Kuten tuossa ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsin, minulla on ollut myös paha peliongelma.
Itselläni pelaaminen alkoi n.15-vuotiaana, kun aloin säännöllisesti pelata hedelmäpelejä. Aluksi se oli eräänlaista ajanvietettä, huvia, jossa tavoitteena oli hieman saada lisää bensarahaa mopoiluun. Ensin en edes osannut kuvitella, että pelaamiseen voisi jäädä koukkuun, saati että se ajan myötä voisi olla niin paha koukku, että se veisi minulta elämänhalun.
Noin parikymppisenä pelasin jo säännöllisesti, niin automaatteja, kuin veikkaustakin. Miekikuvissani haaveilin suurista voitoista, joilla voisin tekemättä töitä, silti elää leveästi. Jotenkin nyt jälkeenpäin tuntuu siltä, että kokonaisuudessaan tämäkin ongelma on kasvattanut minua suunnattoman paljon.
No mitä ongelmia elämääni tästä "ajanvietteestä" sitten aiheutui? Ensimmäisenä menetin työpaikan, koska olin töissä kioskissa, jossa myytiin veikkaus-arpoja ja minäkin niitä ostin ja raaputin. Onnistuin voittamaan Casino-arvasta 2000mk ja paljolti tästä johtuen innostuin raaputtamaan niitä enemmän, kuin mihin minulla oli varaa. Työpaikka meni siitä, etten laittanut mihinkään ylös raaputtamiani arpoja ja pomoni huomasi ennenpitkää arpoja puuttuvan ja paljon. Toinen ongelmani, peliautomaatit, toivat elämääni tarpeen valehdella läheisilleni, jotta saisin rahaa pelaamiseen, koska pelasin enemmän, kuin mihin minulla oli varaa. Ex-vaimoni kanssa pelasimme yhdessä melkein kaikkea mitä vain pystyy pelaamaan. Kävimme raveissa jne. Minulla vain automaattien pelaaminen paheni niin, että eräänä pääsiäis-viikonloppuna pelasin 12000 mk rahaa, jota minulla ei ollut(höyläsin pankkikorttia ilman katetta). Tästä tapahtumasta johtuen vaimoni alkoi kontrolloida rahojamme, josta taas seurasi vain rahan ja pankkikortin varastamista vaimon lompakosta, tiliotteiden piilottelua ja kauheita riitoja. Eromme jälkeen pelaamiseni jatkui aina vain pahenevana ja suututin kaikki läheiseni jatkuvalla rahan lainaamisella. Tietysti paljon meni läheisten rahaa päihteiden käyttööni siinä samalla. Nykyisen vaimoni kanssa peliongelmani aiheutti samankaltaisia tilanteita, kuin mitä aikaisemmin kuvasin. Lisäksi en uskaltanut välillä kertoa vaimolleni kaikista häviämistäni rahoista, vaan oravanpyörämäisesti pelasin, hävisin, vlaehtelin ja taas pelasin. Parhaiten tämän riippuvaisuuden sairaalloisuutta kuvaa se, että jos esimerkiksi sain vaikka parkkisakon, niin salasin sen ensin vaimoltani ja yritin pelaamalla voittaa rahaa, josta seurasi vain se, että eräänäkin päivänä jouduin tunnustamaan vaimolleni pelanneeni takuurahat asunnosta. "Normaali" ihminenhän olisi vain maksanut sakon pois, mutta minulle se oli eräs monista tilanteista, joissa muka hyvällä syyllä sain antaa itselleni luvan pelata. Tällaista elämää jatkui vuosia. Lainasin rahaa jatkuvasti ja enkä koskaan maksanut takaisin niitä. Vielä pari vuotta sitten peliriippuvuuteni oli niin pahana, että esimerkiksi raitistuttuani aloin harrastaa rullaluistelua kuntoni kohottamiseksi, mutta jo viikon jälkeen lenkkini sisälsi vain matkan R-kioskille ja takaisin.
Kuten taisin aikaisemmin kertoa, jo kuntoutuksessa ollesamme peliongelmaani yritettiin puuttua, mutta minulla oli vielä vuoden verran pelejä pelaamatta. Nyt olen kulkenut 11kk peliongelmaisten vertaistukiryhmässä(GA), joka oli minulle pelastus. Ymmärsin sinne mentyäni sen, että pelirippuvuuteni on samankaltainen sairaus, kuin alkoholisminikin ja samalla tavalla se voi viedä ihmisen ennenaikaiseen kuolemaan. Myöntämällä olevani voimaton hallitsemaan pelaamistani, olen vapautunut pelihimosta ja ymmärrän etten voi kohtuudella pelata enää. Lottorivikin on minun tapauksessani liikaa ja käynnistää ketjureaktion, jonka loppua en uskalla edes kuvitella. Onnekseni minun ei tarvitse enää pelata.
Mitä sitten olen ryhmästä hyötynyt? Olen saanut jakaa kokemuksia ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita, joten kaikki tietävät mistä puhun. Lisäksi olen askelten avulla saanut selvitettyä miksi pakenin ongelmia ja tunteitani riippuvaisuuksiin. Mikä ehkä parasta, olen saanut rakennettua uudet jopa paremmat välit läheisiini, kertomalla rehellisesti ongelmistani ja pyytämällä anteeksi. Läheiseni suhtautuivat yllättävästi hyvityksiini. Luulin välien rikkoutuneen lopullisesti, mutta pahinkin viha muuttui välittämiseksi, kun rehellisesti puhuin asoista ja esimerkiksi rahavelkoja annettiin anteeksi, kunhan lupaisin pitää itsestäni ja sitä kautta perheestäni hyvää huolta. Kuten RAY:n mainoksessa taidettiin todeta 'Elämä voi muuttua'..minun kohdallani se ehkä vain tarkoittaa hieman toista, kuin tuossa mainoslauseessa ja vaati vain hieman rankemman pohjakosketuksen, ennen kuin olin valmis muutokseen.
Jos jotain olen oppinut elämässä, niin sen että kaikki on mahdollista, vaikka kuinka epätoivoiselta välillä tuntuisikin.
Jatkentaan taas tästä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti