Nyky hetkessä minut on vallannut aivan sanoin kuvaamaton rauhan tunne. Tiedostan tuon tunteen johtuvan pitkällisen taistelun tuoman tuskan kautta tapahtuneesta hellittämisestä. Ryhmiemme kirjallisuudessa tuosta tuskasta puhutaan hyvin tilanteeseeni sopivalla tavalla ja olen muistaakseni jo kerran siteerannut tuota teksitin pätkää siinä toivossa, että joku kaunis päivä taisteluni tuottaisi kauan kaipaamani hyväksymisen ja turhan taistelun hellittämisen.
"Tuska on kaiken hengellisen kasvun koetinkivi. Juomisen tuskat kulkivat raittiuden edellä, sekä tunne-elämän myllerrykset tyyneyden ja mielenrauhan edellä."
Jotenkin minusta tuntuu silti ihmeelliseltä elää tätä elämää nyt kuin uudestisyntyneenä. Entisestä sekopäisestä sekakäyttäjästä on erilaisten taisteluiden tiimellyksessä kehkeytymässä rauhallinen, ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja toisia ihmisiä, sekä itseään rakastava ja kunioittava ihminen.
Nyt minulla on sitten ollut mielessä se, että kuinka onnistun omalta kohdaltani saattamaan ihmisille tietoisuuteen sen, että elämästä voi oikeasti nauttia. Siis oikeasti nauttia, ilman minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään suuntaan. No tuokin asia hoituu juuri niin, kuin se on tarkoitetu hoituvaksi.
Esimerkkinä voin kertoa erään viimepäiväisen kokemukseni. Tämä tapahtuma kuvaa kylläkin pelkästään nykyistä suhtautumistani raha-asioihin. Aikaisemmin elin sillä ajatusmallilla varustettuna, että ihmisen onnellisuus olisi suoraan verrannollinen ihmisen taloudelliseen tilanteeseen tai ainakin siihen, minkälaisen kulissin ihminen kykenisi omasta taloudellisesta tilastaan luomaan. Onneksi olen kasvanut nyky hetkessä kauas tuosta ajatusmallista. Muutoin joutuisin vielä todella pitkään kärsimään aivan turhasta murehtimisesta, tavoitellessani maallista mammonaa ja sen mukanaan tuomaa hetkellistä hyvän olon tunnetta. Sen sijaan nyt saan elää tuo hyvänolontunne sydämessäni jok' ikinen päivä, eikä se ole mitenkään verrattavissa siihen tosi asiaan, ettei minulla, eikä perheelläni ole todellakaan mitenkään turvattua tämä eläminen taloudellisesti.
Eilen esimerkiksi jouduin soittamaan kylämme seurakuntaan ja pyytämään avustusta, jotta saisimme ostettua ruokaa loppuviikoksi, kun perjantaina tulisi jälleen rahaa. Ei tuossa sinällään ole mitään pahaa, enkä koe sitä muutenkaan mitenkään huonona asiana, päinvastoin. Tuo seurakunnan antama apu on korvaamatonta meillekkin aina välillä ja se jälleen osaltaan saa minut kiitolliseksi siitä tosi asiasta, että täällä meidän kotimaassamme on sosiaaliturva ja muut asiat aika hyvällä tolalla.
No sitten itse asiaan. Menin eilen paikalliseen kauppaan osatamaan siis ruokaa perheellemme tuolla kyseisellä avustuksella. Eikä siinä mitään, että kaupassa täytyy aina yhden ostoksen jälkeen käyttää taskulaskinta, jotta tietää tarkasti, että mitä ostokset maksavat, ettei avustuksen suuruutta ylitä. No siinähän tietysti menee oma aikansa, kun tekee ostokset tuolla tavoin. Sitten väsyneenä, mutta onnellisena lykin ostoskärryjä kassalle, jotta saan "maksettua" ostokset ja pääsen niitä viemään kotia. No kuinkas kävikään. Ystävällinen kassa-täti sanookin, etten voi kyseisellä osto-osoituksella ostoksiani maksaa, koska tuo kyseinen lappunen on kirjoitettu vaimoni nimelle. Eli ei auttanut muu, kuin hieman hämillään poistua takavasemmalle samalla sanoen, että vaimoni tulisi hetken päästä "maksamaan", eli allekirjoittamaan tositteen. Soitto vaimolle kotiin ja hän kävi kaupassa minun tultuani ensin kotiin katsomaan lapsia.
Aikaisemmin olisin kironnut tilannetta, omaa huonoa tuuriani, sekä pyöriskellyt armottomissa häpeän tunteissa ja ties minkälaisissa tuskatiloissa kyseisen tapahtuman johdosta. Nyt kuitenkin ajelin hymyssä suin kotiin, miettien vain kiitollisena sitä, että tuo tapahtuma osaltaan palautti minut jälleen hetkeksi entiseen elämääni ja toi mieleeni ne loputtoman monet erilaiset häpeän kokemukset ja totesin silti kaikesta huolimatta eläväni tässä hetkessä parasta elämää, mitä minulla on koskaan ollut.
Kaikki tämä johtuu siitä, etten enää turhaan aseta itselleni, enkä kenellekkään muulle minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään asiaan, vaan pyrin elämään joka päivä, päivän kerrallaan hyväksyen sen tuomat erilaiset tilanteet ja asiat sellaisina, kuin ne kulloinkin annetaan. Siis juuri tuo turhasta taistelusta luopuminen ja vastaanpanemisen sijasta, asioiden hyväksyminen ovat auttaneet minut nyt siihen rauhalliseen, tyyneen ja kiitolliseen mielentilaan, josta olen haaveillut todella kauan.
Mistä sitten tällainen hyväksyminen tulee? Minun kokemuksellani se tulee ensin siitä, että ihminen käy kaikki järkeistämisen ja kaikenlaisen muunkin ajatusmallien tuomat tuskatilat. Tästä tuskasta kasvaa se hyväksymiseen johtava nöyryys, joka osaltaan muuttaa ihmisen koko suhtautumisen elämään. Omalla kohdallani tuon muutoksen toi se oivallus, ettei minun enää tarvitse taistella minkään, eikä kenenkään kanssa. Riittää yksinkertaisesti se, että luovun siitä kuvitelmasta, että minun uskoni tai luottamukseni johonkin minua Suurempaan Voimaan olisi kiinni siitä, miltä minusta tuntuu. Tämä oivallus porautui tajuntaani eräänä ryhmä-iltana, kun eräs ihminen puhui omasta elämästään ihanan rauhalliseen äänensävyyn, todetan vain hänellä kaiken taistelun tauonneen siinä hetkessä, kun hän lakkasi tarkkailemasta omia tunnetilojaan ja vain yksinkertaisesti teki omaan haluun perustuvan ratkaisun uskoa.
Omalla kohdallani tuon asian tajuaminen on tehnyt mahdolliseksi sen, että voin joka aamu herätä siihen todellisuuteen, että tapahtuipa kyseisenä päivänä mitä tahansa, nuo tapahtumat ovat tarkoitettu minun parhaakseni, ajatellen kokonaisvaltaista kasvuani täällä ajassa, matkalla kohti ikuisuutta. Omasta uskostani on rakentunut nyt niin tukeva kivijalka, että sen päälle pystyn täysin antautuneena, ilman minkäänlaisia vaatimuksia, päivä kerrallaan rakentamaan tulevaisuuttani, samalla luottaen täydestä sydämestäni siihen, että minusta pidetään huolta, minua kannetaan joka päivä, eikä enää koskaan mitään tarkoituksetonta pahaa minun elämässäni tapahdu.
Olen oppinut uskomaan..joten minun on todella hyvä olla..ja helppo elää, päivän kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti