tiistai 9. elokuuta 2011

Peloista vapautuminen vol. 1.0.5

Liikunnan ilo. Siinä käsite, joka on allekirjoittaneen mielessä tuonut erinäisiä ahdistuksia jo useamman vuoden ajan. Tämä on johtunut pelkästään siitä, että olen viimeiset vuodet pelännyt liikkumista, ulkoilua ja esimerkiksi lenkkeilyä. Silti olen katkerana kironnut nähtyäni ihmisten onnellisena ympärilläni kuntoilevan ja vieläpä saavan siitä positiivista energiaa elämäänsä.
Tänään onneksi kaikki on toisin. Olen kuluneen 3 viikkoa liikkunut useamman kerran viikossa. Ensimmäisellä viikolla aloitin rauhallisella kävelylenkillä, joka kerrallaan kesti n. 30 minuuttia. Siitä pikku hiljaa olen sitten lisännyt vauhtia ja oppinut jopa taas nauttimaan kuntoilusta. Lisäksi olen käynyt elämäni ensimmäiset kerrat kuntosalilla. Tuokin asia järjestyi kohdalleni aikalailla ihmeellisellä tapaa. Ostin alun alken vaimolleni kuntosalikortin lahjaksi, mutta hän ei ole päässyt itse sitä käyttämään ja nyt hän aloittaa pitkästä aikaa taas opiskelun, joten hän sanoi minun kannattavan vaihtaa tuo kortti omalle nimelleni, koska itselläni on tulevana syksynä enemmän aikaa, kuin hänellä, joten sen vuoksi siis kuntasalilla käyntiä tässä opiskelen. Tuosta salilla käymisestä ja lenkkeilystä minulla on melkoisen monta hupaisaa tarinaa kerrottavana, mutta niihin palaan seuraavissa postauksissa sitten hieman enemmän. Lopuksi totean vain sen, että kaikki on elämässä mahdollista, kun tarpeeksi kärsivällisesti jaksaa yrittää. Tänään nautin liikunnasta ja oikeastaan ensimmäisen kerran yli kahteenkymmeneen vuoteen, koen hyvän olon tunteita, jo pelkästä ajatuksesta, että pääsen liikkumaan. Kaksikymmentä vuotta sitten rakastin juoksemista yli kaiken ja kävinkin kilpailemassa sekä treenasin joka päivä juosten 7-10 kilometrin lenkkejä.
Tänään pyrin liikkumaan vielä rauhallisesti, mutta silti olen asettanut itselleni kristallinkirkkaan tavoitteen. Vuoden kuluttua kesällä haluan olla siinä kunnossa, että jaksan juosta ainakin puolimarathonin. Päivä kerrallaan elämällä, tämäkin haave varmasti toteutuu, kun en ala asioissa hötkyillä.

Tänään tiedostan olevani edelleen kokolailla rikkinäinen ihminen, varsinkin tunne-elämältäni, mutta parasta kaikessa olen matkalla eteenpäin, hitaasti mutta sitäkin varmemmin askeltaen yhden päivän kerrallaan kohti lopullista päämäärää.