Tämä Joulunaika tuo minulle mieleen kuusi vuotta sitten tapahtuneen, viimeisen sekoiluni. Tänään elän siitä kiitollisessa tilanteessa, etten enää juuri pode syyllisyyttä tapahtuneista, mutta silti muistikuvat tuohon kyseiseen ajankohtaan ovat porautuneet sen verran syvälle sieluuni, etten niitä unohda.
Vietimme tuohon aikaan uusioperheen Joulua, eikä aaton tapahtumissa sinällään ollut mitään poikkeavaa. Sen sijaan Joulupäivän tapahtumat ovat sellaisia, joita näin Joulun aikaan palaan miettimään. Aloin juoda päivällä, päätyen melkoiseen kaatokänniin illalle. Seurauksena tuosta se, että vaimoni ei jaksanut horinoitani kuunnella, vaan päädyin ulko-oven väärälle puolelle. Olin sen verran sekavassa mielentilassa, että samassa huomasin lyöväni nyrkeilläni muutaman kerran oven lämpölasia, mennen ovesta läpi helisten.
Säikähdin tapahtunutta itsekkin, lähtien verta valuvana hortoilemaan pitkin kylää. Menin sekoilemaan erään kaverini kämpille, kaverin ollessa Joulun vietossa sukulaisissa, sotkien kämpän totaalisen yltäpäätä verellä. Tämän jälkeen onnekseni eksyin erään tuttavani luo, joka soitti ambulanssin. Päädyin ties kuinka monennen kerran paikkailtavaksi päivystykseen. Käsiini tikattiin n. parikymmentä tikkiä, enkä ikinä unohda tuota kauheaa kolotusta, johon seuraavana aamuna ruhtinaallisessa krapulassa heräsin. Pahempaa kuin nuo fyysiset kivut, oli kuitenkin nähdä vaimoni ja lasten murheelliset ilmeet, kun kotiuduin reissultani, enkä varmaan koskaan tule unohtamaan noita pienten ihmisten surun ja pelon sekaisia ilmeitä.
Luojalle kiitos, olen saanut uuden mahdollisuuden elämässä. Saaden käsitellä tämän ja loputtoman monta muuta surullista toilailuani noilta huuruisilta vuosiltani. Tänään valmistaudumme viettämään Joulua, samaisen porukan kanssa hieman erilaisissa tunnelmissa, joskin komppanian muonavahvuus on kasvanut yhdellä 3-vuotiaalla Rinssessalla.
Kuusi vuotta sitten, eli täysin toivottomana, riippuvuuksien orjuudessa, ajatellen etten koskaan selviäisi tuolta pimeydestä takaisin päivänvaloon. Tänään sensijaan elän tuossa päivänvalossa, pyrkien muistamaan tuon pimeän ajanjakson, saaden siten jokaiseen päivään loputtoman monta erilaista, pientä kiitollisuuden aihetta.
Joulu on itselleni rauhoittumisen aikaa. Kun tuon ajan saa vielä jakaa rakastamiensa ihmisten ympäröimänä, ilman minkäänlaista syyllisyyden tai häpeän taakkaa, tulee muistaneeksi sen, kuinka ihmeellistä tämä elämä onkaan. Niin hyvässä kuin pahassa.
Näillä miettein, oikein rauhallista ja siunattua Joulua rakkaat kohtalotoverini. Pidetään lähimmäisistämme huolta.
8 kommenttia:
Mulla oli samanlainen joulu vuosi sitten. Jouluateriani oli tuplamakkkaraperunat ja pieni maito klo 3 jouluyönä; taksilla 24 h avoinna olevaan grilliin. Nyt tulee ensi viikon torstaina 1. AA-vuosi täyteen ja olen siitä kiitollinen ja ehkä hieman ylpeäkin.
-Hukka
Kiitos tästä rohkaisevasti tarinasta. Hyvää joulua ja hienoja päiviä tulevalle vuodelle! -Muuan anonyymi
Hienoa, että olet löytänyt elämään toisenlaisen sisällön.
Jaksamista ja voimia tulevaan!
Meillä miehelläni takana 10-vuoden raittius, mutta viime kesästä lähtien vaikeudet alkaneet taas.
Myöntää kyllä ongelman, muttei halua etsiä apua. Kokee ettei siitä ole hyötyä hänen kohdallaan.
Muuten meillä menee yhdessä hyvin, joten en ymmärrä missä vika on.?
Meillä ei ole riitoja, eikä suhteeseen liity väkivaltaa.
Omat voimavarat alkavat olla vähissä, koska "tsombie" on liitynyt joukkoomme.
-kärsivä-
Kiitokset kommenteista kaikille, yhdessä ja erikseen!
Joulu vilahti. Vuosi vaihtui uuteen, ja raitis elämäntapa kantaa.
Kovin on kinkkistä sanoa tuohon viimeisimpään kommenttiin muuta, kuin oma kokemukseni parisuhteessamme. Meillä on aina pyritty puhumaan asioista tai mikäli asiat ovat olleet oikein hankalia puhua suoraan, olemme ensin kirjoittaneet niistä toisillemme ja keskustelleen sen jälkeen niistä.
Alkoholismi on koko perheen sairaus, sen vuoksi puolisoni on käynyt saman aikaa Al-anonissa, kuin allekirjoittanut AA:ssa. Noissa ryhmissä saa kummasti peilattua tilanteita, myös toisen osapuolen silmin tarkasteltuna.
Toivottavasti teillä kaikilla on tämä uusi vuosi alkanut paremmin. Aurinkoisia kevätpäiviä ja tervetuloa toistekin jakamaan ajatuksia. :)
Joskus tosirakkautta on panna toinen valitsemaan: joko teet parhaasi ettet enää satuta minua, muita ja itseäsi juomisella, tai sitten minä lähden. Se on rakastavaa passiivista vastarintaa, jolla irtisanoudutaan synnin passiivisesta sallimisesta ja estetään luultavasti toista tekemästä niitä lisää ainakaan siinä ihmissuhteessa.
Tuo kirjoittamasi oli suin suoraan meidän elämästä. Sillä erolla, etten silloin alkuraittiudessani kyllä pitänyt tuosta ajattelumallista yhtään. Olin sitä mieltä, ettei saa uhkailla, mulla kuitenkin oli pelissä se rakkain, päihteet.
No tässä hetkessä elämää, olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että vaimoni oli niin vahva, että laittoi minut valitsemaan. Liian moni puoliso tänäkin päivänä sairastaa jouvan alkoholisitin rinnalla, mahdollistaen riippuvuuden jatkumisen, silti ymmärtämättä tuota itse.
Iltaa!
Löysin sattumalta blogisi ja aion kyllä jatkossa lukea kirjoituksiasi. Arvostan suuresti rohkeuttasi kirjoittaa vaikeista asioista. Tämä teksti joulusta pisti erityisesti silmääni, koska itselle niin moni joulu on ollut kaikkea muuta kuin iloinen perhejuhla. Joka joulun alla sydäntäni viiltää, kun kuulen radiomainoksen: "Anna lapselle raitis joulu." On erittäin mielenkiintoista ja osaltaan kovin raskastakin lukea tekstejäsi. Viina vei isäni pari vuotta sitten. Pari joulua on siis jo takana ilman isää. Monesta joulusta mieleeni on jäänyt muistikuva äänestä, joka kuului komerosta kun isä lantrasi juomiaan. Tuota ääntä en halua enää kuulla. Olen monesti miettinyt, halusiko isä sano perheellensä jotain. Kaiken hän piti aina sisällään. Jos isä voisi pilvien reunalta lähettää meille kotiin kirjeen, mitä hän siihen kirjottaisi...Toivon ja luulen, että saan tekstejäsi lukemalla näkökulmia, joiden avulla voisin mielessäni käsitellä vielä menneisyyttä ja löytää sanoja teoille. Blogissasi kerrot toki omasta elämästäsi, mutta käsittelet varmasti paljon sellaisia aiheita, jotka monelle tuttuja. Haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää koko sydämeni pohjasta! Varmasti jatkossakin kirjoittelen, kun ajatuksia herää lisää..
-Keskustelukaveri vm. -90
Kiitos Keskustelukaveri!
Toivottavasti saat kirjoituksistani jotain hyvää elämääsi. Isän menettäminen jättää jälkensä, vaikka tuon menetyksen kanssa on pakon edessä opeteltava elämään.
Omalla kohdallani sain paljon siitä, kun kirjoitin isälleni kirjeen, jossa kävin läpi asioita, joita jäi kertomatta tai muuten selvittämättä ja kävin tuon kirjeen lukemassa hänen haudallaan. Aikas hassulta tuon ensin tilanteena mielessä tuntui, mutten olisi ikinä uskonut kuinka paljon tuollainen omaan elämään voisi eväitä antaa.
Omalla kohdallani kirjettä kirjoittaessa pyrin myös asettumaan isäni "pään sisään", kirjoittaen ajatuksiani siitä, mitä itse olisin isältäni toivonut, ja mitä hän olisi mistäkin asiasta minulle sanonut, jos eläisi.
Monesti vielä mietin erilaisissa tilanteissa sitä, kuinkahan isäni tähän tai tuohon reagoisi, varsinkin kun elämä on kohdallani ottanut harppauksia parempaan. Tänään uskon siihen, että isäni katselee "tuolta jostain", ollen onnellinen puolestani. Tärkeintä tällaisessa menetyksessä lienee saada tavalla tahi toisella itselleen sisälle tunne, että tapahtuneen hyväksyy ja on sen kanssa niin sinut kuin vain voi olla.
Ikävoin isääni aina tasaisin väliajoin, mutta siitä ehkä suurin oppi onkin se, että tulee elää siten, ettei koskaan tiedä, milloin jokun läheisen ihmisen näkee tässä ajassa viimeisen kerran, jokaisella meillä kun on määränsä askelia täällä otettavanaan.
Kaikkea hyvää sinulle, ja kirjoittelehan jos jostain teksteistäni saat jotain. On aina kiva saada palautetta, niin positiivista kuin rakentavan negatiivistakin.
Lähetä kommentti