sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Hyvä olla. Hyvä elää.

Jotenkin tuntuu taas siltä, että olen suorittanut elämää siinä määrin, että on aika mennä kontalleen. Toisin sanoen, omalla kohdallani elän tätä raitista elämää eräänlaisissa sykleissä, joissa ensin ajan itseni piippuun kaikella tekemisellä ja touhottamisella, tullakseni siihen pisteeseen etten enää jaksa touhottaa, vaan tipahdan polvilleni väsymyksestä huohottaen. Samalla hetkellä mieleni valtaa ääretön kiitollisuus vallitsevista olosuhteista. Joku voisi kysyä, miksi ihminen joka sanoo toisaalla kaiken olevan hyvin, ajaa itsensä äärettömään väsymykseen, ennen kuin antaa itselleen luvan pysähtyä nauttimaan elämästään. Minun kohdallani tuo on vain sitä, etten tietoisesti kykene tekemään tuota luovuttamista, enkä toisaalta osaa vielä elää siten, että tarpeeksi pysähtyisin tutkimaan elämää, oivaltaen kokonasivaltaisesti sen, että juoksen itseäni taas pakoon kaikella kiireellä.

Joku on joskus sanonut, että kiire on tulos vääristä valinnoista. Omalla kohdallani kiire tulee siitä, että nyt tässä hetkessä elämääni, päiväni täyttyvät kaikesta kivasta tekemisestä, joita en vielä osaa pistää tärkeysjärjestykseen, vaan haluaisin tehdä kaiken :)
No toisaalta ymmärrän itseäni siinä, etten ole vasta kun muutaman hetken saanut elää siten, että ylipäänsä kykenen tekemään asioita saaden niistä hyvää mieltä, vaan olen aina pelännyt kaikkea kivaakin tai niihin liittyviä paikkoja ja ihmisiä. Tänään minun ei tarvitse pelätä, mutta se kultaisen keskitien löytäminen kaikessa tekemisissään vienee vielä hetken. Toisaalta niin kauan kun minun tekemiseni ei vahingoita muita, suon itseni edetä tällä tavoin haparoiden, koska ennemmin tai myöhemmin löydän kyllä itselleni sen kohtuullisuuden.

Kiitollisin mielin, matka jatkukoon.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Oivallusten ilotulitusta

Onpahan taas tullut lennettyä joitakin viikkoja. Aikaisemmin kirjoittelemani maraton unelma elää vielä. Hieman on mennyt enemmän uimiseen keskittymiseksi, mutta näin peruskunnon kohottamisessa tuo lienee aivan yhtä hyvä kuntoilun muoto, kuin lenkkeily.

Muutoin elämä soljuu tasaisen rauhallisesti eteenpäin. Raitis elämä kantaa, vaikka edelleen yritän hetkittäin epätoivoisesti hallita elämää itse. Onneksi tuo asia on tullut tiedostetuksi jo joitain aikoja taaksepäin, joten tässä hetkessä menee enää joitain viikkoja suorittaessa, kunnes tulee toivottu hellittäminen.

No sitten tuohon itse otsikkoon liittyen. Olin tänään päivän kokemuskirjaston elävänä kirjana ja täytyypä ensimmäisenä todeta se, että olihin huikaisevan hieno kokemus. Olen jo eräänkin kerran aikaisemmin kertonut omaa toipumistarinaani ihmisille, mutta tämä kokemus oli siinä erilainen, ettei kuuntelijoina välttämättä ollutkaan ketään ongelmista kärsivää, vaan pelkästään ihminen joka halusi ihan mielenkiinnosta lainata minut kirjana.
En oikein tiedä kykenenkö tätä kokemusta pukemaan sanoiksi, mutta pitkin päivää kertoessani tarinaani useille eri ihmisille, minulle tuli koko ajan vahvempi tunne siitä, etten enää oikeasti koe minkäänlaista häpeää menneisyydestäni, päinvastoin.
Toisaalta koin hyvin vahvasti sen, että vaikka kuinka minusta aina hetkittäin tuntuisi siltä, että palaan suorittamaan elämään, elämisen sijasta, olen kuitenkin löytänyt sellaisen polun jota kulkiessani, en kovin kauas onnistu itseäni siltä eksyttämään vaikka välillä siltä tuntuisi.

Ääretön kiitollisuus kaikesta saadusta hyvästä, oli ehkäpä suurin oivallukseni tänään. Kertoessani omasta elämästäni, huomasin siinä sivussa pohtivani sitä että NIIN, TOSIAAN, minulla on kaikki hyvin elämässä, tänään.
Jotenkin jäin pohtimaan erään ihmisen minulle toteamaa lausahdusta. Hän sanoi minun kannattavan harkita kokemuskouluttajaksi, koska olen kuitenkin hurjasta menneisyydestä huolimatta, sen oloinen että olen totaalisen sinut itseni ja elämäni suhteen. Aika näyttää mitä elämällä on allekirjoittaneelle varattuna. Tänään elän luottaen siihen, että olipa se mitä tahansa, sillä on minulle hyvällä tapaa kasvattava vaikutus.

Näillä pohdinnoin, aurinkoa elämäänne kanssamatkaajat. Voikaa hyvin.