lauantai 13. joulukuuta 2008

GA:n 2. askel

"Opimme uskomaan, että jokin itseämme Korkeampi Voima voisi palauttaa meille entisekseen normaalin ajattelu- ja elämäntavan"
Toipumisohjelman 12 askelta

"Nyt kun olemme ensimmäisessä askeleessa tulleet vakuuttuneiksi voimattomuudestamme pelaamisen suhteen ja elämän hallinnan muuttumisesta mahdottomaksi, meille kerrotaan, että vain itseämme suurempi voima voipalauttaa meille normaalin ajattelu- ja elämäntavan. Tämä tarkoittaa sitä,että emme kykene tekemään sitä omin päin. Tässä kohdin meidän on ryhdyttävä ajattelemaan yhä avoimemmin mielin. Vain siten opimme ymmärtämään toisen askeleen todellisen luonteen. Useimmat, ehkä kaikki jäsenemme, ovat huomanneet itsessään vastarintaa tai haluttomuutta olla tekemisissä suuremman voiman kanssa. Ajatus siitä, että itseämme suurempi voima voisi palauttaa meille normaalin ajattelu- ja elämäntavan, ei ole helppo. Jos kuitenkin todella uskomme voimattomuuteemme pelaamiseen nähden ja siihen, että meillä on sairaus, joka vähitellen tuhoaa elämämme, tarvitsemme epätoivoisesti siihen ratkaisun."
Toipumisohjelman 12 askelta

Omalla kohdallani peliongelma meni niin pitkälle, että tiesin siitä vapautumiseen tarvittavan vähintäänkin pienimuotoisen ihmeen. Tuo ihme on tapahtunut kohdallani. Se mikä tai kuka tuon ihmeen sai aikaiseksi, ei enää kohdallani ole epäselvää. Olen oppinut uskomaan itseäni suurempaan Voimaan, oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan. Minulla tuo oppiminen tapahtui asteittain ja erinäisten tuskatilojen kautta. Lisäksi täytyy mainita se, ettei tämän ohjelman kohdalla ole kyse uskosta tai epäuskosta, riittää kun myöntää ettei itse ole ongelmiaan kyennyt selvittämään ja tarvitsee siihen apua. Ohjelma ei vaadi uskomista Jumalaan, vaan ennakkoluulotonta mieltä, siis kysymys ei ole uskon asioista, vaan hengellisestä toipumisohjelmasta.

Tärkeintä tässä askeleessa on säilyttää ennakkoluuloton mieli, eikä toisaalta kannata liiaksi alkaa pohtimaan, mitä tämä askel tarkoittaa. Jokaisen ongelman kanssa painivan olisi kuitenkin hyvä miettiä sitä tosi asiaa, onko itse onnistunut ongelmaansa ratkaisemaan, haluaisiko ongelman ratkeavan ja mitä itse olisi valmis sen eteen tekemään.

Omalla kohdallani pohjakosketus tämänkin ongelman kanssa, oli niin raju, etten enää apua etsiessäni enää halunnut pois sulkea mitään vaihtoehtoa, vaan olin valmis mihin tahansa, ettei minun enää tarvitsisi pelata. Kuitenkin jokainen tämän riippuvuuden kanssa taistellut ihminen tietää, mitä ongelmia elämään tämä riippuvuus tuottaa, joten jos joku tai jokin tuosta ongelmienvyydistä auttaa ulos, niin eikö se ole tärkeintä?

Tietysti minullakin oli alussa ennakkoluuloja. Kuitenkin tuossa auttoi se tieto, ettei tässä ole mitään tekemistä minkään kirkkouskonnon kanssa, vaan ainoa vaatimus on halu lopettaa pelaaminen ja myöntää olevansa yksin voimaton ongelmansa kanssa. Tuossa hetkessä riittää aluksi, että on valmis varauksetta myöntämään sen, että esimerkiksi ryhmä sinällään on itseäni suurempi voima ja ryhmässä käymällä minullakin on mahdollisuus palata 2. askeleen mukaan entiseen ajattelu- ja elämäntapaan, eli ajatusmaailmaltani ja elämäntavoiltani aikaan jolloin en vielä ollut pelannut.

Omalla kohdallani matka entiseen on ollut kivinen. Nyky hetkessä ymmärrän täysin asioiden oikeat tarkoitukset matkalla tyyneyteen. Omalla kohdallani matkaan liittyy myös vastoinkäymisiä, mutta toisaalta juuri nuo tietyt vastoinkäymiset ovat osoittautuneet juuri sellaisiksi, jotka ovat auttaneet minut yli tiettyjen ennakkoluulojen. Esimerkiksi isäni kuolema on ollut tapahtumana sellainen, jonka nyky hetkessä sisäistän olleen kohdallani niin äkillinen ja suuri menetys, että tuohon elämänvaiheeseen tapahtumana, en siitä olisi yksin selvinnyt. Onneksi minun ei tarvinnutkaan, vaan olin oppinut luottamaan sen verran toisiin ihmisiin, että uskaltauduin turvautumaan heihin surussani. Nyt mietittynä elämäni on muutoinkin kulkenut vääjäämättömästi kohti nyky hetkeä siten, että suurinkin takaiskulta tuntunut tapahtuma on osoittautunut suurimmaksi siunaukseksi, matkalla kohti täysipainoista elämää, elämää jossa tiedän kuka olen ja mistä tulen. Lopuksi voin vain sanoa sen, että omalla kohdallani juuri tämä toinen ja varsinkin seuraavana tuleva kolmas askel ovat olleet toisaalta askeleet, jotka ovat olleet eräät vaikeimmista ottaa, mutta toisaalta armottomien, omien ennakkoluulojeni aiheuttamien kipuilujen läpikäynnillä, olen saavuttamassa tilanteen, jossa minun ei tarvitse enää kyseenalaistaa mitään näihin askeliin liittyvää, vaan voin sanoa täydestä sydämestäni allekirjoittavani näiden askeleiden sisällyksen/vaikutuksen todellakin. Olen siis vapautunut ennakkoluuloistani ja sensijaan oppinut uskomaan..

Ennakkoluulottomasti kohti seuraavaa askelta..