sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Toivottomuudesta uuden toivon aamuun

Tavoitellessani pelkkää maallista hyvää, tulin unohtaneeksi sen tärkeimmän, hengellisyyden. Ajauduin pohjalle, tehden totaalisen mahalaskun, konkurssin. Perintä- ja ulosottokirjeet täyttivät postilaatikon, kunnes en jaksanut enää edes välittää. Tipuin "sossupummiksi" menettäen ihmisarvoni, kun en saanut enää edes puhelinliittymää nimiini.

Pyörin itsesäälissä vuosikaudet, yrittäen lukuisia kertoja itsemurhaa. Isäni tehtyä itsemurhan, päätin ponnistella selvitäkseni. Aloitin opiskelut, hakeutuen velkasaneeraukseen. Sain kuudessa vuodessa itselleni kaksi ammattia, päästen saneerauksen kautta puhtaalle pöydälle. Etsin reilun pari vuotta töitä ympäri suomen, todeten sen olevan ilman työkokemusta mahdotonta.

Perustin uudelleen yrityksen, huomatakseni että sen mukana tulee uusia huolen aiheita. Tänään pyristelen yrittäen kaikin voimin saadakseni perheelleni leivän, samalla taituroiden veitsenterällä talouden kanssa. Itse jaksaisin vaikka toisen konkurssin, mutta läheisistäni en olisi niinkään varma. Silti yritän jaksaa uskoa tällekin aamulle siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, vaikka hetkittäin pelko hiipiikin puseroon.

Maallinen hyvä ei anna minulle, saati perheelleni mitään, mutta tällä hetkellä tuntuisi jo varsin kohtuulliselta toivomukselta, saada elää edes yksi kuukausi tarvitsematta laskeskella jokaista senttiä, pysyäkseen tolpillaan.

Mikäli tämän kaiken on tarkoitus opettaa minulle nöyryyttä, suhteessa elämään, niin painan pääni alas, suostuen sen vastaanottamaan, rukoillen ymmärrystä hyväksyä sen, mitä en voi muuttaa ja rohkeutta pyrkiä muuttamaan se minkä voin.

Minä en tarvitse maallista mammonaa, ollakseni onnellinen. Mikäli perheelläni olisi oma koti, voisin tehdä vapaaehtoistyötä vaikka koko loppuelämäni, koska mistään työstä ei makseta sellaista palkka, mitä minä olen reilun seitsemän vuoden aikana pyytämättäni saanut.

Vaikka hetkittäin vajoan miltein epätoivoon, usko panee minut jatkamaan, koska luotan siihen, että vaikken täällä ajassa saavuttaisi yhtään mitään, edes taloudellista tasapainoa, olen matkalla johonkin, missä tuolla ei ole mitään merkitystä. "Vaikka kaikki olisi päin p*rsettä, kaikki on hyvin."

Suorittamisesta totaaliseen pysähtymiseen

On se tämä elämä näin raittiinakin jatkuvaa tasapainoilua, ainakin tällaisella keskeneräisellä ihmisellä, joka minä olen.

Omanarvontunnottomuus ajaa tekemään asioita liikaa. Vaikka kuinka päivittäin pyrin tarkkailemaan tekemisiäni, välttääkseni sortumasta suorittamiseen, saati ihmisten pelastamiseen, silti huomaan edelleen molempiin sortuvani.

Alkuviikolle tulikin sitten totaalinen pysähdys. Heräsin tiistaina etovaan olotilaan. Oksentaessani hetken, aloin oksentaa verta. Päätyen päivystyksen kautta vuorokaudeksi vuodeosastolle tiputukseen.

Tuo vuorokauden totaalinen rymäys pysäytti miettimään sitä, miksi olen taas ajanut itseni tilanteeseen, jossa päivät täyttyvät juoksemisesta. Vaikka kuinka olen pyrkinyt tarkkailemaan itseäni, taas kerran vauhti pysähtyi vasta kun se pysäytettiin kerralla. Pari päivää meni ihan petipotilaana, mutta nyt taas elämä voittaa.

Liika tekeminen kuluttaa ihmeellisen vaivihkaa voimia. Jotenkin minun tulisi ymmärtää se, ettei toisten ihmisten elämä ole pelkästään minusta kiinni.

Nytkin olen mukana suunnittelemassa laajan ringin kanssa yhteistyössä projektia, jolla ehkäistäisiin nuorten syrjäytymistä, samalla saattaen heitä kohti arkirutiineja. Asukastupatoiminnan puheenjohtajuus vaatii osansa. Vertaistukiryhmät ja tukihenkilötoiminta omansa. Kokemusasiantuntijan luentokeikat omansa, mukaanluettuna reissaaminen. Atk-kurssitukset pari-kolme kertaa viikko. Alkamassa oleva avokuntoutuspalvelun tarjonta sekä siihen liittyvä markkinointi infotapaamiset sekä siihen liittyvä matkustelu. Ihminen tavattavissa mentor opiskelu ja tärkeimpänä kuitenkin seitsenhenkisen perheen pitäminen balansissa. Eli ei kai voine sanoa että tässä laakereilla lepäillään? Suorittajapelastaja vauhdissa jälleen? ;-)

Täytynee vakavasti harkita hommien ajamista alas, ennen kuin tulen itse itseni ajaneeksi alas ja senhän meistä jokainen tietää, mitä tuo alasajo meillä holisteilla tarkoittaa.

Tämä nyt oli tällainen vuodatus, jonka tarkoituksena oli lähinnä herätellä itseään todellisuuteen. En minä kuitenkaan yksin koko maailmaa pyöritä, enkä tuota kaipaamaani omanarvontuntoa tuolta melskeestä löydä. Tiedostan kyllä sen, että se löytyy syvältä sisimmästäni, kunhan vain maltan pysähtyä sitä itsestäni etsimään.

Näillä aatoksin, haluan kuitenkin kiittää teitä kaikkia tuesta. Ilman raittiutta kuitenkin minulla ei olisi mitään. Ei edes elämää.

Aurinkoa elämäänne. Voikaa hyvin. :)