tiistai 14. kesäkuuta 2011

Peloista vapautuminen vol. 1.0.3

Tässä kohtaa täytynee todeta, että tänne kirjoittaminen alkaa olla sitä, että tähän tarvitsee etsimällä etsiä aikaa. Lapsiperheessä kun ei näin kesäaikana juuri sisällä oleilla, ainakaan jos haluaa välttyä siitä, ettei lapset hypi pitkin seiniä, kuin hämähäkkimiehet.

No sitten otsikkoon liittyvään. Viime päivinä olen saanut jakaa omaa kokemustani peloista, oikein runsaalla mitalla. Eräs ystäväni käy läpi mennyttä elämäänsä, kipuillen todella. Sinällään koen voivani antaa hänelle vertaistukea, koska suurimmaksi osaksi hänen pelkonsa ovat hyvin samankaltaisia, kuin minulla itselläni on ollut. Tässä hetkessä koen ääretöntä kiitollisuutta siitä, että voin jakaa omaa tarinaani eteenpäin, koska vielä joitain aikoja sitten, se ei yksinkertaisesti ollut siitä syystä mahdollista, koska pelkäsin noita sosiaalisia tilanteita aivan suunnattoman paljon.

Huomaan saaneeni tähän hetkeen vapautua noista peloista kokonaan. Kävimme vaimoni kanssa vähän aikaa sitten vierailulla eräässä kuntoutuspaikassa, jossa eräs ihminen kipuili monen riippuvuuden kanssa, aivan kuten minä vielä reilu viisi vuotta sitten. Tuntui todella hyvälle kokea se, että osaan olla rento oma itseni, myös tuonkaltaisessa tilanteessa, enkä enää yritä mitään enempää, kuin jakaa sitä, mitä minulla elämässä roppakaupalla on kertynyt, eli omaa elämänkokemustani.

Oikeastaan viime päivät ovat osoittaneet minulle sen, että suurin osa peloistani on johtunut siitä, että yksinkertaisesti olen kokenut elämässä niin paljon kaikenlaista ahdistavaa, että noiden asioiden prosessoiminenkaan ei kaikkea tuota tunnekuohuntaa ole tasoittanut, vaan siihen on tarvinnut myös lääketieteellistä apua. Summasummarum, olen tänään onnellinen siitä tilanteesta, jossa tänään saan elää. Tuota kiitollisuutta haluan ympärilleni levittää, joka päivä sen verran kuin sitä kykenen tekemään. Tällä tavoin elämällä uskon, että elämälläni on ja tulee olemaan tarkoitusta.

Pelkoihin liittyen. Koen tänään ääretöntä kiitollisuutta siitä, että elämä on minulle tuonut nämä käsittämättömät pelot ja ahdistukset. Ilman niitä, tuskin olisin oonistunut luopumaan omavoimaisesta taistelusta ja opettelemaan hitaasti mutta varmasti luottamaan toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Jumalaan luottaminen kohdallani tuli siitä, että oppiessani luottamaan yhteen ihmiseen, tein hänestä itselleni jumalaan verrattavan rispustaumiskohteen, josta taas seurasi se, että aloin seuraavaksi pelätä sitä, että entä sitten, jos tuolle ihmiselle tapahtuu jotakin pahaa. Olin siis pakotettu opettelemaan uskomaan oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan, jotta minun ei tarvitse pelätä enää koskaan jääväni yksin. Tuosta opettelelusta seurasi kaiken järkeistävälle ihmiselle, ääretön tuska, josta seurauksena tuli totaalinen luovutus. Omalla kohdallani tuo luovuttaminen merkitsee tänään sitä, etten enää järjellä yritä miettiä mitään, mitä en järjellä koskaan tule ymmärtämään, vaan pelkästään uskon. Eli toisin sanoen, vaikka välillä elämässä tuntuu pahalta, siitä huolimatta perustuksena minulla silti on usko hyvän olemassaoloon.

Näillä miettein. Aurinkoa elämäänne ja välittäkää toisistanne..