Historian havinaa..

Tarkoitukseni oli avata blogi, jossa aluksi kertoisin hieman menneisyydestäni ja sen jälkeen mahdollisuuksieni mukaan päivittäisin tuntemuksiani, joita tämä elämänmalli tullessaan tuo ja siten osaltaan auttaa samanlaisten ongelmien kanssa painivia ihmisiä löytämään apua.

Minulla lapsuus ja nuoruus sujui koulukiusattuna. Kotona isäni käytti alkoholia perussuomalaiseen malliin "normaalisti" melkein joka viikonloppu. Itselläni alkoholi tuli kuvioihin 15-vuotiaana ja siitä hetkestä alkaen rakastin tuota ainetta ja sen tuomaa vapauden tunnetta. Rakastin niin vahvasti, että se rakkaus melkein tappoi minut.

Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, koska siinä vaiheessa minusta ei omasta mielestäni muualle ollut. Ammattikoulu jäi kesken ja sen jälkeen tein satunnaisesti töitä ja nautin elämästä alkoholin voimalla. Rakastuin ja menin naimisiin ja se tapahtuma piti minut selvänä 3 vuotta, mutta kerran holisti, aina holisti. Aloin kokeilla jälleen muutamia saunakaljoja ja siitä alkoi hitaasi kiihtyvä vauhti, joka pystähtyi vasta reilu 2 vuotta sitten.

No mitä kaikkea tuo vapauden tunne toi tullessaan. Konkurssin, avio-eron, lukuisia itsemurhayrityksiä jne. muutamia mainitakseni.

Jos hieman käyn tässä läpi tuota tapahtumaketjua, niin tiivistettynä se kulkee suurin piirtein tähän tapaan. 10 vuotta sitten aloitin siis uudelleen alkoholin käytön muutaman saunakaljan muodossa ja hitaasti tilanne kehittyi siihen, että sauna oli joka ilta lämmin. Tuohon aikaan minulla oli ex-siippani kanssa yritys ja ihme sinällään kaljotteluni ei juurikaan vaikuttanut tulleeseen konkurssiin, vaan eniten se vaikutti suhteeseeni ja ei ollut ihme, että heti konkan jälkeen seurasikin avio-ero. Elämän muutosta ei tuonut edes samana vuonna tapahtunut läheisen ihmisen menetys, vaan katkeroiduin vain enemmän. Erottuamme minulla oli tunne, että nythän olenkin oman elämäni herra, saan mennä ja tehdä mitä haluaisin. No hauskuutta riitti n. vuoden päivät. Join päivittäin ja säälin itseäni. Käytin hyväkseni läheisiäni, manipuloin, valehtelin ja pummin rahaa, sitä kun ei liiemmälti ollut (päivittäinen juhlinta, kun kuluttaa melkoisia summia). Tästä seurasi koko ajan kasvava itseinho ja luonnollisesti pää sekaisin oli "helppoa" yrittää tappaa itsensä. Oravanpyörä olikin valmis. Join jatkuvasti ja söin samalla lääkkeitä (lääkärin määräyksestä, olinhan masentunut kaikesta tapahtuneesta) ja otin yliannoksia.

Säännöllinen kuvio olikin, että vedin pään sekaisin, päälle purkillinen rauhottavia ja sen jälkeen soittamaan apua. Häpeä kasvoi kasvamistaan. Olin jatkuvasti päivystyksessä ja sen jälkeen hetken hoidettavana piirillä. Ihmiset vain olivat voimattomia, koska itse en löytänyt toivoa elämästäni. Sitten erään yliannostuksen jälkeen olin muutaman päivän teholla nukutettuna ja sen vuoksi päädyin lääkevieroitukseen. Vieroituksista vain ei löytynyt sen pysyvämpää apua, vaan siviiliin päästyäni hetken päästä tilanne oli sama, jos ei hieman aina pahempikin.

Samoihin aikoihin tapasin nykyisen vaimoni ja rakastuin tulisesti. Valitettavasti kunigas-alkoholi oli vain vieläkin suurempi rakkaus. Vaimoni seurasi voimattomana vierestä jatkuvaa juomistani ja tasaisin väliajoin tapahtunutta itsetuhoisuuttani. Meille syntyi poika ja se tapahtuma piti minut irti pullosta n.1,5 vuotta (lääkkeitä meni senkin edestä), kunnes jälleen kokeilin kohtuukäyttöä. Seurauksena viillellyt ranteet. Elämä jatkui yskähdellen, välillä meni paremmin ja välillä huonommin. Suhteemme oli kuitenkin se ainut asia, joka edes hieman piti minut kiinni elämässä. Meille alettiin odottaa toista lasta ja se odotusaika sisälsi vaimoni kohdalla turvakodissa olemista, samalla kun minä ajoin 3 promillen humalassa moottoritiellä pylvääseen. Tuohon aikaan söin säännollisesti niin rauhoittavia-, masennus-, uni-, kuin kipulääkkeitä (n.30kpl/vrk). Tämä taas aiheutti laittomien lääkkeiden hankkimista, reseptiväärennöksiä jne. Onneksi eräs lääkärini pakotti minut vieroitukseen, jossa minulta pikku hiljaa vähentäen lopetettiin pahimmat riippuvuutta aiheuttavat lääkkeet (rauhoittavat ja unilääkkeet).

Alkoholin käyttö ei vain ottanut vähentyäkseen, vaan nuorimman poikani syntyessä vietin varpajaisia, jotka päättyivät sillalta koskeen hyppäämiseen. Tuo tapahtuma olikin oikeastaan ensimmäinen, jossa mietin mitä minulla olisi menetettävänä, jos kuolisin ja siitä alkoikin ehkä kytevä halu avun vastaanottamiseen. Kuitenkin tämänkin jälkeen taphtui vielä "kohtuukäytön" kokeilua, joka sisälsi ulko-ovesta nyrkeillä läpi menemistä ja sairaalareissuja.

Tilanne meni lopulta siihen, että -06 alkuvuodesta perheestämme oli tehty useampia lastensuojelu-ilmoituksia ja uhkana oli huostaanotto. Vaihtoehdoksi tarjottiin Minnesota mallia olevaa päihde-/perhekuntoutusta ja lähdin mukaan siinä toivossa, ettei perheemme hajoaisi. Aluksi en ollut valmis luopumaan kaljoistani, saati lopusta lääkityksestäni, mutta muutaman viikon jälkeen huomasin olevani tilanteessa, jossa ottasin joko apua vastaan tai lähtisin tuhoamaan itseni yksin.

Tuo valinta osoittautuikin sitten sellaiseksi, joka muutti koko elämäni. Olimme 3 kuukautta perheenä kuntoutuksessa ja tänä aikana pääsin eroon lääkkeistäni ja sain purettua mennyttä elämää. Kuntoutukseen kuului osana vierailut AA-ryhmässä ja sieltä löytyikin apu raittiin elämän ylläpitämiseen. Aluksi olin kyllä ennakkoluuloinen, kuten varmaan kaikki ihmiset tuon asian yhteydessä. Mietin ensimmäisellä kerrallani ryhmässä, että mikähän "lahko" tämäkin on olevinaan? Onneksi ajan myöten ennakkoluulot ovat karisseet ja olen alkanut sisäistää ryhmän tarkoitusta. Ensimmäisen puoli vuotta kylläkin kävin säännöllisesti kaksi kertaa viikossa ryhmässä sen vuoksi, etten menettäisi vaimoani ja lapsia. Mutta sen jälkeen aloin käymään ryhmässä itseni vuoksi ja aloin tutustumaan siihen, mitä tuo paikka voi tarjota raittiutta hakevalle ihmiselle.

AA-ryhmässä olen oppinut puhumaan omista asioistani rehellisesti ja 12 askeleen-ohjelman ja oman AA-kummin avulla olen saanut tutkailla omaa mennyttä elämääni ja käydä läpi erilaisia tapahtumia elämästäni ja löytänyt todellisia syitä siihen, miksi minusta on tullut sellainen ihminen, kuin tällä hetkellä olen. AA-ryhmässä käyminen on auttanut minua myös tutkimaan rehellisesti elämääni ja riippuvaisuuksiani. Tästä johtuen myönsin myös pitkään elämääni lisää ongelmia tuoneen peliongelmani ja hain siihen apua vajaa 11 kuukautta sitten, AA:n kaltaisesta ryhmästä GA:sta, joka on suunnattu peliriippuvaisille. Eli nyt olen oppinut kohtaamaan elämäni ja ongelmani ilman, että pakenen niitä mihinkään.

No nyt on tullut rakennettua elämää uusiksi täysin raittiina n. 2 vuotta ja 4 kuukautta ja ilman pelaamatta n. 11 kuukautta. Tämä aika on ollut kaikkineen vaiherikasta. Aluksi oltuani n. 4 kuukautta raittiina, isäni kuoli viinan ja piilereiden vaikutuksen alaisena tapahtuneeseen kolariin rekan kanssa. Tuo tapahtuma pysäytti elämäni hetkeksi ja aloin miettiä kuinka lähellä sama kohtalo oli itselläni ollut muutama vuosi aikasemmin. Toisaalta tuo tapahtuma sai minussa aikaan sen, että aloin miettiä elämääni uudestaan ja siitä seurasikin opiskelupaikan etsiminen ja nyt viime maaliskuussa sain itselleni elämäni ensimmäisen ammatin ja tarkoituksena olisi jatkaa vielä opiskelua syksyllä ja kävinkin valintakokeissa, joiden tuloksia nyt odottelen kuumeisesti.

Suhde vaimoni kanssa on kokonaan uudistunut. Kiitos AA- ja Al anon-ryhmien, joissa olemme säännöllisesti kulkeneet. Vaimoni on saanut apua siinä, kuin minäkin ja nyt meillä odotellaankin syksylle perheenlisäystä hieman eri tunnelmissa, missä aikaisemmat raskaudet.

Hieman tämä saattaa olla vielä sekavaa tämä minun kirjoittelu, mutta tarkoitus olisi aloittaa säännöllinen kirjoittelu siitä, mitä raitis elämä tuo tullessaan ja miten erilaisista ongelmista voi selvitä voittajana ilman päihteitä.

Joten tästä jatketaan taas..