Huomasin tuossa osaavani jopa hieman viettää virallisesti lomaa. Koulu loppui toukokuun puolessa välissä ja sen jälkeen tein työharjoittelua kuuden viikon ajan. Nyt olen onnistunut jättämään tietokoneen omaan arvoonsa opiskelujen osalta ja kunniakkaasti keskittymään perheeseeni.
Elämä on kaikkiaan kuosissa. Tietysti edelleen elämään kuuluu erinäisiä vastustuksia, mutta ilman niitä se tuskin olisikaan elämää. Olen kyllä huomannut aivan viime päivinä saavuttaneeni jälleen uusia ajatusmalleja, mitä elämän ymmärtämiseen tulee. Jotenkin kaiken kiireen tauottua mieli on seesteinen ja siten vastaanottavainen ja oivalluksia tulee, jos niitä on tullakseen.
Terapiassakin on meneillään kesäloma. Siellä aloitetaan jälleen elokuun alkupuolella ja jotenkin nyt olen miettinyt senkin osaltaan auttavan minua löytämään uudenlaisia toimintamalleja, joiden avulla pääsen tavoittelemaani tasapainoiseen elämään.
Huomasin jälleen erään tutuksi tulleen ongelman nostavan päätään tässä muutama ilta takaperin. Käyn aina säännöllisesti keskusteluja erilaisita riippuvuuksista toipumassa olevien ihmisten kanssa. Lisäksi käyn lueskelemassa välillä tuolla päihdelinkin keskustelupalstalla ihmisten kertomuksia omiin riippuvuuksiinsa liittyen. Kuten olen tässäkin blogissani kirjoitellut, haluaisin omalta osaltani auttaa parhaani mukaan ihmisiä, jotka vielä taistelevat riippuvuuksien kanssa. Jälleen tulin huomanneeksi sen, ettei minun päätettävissä ole se, kuka saa apua ongelmiinsa ja kuka ei. Minun tehtäväni on vain omalta osaltani pyrkiä saattamaan ihmisten tietoisuuteen toipumisen mahdollisuus, loppu vastuu jää ihmiselle itselleen. Eli toisin sanoen se, haluaako hän apua vai ei.
Jotenkin minua vain surettaa se tosi asia, että kuinka vaikeaa tavallisen ihmisen on toista ihmistä auttaa. Kuitenkin kun minullakin on oma vaikea taipaleeni takana ja sieltä katsotuna hurjan paljon kokemusta kaikista niistä kauheista oloista, mitä nämä erilaiset riippuvuudet aiheuttavat, haluaisin vain kyetä olemaan enemmän ihmisille tukena. Toisaalta huomaan jälleen kääntäväni tämänkin asian itseäni vastaan, alkamalla miettimään mitä teen väärin, koska ihmiset esimerkiksi täällä blogissa harvinaisen vähän ottavat minuun yhteyttä tai muutoinkaan kommentoivat kirjoituksiani. Toisaalta tiedostan tämän olevan jäänteitä läheisriippuvuudestani, joka vallalle päästessään aiheuttaa minussa juuri tuon tapaisia ajatuksia, ajatuksia joissa minun tulisi olla joku ihmeen maailmanpelastaja :(
En tiedä, välillä vain turhauttaa se että haluaisin auttaa ihmisiä, jotka vielä painivat ongelmien kanssa, mutta toisaalta tiedän myös sen, että kirjoittelemalla tänne ja esim. tuonne päihdelinkkiin, teen sen oman osuuteni asioissa ja loppu jää ihmiselle joka apua tarvitsee. Tietysti kaikessa minun tulee vielä muistaa se, että nyky hetken elämäni on kokolailla hektistä ja liiallinen itsensä rääkkääminenkään ei ole hyvästä.
No loppupäätelmänä kai tästä kaikesta voi tehdä sen, että vaikka kuinka nöyränä pyrin tekemään omaa osuuttani asioissa, esimerkiksi kirjoittamalla tätä blogia, niin joskus olisi kiva saada jonkinlaista palautetta, vaikka sitten rakentavaa kritiikkiä. Jos ei muuta, niin tuo rakentava kritiikki osaltaan auttaa minua löytämään itsessäni piilossa olevia luonteenvikoja ja siten osaltaan taas kykenisin paremmin tekemään tätä omaa osuuttani asioissa.
No ottaa tästä nyt taas selkoa. Jotenkin kai yritän viestittää sitä, että saavutettuani erinäisten ihmisten avustuksella tasapainioisen ja hyvän elämän, haluaisin tarjota mahdollisimman monelle ihmiselle osaltani mahdollisuuden samaan.
Elämä on elämää, eihän siitä mihinkään pääse :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti