmin. Ehkä osaltaan tuohon tietysti vaikutti se. että tyttären syntymä osaltaan ehkäsi opiskelun luisumista "nipottamiseksi". Tuo "nipottaminen" aikaisemmassa koulutuksessani ajoi minut hetkellisesti aivan loppuun, joten toisaalta sekin kasvatti minua siihen, ettei minun arvoni ihmisenä ole mitenkään sidoksissa siihen, kuinka huippu paperit saan.

Ehkä ammattikorkeassa opiskeleminen ei monen mielestä ole sen kummempi juttu, mutta allekirjoittaneen menneisyydestä johtuen, opiskeleminen yleensä on jo jonkinmoinen ihme kohdallani, saati että sain mahdollisuuden jatkaa opintojani amk:ssa.

Nyt pyrin totaalisesti nollaamaan pääni seuraavien viikkojen aikana. Keskityn perheeseeni ja Joulun sanoman pohtimiseen, enkä vaivaa päätäni ollenkaan kouluhommilla ennen vuoden vaihdetta.

Voi olla, että myös tämä blogittaminen myös jää vähemmälle. Toisaalta se riippuu kyllä siitä, kuinka huonosti pieni Rinssessamme nukkuu yönsä. Onhan blogin kirjoittelu yksi tapa pitää itsensä hereillä, kun pieni tyttäremme kälättelee vieressä sitterissä. Viime aikaiset yöt kun ovat tahtoneet olla todella vähä unisia. Viime yölle tuli taas nukuttua melkein 4 tuntia..haukotus..
No ainakin tähän hetkeen ei isommin väsytä, mutta voi olla hieman eri ääni kellossa, kun kello menee yli puolenyön.

Nyt omasta puolestani toivottelen kaikille Rauhallista Joulua!

GA:n 7. askel

"Nöyrästi pyysimme Jumalaa(sellaisena, kuin hänet käsitimme), auttamaan vajavaisuutemme poistamisessa"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Sinua kehotetaan nyt ottamaan selville ja korkeamman voimasi avulla pääsemään irti luonteenvioistasi. Onko tämä todella tarpeellista? Varmasti on! Luonteesi vääristymät olivat pelaamisen merkittävin syy. Niinpä niissä pysyminen voi johtaa takaisin pelaamiseen. Otettakoon yhdeksi esimerkiksi viha. Olettakaamme, että joudut väittelyyn, epäonnistut siinä ja vihastut silmittömästi; vihastuminen muuttuu raivoksi. Silloin sinusta tuntuu, että on tehtävä jotain, jotta tämä rankka vihan tunne lievenisi, ja turvaudut tuttuun keinoon pelaamiseen. Entuudestaan tulee mieleesi, että se helpotti vihan tunteen tuomaa tuskaa ainakin tilapäisesti. Pakonomainen pelaaminen on itse opittu, heiveröinen vaste elämälle. Sinun on vapautettava itsesi pelaamisen tuomasta levottomuudesta. Miten tällaisen tilanteen toistumisen voi estää? Ensiksikin sinun on haluttava irtautua tästä luonteenpiirteestä. Jotta huomaisit sen tuhoavuuden, halu irtautua siitä syntyy helpommin kun tajuat,kuinka paljon on kyseessä. Mikäli olet masokisti, muuttumisen halu voi syntyä hitaammin. Kun kuitenkin varmasti haluat elää, yritä ottaa neuvottu askel ja pyydä nöyrästi korkeampaa voimaasi poistamaan kielteinen luonteenpiirteesi.--

Nöyrästi apua pyytämään - minäkö -mukava kaveri joka ei koskaan loukkaa muita kuin itseään? Kun olet selviytynyt näin pitkälle, täysin omillasi, kuinka voit pyytää nöyrästi apua? Katsopas taaksesi täysin rehellisesti. Oletko tosiaan ollut voittaja! Sekasortoisten vuosiesi aito tarkastelu varmaankin vakuuttaa sinut siitä, että vihasta on päästävä, vaikka vain vähitellen. Voit keskittyä ainoastaan yhteen luonteesi vikaan kerrallaan. Tämä on hitaampi prosessi, mutta näin pystyt keskittymään selkeämmin. Sitä paitsi, vain yhden piirteen työstäminen kerrallaan luonnistuu helpommin useimmille meistä."

Toipumisohjelman 12 askelta

Minun vuosikausia jatkunut pakenemiseni ajoi minut tuhoamaan itseni ja elämäni kokonaan. Jatkuva itsensä tutkiminen on nyky hetkessä paljastanut joukon luonteen vikoja, jotka olivat syy/seuraus riippuvaisuus käyttäytymiselleni. Itsekkyys, itsekeskeisyys, omahyväisyys, loukattu ylpeys, laiskuus, ahneus, viha, katkeruus..jne..

Lisäksi olen esimerkiksi vuosia pelännyt kaikkea/kaikkia. Pelaaminen varsinkin oli "mainio" keino paeta hetkeksi todellisuutta. Todellisuudessa pakenin omia tunteitani, tunteita, joita en koskaan ollut oppinut tunnistamaan, saati käsittelemään.

Kun on lapsuutensa kasvanut perheessä, jossa koko ajan on enemmän tai vähemmän tulehtunut ilmapiiri, ei jää tilaa puhua omista tuntemuksistaan kenellekkään. Lisäksi olen tiedostanut jo jonkin aikaa sen, että oikeastaan minulla ei ollut lapsena juuri tilaa olla lapsi, vaan minun piti olosuhteiden pakosta kasvaa aikuiseksi jo aivan pienenä. Olen myös nykyään tiedostanut sen, että olen koko lapsuus ajan ollut vanhempi omille vanhemmilleni, terapeutti, sovittelija jne.

Omien tunteiden tukahduttaminen tuli automaatioksi jo lapsena, joten ymmärrettävästi niiden tukahduttaminen haitallisilla riippuvuuksilla oli aivan luontainen jatko tuohon sairaaseen kuvioon.

Kun sitten ajaa oman elämänsä päätepysäkille ja siinä toivottomuuden tilassa joku tarjoaa sinulle auttavan kätensä, niin avun vastaanottaminen ei todellakaan tapahdu hetkessä. Kun sitten tuskan kautta ajautuu pakon sanelemana antautumaan ottamaan tuota apua vastaan ja huomaa sen tervehdyttävän vaikutuksen, on omien luonteen heikkouksien tunnistaminen ja tunnustaminen automaattinen seuraus kaikesta. Omalla kohdallani katkeruus ja viha olivat kaksi syövyttävintä luonteen vikaa ja niistä pois oppiminen vie aikaa. Itsetutkistelu on avain oman itsensä tuntemiseen ja tuon uuden tietoisuuden avulla omista katkeruuden ja vihan tunteista on helpompi opetella eroon. Itsensä ja oman elämänsä hyväksyminen sellaisena, kuin se tässä hetkessä on, on myös yksi iso osa omassa toipumisessa, joka seuraa lisääntyvän itsetuntemuksen seurauksena.

Tässä hetkessä pyrin tutkimaan itseäni päivittäin ja mikäli huomaan jossakin kohtaa alkavani ajatella/toimia entisellä tavalla, on siinä hetkessä hyvä huomata tämän ohjelman auttavan siihenkin(10. askel) ja elämän ajautuminen entiseen tuhoiseen käyttäytymiseen on huomattavan paljon helpompi ennakoida ja estää. Lopuksi voisin vielä mainita sen, että saatuaan kokemuksen 7. askeleen vaikutuksesta, on armottoman helpottavaa huomata se, että aikaisemmin vallalla ollut itseviha, alkaa hitaasti muuttumaan itsensä hyväksymiseksi ja itsensä arvostamiseksi, jolloin myös omassa itsessään olevat hyvät luonteenpiirteet saavat tilaa tulla esiin. Kun opettelee elämään siten, että ottaa toiset ihmiset huomioon ja hyväksyy myös heidät, niin omasta elämästä on helppoa oppia nauttimaan. Teet hyviä asioita ja hyviä asioita tapahtuu myös sinulle.

Seuraavissa askeleissa palaamme 4. askeleen tutkistelun tuloksiin ja aloitamme vahingoittamiemme ihmisten hyvittämisen. Seuraavat kaksi askelta ovat omalla kohdallani askeleet, jotka ovat osaltaan antaneet minulle tunteen, etten ole ollenkaan niin paha ihminen, kuin aikaisemmin ajattelin.

GA:n 6. askel

"Olimme täysin valmiit pääsemään eroon näistä luonteemme heikkouksista"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Seuraavassa joitakin luonteemme heikkouksia:

Vihanpito, häikäilemättömyys, ahdistuneisuus, fanaattisuus, omahyväisyys,

toisten tuomitseminen, epärehellisyys, itsekeskeisyys,

väärä ylpeys pelko, turhautuminen, vihamieleisyys, kärsimättömyys, riittämättömyys, suvaitsemattomuus, kateellisuus, laiskuus, rienaaminen, viivyttely, tunnontuskat, kauna, kostonhalu, itsekkyys, itsesääli, omanvoitonpyynti, huolestuneisuus.

Talon siivoaminen ei ole helppoa etenkään silloin, kun likaa on kertynyt jopitkältä ajalta. Useimmat pakonomaiset pelurit, jotka ovat liukastelleet läpielämänsä piiloutuen itseltään, pyrkivät nyt poistamaan naamionsa nähdäkseen itsensä selvemmin.--

Neljännessä askeleessa löysimme monia väärinkäytöksiä, minkä jälkeen pyrimme tiedostamaan ne. Viidennessä askeleessa myönsimme ja keskustelimme jonkun toisen kanssa näistä puutteellisuuksistamme. Helpotus oli suunnaton. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan saimme kokea vapautta. Voit tuntea pystyväsi siihen, jos harjoitat ohjelmaa ja jos pyydät ja hyväksyt korkeamman voimasi avun. Kuudennessa askeleessa nämä luonteesi epäsuotuisat piirteet tulee työstää ja poistaa, jos haluat parhaan mahdollisuuden pysäyttää sairautesi. Tiedämme jo,että luonteen virheet ja kielteiset tunteet todella häiritsevät tyyneyttämme. Pyri tyyneen mieleen ja huomaat, että päämäärän tiellä on vain vähän esteitä. Ennen oli kaikki häiriöksi. Nyt se mitä tiedämme, estää meitä palaamastavanhaan elämäntapaan."

Toipumisohjelman 12 askelta

Minun elämäni todellakin kulki niin vääjäämättömästi kohti täydellistä tuhoa, että päästyäni tämän askeleen kohdalle, olin todellakin täysin valmis luopumaan/luovuttamaan ja antamaan kaikki luonteen heikkouteni pois, jos vain joku tai jokin ne minusta poistaisi.

Ajan kuluessa olen oppinut huomaamaan, että luonteen heikkouksien poistaminen vaatii ongelmaiselta itseltään vain sen, että pitää huolen omasta osuudestaan asioissa. Olen huomannut myös sen, että kaikkein kauheimmat heikkoudet(riippuvuudet) poistetaan/poistuu, jos itse on valmis tekemään oman osuutensa. Pakonomaisten riippuvuuksien poistuminen omalla kohdallani on vaatinut minulta vain sen, että opettelin käymään ryhmässä, puhumaan omista asioistani/oloistani mahdollisimman rehellisesti, sekä omaa tahtiani tutustuin ohjelman 12 ehdotukseen.

Nyky hetkessä minulla ei ole enää mitään tarvetta juoda, syödä mitään huumaavia "nappeja", eikä pelata. Noiden riippuvuuksien kohdalla, minulla todellakin löytyi oma pohja, joka mahdollistaa sen tarvittavan nöyryyden, jonka tämän askeleen ottaminen edellyttää. Nöyryys, tuo ominaisuus, joka on ihmiselle välttämätön, mikäli haluaa pysyä oikealla tiellä. Nöyryydestä tarkemmin seuraavassa askeleessa..

GA:n 5. askel

"Myönsimme itselemme ja jollekulle toiselle ihmiselle väärien tekojemme todellisen luonteen"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Seuraava tehtäväsi on valita joku avuksesi viidenteen askeleeseen. Tämän ihmisen tulisi täyttää kaksi ehtoa; hänellä pitäisi olla kokemusta ja viisautta auttaa näkemään tilanne selkeämmin, ja hänen olisi osattava pitää keskustelu ehdottoman luottamuksellisena. Ehkä kummisi ryhmästä on looginen valinta, ehkä pappi tai hyvä ystävä sinun itsesi on tehtävä se.

Lue uudelleen neljäs askel ja käytä muistiinpanojasi työlistana. Rehellisyys, ennakkoluulottomuus ja vilpittömyys saavat kaiken sujumaan paremmin. Itsetuntosi joka ei pidä ajatuksesta esitellä väärinkäytöksiäsi, hyväksyy nopeasti terveen ilmapiirin. Tulet näkemään itsesi paljon selvemmin neljännen askeleen jälkeen, ja tämä oivallus säilyy. Itsetuntemukselle ei aseteta mitään rajoja. Löytämäsi tyyneyden ansiosta voit kuunnella rauhallisesti ja oppia.Tietoisuutesi todella kasvaa. Syyllisyydestä pääsemisen helpotus tulee olemaan suunnaton. Nöyryys on hyvin vaikeasti tavoitettava luonteenpiirre, se näyttää karkaavan ihmiseltä, joka luulee omaavansa sen. Olkoonkin näin, sinun täytyy hankkia apua tullaksesi tasapainoiseksi ja näin tehdessäsi saavuttaa nöyryys, jotaitse et tiennyt sinusta löytyvänkään.

Älä ota tätä askelta kevyesti äläkä vähättele sen tärkeyttä. Ne jotka ovat ottaneet tämän askeleen, tuntevat sisimmässään, että tämän askeleen käyminen on oikea tie syyllisyydestä vapautumiseen. Syyllisyyteen suhtautuminen ehdotetulla tavalla auttaa sinua monin tavoin. Rehellisyys itseäsi kohtaan kasvaa, kun näet selvästi syyllisyytesi. Et enää tunne itseäsi ainoaksi laatuaan. Pikemminkin liityt ihmisten joukkoon tietäen, että et ole enää yksin. Ohjelman opetukset käyvät toteen. Tajuat, ettei ole olemassa kahta samanlaista peluria ja ettei kukaan silti ole harvinaislaatuinen. Ohjelmaan liittyminen antaa tunteen, että sinua ymmärretään. Et ole enää yksin, ja tieto siitä ilahduttaa. Kun ristiriitoja tulee, yksilö pyrkii vetäytymään tästä mainiosta yhteisöstä. Silloin viides askel auttaa selvittämään nämä ristiriidat, ja voit sanoa koko maailmalle: Olen ihminen."

Toipumisohjelman 12 askelta

Kuten aikasemmassa askeleessa jo kerroin, minulla 5. askeleen tekeminen sujui siinä suhteessa ongelmitta, kun kävin askeleita ja elämääni läpi oman kummin avulla. Samalla tutkiessani itseäni, puhuessani menneisyydestä, huomaamatta tulin puhuneeksi omien väärien tekojeni todellista luonteista, vaikken aivan heti olisikaan sitä itse huomannut. Jälleen apuna ollut kummi oli korvaamaton tässäkin asiassa. Kuunneltuaan kertomustani, hän välillä kertoi omasta kokemuksestaan samankaltaisissa tilanteissa ja aivan yhtäkkiä minulla välähti, "Tuon takiahan käyttäydyin noin tuossa tilanteessa", eli toisin sanoen, heräsin huomaamaan omien vikojeni todelliset luonteet. En usko niitä pystyneeni paikantamaan ilman toisen ihmisen kokemusten jakamista.

En ehkä pysty täysin kuvaamaan tässä sitä helpotuksen tunnetta, joka minut valtasi, saatuani kerrottua rehellisesti kaikki tapahtumat ja tekemiseni menneisyydestä. Kerroin kummille sellaisia asioita, joita en aikaisemmin ollut kuvitellut kenellekkään pystyväni myöntämään ja olinkin aikonut viedä ne hautaan mukanani. Opin samalla erään tärkeän asian toipumiseen liittyen. Jaettu huoli on helpompi kantaa ja kerrottu töppäys on helpompi antaa itselleen anteeksi ja "unohtaa". Laitoin sen vuoksi tuon unohtaa -sanan lainausmerkkeihin, että menneisyys on hyvä pitää mielessään siinä, jos jossain välissä tulee tarve palata hetkeksi siihen, verratakseen missä nyt on menossa ja muistuttaakseen itseään, mistä on lähtenyt liikkeelle. Minulla on tapana välillä miettiä menneisyyttäni sen vuoksi, että päivänä, jolloin on vaikeaa, menneisyyttä miettimällä ei ole vaikeaa saada itselleen matalapaineiseen oloon muutosta, koska hetken muistelulla, kiitollisuus valtaa mielen.

Kun olin käynyt kummin opatuksella läpi koko elämäni karmean kirjon, myönnettyäni hänelle rehellisesti kaiken, tuntui kuin olisin saanut toisen mahdollisuuden aloittaa totaalisen puhtaalta pöydältä elämäni, totaalisen uusiksi. Tuo tunne on melkein kuin olisit uudelleen lapsi, mutta toisaalta varustettu valmiiksi jo sellaisella kokemuksella, ettet aivan heti mene tekemään mitään tyhmyyksiä. Tuosta tunteesta alkoi minun tasapainoisen elämäni rakentaminen, toisin sanoen, olen joka päivä pyrkinyt elämään siten, ettei minulla olisi mitään ylimääräistä painolastia perässäni raahattavana.

Onneksi nämä askeleet ovat alun alkujaan muovautuneet kokemuksien kautta sellaisiksi, joiden avulla/joita noudattamalla, tuollainen turha lastin raahaaminen on mahdotonta. Siis jos on valmis tekemään päivittäin oman osuutensa askelien suhteen, eli soveltamaan niitä käytännössä/ jokapäiväisessä elämässään, omien parhaiden kykyjensä mukaisesti.

GA:n 4. askel

"Suoritimme moraalisen ja taloudellisen itsetutkistelun syvällisesti ja pelottomasti"

Toipumisohjelman 12 askelta

"Luota korkeampaan voimaan ja siivoa sitten talosi. Ensimmäiset kolme askelta ovat luoneet perustan neljännelle. Ne ovat voimattomuuden myöntämistä pelaamisen nähden ja kykenemättömyyttä hallita elämän ongelmia. Hanki nyt -jos mahdollista - kokeneempi jäsen opastajaksi ja kumppaniksi jäljellä oleviinaskeliin. Yhdessä voimme saada aikaan paljon sellaista, mihin emme pystyisi yksin. Neljännessä askeleessa on talon siivouksen vuoro. Aloita tiukka itsetutkiskelu ja muistiinpanot voidaksesi paikallistaa niin syyllisyyden kuin kaiken hyvänkin, jonka voit sisältäsi löytää. Tämä etsintä on terveellistä ja tarpeen, koska piilevä ja kasvava syyllisyys on ollut kauan vihollisesi. --

Kuinka pystyt neljännessä askeleessa paljastamaan kaiken syyllisyytesi?Suureksi avuksi voi olla neljännen askeleen tutkiskeluoppaan huolellinen lukeminen. Saat sen kansainvälisestä keskustoimistosta tai ryhmästäsi. Elämänkaaresi kertaaminen lähtien ensimmäisestä vedonlyönnistä tai vielä varhaisemmasta vaiheesta aina nykyhetkeen saakka tulee silloin viitoitetuksi. Tutkiskelun myötä monet pitkään unohduksissa olleet syyllisyyden alueet nousevat mieleesi. Ehkä tulet löytämään jonkun seuraavista halujen tyydyttämisen, ahneuden, valehtelun, epärehellisyyden, epäonnistumisen vastuunottamisessa, itsetuhon, toisten tuhon, suhteettoman ajanhukan, häikäilemättömyyden, katkeruuden, mustasukkaisuuden ja monet muut. Syyllisyyson henkilökohtaista; siksi se on kaivettava itse esiin."

Toipumisohjelman 12 askelta

Omalla kohdallani juuri tämä 4. ja 5. askel olivat ne, joiden avulla aloin vapautumaan pakonomaisista riippuvuuksistani. Toisaalta olen sen luontoinen ihminen, että ilman armottomia tuskatiloja, en olisi asioille juuri mitään ollut valmis tekemään. Minun tapauksessani tuo tuska kasvoi kasvamistaa, kunnes olin siinä tilassa, että joko alkaisin purkamaan elämääni kummini kanssa tai palaisin entiseen tuhoiseen elämänmalliin. Onneksi minulla tuossa hetkessä oli puhelinsoiton päässä ihminen, jolla oli omakohtainen kokemus askeltyöstä oman kumminsa kanssa. Kauheat kipuilut ja itsensä rankasemistaistelut piti vielä muutamana päivänä käydä, ennen kuin antauduin kokonaan.

Onnekseni elämä on kulkenut kohdallani tasaisesti kohti parempaa, sen jälkeen kun päätin alkaa apua ottamaan vastaan. Tuon päätöksen saatuani, olen opetellut olemaan valmis mihin tahansa, ettei minun enää tarvitse paeta päihteisiin tai pelaamiseen. Kun on valmis mihin tahansa, on myös valmis tekemään nämä ehdotetut toimenpiteet ja ainakin minun, kuten monen muunkin kohdalla, näiden askelten vaikutus on ollut vääjäämätön. Askelten avulla vapautuu elämään nyky hetkeä. Enää ei tarvitse vetää sitä armottoman painavaa kivirekeä perässään. Kerran kunnolla "oksennettuaan" ulos itsestään kaiken menneen, niin siinä samalla huomaa alkavansa luottamaan ensin yhteen ihmiseen ja sitä kautta toisiinkin. 4. askeleen tutkistelu on mielestäni hyvä suorittaa kummin tai jonkun luotettavan henkilön kanssa yhdessä ja ainakin omalla kohdallani askel oli helpompi tehdä siten, että kummini kertoi ensin oman elämänsä karmeimmat tapahtumat/töppäykset/valehtelut yms, jonka jälkeen itse huomasi, ettei se oma menneisyys olekkaan niin hirveä, kuin omassa päässään sitä on miettinyt.

Toisaalta käytyään perusteellisesti läpi menneen elämänsä, siitä alkaa löytämään palasia, joista voi alkaa hitaasti mutta varmasti rakentamaan omaa minuuttaan. Omalla kohdallani näiden askelten myötä paljastui vuosikausia jatkunut pakeneminen erilaisiin rooleihin ja enää minun ei tarvitse sitä harrastaa. Osaltaan tuossakin tapahtumassa minulta putosi suuri taakka, koska valheeseen perustuva roolielämä on harvinaisen kuluttavaa.

Lisäksi askelten myötä aloin oppia tunnistamaan itsestäni eri luonteenpiirteitä, tunteita, vajavuuksia ja vahvuuksia. Noiden piirteiden löydyttyä, on sitten huomattavasti helpompaa aloittaa koko elämän ajan kestävä rakennusprosessi, prosessi jossa kootaan yhteen vahvuuksia ja heitetään vajavuuksia menemään. Tuosta prosessista sitten päivä kerrallaan rakentuu oma minuus ja tasapainoinen elämä. Otettuaan 4. askeleen tutkistelun tosissaan, on löytämänsä asiat mahdollisimman pian päästävä myöntämään 5. askeleen mukaisesti, koska ilman päivänvaloon saattamista nuo löydökset voivat vetää meidät takaisin menneeseen. Suorittamalla askelia kummin kanssa, tuo myöntäminen 5. askeleen mukaisesti tulee automaationa askelissa eteenpäin mentäessä. Eli kohti 5. askelta..

Sananen elämäni rakkaudesta

Olen viime päivinä useasti huomannut pysähtyväni tarkastelemaan elämänkumppaniani aivan uudenlaisella tavalla. Huomaan katselevani vaimo-kultaani muistellen ensitapaamistamme ja todella kiitollisena huomannut tunteitteni olevan vieläkin todellisemmat tai paremminkin syvemmät, kuin tuona keväisenä päivänä, päivänä jolloin elämäni rakkaus asteli elämääni.

Tuo ensitapaaminen oli jotenkin kuin suoraan jostain lällynlällyn "rakkausromaanista". Tapasimme ensikerran vaimoni kanssa sairaalan käytävällä, ollessani jälleen tavoilleni uskollisena hoidossa erään ryyppyputken päätteeksi. Tuosta voi päätellä, kuinka ihmeellisesti tämä elämä kulkee ja kuljettaa. Tapahtumilla näyttäisi olevan aina jokin syvempi merkitys. Olenkin miettinyt useasti sitä, kuinka en koskaan olisi tavannut elämäni rakkautta, saati saanut hänen kanssaan kolmea ihanaa lasta, ellei elämäni olisi jotenkin automaattiohjauksella ajautunut totaaliseen umpikujaan.

Tuona keväisenä päivänä olin todella heikossa hapessa, astelin sairaalan käytävää pää painuksissa, jälleen tavoilleni uskollisena tyydyttämään nikotiinin puutostilani. Yhtäkkiä nostin päätäni ja samassa käytävää asteli kaunein olento, jonka koskaan olen nähnyt. Mietin tuossa hetkessä, että jos tuo on enkeli, joka on tullut noutamaan minut, niin olen valmis lähtemään. No todellisuudessa tuo "enkeli" olikin elävä olento, joka luulottelustani huolimatta ei ollut myöskään töissä tuossa kyseisessä hospitaalissa, vaan oli itsekkin tuossa paikassa saamassa apua tarvitsemaansa ongelmaan (burn out, liiallisen kiireestä elämästä). No entäs sitten..

Seuraavaksi aloin "ujona" ihmisenä jutella tuon kauniin olennon kanssa, käydessämme tupakalla. Eräänä päivänä me sovimme muutaman kaverin kanssa kioskille menosta ja tuleva vaimoni oli myös lähdössä. No tuona kyseisenä päivänä olinkin aivan liian huonossa hapessa(armottomia pelkotiloja), joten peruin osaltani sen kioski reissun. No muut kävivät ja tuleva vaimoni nakkasi minulle palatessaa, että sitä ei sitten treffit kiinnostanut :)

No seuraavaksi illalle istuessani tv-huoneessa, otin kynän ja paperia ja piirrustelin jotakin anteeksi pyynnön tapaista paperille, puoliksi vitsilläni. Ehkä vaikutuksen teki allekirjoitus, jonka kirjelmääni lisäsin, allekirjoitus("Menninkäinen"), joka nyky hetkessä on hellittelynimeni tai sitten vaikutuksen teki karskinpuoleinen ulkokuoreni(lävistykset, tatuoinnit). Toisin sanoen, minulla on elämässäni Päivänsäde ja olen hänen Menninkäisensä :) Itseasiassa meidän sormuksissa lukee juuri nuo kyseiset nimet. Oikeastaan vaikutuksen taisi tehdä se, että aloin pommittaa häntä kirjeillä, ollessamme tuolla "laitoksessa", koska siellä sinällään ei ole sallittua minkäänlainen sutinaan littyvä sosiaalinen kanssakäyminen.

Kun sitten tuleva vaimoni lähti kotiin tuolta hospitaalista, niin en minäkään siellä päivää pidempään enää viihtynyt, vaan kirjauduin samana päivänä pois. Muutaman viikon seurusteltuamme siviilissä, menimme kihloihin ja muutimme pian yhteen.

No yhteiselo ei ollut aivan taianomaista yhteisen taipaleemme alkumetreillä. Tietystikkään ei, olihan minulla tuohon hetkeen vieläkin suurempi rakkaus, päihteet. Oikeastaan olenkin huomannut toipuessani uudelleen rakastuneeni samaiseen ihmiseen, ihmiseen, joka on sama, vaikkei olekkaan. Toisin sanoen, minä ja vaimoni olemme muuttuneet tässä muutamana vuotena aivan totaalisesti, parempaan suuntaan kylläkin.

Ihmetelleen olen miettinyt sitä voimavaraa, jonka vaimoni on omannut, eläessään minun kanssani läpi usean vuoden päihdehelvetin. Varsinkin kun tuohon helvettiin kuului jos jonkinlaisia lieveilmiöitä, kuten itsetuhoisuuteni, valehteluni, varasteluni jne. Onnistuinkin melkein tuhoamaan väliltämme kaiken ja tiedostan nyt sen, että vajaa 3 vuotta sitten mennessämme päihdekuntoutukseen, tuo tilaisuus oli viimeinen, joka minulle suotiin. Olenkin ikionnellinen siitä, että tartuin tuohon tilaisuuteen, koska siitä on poikinut niiiin paljon hyvää elämääni ja elämäämme.

Vielä 3 vuotta sitten, vaimoni odottaessa keskimmäistä lastamme, elimme keskellä totaalista kaaosta ja olenkin nyt huomannut sen, että vaikkei vaimollani olekkaan päihdeongelmaa itsellään, niin minun alkoholismini sairastutti hänet siten, ettei keskimmäisen lapsemme ollessa vauva, vaimoni ollut lapsillemme läsnä, vaan hän keskittyi täysin huolehtimaan kolmekymppisestä vauvastaan. "Vauvasta", joka keksi jos jotakin kieroilua, saadakseen pakonomaiset tarpeensa tyydytetyksi.

Entäpä nyky hetki. Olen useasti kyyneleet silmissä seuraanut vaimoani, kun hän lasten kanssa touhuilee. Olen miettinyt sitä, kuinka Korkeampi onkaan minua siunannut tuollaiselle enkelillä, olennolla, joka osaa olla niin äärettömän rakastettava ja osaa itse myös rakastaa. Lapset jumaloivat äitiään, kuten minäkin, enkä uskalla kuvitellakkaan, olisinko koskaan selvinnyt siitä, jos hänet olisin päihteiden takia joutunut menettämään, onneksi minun ei tarvitse sitä enää miettiä.

Paljolti kiitos vaihderikkaan menneisyytemme ja siitä selviytymisen, olemme oppineet puhumaan toisillemme kaikesta. Olemme käsitelleet kaiken menneen ja vaikka viime aikoihinkin on liittynyt jos jotakin vastoinkäymisiä, niin silti olemme puhuneet siitä, kuinka tuntuisi ihmeeltä, jos kaiken kokemamme jälkeen tulisi jokin asia/tapahtuma, joka meidän liiton rikkoisi. Onneksi elämme päivän kerrallaan ja opettelemme olemaan kiitollisia jokaisesta hetkestä, joka meille suodaan, joten tulevaisuus sinällään ei vaikuta olevan asia, jota sen kummemmin tarvitsisi miettiä.

Kiitollisuus on kasvava "luonnonvara" allekirjoittaneen elämässä..Eikä tarvitse kysyä itseltään, että miksi näin..

Lopuksi omistan seuraanvan kappaleen elämäni rakkaudelle.



Rakastan sinua Päivänsäteeni, nyt, aina ja ikuisesti..