tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kun näyttää synkältä, riittää kun uskoo valonsäteiden olevan olemassa

Kylläpäs taas muutaman synkän päivän jälkeen tuntuu mukavalta, kun elämässä paistaa aurinko. Jotenkin olen taas sortunut armottoman suorittamisen kautta hankkimaan itselleni sen olotilan, jossa pelko vaanii puserossa, luoden mitä mielikuvituksellisimpia variaatioita tulevaisuuden uhkakuvista.

No onneksi tähän ikään olen saanut oppia sen, että asioilla on taipumus järjestyä aina parhainpäin, eikä murehtimisella saavuteta mitään hyvää. Elää tätä hetkeä, muistaen sen, että eilistä emme voi muuttaa ja että huomisesta ei voi olla ollenkaan varma tuleeko sitä edes. Siis nauttia tästä käsillä olevasta hetkestä ja kaikki on hyvin.

Tätä kirjoittaessani majailen Hyvinkäällä hotellissa. Ajoimme eilen vaimoni kanssa tuollaiset kiitettävät 700km, käyden ensin Porvoossa jossa pidin kokemusasiantuntijan luennon. Sieltä suoraan suuntien Helsinkiin, Ihminen tavattavissa mentor-koulutukseen liittyvään palaveriin, jonka jälkeen ajelimme sujuvasti tänne Hyvinkäälle yöksi. Tämä päivä menee akkuja lataillessa, vaimon säntäillessä pitkin Hyvinkäätä erilaisten kirppisten perässä, erään hyvän ystäväni suosiollisella opastuksella. Illalle vuorossa olisi toinen luennon pito täällä ja huomenna aamusta, hyvin nukutun yön jälkeen matkalle kohti kotia.

Kuten tuossa aikaisemmin jo mainitsin, nämä taloudelliset asiat, tai niiden epävarmuus on ajanut minut suorittamaan ja murehtimaan itseni kipeäksi. Positiivinen havainto sinällään lienee se, etten missään vaiheessa ole edes leikilläni ajatellut, kuten ennen, eläessäni ongelmallisena pelaajana, että pistämpäs tuosta isohkon summan rahaa peleihin, jotta tämä ainainen rahattomuus hellittäisi vihdoinkin. Ymmärrän tänään kovin konkreettisesti sen, että kohdallani tuolle ajatukselle vallan antaminen olisi sama, kuin tilaisin itselleni palkkamurhan. Ehkäpä juuri tuon tiedostaen, pyrin tänäänkin olemaan kärsivällinen, omaa osuuttani tehden luoda puitteet sille, että vielä joku kaunis päivä minun ei tarvitse jokaikistä senttiä olla ynnäämässä jatkuvasti.

Positiivista tässä päivässä on se, että sain yllättävän puhelun Siikalatvan-kuntayhtymän Etsivän nuorisotyön ohjaajalta. Hän oli jostain saanut kuulla minusta ja pyysi minua lähtemään heidän ehkäisevän päihdetyön viikkoon puhujaksi, akselille Piippola-Pyhäntä-Pulkkila-Haapavesi, puhumaan yläaste ikäisille nuorille. No minuahan ei tarvitse kahtaa kertaa houkutella.

Toisaalta tuo on yksi esimerkki minulle siitä, että asiat etenevät oman oikean aikataulun mukaisesta, kunhan vain keskityn elämään tätä päivää, tätä hetkeä, luottaen siihen että asiat kyllä järjestyvät ajallaan. Ainoa mitä minun tulee tehdä, on lakata laatimasta aikataulutuksia noiden asioiden järjestymiselle ja sillä tavoin välttyä asettamasta vaatimuksia elämälle, joista ei seuraa mitään muuta kuin turhaa huolta ja murhetta.

Elämä kantaa. Tänään.