lauantai 21. syyskuuta 2013

28 päivän haaste

Kuten aikaisemmista kirjoituksistani on ollut luettavissa, omaan taipumuksen addiktoitua erilaisiin asioihin, joista edes jonkinlaista hyvänolon tunnetta on saatavissa. Tähän liittyen, olen huomannut viime aikoina koukuttuneeni älypuhelimen "hiplaamiseen", kuten rakas puolisoni asian esittää.
Paljon itseäni viime aikoina prosessoineena, tiedostan kyllä tämän asian, mutta kuten ah, niin monessa muussakin asiassa, niin tässäkin, se että joku toinen huomaa sinun käytöksessäsi jotakin häiritsevää, se ei vielä tarkoita sitä että automaattisesti käytöstäsi olisit muuttamassa. Mutta nyt ajattelin muuttaa, haastaen itseni ja samalla ehkä jonkun teistä eräänlaiseen kokeiluun.

Olen ollut lukevinani jostakin, että ihmisellä kestää 28 päivää opetella uusia toimintamalleja. Nyt ajattelin asettaa itseni eräänlaiseen ihmiskokeeseen, jossa tutkin sitä, onko tällä mitään totuudellista pohjaa, ainakaan tällaiseen pinttyneeseen addiktiopersoonaan.
Toisin sanoen, ajattelin kokeilla sellaista, että mitä tuntuu viettää neljä viikkoa ilman älypuhelinta, tuota kirottua kapinetta josta on tullut kuin kätesi jatke. Toisaalta testaten sitä, millaisia tuntemuksia tuon kapistuksen puuttuminen elämästäsi aiheuttaa ja mitä positiivisia seurauksia tuolla elämässäsi saattaisi kenties olla.

Tähän kokeeseen valmistautuminen vaati suuria ponnisteluja. Piti löytää sellainen puhelin, jossa ei olisi nettiyhteyttä, eikä mahdollisuutta sellaista asentaa. Oma haasteensa asiassa on siinä, että olen viimeisen 39 vuotta ollut innostunut mitä erilaisimmista elektroniikan vimpaimista, joten tuollaisen puhelimen rakentaminen, jossa siis olisi tuo kirottu nettiyhteys, ei olisi kovinkaan vaikeaa, joten suurin haaste taitaa olla siinä että pysyy erossa moisista laitteista.

Se miksi tällaiseen ryhdyn, johtunee hyvin pitkälti siitä, että olen oppinut rehellisyyttä suhteessa itseeni ja siitä syystä myönnän olevani älypuhelinriippuvainen.

Karu tosiasia iskostui vasten kasvojani muutama ilta sitten, kun lasten kanssa lähdettiin ulos leikkimään. Huomasin tuollakin näpytteleväni puhelinta, ollen vähemmän läsnä lapsilleni ja se jos mikä teki minut surulliseksi. Halu luopua tästä riippuvuudesta on siis tällä hetkellä kova.
Päätin kirjoittaa asiasta tänne, sillä tiedän omaavani kyvyn tehdä päätöksiä ja sitten kohta pyörtää niitä. Riippuvuudet ovat minulle se kohta, jossa rehellisyys suhteessa itseeni, rakoilee edelleen.
Itse kokeen etenemisen seurannan täällä, ajattelin toteuttaa siten, että joka päivä käyn kirjoittamassa siitä, miltä elämä ilman älytöntä puhelinta tuntuu ja millaisia käytännön ongelmia asia tuo tullessaan. Istahdan siis kerran päivässä pöytäkoneeni ääreen purkamaan tuntojani tänne, sillä huomattavan paljon hankalampaa tuon pöytäkoneen näpyttäminen esimerkiksi lasten kanssa pihalla leikkiessä on, kuin mitä tuollaisen nykyaikaisen älyttömän puhelimen.

Sikäli kun haasteeni onnistuu, uskon sen tuovan tullessaan pelkästään positiivisia seurauksia tullessaan, sillä ainoa asia jossa puhelintani oikeasti olen hyötyäkäyttänyt, on ollut navigointi paikasta A paikkaan B ja jos nyt eksynkin paikasta A paikkaan Ö, sillä tuskin on kovinkaan järisyttävää vaikutusta tämän hetken elämässäni, niin hukassa itseni kanssa tuon älyttömän kapistuksen kanssa myönnän olleeni.

Tästä se siis alkaa, matka älyvapaaseen elämääni. Tervetuloa mukaan

Ei kommentteja: