Luottaessani elämään, kaikki on helpompaa.
Kuinka vaikeaa tuo luottaminen onkaan. Nyt, vihdoinkin kun työrintamalla vaikuttaisi ensikertaa siltä, että töitä on tiedossa, niin alan samalla epäillä asioiden sujumista hetimmiten. Tässä hetkessä kun tuskin kovin monella on varmaa työpaikka ja sen pysyminen, minun tulisi vain kiitollisena matkata päivän matka kerrallaan, tehden niitä asioita joita sydämestäni haluan tehdä, eikä murehtia suotta.
Toisaalta olisihan paljon helpompaa hengitellä, jos vaikka vuoden periodin etukäteen olisi työpaikka varmana, mutta toisaalta tämän hetkinen tilanne antaa minulle mahdollisuudet tehdä myös muutakin.
Olen siis nyt vasta vajaan kuukauden päivät käynyt töissä eräässä päihdekuntoutusyksikössä ryhmiä vetämässä ja näillä näkymin hommat saavat jatkua. Toisaalta kun puhetta oli jo jossain vaiheessa mahdollisesti vakinaisemmasta työsopimuksesta sekä siirtymisestä kyseisen firman palkkalistoille työntekijänä, niin tässä kohtaa sitä kuuluisaa luottamustani kysytään oikein kunnolla. Uskon toisaalta vahvasti siihen, että tehdessäni hommani hyvin, tuskin minua tuolta pois kovin nopsaan ollaan potkimassa, mutta se tietty varmuus asioissa antaa yhä odottaa itseään.
Kuitenkin tässä kohtaa haluan hieman huokaista, vetää jarrusta ja todeta herätellen itseäni kiitollisuuteen. HERÄÄ PAHVI!! Olisit kiitollinen. Sinulla kuitenkin on töitä. :)
1 kommentti:
Voisin heittää tähän oman ajatukseni epävamuudesta.
Ajattelen että sitä on kahta laatua. Akuutteja yksittäistapauksia ja kroonista.
Olen tähän ikään mennessä aloittanut uudessa paikassa (työ/koulu) niin monta kertaa, että olen huomannut jo selvän kuvion mitä tulee omaan psyykkiseen valmistautumiseeni. AINA jossain vaiheessa, yleensä juuri aloittamisen kynnyksellä mut valtaa suuri epävarmuus omasta kyvykkyydestäni. Olen täysin vakuuttunut, että olen tehnyt emämokan lähtiessäni uuteen juttuun.
Tämä on toistunut niin uskollisesti, että osaan sitä jo odottaa. Ajattelenkin sen olevan mulle pakollinen vaihe psyykkisessä valmistautumisessa.
Eli on toki "oikeaa" epävarmuutta, jota kokee kun joutuu kouluttamatta nostokurjen puikkoihin (hyvinkin todennäköinen skenaario!) ja sitten on sitä kroonista, joka jollain tapaa kuuluu asiaan ja pään sisäisiin prosesseihin ja joka tulee aina tietyissä tilanteissa ja menee sitten itsestään ohi.
Lähetä kommentti