maanantai 17. joulukuuta 2012

Tänään olen vapaa, elämään.

Raittius on kaikki mitä minulla on. Ilman raittiutta minulla ei ole mitään.

Siinäpä hyvin pitkälti se, mitä olen viime päivinä pohdiskellut. Omalla kohdallani olen tänään siinä onnellisessa asemassa, suhteessa riippuvuuksiini, ettei minulla ole minkäänlaista epäselvyyttä siitä olenko yksin voimaton riippuvuuksieni suhteen, tänään. Elämää kohtaa olen jälleen saanut kokea totaalista voimattomuutta monin erilaisin tavoin ja sillä olen tässä hetkessä todella kiitollisin mielin, saadessani luovuttaa, taistelutta. Enää en jaksaisi taistella yhtään. Onneksi minun ei tarvitse.

Moni varmasti miettii mielessään: "Luovuttaminen, periksi anto." Mitä elämästä sitten tulee, jos annan periksi kaikelle, kaikille, kaikessa? Samaa mietin minäkin vielä joitain vuosia sitten, kunnes suunnattomien pelkojeni ohjaamana, tulin pakotetuksi ensin luovuttamaan niiden suhteen ja lopuksi kokonaan. Kukaan ei silti kävele minun asettamieni rajojen yli, saati minun. En ole kynnysmatto, päinvastoin. Ollen porraskaide, johon moni haparoiva kulkija voi tukeutua yrittäessään pysytellä pystössä. Ihan samalla tavoin, kuin minä olen loputtoman monet kerran saanut olla siinä onnellisessa tilanteessa, että kompuroidessani, horjahdellen, olen saanut tarrautuen turvata johonkuhun, joka on pitänyt minut tuossa hetkessä tolpillani. Olen loputtoman monet kerrat kaatunut. Ylpeyteeni. Tunnelukkoon, joka on estänyt tarttumasta käteen, jota on tarjottu, etten kaatuisi ja satuttaisi itseäni. En ole tarttunut, vaan kiroten hampaat irvessä pyristellyt ajatellen: "Elämässä ei saa olla heikko. Ei saa ainakaan näyttää heikkouttaan, saati pyytää apua. Vaikka mikä olisi, tai mitä tulisi, on kestettävä pystyssäpäin, yksin." Onneksi olen satuttanut itseäni siinä määrin, että olen tullut tietoiseksi siitä, että saa olla heikko. Antaa periksi. Kohdata oma rikkinäisyytensä. Osoittaa olevansa haavoitettu. Rikottu. Särjetty. Palasina.
Kohdattuani heikkouteni, myöntäen olevani esimerkiksi totaalisen voimaton eri riippuvuuksieni suhteen, olen kasvanut huomaamaan, etten ole heikkouksieni kanssa yksin, eikä minun tarvitse jaksaa yksin. Selviämme yhdessä. Olen saanut tutustua todella ihaniin ihmisiin taipaleellani raittiiseen päivään. Pelaamattomaan elämäntapaan. Elämään, josta voi nauttia ja jota ei tarvitse koko ajan paeten pelätä.

Oikeastaan suurin siunaus tässä kuluneen kohta seitsemän vuoden aikana ovat olleet kaikki ne polulleni hetkellisestikin harhautuneet ihmiset. Kyynel vierähtää silmäkulmaani, kun mietin aikaa taaksepäin, aikaan jolloin olin totaalisen eristäytynyt kaikesta, kaikista. Elin ajatellen ettei kukaan ole tällainen. Ei kukaan ymmärtäisi, saati osaisi auttaa. Yllätyin, kuinka moni meistä on kokenut ajatelleensa juuri samoin. Tässä on ehkä se suurin motiivi tänä päivänä sille, että haluan avoimesti puhua ja kirjoittaa näistä riippuvuuksiin liittyvistä asioista, tuoden ihmisten tietouteen edes hitusen sitä, ettei ole yhtään häpeällistä myöntää olevansa täysin lyöty. Totaalisen aseeton omaan elämäntilanteeseensa nähden. On sen sijaan rohkeaa sanoa ääneen tarvitsevansa apua. Haluta oppia luottamaan sekä turvautumaan toisiin ihmisiin. Tänään minä luotan jo useampiin ihmisiin, ollen todella kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse pelätä tulleni petetyksi.

Pyrin toimimaan tänään sillä periaatteella, että tutkailen itseäni. Pohdin elämääni, ajatuksiani ja kirjoitan tai puhun niitä ulos, luottaen siihen, että se mitä kirjoitan tahi puhun, tulee palvelemaan juuri sitä tarkoitusta ja ihmistä, kuka teksini lukee tai puheeni kuulee. Juuri se yksi tärkeä sana tai pari, jotka saavat ihmisen murtamaan suojamuuriaan sen verran, että hyvää tekevä rakkaus pääsee sisään, aloittaen korjaamaan yhden palasen kerrallaan, luoden uutta, eheämpää kokonaisuutta. Kokonaisuutta, josta ennenpitkää rakentuu rakastava ja välittävä ihminen, joka taas omalta osaltaan voi olla rakkauden kanavana, aivan kuten niin moni ennen minuakin on jo ollut.

Annetaan siis rakkauden korjata. Välittämisen eheyttää. Uskon siirtää vuoria ja luodaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta niille pienille ihmisen aluille, jotka vielä joku päivä tätä maailmaa aikuisen silmin katselevat. Pidetään siis toisistamme huolta!

3 kommenttia:

Jorma Räisänen kirjoitti...

Lopussa oli kiteytys, "Annetaan siis rakkauden korjata. Välittämisen eheyttää. Uskon siirtää vuoria ja luodaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta niille pienille ihmisen aluille, jotka vielä joku päivä tätä maailmaa aikuisen silmin katselevat. Pidetään siis toisistamme huolta!"
Siinä se on sanottuna lyhyesti, osuvasti.
Maailma on usein ja useille kova ja paha, ei anneta sen kovettaa itseämme ja jos suinkin voimme annetaan apua lajitoverille.

Kimmo kirjoitti...

Kiitos Jorma.

Lähimmäisestä huolehtiminen vaatii meiltä ihmisiltä loppuen lopuksi vain kääntymistä hieman pois itsekeskeisyydestämme. Tämän tehdessämme huomaamme pian katselevamme maailmaa aivan uudella tavalla.

Sanotaanhan teksteissämme niin osuvasti tästä:

"Itsekkyys - itsekeskeisyys. Siinä on käsittääksemme vaikeuksiemme alku ja juuri. Sadassa eri muodossa meitä ajava pelko, itsepetos, oman edun tavoittelu ja itsesääli saavat meidät astumaan muiden varpaille, ja muut vastaavat samalla mitalla. Joskus ihmiset loukkaavat meitä näennäisesti ilman syytä, mutta poikkeuksetta voimme löytää menneisyydestä omaan etuumme perustuvia ratkaisuja, jotka myöhemmin asettavat meidät alttiiksi loukkauksille."

Jorma Räisänen kirjoitti...

Miten minä näen, kuulen, huomaan nuo sanat -kaikki ne- vasta nyt?
Parempi myöhään kuin ei silloinkaan JA jospa ne muuttuisivat kohdallani lihaksi eikä pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi.
Keep on rockin´ around christmas tree.