Isän kuolema

Minulla tuli pitkästä aikaa eilen illalla nukkumaan mennessäni mieleen isäni kuolema, joka tapahtui n. 2 vuotta sitten.

Minun isäni oli alkoholisti. Lapsuuteni ja nuoruuteni ajalta muistan, että isäni käytti alkoholia harvasen viikonloppu, mutta esimerkiksi työnsä hän hoiti moitteettomasti.
Oikeastaan vasta vanhempieni ero aiheutti hänelle lisääntyvän alkoholin käytön n. 10 vuotta sitten. Isäni ei näyttänyt osaavan elää yksin ja hänellä olikin useita avopuolisoita.

Minulle surullisinta tapahtuneessa oli se, että juuri kun itse sain alustavasti kiinni raittiudesta, niin isäni tilanne paheni huomattavasti. Puhuin kyllä isäni kanssa hänen alkoholin käytöstään ja suunnittelimmekin, että menisimme yhdessä AA-ryhmään, mutta kuten niin monella ihmisellä yleensä, myös isälläni oli vääränlaisia käsityksiä asioista. Hän ihmetteli sitä, miksi ryhmissä pitää käydä lopun elämää, jos kerran pääsee irti viinasta.

Puhuimme isäni kanssa myös käymästäni kuntoutuksesta ja hänkin oli varannut itselleen paikan eräästä päihdekuntoutus paikasta. Apu tuli vain hieman liian myöhään. Isäni kuoli 3 viikkoa ennen kuntoutuksen alkamista.

Onnellinen olen siitä, että sain mahdollisuuden jutella isäni kanssa kuolemaa edeltävänä iltana. Mutta vaikka kuinka isäni huonon tilanteen tiesi, niin kuolema tuli todellisena yllätyksenä. Isäni rakasti meitä lapsia ja lapsenlapsiaan, eikä hän oikeasti olisi halunnut kuolla. Hän ei jättänyt mitään jäähyväis-viestiä ja muutoinkin tapahtumat olivat sellaisia, joista voi päätellä, että hän teki valintansa hetken mieli johteesta ja viinalla ja pillereillä oli iso vaikutus asiassa.

Viestin tullessa tapahtuneesta, olimme vaimoni kanssa asioilla. Isosiskoni oli yrittänyt soittaa meille molemmille. Kun sitten sain siskoni kiinni, hän itki puhelimeen, että isä oli ajanut rekan eteen edellisenä yönä ja kuollut. Aluksi menin aivan shokkiin. Huusin vain, että voi saatana, hän onnistui siinä missä minä epäonnistuin muutamaa vuotta aikaisemmin. Itku tuli vasta hetken päästä.

Muutamana tapahtuman jälkeisenä päivänä tein sellaisia asioita, joita nyt miettiessäni, en tällä hetkellä voisi kuvitella pystyväni tekemään. Kävin esimerkiksi hajottamolla hakemassa isäni autosta tai paremminkin sen romusta isäni tavaroita ja näky sinällään ei ollut kaunis(autosta, kun ei paljon jää jäljelle tuollaisen tapahtuman jälkeen).

Jälkeen päin miettiessäni, olen kiitollinen siitä, että olin juuri saanut kiinni raittiudesta ja olin oppinut käymään ryhmissä, sekä saanut muutamia ystäviä, niin kuntoutuksessa, kuin ryhmissäkin. Kävin läpi suruani ja mentystäni, soitellen jatkuvasti ihmisille ja puhumalla loputtomasti tapahtumista ja siitä nousseista tunteista.

Hautajais järjestelyt hoidimme siskojeni kanssa robottimaisesti. Itse hautajaiset olivat melko pienimuotoiset, mutta kauniit. Kirjoitin isälleni seuraavanlaisen muistokirjoituksen:

"Kuiskaat hiljaa minulle, henkäyksessä tuulen. Lohduttavat sanasi, aivan selvästi nyt kuulen. Olet pisarana aamun kasteessa, olet säteessä auringon. Pysyt aina silti luonani vaikka nyt mentävä sun on".

Rakastin isääni todella paljon, vaikka meillä olikin paljon erimielisyyksiä. Suurimmaksi osaksi ne johtuivat kylläkin omista valinnoistani ja niistä aiheutuveista murheista. Isäni yritti viimeiseen asti auttaa minua pääsemään päihteistä ja lukuisia kertoja hän "kiikutti" minut piirille vieroitukseen. Hankkipa hän minulle aikoinaan kuntoutuspaikankin, mutta siinä hetkessä en ollut halukas vielä ottamaan apua vastaan.
Nyt mietittynä surullisinta kaikessa onkin se, että nyt kun elämäni on kaikkiaan järjestynyt kuntoon, niin isäni ei ole sitä näkemässä. No toivottavasti hän näkee minut tuolta jostain. Koska tiedän sen, kuinka onnellinen isäni olisi esimerkisi koulutukseni järjestymisestä.

Yksi suurimmista asioista raittiuteni aikana on ollut se, että huomasin itsessäni koko elämäni jatkuneen pätemisen tarpeen isääni kohtaan ja se jatkui tovin aikaa, vaikka isäni kuoli. Vasta noin vuosi sitten päästin irti isästäni, kun kävin hänen haudallaan tekemässä tilit selviksi. Kirjoitin hänelle kirjeen asioista, joita olisin halunnut hänelle sanoa ja joista olisin halunnut häneltä jotain kysyä, jos hän eläisi. Lopuksi luettuani kirjeeni, pyysin isältäni anteeksi kaikkea aheuttamaani huolta ja murhetta. Lisäksi annoin hänelle anteeksi.

Kaiken kaikkiaan isäni kuolema muokkasi minua paljon ja tuosta tapahtumasta sain oikeastaan halun alkaa mietimään omaa elämääni uusiksi. Joten jos elämässä hakee merkityksiä tapahtumille, niin isäni kuolemalla oli se merkitys, että sain halun olla päätymättä samaan tilanteseen enää koskaan.

Jos siis eilen olikin hieman matalapaineinen oletila, niin tänään olen täynnä kiitollisuutta. Elämäni on kaikin puolin kunnossa, joten olen onnellinen, että saan elää.