Viikot vilisee ohitse, kun olen saanut nyt nuo työkuviot viimein sille tolalle että saan tehdä ihka oikeasti töitä aamusta iltaan. Toisaalta se tällaiselle addiktoituvalle ihmiselle on opettelua siinä, että malttaa jättää jossain vaiheessa päivää työt taka-alalle. Ylilyöntejä tulee, mutta onnekseni minulla on vaimo ja viisi lasta, jotka kyllä antaa selvän signaalin, jos alan liiaksi keskittyä muihin asioihin.
Viime viikolle kävin luennoimassa Rovaniemellä ja olipa taas tosissaan mukava reissu. Huomenna osallistun erääseen nuorten riippuvuuksia käsittelevään paneeliin ja keskiviikolle kapuan aamupäivästä koneeseen, kohteena Helsinki ja taas parin päivän Ihminen tavattavissa mentor-opinnot. Kiirusta siis piisaa.
Se asia mikä tässä hetkessä on taas todistanut minun olevan tunne-elämältäni varsin keskeneräinen on tuo minun moottoripyörä unelmani. Ilmoittauduin autokouluun, kävin suorittamassa teoriat, odottelen ajokorttilupahakemuksen käsittelyä ja nyt sitten olen etsiskellyt sopivaa kulkupeliä. Itse asiassa miltein pakonomaisesti. Se tämä minun pää parkani kun tuppaa olemaan sitä sorttia, että saadessaan jonkin kiihokkeen, se ei edelleenkään anna periksi, ennen kuin asia on ratkaistu. No nyt asian on 95% ratkaistu. Vielä tarvitsee rakas vaimoni saada suostutelluksi asian taakse ja sen jälkeen voikin alkaa suunnitella vapun tienoille ajoittuvaa pyörän haku reissua.
Voitte vain kuvitella miltä minusta tuntuu, kun olen tätä asiaa pitkään haaveillut ja välillä haudannut asian kokonaisuudessaan, kun se nyt alkaa vaikuttaa siltä että se toteutuu sittenkin. En voi muuta, kuin todeta tuhannennensadannenseitsemännenkymmennenkahdeksannen kerran, että raittius mahdollistaa mitä tahansa.
Parasta tämän hetken elämässäni kuitenkin on se, että saan tehdä sitä työtä, niin vapaaehtoisena kuin palkallakin, jota koen tällä hetkellä olevani valmis täydellä sydämelläni tekemään, eli auttamaan vielä ongelmien kanssa painivia ihmisiä. Vielä kun tuohon lisätään se, että näillä näkymin olen mukana starttaamassa kolmen vuoden projektia, jossa pääpaino on nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä, niin en voi kuin ihmetellen todeta taas kerran nöyränä sen, että onneksi en ole oman elämäni mestari. Sillä jos olisin, olisin jo aikaa sitten vain muistona läheisteni mielipahassa. Luojalle kiitos, saan tänäänkin raittiina elää todeksi sitä ihmettä, että alkoholististakin on vaikka mihin, kunhan hän nöyrtyy sen tosiasian edessä, että viina tappaa jos sen kanssa alkaa kilpasille. Tänään ei tarvitse kilpailla tuon aineen kanssa. Tänään tiedän olevani sen edessä voimaton ja sen vuoksi elän tänäänkin raittiina.
Kiitokset tuestanne arvon kanssamatkaajat. Jatketaan siis jakamista ja annetaan hyvän kiertää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti