torstai 7. elokuuta 2008

Ihmeellinen asia, jota myös elämäksi kutsutaan

Huomasin eilen eräässä hetkessä kyyneleet silmissä katsovani televisiosta ohjelmaa, jossa kuvattiin ambulanssi-työntekijöiden arkea. Jaksossa kerrottiin eräästä ihmisestä, joka oli joutunut auto-onnettomuuteen ja oli loukkaantunut todella vakavasti. Tuskallisten vaiheiden jälkeen hän kuitenkin kuntoutui ja parani entiselleen. Minä katselin ohjelmaa miettien sitä, kuinka oikeasti olisin itse voinut olla tuossa samassa tilanteessa muutama vuosi sitten tai mikä vielä pahempaa, olisin voinut silloin samankaltaisessa tilanteessa kuolla. Mietin sitä kuinka suunnattoman siunauksen olen saanut osakseni ei pelkästään tuossa tapahtumassa, vaan kokonaisuudessaan saadessani mahdollisuuden rakentaa elämäni kokonaan uusiksi. Huomaan nykyhetkessä useasti katselevani pieniä poikiani miettien, että minkälaisen elämän olisinkaan heille jättänyt jälkeeni, jos olisin onnistunut vaikeimmassa elämäntilanteessani riistämään hengen itseltäni.

Tänä aamuna huomasin miettiväni sitä, kuinka asioiden merkitykset muuttuvat niiden saadessa oikeanlaiset arvot. Lähdin aamulla viemään pojat pyörällä päiväkotiin ja tuntui oikeasti todella mukavalta pyöräillä lintujen laulua kuunnellen ilman mitään kiirettä ja miettiä sitä, kuinka vielä joitain vuosia sitten en enää jaksanut uskoa kokevani näitä "normaalien ihmisten arkipäiväisiä asioita" ollenkaan, saati saavani niistä hyvän mielen itselleni. Tässä onkin eräs monista asioista, jotka tekevät tästä raittiista elämästä ihmeellisen tuntuisen. Kun ihminen ensin tuhoaa elämästään kaiken vähänkään merkityksellisen, esimerkiksi alkoholilla, niin raitistuttuaan sama ihminen huomaa arvostavansa todella paljon jo uskomattoman pieniä asioita.
(Kun iloitset pienistä asioista, niin saat iloita useammin).

Toisaalta olen huomannut nyt miettiväni tulevaisuutta huomattavasti luottaavaisemmin mielin, kuin aikaisemmin. Enää ei ole maksimissaan kuin 11 viikkoa siihen, kun meidän uusio-perheeseemme syntyy viides lapsi (jos Luoja suo). Samaan aikaan olen aloittamassa opiskelua, joka vähimmilläänkin vie minulta varmasti hurjan paljon energiaa. Lisäksi olen aloittelemassa tiivistä psyko-terapiaa ja silti eilen illalla huomasin hymyileväni tyytyväisenä, kun mietin tulevaa syksyä. Kaikki johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että menettäessäni elämästäni kaiken ja siten saavutettuani oman pohjani, ei minulla ollut juurikaan muuta keinoa selviytyä kaikesta takaisin elävien kirjoihin, kuin myöntää omat heikkouteni, epäonnistumiseni ja opetella luottamaan oman ymmärrykseni mukaiseen itseäni Suurempaan Voimaan. Onneksi minulla on tällä hetkellä tuo usko, koska ilman sitä hukuttaisin itseni murehtimalla tulevaa ja suremallani mennyttä. Uskoni avulla olen saavuttanut tasapainon itseni kanssa, olen myöntänyt tekemäni virheet ja oppinut niistä ja mikä parasta, osaan luottaa siihen, että kaikki mitä tulevaisuus tuo tullessaan on minulle pelkästään hyväksi ja toisaalta uskon myös, että saan voimia tehdä kaikki asiat, jotka minun on tarkoitus tehdä. Tässä hetkessä nyt mietin, etten mistään hinnasta olisi valmis luopumaan yhdestäkään hetkestä tai tapahtumasta elämässäni, koska tiedän jopa pahimpienkin tapahtumien menneisyydessäni muokanneen minusta juuri sellaisen ihmisen, joka tänään olen.

Ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni huomaan olevani tyytyväinen miettiessäni itseäni, sekä omaa elämääni. Toisaalta olen kuitenkin ehkä eniten hyvilläni siitä tietoisuudesta, etten ole itse omaa mahtavuuttani saavuttanut tätä kaikkea, vaan oman osuuteni tekemällä olen armosta saanut kaiken. Nyt kiitollisin mielin iltapalalle ja nukkumaan. Kiitos raittiista ja hyvästä päivästä!