maanantai 11. toukokuuta 2009

Terapian tarpeessa osa 18: Tyytyväisyys omaan itseensä, ilman omahyväisyyttä

Nyt jälleen on ollut allekirjoittaneen elämä sen verran haipakkaa, että nämä oleellisimmat asiat, kuten tänne kirjoittaminen ovat saaneet väistyä kaiken arkisen kiireen edestä. No jotenkin olen oppinut hyväksymään itsessäni sen, että teen joka päivä niitä asioita, joita kulloinkin kyseessä olevana päivänä minun eteeni tulee. Enkä enää jaksa potea turhaa syyllisyyttä asioista, joihin minulla ei kulloinkin kyseessä olevana päivänä yksinkertaisesti ole aikaa.

Muutenkin olen pyrkinyt opettelemaan sitä, että olisin edes hieman tyytyväinen myös omaan itseeni ja omiin aikaansaannoksiini. Ilman, että turhaan pelkäisin heti tulevani omahyväiseksi henkselien paukutteliaksi. No nyt täytyyy myöntää se, että eilen ilta oli sellainen tapahtumiltaan, että mietin hyvinkin syvällisesti jälleen kuluneita vuosia ja niiden sisältämiä tapahtumia. Huomasin jopa hetken miettiväni sitä, kuinka oikeasti voin olla tyytyväinen itseeni siinä, että olen ollut valmis tekemään oman osuuteni asioissa ja siten olen omalta osaltani taannut sen, että vaadittavat muutokset ovat voineet toteutua elämässäni. Mietin tuossa sitä, kuinka hölmöä on jatkuvasti tarkkailla itseään ja välillä jopa soimata itseään siitä, jos jossain hetkessä on aihetta olla tyytyväinen myös itseensä.

Omahyväisyys sinällään on minulle oman kokemuksen, sekä lapsuuden kokemusien valossa sellainen luonteenpiirre, johon nykyisellään pyrin tietoisesti välttämään viimeiseen asti sortuvani. Jotenkin tuo luonteenpiirre on toisaalta ihmisessä hyvinkin yleisesti vallalla oleva ja vielä sellainen, johon ihmiset harvoin itse huomaavat sortuvansa. Omalla kohdallani elämä on nykyisellään sujunut siten, että olen huomannut itselläni olevan sitä parempi ja tasapainoisempi olla, mitä vähemmän asioiden järjestymisestä itselleni kunniaa olen ottamassa. Jotenkin tuntuu siltä, että ihmisen omanarvontunto tai sen puute ajaa ihmistä nostamaan ja korostamaan omaa itseään, sekä omaa erinomaisuuttaan, ilman että ihminen sitä edes itsessään vältämättä huomaisi.

Allekirjoittanut on vain saanut kokea sellaisia asioita ja tilanteita, niin omalla kohdallaan, kuin vierestä seuraamalla, että enää en kuvittele olevani oman elämäni mestari tai maestro. Mielihyvin luovutan tuon kunnian, kuten suuren osan muustakin kunniasta, sille joka sen on ansainnut. Omalla kohdallani tuon kunnian saa oman ymmärrykseni mukainen Jumala. Voima joka pitää huolen minusta ja minun elämästäni. Tuo Voima huolehtii tänäkin päivänä siitä, että esimerkiksi hoitamalla oman osuuteni asioissa, loput järjestyvät juuri siten kuin se minulle on parhaaksi, ilman että minun tarvitsisi yhtään kuluttaa omia mitättömän pieniä voimavarojani asioiden murehtimiseen. Ihmisellä vain tahtoo jossain vaiheessa elämää muodostua sellainen valheellinen kuva, että ellei itse pidä huolta itsestään tai asioistaan, ei niistä kukaan muukaan huolta pidä. Tästä taas seuraa se mahtava oravanpyörä, että ihminen pahimmillaan ajaa itsensä totaalisen loppuun, kun ei kykene luottamaan mihinkään tai kehenkään ja koko ajan täytyy tehdä armoton työn asioiden huolehtimisessa. Niin minä ainakin tein.

Itse olen kulkenut tuon murehtimisen kivikkoisen tien ainakin tähän hetkekeen niin loppuun, että olen tullut huomaamaan sen, että mitä vähemmän mietin asioiden tai tilanteiden eri käänteitä etukäteen ja mitä enemmän toisaalta pyrin vain keskittymään tekemään asioissa omalta kohdaltani vaadittavan osan, sitä vähemmällä pääsen ja sitä enemmän minulla on aikaa ja voimavaroja tehdä kaikkea muuta hyödyllistä.

Esimerkkinä voin mainita vaikka sen, että tuolla koulumaailmassa kulutin äärettömän paljon aikaani ja voimiani siihen, että valmistauduin aina ja kaikessa senkin tuhansiin ja taas tuhansiin erilaisiin tilanteisiin, vain huomatakseni sen, ettei yksikään tilanne mennyt koskaan siten, kuin olin sitä etukäteen miettinyt. Nyt olen oppimassa siihen, että lähden aamulla liikkeelle sillä asenteella, että tänään teen oman osuuteni lähtemällä liikkeelle ja se mitä siitä kaikkineen seuraa on Korkeamman kädessä. Joka ilta huomaan miettiväni kiitollisena sitä, että jälleen on yksi päivä takana täynnä toimintaa ja erilaisia tilanteita, sekä yksi päivä lisää jossa olen oppinut hurjan paljon vähemmällä touhottamisella saamaan aikaan huomattavan paljon enemmän.

Jotenkin loppuun täytyy vielä todeta se, että entisellä ajatusmaailmalla varustettuna, kulkisin nenä kohti taivasta miettien sitä, kuinka suunnattoman mahtava ihminen sitä onkaan, kun pitkästi toistakymmentä vuotta kestäneestä pähde- ja sekakäyttöhelvetistä on noussut tähän tilanteeseen. Onneksi minun ei tarvitse olla omahyväinen ihminen tuossakaan asiassa, vaan voin käsi sydämellä todeta tuon nousun onnistuneen yhteistyöllä siten, että olen itse ottanut apua vastaan, jota minulle on usealta taholta, usean ihmisen toimesta tarjottu ja annettu. Samalla tiedostaen oman pienuutensa ihmisenä, ihmisten joukossa, sekä sen tosi asian että kaiken taustalla toimii Suuri mestari, jolla ainoana on tiedossa meidän jokaisen pienen ihmisen tulevaisuuden näkymät.

Kiitollisuus minua kohdanneesta armosta on suunnaton..