Minulla on jälleen iskenyt päälle tällainen pohdinta vaihde. Mietin tuossa sellaista asiaa, kun en oikein koskaan ole osannut olla ihmisten kanssa "normaalisti" tekemisissä. Olen aikaisemmin elänyt sellaisessa ympäristössä, jossa toisten ihmisten hyväksikäyttö on ollut normaalia, jopa sairaalla tavalla suotavaa. Tietysti tähän asiaan vaikuttaa hyvin paljon se, että lapsuudenkotini oli alkoholistinen, sittemmin itsestäni tuli alkoholisti jne. Joten olen elänyt myös sairaissa parisuhteissa.
Nyt kun olen opetellut elämään sellaista elämää, jossa pyrin hyväksymään jokaisen ihmisen sellaisena, kuin hän on ja aina tarpeen vaatisessa tutkimaan ja muuttamaan itseäni olosuhteita vastaavaksi, olen tullut huomaamaan sen, että ihminen oikeasti tarvitsee terveellä tavalla ihmisiä ympärilleen. Huomasin tuossa vasta sen, kuinka hyvällä mallilla minulla asiat nyt on tämän asian suhteen. Minulla on yksi todella hyvä ystävä. Minulla on puoliso, jonka kanssa puhun kaikesta. Minulla on lisäksi kourallinen ihmisiä, joille voin puhua melkein mistä asiasta tahansa ja viimeisimpänä, muttei todellakaan vähäisimpänä, minulla on kiitos uuden elämänmallin, paremmat suhteet läheisiini, kuin koskaan aikaisemmin.
Olen viikon verran opetellut jälleen arkeen, näin loman jälkeen. Pojat aloittivat päiväkodin ja ehkä yksi suurimmista muutoksista kesää edeltävään aikaan, meillä asuu nyt virallisesti viisi lasta. Vaimoni kaksi vanhempaa lasta hänen aikaisemmasta liitostaan muuttivat meille asumaan.
Se on kyllä kokolailla iso muutos aikaisempaa verrattuna ja jo nyt kesän aikana on ollut muutamia tilanteita, joissa tuo on käynyt enemmän, kuin hyvin selväksi. Vaimollani on edellisestä liitosta 11-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö. He ovat asuneet isällänsä viimeiset seitsemän vuotta ja viettäneet meillä viikonloppuja, sekä loma-aikoja. Nyt siis he muuttivat pysyvästi meille asumaan ja kävimmekin jo tutustumassa heidän tulevaan kouluunsa. Tuosta tutustumisesta täytynee mainita sen verran, että oli hieman nostalgista palata entiseen kouluunsa yli 20 vuoden jälkeen. Minulla toisaalta tuohon aikaan liittyvät muistot eivät välttämättä ole pelkästään hyviä, mutta aika kultaa muistot :)
No tämä muuttoon liittyvä elämä on sitten ollut hieman totuttelua itsekullakin. Tietysti se ottaa jonkin aikaa, että lapset tottuvat, mutta totuttelua tämä vaatii meiltä aikuisiltakin. Onneksi olemme vaimoni kanssa oppineet viimeisten vuosien aikana puhumaan asioista ja huomanneet siitä saatavan hyödyn niin suureksi, että opetamme sitä myös lapsillemme. Nyt menneen kesän aikana olemme sitten eräänkin kerran istuneet pitämässä perhepalaveria asioiden tiimoilta, mutta nyt mietittynä, pelkästään positiivisin seurauksin. Hieman asioita on mutkistanut erilaiset säännöt lasten isän luona ja meillä, mutta kaikkineen asioista on puhuttu rakentavassa hengessä ja lapsille on kerrottu, että miksi meillä mennään näillä säännöin.
Ehkäpä yksi suurimmista asioista tähän hetkeen itselläni on ollut se, että olemme vaimoni kanssa saaneet vanhimman pojan jopa hieman puhumaan omista asioistaan. Hän on kuitenkin kasvanut suurimman osan ajasta sellaisessa ympäristössä, jossa esimerkiksi riidat jätetään selvittämättä ja meillä kun on tapana aina asiat sopia, oli tilanne mikä tahansa. Erään riidan päätteeksi yritin jutttaa poikaa, mutten saanut häntä silloin puhumaan juuri mitään. No pyysimme sitten vaimoni kanssa poikaa kirjoittamaan meille listaa asioista, joita hän meillä haluaisi tehdä ja mitkä säännöt ovat meillä hänen mielestään tympeät. Sen jälkeen kävimme yhdessä listaa läpi ja puhuimme asioista yhdessä. Tämän jälkeen arki onkin alkanut sujumaan ilman suurempia ongelmia. Ymmärrän kyllä, että tilanteeseen liittyyy äärettömän paljon. Tiedostan pojan joutuneen kokemaan elämässään paljon ja tiedän, että osaa näyttelee myös orastava murkkuikä. Kuitenkin haluan pyrkiä siihen, että asioista puhuttaisiin avoimesti, koska tiedän sen omalla kohdallani auttaneen äärettömän paljon nyky hetkessä.
Toisaalta mennyt kesä, on tuonut tullessaan minun elämääni ihmisä ja tilanteita, joita tässä hetkessä huomaan tarvinneeni. Olen saanut mahdollisuuksia jakaa omaa toipumistarinaani ihan henkilökohtaisesti ja käynyt äärettömän antoisia keskusteluita usean eri ihmisen kanssa. Nyt mietittynä huvittaakin se, että aikoinaan kirosin itseäni siitä, etten kyennyt ihmisten kanssa juttelemaan ilman ylimääräistä pelkoa tai jännitystä. Nyt ymmärrän senkin hetken tuntemusten tarkoituksen huomattavasti paremmin. Kaikki on ollut tarpeen ja jokainen olo ja jokainen tilanne on tuonut minua kohti tätä hetkeä. Siis osaltaan kaikki on muokannut minua siksi ihmiseksi, joka nyt olen. En tiedä voiko tätä positiivisena asiana sinällään pitää yleisellä tasolla, mutta omalla kohdallani ainakin se, että pelkäsin ihmisten kanssa kommunikoimista vastatusten, olen saanut äärettömän paljon siitä, että aloitin tämän blogin kirjoittamisen, saadakseni kuitenkin osaltani jakaa sanomaa toipumisen mahdollisuudesta. Hassua sinällään, ei tuostakaan ajasta ole sen kauempaa, kuin kaksi vuotta. Ihminen muuttuu kyllä, jos itse on valmis muutokseen.
Tänään minä pyrin hyväksymään kaikki eteeni tulevat tapahtumat ja olotilat osaksi sitä prosessia, joka vie minua kohti parempaa elämää ja jonka toisaalta tarvitsee välillä tuntua pahaltakin, jotten eksyisi liian omavoimaiseksi tai saati omahyväiseksi ihmiseksi, vaan säilyttäisin terveellä tavalla tietoisuuden omasta pienuudestani ja tällä tapaa osaisin asennoitua elmään sen vaatimalla nöyryydellä.
Tänään minun ei tarvitse juoda. Tänään minun ei tarvitse turruttaa päätäni pillereillä. Tänään minun ei tarvitse pelata. Tänään olen onnellinen. Tänään olen kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti