Kasvaessani lapsuuteni alkoholistiperheessä, ollen samalla rankasti koulukiusattu, rakensin itselleni valheellisen vahvuuden haarniskan, joka suojeli minua ihmisten pahuudelta.
Huomaamattani menin parisuhteeseen, jossa toinen osapuoli hallitsi minua. Koin jatkuvasti itseni uhriksi, marttyyriksi, aina väärin kohdelluksi ja väärin ymmärretyksi. Tulin pisteeseen, jossa minun olisi pitänyt kyetä ottamaan vastuu omasta elämästäni. Sen sijasta, jatkoin pakenemistani erinäisiin riippuvuuksiin, vajoten yhä syvemmälle. Päädyin pohjalle, löytäen oman heikkouteni.
Apua pyytäen, aloin kuin rakentaa tikkaita, joilla pääsisin tuolta pohjalta ylöspäin. Hetkittäin ihmisten kommentit olivat ivallisia ja otin niistä itseeni, keskeyttäen tikkaiden rakentamisen, keskittyen suuttuen sättimään heitä. Aina saadessani yhden puolan valmiiksi, samalla nousten askelman ylös, huomasin jonkun ajan kuluttua noissa aikaisemmin ivallisena kokemissani kommenteissa piilleen kasvun mahdollisuuden.
Tänään otan palautteet vastaan, pyrkien samalla prosessoimaan niiden sisältöä, yleisimmin huomaten sen, ettei niistä tarvitse enää ottaa itseensä. Me ihmiset olemme toisillemme peilejä omaan minuuteemme. On vastuullamme, suostummeko katsomaan sieltä heijastuvaa kuvaamme rehellisesti, vai alammeko syyttää peiliä kuvasta jonka sieltä näemme heijastuvan.
Minä esimerkiksi otin aina itseeni, kun juttelin vaimoni kanssa asioista ja koin jakavani omia ajatuksiani hänen kanssaan tasavertaisena, hänen aina ennen pitkää tuumatessa: "Taa alat terapoida minua." Loukkaannuin lukemattoman monet kerrat, kunnes sain itseni kiinni siitä, että olin asettunut tahtomattani hänen yläpuolelleen, yrittäen parantaa hänet, aivan kuin minulla olisi siihen pätevyys.
Edelleenkin satunnaisesti kuulen tuon lauseen, mutta sen sijaan, että siitä loukkaantuisin, voin pyytää vaimoltani anteeksi, todeten etten ole hänen terapeuttinsa, vaan tasavertainen puoliso. Toisen ihmisen kommenteissa voi olla piilotettuna oman sisäisen lukkomme avain. On oma valintamme, avaammeko tuon lukon, vai heitämmekö avaimen menemään.
2 kommenttia:
Mielenkiintoista luettavaa.Itse läpi elämän kulkien miksi on aina paha olla?Hakien vastauksia lukemalla kirjoja aiheesta kuin aiheesta.Viinan vihaajasta,päihderiippuvaiseksi.Sen olen osannut sanoa ettei minulle riitä että päätän laittaa pullonkorkin kiinni.Pienen matkaa olen taivaltanut raitista elämää rakentaen ja ymmärtäen etten yksin siihen kykene.Helpotaa ja autaa tieto etten sittenkään ole yksin
Tänään emme ole yksin. Yksi päivä kerrallaan eteenpäin matkaten.
Kantavana ajatuksena se, että tämän päivän raittius on se tärkein.
Kaikkea hyvää tiellesi. Tervetuloa lueskelemaan, kommentoimaan tänne toistekin. :)
Lähetä kommentti