tiistai 29. heinäkuuta 2008

Elämää, sitähän se vain on

Ajattelin tänään vain kirjoittaa siitä mitä mielessäni liikkuu nyt. Jotenkin on toisaalta oudon ristiriitainen olotila. Toisaalta on kiitollinen olo niin paljosta ja toisaalta kitisen itseäni ja aikaansaamattomuuttani. Minulla on ollut viime aiukoina aivan mahdottoman väsynyt olo, enkä oikein tiedä mistä se kumpuaa. Toisaalta ymmärrän että se on unen puutetta, koska pojat eivät tykkää nukkua aamulla pitkään ja minä vuorostani en osaa laittaa illalla aikaisin nukkumaan. Kuitenkin tuntuu oudolta, että voisi nukkua vaikka 12 tuntia ja siltikin vain väsyttää.

Eilinen osoitti ainakin sen tosiasian, että ulkoilemalla saa itselleen pirteämmän olon. Minulla on ollut aikaisemmin itseni kanssa vaikeuksia siinä, että tykkäisin toisaalta liikkua, mutta toisaalta se toi tullessaan jos minkälaisia ahdistuksia ja pahoja oloja. No eilinen osoitti kaiken johtuvan vain armottomasta määrästä kahvia ja tupakkaa ja siitä tulevasta pahasta olosta. Vaikken vielä olekaan totaalisesti tupakasta irti, niin silti eilen jo kävin poikien kanssa pyöräilemässä ensimmäisen kerran todella pitkään aikaan siten, etten tuntenut itseäni puoli kuolleksi pienen lenkin jälkeen, päinvastoin oli todella hyvä olla ja siitä sainkin osaltaan lisäpontta tähän projektiini, tupakattomaan elämään.

Jotenkin vain heti taas nousee katkeran suloinen olo, kun eilen sain sysäystä alkaa taas hyvillä mielin liikkumaan, niin jo tänään on taas joku ihme flunssa olo päällä. No onneksi tämäkin menee ohi ennemin tai myöhemmin ja pysyessäni erossa jatkuvasta tupakan polttelusta, saan vielä näitä hyviä oloja liikkumisesta. Päivä kerrallaanhan tässä muutoinkin vain elellään ja mikä parasta, tällekkin aamua sain tehtyä päätöksen tämän päivän osalta..eli tänään en polta.

Elämästä tulee väkisinkin parempi laadultaan, mitä enemmän jaksan sen eteen tehdä töitä.