sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Terapian tarpeessa osa 20: Ongelmat riippuvuuksien aiheuttajana, vai riippuvuudet ongelmien aiheuttajana?

Siinäpä peruskysymys, jota minä olen pääsin pohtimaan viime päivinä. Olen miettinyt sitä, kuinka äärettömän paljon kaiken maailman ongelmavyyhtejä minullekkin on lapsuudesta asti kertynyt. Nyt kun niitä sitten alkaa oikein urakalla purkamaan, tulee välillä hyvinkin toivoton olo. No jatkuvasti saan itselleni toistella sitä tosi asiaa, että yksi päivä kerrallaan tässä eletään ja aikaa on koko loppuelämä. Positiivista kuitenkin on huomata hetkittäin miettivänsä sitä, kuinka äärettömän paljon nykyään jo tunnistan itsestäni, vaikka matkaa tässä loputtomalta tuntuvassa tutustumisessa itseeni olen tehnytkin vasta reilut 3 vuotta.

Tästä päästäänkin tuohon otsikossa olevaan pohdintaan. Eläessäni riippuvuuksieni keskellä, mietin jatkuvasti armottomien katkeruuksien vallassa, miksi elämä potkii minua näin päähän. Aina oli jokin "syy" miksi oli pakko jatkaa itseään tuhoavaa elämänmallia. Nyt mietittynä siihenhän olikin todella pätevä syy. Minulle oli vuosikymmenten aikana kertynyt niiiin paljon kaikkea p..kaa pääni sisälle, että hulluksi tulemisen kykeni estämään vain jatkuva tunteiden turruttaminen mitä erilaisemmilla konsteilla.

Nyt olenkin alkanut pohtimaan sitä, miten oikeasti nuo riippuvuudet ja niiden ympärille kasautuvat ongelmat oikein kehittyvät. Jotenkin tuntuu toivottomalta edes omalla kohdallaan löytää sitä jotakin punaista lankaa, josta voisi alkaa purkamaan tuota vyyhtiä. Toisaalta minulle riittää tässä hetkessä se, että tiedostan noiden riippuvuuksien ainakin pahentavan jo ennestään päällä olevia ongelmia. Vaikka hetkittäin pahimmassa vaiheessa kierrettäni tuntuikin siltä, että pään totaalinen sekoittaminen oli ainoa keino selvitä seuraavaan päivään.

En tiedä, toisaalta tuntuu siltä, että ainakin tässä hetkessä tiedostan sen toimintamekanismin, joka minun kohdallani aiheuttaa ongelmia, ylläpitää riippuvuuksia, joista seuraa lisää ongelmia jne..

Minulle riittää nyt se, että pyrin yhden päivän kerrallaan elämään siten, etten aiheuta kenellekkään, en edes itselleni pahaa mieltä tai jos jotakin väärin teen, ainakin heti sen huomattuani olen valmis pyytämään asian osaiselta anteeksi, sekä lisäksi tutkin itseäni säännöllisesti, pyrkien löytämään itsestäni aitoja oikeita piirteitäni. Tällä tapaa elämällä pidän huolen siitä, etten enää koskaan löydä itseäni entisestä elämästäni, hakemasta ennenaikaista kuolemaa.

Tuosta tulikin mieleeni eräs asia, jota pohdin tässä muutama ilta sitten. Meillä on vaimoni kanssa illalla tapana lasten nukahdettua istahtaa sohvalle katsomaan joitakin tiettyjä sarjoja, joita illalla tallennamme, kun lasten kanssa niitä ei voi katsella. Katselessamme sairaalasta kertovaa sarjaa, kyseisessä jaksossa oli jälleen kerran eräs potilas, joka oli sortunut intoksikaatioon, eli lääkkeiden yliannostukseen. Samaistuin täysin tuohon kyseiseen ihmiseen. Pystyin tuossa omalla sohvallani käymään läpi niitä tunteita, joita tuollainen tapahtuma aiheuttaa tekijässään. Ambulanssi-henkilökunta kun väkisinkin turtuu kyseisiin ihmisiin, ihmisiin jotka kerta toisensa jälkeen toistavat saman kaavan. Pää sekaisin viinalla, purkillinen pillereitä naamaan ja apua soittamaan. Itsellänikin tuollainen kierre aiheutti loputtoman paljon vihaa, häpeää, surua, syyllisyyttä, katkeruutta, itseinhoa jne..jne..
Toisaalta muuta ei oikein tuossa hetkessä kyennyt tekemään. Elämä vain tuntui niin äärettömän pahalle, eikä apua tuntunut saavan mistään. No nyt tuota katsoessani, minut valtasi sellainen olo, että täällä meidän koto suomessa hoidetaan alkoholisteja mielenterveystoimistossa, ajaen tuon puolen voimavarat äärirajoille ja samalla voimavarojen rajallisuuden vuoksi mielenterveysongelmaisia ajetaan turvautumaan alkoholiin. Tiedän aika kärjistetysti kirjoittavani tuossa, mutta omalla kohdallani tuo ainakin piti kutinsa ja tiedän loputtoman monta kaltaistani ihmistä, jotka vielä tänäänkin hakevat lupaa juoda, asioimalla mielenterveystoimistossa valehtelemassa suun täydeltä omasta elämästään. No miten tälläisen voisi välttää? Aluksi täytyy todeta se, etten varmaan ole oikea ihminen näistä purnaamaan, mutta jotenkin toisaalta omasta kokemuksestani katsoen, minun elämäni helpottui suunnattomasti, kun vuosikymmenten taistelun jälkeen pureuduttiin oikeaan hoitoon, oikean diagnoosin perusteella. Mielestäni alkoholismin hoitoa ei tulisi toteuttaa mielenterveyspuolella, eikä varsinkaan lääkityksen avulla.

No miten tuon tilanteen voisi sitten korjata? Pitäisikö vain todeta surullisena, etten minä vaan tiedä? No enhän minä toisaalta tiedäkkään, mutta se mikä minulle tuli mieleeni, katsoessani tuota sairaala-ohjelmaa, että melkoisen varmuudella voisin väittää sen, että ainakin yli puolessa tapauksista, hoitohenkilökunta voi varmuudella sanoa, kenellä on päihde-ongelma, kenellä sitten jotakin muuta. Ainakin minä tiedän nykyhetkeen sen, että vaikka kuinka mestari olinkin valehtelemaan aikoinaan, ainakin minua hoitaneet ihmiset ovat todenneet tienneensä minun juoma-ongelmastani jo aikoja sitten. Eli toisin sanoen, minun mielestäni tuo hoitoketju tulisi korjata perusteellisesti ja pilkkoa oikeat tapaukset, oikeisiin osoitteisiin. Miten tuon sitten toteuttaa? Mielestäni ihminen joka käyttää liikaa alkoholia, mutta hakee ongelmaan apua mielenterveyspuolelta, tulisi surutta ohjata päihdepuolen tarjoamiin hoitoihin, eli toisin sanoen holistille annettaisiin vaihtoehdoiksi lähteä kuntoutukseen tai opetella elämään ilman "päänsilittäjiä". Tiedän tämän tekstin olevan rankkaa, mutta tiedän myös omasta kokemuksesta sen, että tämä tauti on myös tosi rankka. Ainakaan minä en olisi ottanut apua vastaan koskaan, ellei minua olisi pistetty kylmästi selkä senää vasten ja siten "pakotettu" katsomaan elämääni silmästä silmään. Eikä varmasti yksikään alkoholisti hakeudu apua vastaanottamaan, ennenkuin vaihtoehtoja on tasan kaksi, joko raitistua tai kuolla.

No joo..jotenkin kai minun on helppo täällä huudella, mutta toisaalta olen elänyt tuolla suossa ja noussut hitaasti sieltä huomaamaan tämän elämän hienouksia, joten siitä syystä itselläni tulee hetkittäin sellainen olo, että toivoisi muidenkin ongelmien kanssa taistelevien löytävän valoa tunnelin päähän.

Ehkä en voi asioissa juurikaan suuria tehdä, mutta yhden päätöksen olen jälleen tälle aamua tehnyt. Tänään olen juomatta ja sillä takaan jälleen yhden hyvän päivän itselleni ja läheisilleni..Voimia kaikille elämän runtelemille kohtalotovereilleni..Voimia kaikille ihmisille..