lauantai 24. maaliskuuta 2012

Yhteinen taival

Olen saanut kohta kymmenen vuotta elää elämääni yhdessä sielunkumppanini kanssa. Näistä kymmenestä vuodesta, kahdeksan olemme eläneet avioliitossa. Tuosta hetkestä kun sanoimme tahdon, tuli eilen päivälleen kahdeksan vuotta.

Eilinen päivä oli monella tapaa ainutlaatuinen minulle. Tämä ainutlaatuisuus kumpuaa pitkälti siitä, että olen kuitenkin suurimman osan tuosta yhteiselostamme kärsinyt jos jonkinmoisista peloista, jotka sitten tavalla tai toisella ovat rajoittaneet tekemisiämme. Eilen noista peloista ei ollut juuri tietoa ja sen vuoksi vaikka sinällään emme mitään mullistavan ihmeellistä yhdessä tehneetkään, nautin tuosta päivästä suunnattomasti.

Hain aamulla lapset koulusta yhdeltätoista, suunnaten auton keulan kohti pohjoista, mummolaa. Vein kolme pienintä lastamme mummolla, isompien mennessä viikonlopuksi isälleen. Näin ollen saimme vaimoni kanssa viettää päivän laatuaikaa ihan kaksin. Hain vaimoni koulusta ja menimme siitä suoraan keilaamaan. Keilaamasta menimme elokuviin, katsomaan kotimaista viihdettä, Kulman poikien merkeissä. Elokuva oli todella hyvä. Elokuvan jälkeen menimme ulos syömään ja ilta sujui rauhallisesti kotona lepäillen. Kuten huomataan, tekemisemme ei ollut mitään pariisissa pörräämistä, mutta toisaalta juuri tuollainen tekeminen itselleni ja vaimolleni on tullut tärkeäksi ja sehän se on tärkeintä.

Tänään sitten suuntana pohjoinen, mummola. Ohjelmassa lasten kanssa peuhaamista. Mäenlaskua. Kelkkailua ja yleistä yhdessäoloa. Siis tavallista, rauhallista, hyvää elämää.

Haluan tähän lopuksi linkittää erään kertomukseni elämäni rakkaudesta: http://toinen-mahdollisuus.blogspot.com/2008/12/sananen-elmni-rakkaudesta.html Tämä kuvastakoon sitä, mitä rakasta vaimoani kohtaan, edelleen päivän kerrallaan saan tuntea, ollen kiitollinen siitä, että hän tuntee samoin.

Kaikkea hyvää päiväänne, rakkaat kanssamatkaajat. Olkoon tuulet myöten.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

..ja elää elämäänsä..elää elämäänsä..

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus. On vapautta kuunnella metsän huminoita kun aamuinen aurinko kuultaa kallioita ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä. On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä. On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä. On vapautta vaistota viesti suudelmasta ja olla kuin kaipua aina jatkumasta ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä.


 

Laulun sanoja lainatakseni, maailma on kaunis. Kun muistan sen, että elän, hengitän ja olen olemassa. Sen tulisi riittää. Myös minulle itselleni. :)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Asioiden hoitoa, lomaa ja elämään opettelua

Olen kulunneen viikon ajan yrittänyt olla lomalla. Oikeastaan onnistunutkin siinä. Lisäksi olen hoitanut AA-ryhmämme, päihdeongelmaisten päivätoiminnan asioita sekä käynyt yhden päivän vierailulla päihdekuntoutusyksikössä jakamassa omaa kokemusta toipumisen mahdollisuudesta.

Ylihuomenna alkaa taas arki. Seuraavan parin kolmen viikon aikana tulisi saattaa lopputyö valmiiksi. Hoitaa päivätoiminnan rahoitus asiat kuntoon ja siinä samalla huomioida perhe, ystävät, raittiuden ylläpitäminen, harrastukset sekä työnhaku. Sinällään nuo olisi kaikkineen helppoa kuin heinänteko, sikäli mikäli allekirjoittaneen energiatasot vain oleilisivat kohdillaan, eivätkä heittelisi jatkuvasti. Toisena päivänä saan aikaiseksi äärettömän paljon, kun taas toisena päivänä tahtoisin vain levätä, kun kahvin keittäminenkin tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta.

Päätin tuossa, että palaan taas hyväksi havaitsemaani aikataulujen laatimiseen. Eli kynä ja paperia, sitten listaamaan kaikki asiat, jotka lähiaikoina kaipaavat huomiotani, ja sen jälkeen jokaiselle päivää yksi tai maksimissaan kaksi tärkeää asiaa, jotka hoidan ja tällä tavoin saan taas kaikki tekemättömät työt tehdyksi, ilman että pääkoppani alkaa viheltää. Sinällään kun minulla ei noita vaativia tehtäviä liikaa ole, kyse on vain siitä, etten vielä osaa paneutua asioihin muulla tapaa, kuin 110-lasissa ja sen vuoksi jo muutama pienikin tekeminen päivässä tuntuu siltä, kuin tekisi vähintään kaksitoista tuntisen päivän työtä.

Eilinen päivä antoi taas äärettömän paljon. Kävimme vierailulla samankaltaisessa paikassa, josta allekirjoittanut kuusi vuotta sitten raittiuden alun löysi. Tuntui hienolta, kun pystyi kertomaan oman kokemuksensa kautta sen lohdullisen tiedon, samalla luoden pientä toivonkipinää, että vaikka raittius voi alussa tuntua kovin raskaalta, jokainen päivä ilman päihteitä, vie kohti helpompaa elämää. Itse kun on raittiuden myötä saanut uuden elämän, sitä samaa mahdollisuutta haluaa jakaa myös toisille. Allekirjoittaneen ongelma vain tässä hetkessä on se, etten osaa omia voimavarojani jakaa oikein, vaan säntäilen vähän joka suuntaan, samalla yrittäen liikaa, kun vähempikin riittäisi. Oppia elämään, ilman että luo itselleen kiireen. Siinäpä sitä lähiaikojen tavoitetta kerrakseen, mutta kuten todettua, jokainen raitis, päihteetön päivä, vie kohti helpompaa elämään, niin uskon.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Takana kuusi vuotta AA-elämää, päivän kerrallaan

Minulla tuli viikko sitten kuuden vuoden AA-raittius ja viime pyhänä vietin omia kakkujaisiani kotiryhmässäni. Mietin tuossa illan aikana kulunutta kuutta vuotta, enkä voi kuin jälleen kerran ihmetellä sitä, mitä raitis elämä kohdallani on suonut. Elämän.

Olen AA:n avulla saanut käydä läpi menneisyyteni, samalla päivän kerrallaan opetellen uusia tapoja elää, suorittamatta elämää.

Olen saanut oikeita ystäviä, joita minulla juuri ei ole elämän aikana ollut, ellei sellaiseksi laske omia sisaruksiaan. Nämä ystävät ovat vielä siinä hienoja ihmisiä, että heidän kanssaan kun on jakanut kaiken puolin ja toisin elämästään, ei ole, eikä tule mitään salaisuuksia. Ihmisiä joihin tänään voin luottaa kun ensialkuun sain rauhassa, ajan kanssa opetella luottamaan.

AA on askeliensa myötä avannut itselleni itseni. En olisi ilman tätä ohjelmaa, varmasti koskaan, millään terapialla saanut itseäni purettua näin pieneksi. Tuskin myöskään olisin koskaan saanut mahdollisuutta, aloittaa turvallisesti, hapuillen, rakentaa itseäni kokonaan alusta kasaan.

Siis kaiken kaikkiaan, olen todella kiitollinen, voidessani sanoa kuuluvani yhteisöön, yhteisöön, johon ainoana pääsyvaatimuksena on halu lopettaa juominen. Ilman tuota halua en olisi koskaan saanut kokea, miltä tuntuu kuulua johonkin porukkaan, ei valepuvun alle piiloutuneena roolina, valeminänä, vaan aitona, omana itsenä. Ihmisenä.

Tänään meillä alkoi vaimon kanssa viiden päivän loma ihan kaksistaan, kun isommat lapset menivät isälleen hiihtolomaksi ja kolme pienimmäistä ovat loppuviikon "varamummolassa", joten nyt levätään, keskitytään toisiimme, ollaan, rakastetaan.