keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Muistikuvia menneisyydestä.

Kävimpä tälle iltaa muistelemassa menneitä, sairaalan magneettikuvaus putkessa. Olkapääni lähti muutamaan otteeseen pois paikoiltaan viime syksynä aloittaessani uutta itsepuolustus harrastustani. Vanha urheiluvamma muistutteli siinä määrin, että oli pakko käydä se tutkituttamassa kunnolla. No puolisen vuotta piti tuota magneettikuvausaikaa odotella, mutta siis tälle iltaa viimein pääsin tuolla käymään.

Kokolailla mielenkiintoinen kokemus, jälleen kerran. Osaltaa jopa kivulias, pirulaiset pistivät olkapäähäni ensin puudutetta, sitten varjoainetta ja suoraan tietysti olkaniveleen. Paljon on minua pistelty ja leikelty, mutta taas harvinaisen herkullinen paikka tällä kertaa, kivusta päätellen sattui olemaan. Minulta on aikoinaan, kymmenisen vuotta sitten kuvattu samalla tavalla toinen olkapää, ennen kuin se ankkuroitiin viidellä ankkurilla paikoilleen. Tuolle kertaa makoilin putkessa niin pamihöyryissä, ettei silläkertaa ainakaan ollut ongelmaa pysytellä aloillaan. Kertaalleen olen makoillut miltein tiedottomassa tilassa, ajettuani autolla pylvääseen, yrittäessäni itseäni hengiltä. No sinällään jännää, minulla ei ole ollut viime aikoina juuri kiusaa tuosta pitkään vaivanneesta paniikkihäiriöstä, mutta nyt jostain kumman syystä meinasi tulla sellainen olo, että teki mieli painaa sitä kuuluisaa paniikkinappia, tuolla putkessa pötkötellessäni.

Oikeastaan ahdistunut olo, tuli lähinnä jostain hämärästä muistikuvasta, kun ilmeisesti minun päätäni tuolloin kolariyönä oltiin kuvantamassa, tai sitten ahdistus tuli aivan puuntakaa muuten. No sain itseni pidettyä kasassa, lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on sama, jolla olen onnistunut voittamaan hammaslääkärikammoni, kun en joitain vuosia sitten osannut kuvitellakkaan meneväni makoilemaan puoleksi tunniksi tuohon tuoliin sidottuna. Raitistumisen myötä palannut hengellisyys auttoi jälleen, kuten tuon hammaslääkärikammon suhteen. Kokeilin aikanaan pelossani sitä, kuinka monta kertaa ehtii tuollaisen puolentunnin hammaslääkärikäynnin aikana lueskella päässään läpi Isä meidän-rukouksen. Sopivalla vauhdilla tavailtuna, puolessatunnissa lukee noin 64 kertaa kyseisen rimpsun, pysytellen samalla paikoillaan, pakokauhusta huolimatta. :)

No sitten tänään tuolla putkessa pötkötellessäni, yritin rukoilla, mutta ajatukset karkailivat jokavälissä siihen, kuinka ahdas ja "tunkkainen" tuo tunneli on. Sitten kun vielä on köytettynä "lepositeillä" penkkiin, niin yritä siinä sitten olla rentona. kuuntelin radio Aaltoa, miettien sitä, kuinka aina aamuisin viedessäni perhettä päivän askareisiin, kuuntelen juuri kyseistä radiokanavaa. Yritin eräänlaisella mentaaliharjoitteella siirtää itseni tuosta putkesta autonrattiin, muttei sekään oikein onnistunut. Meteli oli meinaan sitä luokkaa, ettei radiosta juurikaan näin huonokuuloinen ihminen saanut mitään selvää. Tuosta tuohtuneena tai oikeammin huvittuneena, naureskelin itselleni tuossa tilanteessa, huomaten jännitykseni katoavan samalla. Tuossa sitten relaillessani, mietin sitä, kuinka hassua huumoria tuosta tilanteesta päässään saakaan kehiteltyä. Ajattelin sitä, että paniikin vallassa painelisin tai paremminkin rutistelisin sitä "paniikkipalloa", jolla hoitajille voisi viestitellä, jos jokin hätä tulee. Minä pölvästi päässäni miettimään, että olisihan se kamalaa, jos oikeasti tahtoisi pois tuosta putkesta, puristellen tuota painiketta, vain huomatakseen, että sen johto olisikin jäänyt kiskojen väliin irroten tuosta pallomaisesta paniikkinappulasta. No siitähän se seuraava ressi tuolla iski, kun hetken ajattelee asian todella olevan niin. No sitten mietin, että kyllähän kaikki huomaisi, jos oikein paniikissa alkaisin heilua tuolla putkessa, eikä sieltä nyt tietty mahdottomuus ulos ole tulla, jos kukaan ei sieltä pois olisikaan päästämässä. Yritä sitten tällaisella mielikuvituksella varusteltuna, kiltisti makoilla puolisentuntia täysin liikkumattomana. :)

Väillä väkisin kutisi jostain. Milloin nenästä, korvasta, selästä jne. Silti sinnillä makoilin paikoillani, miettien sitä hetkeä, kun pääsen tuosta tilanteesta ja voimme vanhemman poikani kanssa mennä ostaan itsellemme limsat, hän kun lähti minulle henkiseksi tueksi tälle iltaa. Jos totta puhutaan, otin pojan mukaan sen vuoksi, etteivät kolme isointa lasta kotona kähisisi keskenään, vaimo-kulta kun oli tänään sopivasti iltavuorossa töissä. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja Pepsi maistui tavallista paremmalta, tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Tällaista raitista seikkailua tälle päivää, jatketaan tassuttelua taas yhtä kokemusta rikkaampana. Nimittäin ensimmäinen magneettitutkimus, joka tehtiin allekirjoittaneen ollessa tuolla putkessa selvästä päästä pitkällään. :)