Ajajttelin vaihteeksi päivittää ajatuksiani nyky hetken elämästäni. Paljon tapahtuu koko ajan ja nyt olen huomannut itsessäni jo hieman hyväksyntää sen suhteen, millainen tässä hetkessä olen. Asia jota kohti olen tietoisesti pyrkinyt koko ikäni. Hyväksyä itsensä sellisena, kuin on.
No mitä tuo sitten tarkemmin ottaen tarkoittaa? Minun kohdallani sitä, että pyrin ottamaan jokaisen päivän vastaan sellaisena, kuin se annetaan ja hyväksymään itseni osana kokonaisuutta, ilman että jatkuvasti tarvitsisi taistella oman keskeneräisyytensä kanssa. Välillä päivät sisältävät tapahtumia, joita kohtaan minulla edelleen nousee pelko, mutta nyt olen tietoisesti pyrkinyt menemään noita tunteita päin, enkä lähtemään heti pakosalle. Sen olen oppinut aivan vasta, että kohtaamalla omat mielikuvituksen tuomat pelkotilat, niiden kanssa oppii elämään siten, että ne väkisinkin pienenevät päivä päivältä.
Tässä hetkessä ymmärrän sen, että aikaisempi elämäni on muovannut minusta sellaisen ihmisen, joka tarvitsee jatkuvaa itsensä tutkimista, asioista puhumista ja sitä kautta koko ajan lisääntyvää oman itsensä tuntemusta, kyetäkseen elämään täysipainoista, antoisaa elämää.
Kuitenkin minun on nyt todettava jälleen se, että niin täysipainoista elämä on jo nyt kaikkineen, etten enää juurikaan kaipaa elämääni mitään. Oikeastaan ainoita asioita, joita tässä hetkessä kaipaan, on se pikku hiljaa, hitaasti ja varmasti kasvava luottamus toisiin ihmisiin ja sitä kautta luottamus myös siihen, että jos jotain hyvää tapahtuu, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että jotakin pahaa on tapahtumassa.
Välillä edelleen käyn itseni kanssa taisteluita turhaan, kun pelkotilat valtaavat, mutta toisaalta alan osata jo suhtautua niihin myös siten, etteivät ne enää minua lamauta, vaan kykenen niitä kohtaamaan ja sitä kautta aina oppimaan jotakin lisää.
Tässä hetkessä takana alkaa olemaan toisaalta raskas, mutta toisaalta jälleen myös sitä kautta armottoman paljon antanut viikko. Viikko joka toi tullessaan äärettömän paljon lisää tietoutta siitä, kuinka kieroksi ihmisen ajatusmaailma viinan ja pillereiden kanssa voikaan kääntyä. Minun onnekseni minulla on tässä hetkessä sekä kanavat, että työkalut, joiden avulla päivä kerrallaan purkaa ja oikoa noita kieroutumia.
Kiitollisin mielin jälleen kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita..
9 kommenttia:
Tässä kirjoituksessa kolahti taas moni asia. Jouduin oikeasti ensin miettimään, että ovatko ne jotkut yllättäen laukeavat juutuni pelkoja ja totesin, että pelkojahan ne. Pelkoja, joiden kanssa vain pitää opetella elämään. Outoja ja mulle käsittämättömiä pelkoja, jotka joskus hyökyvät yli koko elämän. Toiveikkaana odotan niiden pienenemistä.
Ihmisiin luottaminen on toinen juttu. Se on yllättävän vaikeaa. Ihmisiä on vaikeaa päästää lähelle ja vielä vaikeampaa on säilyttää se läheisyys.
Tuo, mitä sanoit siitä, että menneisyys on muovannut sinusta sen mitä olet on myös positiivista. Tai ainakin itse koen sen niin. Kaikkine vikoineni ja virheineni, koen (ehkä) oppineeni jotain ja olen tässä ja nyt hengissä. Arpinen sielulta ja ruumiilta, mutta hengissä. Ja mitä ilmeisimmin ainankin joidenkin ihmisten mielestä tuntemisen arvoisena. Kuten sinäkin, tarvitsen jatkuvaa itsetutkiskelua, mutta sentään sen avulla pystyn elämään täysipainoista, antoisaa elämää.
Silloin, kun oman sielun arpisuus ei miellytä, niin kannattaa muistaa, ettei vertaa itseään johonkuhun, joka ei ole käynyt läpi niitä asioita, kuin itse. Silloin kannattaa ajatella niitä, jotka ovat käyneet läpi saman, eivätkä ole selvinneet.
Hei Alissa!
Nuo pelot ovat sinällään mielenkiintoinen asia. Itselläni erinäisiä poelkoja on ollut läpi elämän, mutta tietysti tuo päihteiden sekakäyttö teki niistä aivan sietämättömiä ja lisäksi niitä alkoi liityä tilanteisiin, missä ei ollut mitään pelättävää.
Nyt kun olen opetellut tutkimaan itseäni, on melko monen pelon takana ollut oma riittämättömyyden tunne. Vähän väliä saan itseni siitä kiinni edelleenkin. Toisaalta pelkoa aiheuttaa myös lukuisat häpeä kokemukset lapsuudessa ja nuoruudessa. Nuo kokemukset ovat muovanneet minusta ihmisen, jonka tulisi osata ja tietää kaikki, ettei missään tilanteessa joutuisi kohtaamaaan häpeää edim. tietämättömyydestään.
Onneksi tänä päivänä olen joutunut opettelemaan kaiken uusiksi ja siksi päässyt irti ainakin osasta vanhoja tottumuksia. Päivä kerrallaan tässä mennään eteenpäin ja siihen luottaen, että joku päivä olen niin tuttu itselleni, etten enää joudu kärsimään kieroon kasvaneesta tunne-elämästäni liiallisesti.
Tunteet liittyvät osaksi elämää. Minulla vaan ongelma on siinä, etten ole koskaan oppinut niitä tunnistamaan tai käsittelemään oikein. Onneksi nyt saan sitä tehdä ja siten osalta kohdata oman oikean itseni, pala kerrallaan.
Oli muuten mahtava tuo kauppakuvaus, missei myyty kun nimi lapussa oli vaimon :D Päivästä riippuen, omat hermoni olisivat tulistuneet kunnolla. "Saatana, maailma aina minua vastaan!" "Pitäkää paskanne perkele! Kaikenmaailman paskabyrokratiaa vittu!" :O
Ja suurin syy hermojen menetykseen olisi ollut HÄPEÄ!
Sisin kyllä tietää nää jutut ja oli hieno tunne kun klaarasit homman noin. Nuorempana huomasin tuon autokoulussa: lopetin täydellisyyden vaatimisen ja aloinkin vetää tunnit ylirauhallisesti. Vasta sitten virheet loppuivat (häpeä niistä), itsetunto kasvoi, ajo sujui ja ope kehui. Ymmärsin, ettei täydellinen kuski aja kovaa ja virheittä... Taitaa olla taas meikäpojalla itsensä tutkiskelun paikka ja alkaa taas kelailemaan näitä ongelmiani kunnolla. Paremmin on mennyt ja ihmisyyden kusi noussut jotenkin, mutta pohjalla on se ainainen masis, aggressiivisuus jne... Nettipokeri on ainoa joka tuntuu tällä hetkellä joltain. Yksin, aina auki, piruparkana... Kiva lukea tätä blogia!
juppe
Moi Juppe!
Kiitokset kommentistasi. Se tuo täydellisyydentavoittelu voi muodostua melkoiseksi rasitteeksi, vaikka on siinä osa hyvääkin. Äärettömän paljon olen sen "ansiosta" oppinut sekä itsestäni, että esimerkiksi opiskelussa.
Kaikkea hyvää sinulle ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että nuo nettipokerit/uhkapelit yleensä on yksi monista tuhoonvievistä ajanviete tavoista, jos niihin "kiintyy" liikaa.
Kiitos Kualeppi! Olen samaa mieltä. Olen pelannut automaatteja 15-vuotiaasta lähtien. Nytkin laitan irtokolikot sinne. Nettipokeriin menee liikaa, koska ei olisi varaa hävitä. Silti en ole pakkomielteinen, mutta pelaan liikenevät rahani ja huomaan nauttivani liikaa voiton tunteesta. Mitä enemmän irtorahaa sitä enemmän tappiota :/
Viinaakin tuli killitettyä. Ahdistukset -paniikit iski ja ahdistukseen-paniikkiin join lisää. Masislääkkeitä, tasaajia ja rauhoittavia vielä 3 vuotta sitten. Minullakin todettiin sairaus, mutta en ole enää käyttänyt mitään lääkkeitä ja pärjännyt :) Aikamoisesta suosta nousin itsekin, mutta ei sitä tosiaankaan ole valmis. Sitä jotenkin antaa luvan olla tyytyväinen, kun ethän sinä enää sillai juo, et polta jne...
Tarvitsisin itsekin ryhmätukea, mutta ei ole kulkupeliä millä mennä Helsinkiin.
Kyllä minä pärjään. Justiinaa varmaan tarvitsisin ;) Niihinkin vain jotenkin aina kyllästyn :(
juppe
Moi taas Juppe!
Tuon pelihomman kans on syytä olla tarkkana, mikäli haluaa ettei siitä kehity pakonomaista. Ainakin sinun kirjoituksista saa sen käsityksen, että sinulla on taipumus jäädä koukkuun, kuten minullakin.
Mitä tuohon "Justiina -asiaan" tulee, niin kaikki muut asiat kyllä järjestyvät ajallaan, kunhan pidämme itsemme erossa haitallisista riippuvuuksita. Sitäpaitsi, vaikuttaa vähän samalta kuin itselläni, eli tuo naisiin kyllästyminen osoittaa vain sen, että on hankala oppia oikeasti rakastamaan ketään, ennen kuin oppii rakastamaan ja hyväksymään itsensä.
Kirjoittelehan kuulumisiasi tännepäin. Itse en kyllä selviäisi ilman vertaistukea kovinkaan kauaa. Eräänlaista vertaistukeahan tämäkin voi olla :) Voi hyvin..
No niinhän siinä kävi, että joulun itelleni järjestin... Perjantaiväsymys, viina ja nettipelit eivät käy yhteen. Tiesin, että pokerissa on päivä, jolloin en varmaan voita, mutta silti pelasin ja pelasin vuokrarahat ja kaksi sataa päälle. Jäljelle jäi 25 euroa ja parinsadan lasku maksamatta plus joululahjarahat laittamatta. Yhessä jaossa meni 5 sataa kun kaverilla oli 77 piilossa ja ite sain riverilla kolme kasia. Kaverilla täyskäsi. Silti, vaikka olisin voittanut tuon potin olisin jatkanut pelaamista. Humalassa täysin tolkutonta touhua :/
En tiedä mistä saisin älyä tähän hommaan. On aikoja, jolloin pelaaminen ei niin vaikuta elämään, mutta tällaisia katkimenoja pari vuodessa. Kertoo, että Ongelma on ilmeinen. Noh ennen olisin paennut, mutta nyt se on vaan mentävä kuntaan selvittämään, kuinka maksan tämän kuun vuokran. Lisätöitä jo alkanut katselemaan, mutta sekin niin älytöntä, ettei 10-15 tunnin viikoista jää lisäprosentilla ku luita näppiin, mutta pakko tästä on nousta... jotenkin.
juppe
Moi taas Juppe!
Itse olen niin loputtoman minasti kokenut tuon saman, etten enää jaksaisi tuollaista yhtään kertaa. Onneksi olen oppinut elämään vain päivän kerrallaan keskittyen siihen, että tulipa mitä tahansa, pelaamalla niitä ei ratkota, kuten ei myöskään viinan tai pilleriden avullla.
Lämpimästi suosittelen sinullekkin peleistä pidättäytymistä, tuskin niistä enää mitään suuria onnentunteita löydät?
Omalla kohdallani olen tässä muutaman viime vuoden aikana saanut rakennettua luottamuksen niin puolisooni, kuin mui9hinkin läheisiini, enkä kyllä mistään hinnasta haluaisi siitä luopua. Yksi ainoa lipahdus entiseen ja kaikki olisi mennyttä. Itsensä hoitaminen on äärimmäisen tärkeää.
Parempaa Uutta vuotta 2010 silti sinulle toivotellen. Voi hyvin!
No joo!
Tämä taisikin olla hyvä juttu! Eiköhän tuo ala olla jo nähty... Nyt yritän eli lopetan pelaamisen 1 kerran elämässäni ihan oikeasti enkä puhetasolla. Saman tein röökille 7 v. sitten... Ei tullu koskaan suurvoittoa. 20 vuoden ura ja omakotitalo peleihin hakattuna... Hyvää uutta vuotta Sinullekin K! Siunausta, terveyttä :)
j
Lähetä kommentti