maanantai 28. toukokuuta 2012

Palasia omasta minuudestani

Huomaan pohtineeni tässä sitä, millainen oikeasti olen. Raittiina eläessä, olen saanut mahdollisuuden rakentua pienistä palasista omaksi itsekseni, ihmiseksi joka tänään olen. Millainen minä itse koen siis olevani?

Tämä seuraava teksi ei sitten ole mitään hypetystä oman erinomaisuuden ympärillä, vaan nöyrä pyrkimys tehdä itselleen tiedoksi se, mitä vahvuuksia matkani varrella koen reppuuni löytyneen. Siis asiaan.

Koen vahvuutena tänään sen, että minulla on kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä sekä noihin liittyvää tilannetajua, jonka avulla tilanteet, joissa aikaisemmin kiukustuin, menevät tänään ohi pienellä pohdiskelulla. Tuohon liittyen olen paljon pohdiskeleva luonne ja nyttemmin oppinut itsestäni siinä määrin, ettei esimerkiksi toisten ihmisten puheet enää minua juuri satuta tai saa kierroksille. Yleensä kykenen pohtimaan tilanteen kokonaisuutena, todeten yhdeksänä kertana kymmenestä, ettei tilanteet, joissa aikaisemmin suutuin, tänään enää aiheuta minussa samanlaista tunnemyrskyä, vaan voin pohtimalla tilanteen ymmärtään sen siinä määrin, ettei minun enää siihen tarvitse vihalla reagoida.

Värikkäästä historiastani johtuen, koen olevani sosiaalinen, ystävällinen sekä toiset ihmiset huomioiva. Tämä tulee esiin jokapäiväisessä elämässäni siinä, ettei kuukaudessa ole juuri yhtään päivää, jonka aikana en olisi kanssakäymisissä ihmisen tai ihmisten kanssa, joiden kanssa jutellaan oikeasti elämästä, eikä pelkästään diipadaapaa.

Koen omaavani empatiakykyä. Siis pystyn sujuvasti asettumaan toisen ihmisen saappaisiin, tarkastelemaan tilanteita myös toisen ihmisen näkökulmasta. Tämä taas auttaa suunnattoman paljon ihmisten kanssa olemista, kun pystyy ymmärtämään miksi toisesta tuntuu tuolta.

Raittiuden ja sitä seuranneen prosessoinnin myötä, olen kasvanut siinä määrin ihmisenä, ettei minun tänään tarvitse olla mitään muuta, kuin mitä tänään olen. Tämä on suurin syy siihen, miksi en enää pelkää sosiaalisia tilanteita, miksi pystyn puhumaan suuren väkijoukonkin edessä. Olen oma itseni, se riittää. Osaltaan tuosta seurauksena, koen sisimmässäni sellaisen rauhan, joka välittyy ympärillä oleviin ihmisiin, josta saan peilattua sen itselleni vahvuutena. Kun toinen ihminen sanoo sinulle ihailevansa rauhallisuuttasi, et kai voi muuta, kuin sanoa kiitos, juuri siltä minusta sisimmässäni tuntuukin.

No loppuun sitten hieman arkisempia pohdintoja. Mitä vielä toivoisin itselleni lisävahvuutena prosessoinnilla saavuttavan?

Kykyä venyttää tuo rauhallisuus myös siihen hetkeen, kun itse on äärimmäisen väsynyt päivän askareista ja siitä syystä reagoi hermostuen, kun viisi lapsukaista innostuu kisuamaan tai kisailemaan juuri ennen nukkumaan menoa. Olisi mainiota, kun kykenisi aina suhtautumaan arkipäivän tapahtumiin tyynen rauhallisesti reagoimatta, mutta samalla viestittäen lämpimin tuntein välittävänsä lapsistaan enemmän kuin mistään muusta. No saahan sitä aina haaveilla. Harvasen ilta kun kilahtelee lapsukaisilleen, niin tietää heidänkin haaveilevan samasta asiasta. :)