maanantai 7. joulukuuta 2009

Mielenkiintoisia huomioita itsestä sekä ympäröivästä elämästä

Olen jälleen "joutunut" pohtimaan itseäni hyvinkin tarkasti viime aikoina. Kaikki lähtee jälleen siitä, että olen taipuvainen hankkimaan asioista eräänlaisia pakkomielteitä. Nyt sitten tässä syksyn mittaan olen opiskellut, kuin mielipuoli. Kohta on suoritettuna vuoden verran opintoja puolen vuoden periodilla. Kaikki liittyy kaikkeen, joten nyt sitten tuo liika suorittaminen on tuonut oman vivahteensa esimerkiksi perhe elämään. Kun isi opiskelee liian intesiivisesti, niin jokainen alkaa reagoida omalla tavallaan huomiota hakien.

Onneksi olen nykyään hieman enemmän sinut itseni ja omien negatiivisten luonteenpiirteitteni kanssa ja siten myös hieman alttiimpi itse tarkastamaan omia motiivejani, sekä tekemisiäni yleensä. Tänään alkaakin viimeinen kaksi viikkoinen joihin sisältyy yksi harjoitustyö ja neljä tenttiä. Sen jälkeen koittaa useamman viikon mittainen joululoma, jonka aikana keskityn totaalisesti perheeseeni, enkä koulumielessä avaa konetta ollenkaan.

Vaikka tämä elämä on jatkuvaa oppimista, niin silti tämä elämä entiseen elämääni verrattuna on valovuosia parempaa ja antoisampaa. Voikaa hyvin..

Ei kommentteja: