torstai 2. lokakuuta 2008

Syntymän ihmettä odotellessa

Käsillä alkaa olemaan todella jännittävät ajat. Vaimolla alkoi 39. raskausviikko ja kävimme äitipolilla alkuviikolla ja sieltä tuli signaalia, että natiainen voi syntyä minä hetkenä hyvänsä.

Olen miettinyt useana hetkenä kuinka 3 vuotta sitten lähdin juomaan pari päivää ennen syntymähetkeä ja olin tukevassa humalassa tukemassa vaimoani laitoksella. Muutoinkin suurin osa tuohon hetkeen liittyvistä, harvoista muistikuvista ovat melkoisen negatiivis sävytteisiä, yritinhän päättää päiväni pari päivää edellisen lapsemme syntymän jälkeen. Olen välillä miettinyt sitä, kuinka paha olla ihmisellä on, kun juuri vastasyntynyt lapsikaan ei estä tekemästä tuollaista. Nyt olen kuitenkin siinä onnellisessa tilanteessa, että jos jotakin häpeän tunnetta joudun kohtaamaan, on se korkeintaan siitä johtuvaa, etten pysy tajuissani syntymän ihmeen tapahtuessa :D Viime kerralla kun häpesin tilaani, olin yhtä aikaa sairaalahoidossa itsemurhayrityksen vuoksi, vaimoni ollessa lapsen kanssa osastolla. Kaikki siihen liittyvä, kuten sossun vierailut synnytysosastolla jne. ovat kyllä asioina sellaisia, että jos en olisi saanut noita käydä puhumalla läpi ja tietyllä tapaa antaa niitä itselleni anteeksi, tuskin olisin tässäkään hetkessä vallitsevien tunnetilojeni kanssa selvinpäin. Tuskin olisin edes enää hengissäkään.

Onnekseni voin nyt kuitenkin todeta nauttivani tämän hetken jännityksen täyteisistä tunnelmista pää totaalisen selvänä ja ilman minkäänlaista katkeruuden tunnetta menneisyyteen nähden. Olen oppinut käsiteltyäni menneisyyttäni, arvostamaan ja hyödyntämään sitä valtavana voimavarana, eikä niinkään voimia syövänä taakkana. Kaiken tämän edellytys on kuitenkin rehellisyys ja asioista puhuminen. Onneksi minulla on ollut se onnellinen tilanne, että elämääni on tullut oikeita ihmisiä, oikeaan aikaan ja tällä tavoin olen saanut mahdollisuuden käsitellä menneisyyteni.

Tällä hetkellä vallalla on jälleen sanoinkuvaamaton kiitollisuus. Kiitollisuus läheisilleni, jotka jaksoivat rakastaa minua vaikken läheskään aina ollut sen arvoinen. Kiitollisuus AA:lle ja sen uskomattomia tekevälle ohjelmalle. Kiitollisuus ystävilleni, jotka ovat olleet tukemassa minua tässä kasvun tiellä ja tietysti kiitollisuus Hänelle, onhan Hän mahdollistanut kaiken, koska ilman Jumalan armoa en istusi tätäkään kirjoittamassa.

Voimia kaikille..