Olen muutaman päivän tuskaillut väsymyksen kanssa. Väsymys johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että ensin meillä oli tuo loppukiri noiden opintojen kanssa. Sen jälkeen valmistujaiset ja nyt viikonloppuna vietimme vaimoni vanhimman pojan rippijuhlia.
Elinen päivä olikin sitten yhtä tunteiden vuoristorataa. Aamulla olin todella väsynyt. Siitä seurasi se, että kaikki tuntui jotenkin takkuiselta. Tähän hetkeen olen kuitenkin elämässä oppinut sen, että päivä soljuu iltaan, vaikka kuinka väsyneenä ja turhautuneena olisinkin. Näin kävi myös eilen.
Oikeastaan pari tapahtumaa eilisestä päivästä käänsi ajatusmaailmani negatiivisesta positiiviseen. Ensiksi purin omaa kiukkuani, kirjoittamalla siitä. Oikeastaan mahtoi olla taas pitkästä aikaa tilanne, jossa annoin itselleni luvan edes olla kiukkuinen. Yleensä kun tahdon potea syyllisyyttä siitäkin, jos olen turhautunut tai pahantuulinen. Lähinnä sen vuoksi, että tuolta päihdehelvetistä selvinneenä, eihän minulla ole oikeus kiukutella arkisista asioista, vaan vaikka väkisin vetää naamalle Pepsodent-hymyä. No eilen en jaksanut, vaan päästelin höyryjäni ja heti alkoi helpottaa.
Lisäksi kun kävin pienimmän Rinssessani kanssa kaupassa, siellä tapahtui pari asiaa, jotka lopulta saivat tunteeni kääntymään kitinästä kiitollisuuteen.
Ensin kaupan edessä oli muutama juoma-ajoilta tuttu henkilö todella heikossa hapessa, riidellen viinapullon päältä. Kävelin muina miehinä heidän ohitseen, jutellen pienelle tyttärelleni. Tuosta tilanteesta aloin jo miettimään sitä, missä tilassa voisin itsekkin vielä olla ja taas katsoessani pientä tytärtäni, ensimmäiset kiitollisuuden tunteet alkoivat vallata alaa.
Lopullinen käännös negatiivisesta positiivisiin tunteisiin tuli sitten mennessämme toiseen kauppaan sisään. Ovella meinaan sattui sellainen episodi, joka säikytti minut kunnolla. Kaupassa oli sellainen itsestään aukeava liuku-ovi. Tyttäreni, sen kummemmin miettimättä laittoi kätensä tuota liuku-ovea vasten sen avautuessa. Kuinka ollakkaan, käsi meni oven mukana ja kohta huomasin tyttäreni parkuvan täyttä häkää, käden jumittuessa oven ja metellisen kehikon väliin. Heti samassa tartuin toisella kädellä liuku-oveen, vetäen sitä vastaan ja samalla toisella kädellä tartuin tytön ranteeseen, vetäen sitä pois oven välistä. Onneksi käsi lähti hetken päästä irti ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, itkulla sekä pelkällä mustelmalla. Ensihoitona haimme sitten jäätelöt, joka helpotti kummasti. :)
Kaikki tyyni, mieleni kotiin palatessani oli kiitollinen.
2 kommenttia:
Moro,
hyvä että selvisit tai selvisitte pelkällä säikähdyksellä
Se on pikkumuksujen kanssa hankalaa, nyt kun kuljen töihin bussilla, kun tullaan lastenvaunujen kanssa sisään. Sun mukulasi on ilmeisesti jo vanhempi, mutta pitää pitää huoli.
-Hukka
Melkein neljän vanha meitin Rinssessa jo on. Silti tuota vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittämiin.
Osaltaa tuo johtunee myös siitä, että viisi lapsisessa perheessä kun ikähaitari on murrosikäisestä nelivuotiaaseen, niin kovin kauaa hiljaiseloa ei näihin lomapäiviin ole odotettavissa. Toisaalta hyvä niin. Ei pääse tylsistyyn. :)
Lähetä kommentti