Luottamus. Siinä asia, jonka puute allekirjoittaneen elämässä on tuonut suunnattoman paljon pelkoa. Ilman luottamatta mihinkään tai kehenkään, ihminen ei voi välttyä pelkäämästä. Toisaalta johonkin tai johonkuhun luottaminen vaatii rohkeutta ja saattaa jo sinällään tuoda pelkoa.
Omalla kohdallani nyt mietittynä, ihmettelen sitä miksi kasvoin siihen ajatusmalliin, ettei keneenkään voinut luottaa. Lapsuuteeni liittyi ihmisiä, joihin olisi voinut luottaa mutta toisaalta nyt miettien ilmeisesti nuo ihmiset olivat sillä tapaa käyttäytyviä silloin, etten uskaltautunut heihin turvaamaan. Toisaalta lapsuuteni olot olivat sellaiset, että koin pelkoa hyvinkin voimakkaasti useissa eri tilanteissa. Pelkäsin alkaa nukkumaan. Pelkäsin mennä kouluun, jos kaverit kiusaisivat ja opettaja pakottaisi syömään. Pelkäsin tulla koulusta. Pelkäsin sitä ja pelkäsin tätä. Oikeastaan nyt itse vanhempana miettien, teinkö itse lapsuudessa väärin, kun en puhunut kenellekkään mitään peloistani. Vai tekikö sen hetken aikuiset väärin, kun eivät minulta sellaisesta kysyneet. En tiedä. Lähinnä tässä hetkessä mietin ainoastaan sitä, että ehkä kuitenkin nuo jo tuonaikaiset pelot ovat osaltaan kasvaneet kiinni minuuteeni siten, että ne vielä edelleenkin aiheuttavat minulle ahdistusta, toisella tapaa kuin silloin, mutta aiheuttavat kuitenkin.
Tämä suhteeni pelkoon on sen verran mielenkiintoinen ja loppupeleissä suhteellisen vähän käsittelemäni asia, että tähän aioin seuraavaksi pureutua oikein kunnolla. Olisi kiva jos joku kertoisi omia kokemuksiaan pelkoon liittyen, niin ehkä saisin itsekkin aukaistua noita omia tunnelukkojani taas hieman. No näillä miettein taas eteenpäin. Hyvää viikonloppua kaikille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti