Luovuttaminen

Kuinka vaikeaa ihmisen onkaan myöntää sekä hyväksyä olevansa täysin voimaton tiettyjen asioiden ja tapahtumien kohdalla. Itselleni se on ainakin asia, joka tulee todeksi vasta lukemattomien ahdistavien tuskatilojen jälkeen. En yksinkertaisesti voi hallita elämää. Kuinka helppoa ajatuksen tasolla tuo onkaan todeta, mutta käytännössä sen myöntäminen onkin sitten jo aivan toinen juttu.

Huomaan jatkuvasti yrittäväni kontrolloida ja järjestellä elämää, vaikka tiedän kokemuksesta, enemmän saavani elämältä kun "tyydyn" sitä vain elämään. En ymmärrä itseäni siinä, miksi on niin vaikea hyväksyy se tosiasia, että elämässä kuuluu välillä olla vaikeampia päiviä tai sinällään päivät ei ole vaikeita, vaan itse omalla asenteellaan tai tunnetiloillaan elää siten, että elämästä tulee raskasta elää.

MUTTA KUN, minä haluaisin heti töitä, heti saada perheellemme oman kodin, heti sitä, heti tätä, heti minulle, heti kaikki..joopas joo. Olen todennut jo aikoja sitten, että elämä soljuu eteenpäin, juuri minulle oikean aikataulun mukaisesti. Asiat tapahtuvat juuri sen mukaan, kun olen niihin valmis. Silti jatkuvasti taas elän vaatien elämää toteuttamaan minun tahtoni ja siitä jos jostakin saan kokea jatkuvaa epätasapainoa, väsymystä, turhaa stressiä jne. jne.

Se on vaan niin kamalan vaikeaa hyväksyä tiettyjä asioita. Kun naapurillakin on töitä, oma koti..niin meilläkin jo tässä hetkessä kuuluisi se olla, niimpä niin. No sillä tässä taas kirjoittelen tajunnanvirtaani itselleni selvemmäksi, ymmärtääkseni sen, ettei elmästäni tässä hetkessä puutu yhtään mitään, mitä ilman en tänään voi elää. Kaikki sellaiset asiat, joista vielä haaveilen ja unelmoin, tulevat tapahtumaan varmasti kun niiden on aika tapahtua. Säästän vain itseäni, kun en ala yrittämään järjestellä niiden tapahtuvan kuten minä haluan. Olen oppinut elämässä sen, että jos koen jonkin asian olevan kohdallani omasta mielestä pakon tapahtua heti, se on merkki siitä, että olen hukannut sen oikean nöyrän asenteen elämää kohtaan, jonka kuitenkin tiedostan tuovan elämääni juuri kaipaamani tasapainoa ja hyväksymistä. Elämä on elämistä varten, miksi siis pilata se omien vaatimuksien ja niistä nousevien ahdistusten alle. Kun kuitenkin olen saanut kokea elämässäni jo loputtoman monet kerrat sen, että asiat tapahtuvat aina, kun niiden on kohdallani tarkoitus tapahtua. Jos jokin tänään kaipaamani asia jää tapahtumatta, silläkin on selkeä tarkoituksensa. Tiedostan sen, ettei elämästäni puutu mitään, olen vain edelleen se rikkinäinen pieni lapsi, joka hetkittäin alkaa kiukutella elämälle siitä, ettei se toteuta vaatimuksiani, oman itseni tahdissa.

Tänään pyrin tietoisesti asennoitumaan siten, etten vaatisi tältä päivältä mitään, jääköön nähtäväksi kuinka hyvin tai hyvin huonosti tänään siihen kykenen. Uskon kuitenkin siihen, että elämä kulkee vääjäämättä siinä aikataulussa, kuin se kohdallani on määrä kulkea. Tänään tapahtuu tälle päivää tärkeitä asioita, huomenna huomiselle tärkeitä jne. Enkä minä voi noita asioita nopeuttaa vaikka kuinka haluan, vaadin, tai saati alan niitä itse järjestellä tapahtuvaksi.

Luovuttaa, luovuttaa, luovuttaa..siinäpä se.