lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kiire, tuo käsittämättömältä tuntuva asia

Olen jälleen huomannut tutkivani omia vaikuttimiani tekemisteni taustalla. Lähinnä siitä syystä, että kiirettä on riittänyt taas ainakin omiksi tarpeikseni. Onneksi olen jo hieman oppinut ajatusta, että maailma ja sen ihmiset pärjäävät vallan hyvin ilman minuakin. Ainot ihmiset, jotka todella minua tarvitsevat, ovat vaimo sekä lapset. Tähän tullakseni, taas on tullut säntäiltyä joka paikassa päällään. Onnekseni havahduin, ennen kuin asiat olisivat olleet siinä jamassa, että puhuminen olisi ollut myöhäistä.

Otin tämän viikon tietoisesti rauhallisemmin, keskittyen perheeseeni. Istuimme pitämässä porukalla taktiikkapalaveria, koska jo jonkin aikaa on tuntunut, että meistä itsekukin on ollut enemmän tai vähemmän maitohapoilla. Tänään minua ihmetyttää ajatus siitä, että minä olen perheelleni niin tärkeä. Lähinnä kun mietin juoma aikoja, niin siihen verraten, olen onnistunut rakentamaan sellaisen luottamuksen perheeseeni sekä läheisiin ja ystäviin, että voin jopa sanoa olevani tärkeä ihminen. :)

Tämä ei silti tarkoita taas sitä, että röyhistelen täällä rintaani henkseleitä paukutellen. En todellakaan. Sen sijaan, nöyrän kiitollisena totean olevani äärettömän hyvilläni siitä, että olen saanut tämän uuden mahdollisuuteni näyttää ihmisille, että osaan oman osuuteni vastuusta kantaa, niin uskomattomalle kuin se joitain vuosia sitten vielä vaikuttikin.

Oikeastaan asiat tipahtelevat taas oikeisiin kohtiin. Päivätoiminnan asiat järjestyvät yksi kerrallaan. Kokemuskouluttaja asia etenee omalla painollaan. Koulu alkaa olemaan loppusuoralla. Työhaastattelussa kävin eilen ja se asia selviää ensi viikon aikana. Perhe voi hyvin. Vaimon kanssa meillä on ensin ensi viikonloppu kahden keskistä aikaa ja vajaan puolentoista kuukauden päästä pääsemme reissuun melkein viikoksi kahdestaan, vähän kuin juhliaksemme molempien valmistujaisia, samalla leväten raskaan etapin jälkeen. Parisuhteemme voi paremmin kuin koskaan. Eilen ajellessamme pidemmän matkan yhdessä siellä haastattelussa, puhuimme siinä matkalla elämästämme. Tuntuu todella hyvälle, kun tärkein ihminen maailmassa sanoo rakastavansa minua sekä kokevansa todellista onnea elämästämme. Elämä siis hymyilee.

Älkääkä käsittäkö väärin. En halua mitenkään prassailla asioilla. Uskokaa pois, että minulla on elävänä muistissa, mistä tilanteesta tähän uuteen alkuun on lähdetty. Vasta toissapäivänä sain puhelun eräältä ystävältäni, joka valitettavasti oli juonut neljä viikkoa putkeen, odotellen tuossa hetkessä katkolle pääsyä. Se toissa päässä puhelinta ollut ihmisraunio, palautti minut jälleen omaan menneisyyteeni, samalla muistuttaen minua liiankin elävästi siitä, mistä tässä sairaudessa on oikeasti kyse ja minkä takia, kaikesta kiireestä huolimatta, myös minulle ensimmäinen asia on ja tulee aina olemaan, huolehtia omalta osaltani siitä, että kyseessä oleva päivä on kohdallani raitis. Olemalla valmis mihin tahansa, välttääkseni entiseen palaamisen, takaan myös niin itselleni kuin perheellenikin sen, että elämässä on kaikki mahdollista. Tämän eteen teen työtä hartiavoimin päivittäin, muistutellen itselleni tasaisin väliajoin sitä, että tämän taudin kohdalla ei saa alkaa pitämään raitista päivää koskaan itsestään selvyytenä tai muuten omalla kohdallani kuolema korjaa. Tämän vuoksi tässä taas päätäni tänne puran, samalla toivoen, että armaat blogini lukijat ymmärrätte sen, että mikäli tämä kanava olisi ainoa keino saattaa toipumisen sanomaa, eikä minulla olisi mitään muuta tehtävää elämässäni, istuisin varmasti 24/7 täällä kirjoittamassa, mutta tällä hetkellä loppusuoralla olevat opinnot, lapsiperheen kiireet, työhaku, sekä oman raittiuteni ylläpito vievät sen verran huomiotani, etten kahta kertaa päivässä tänne ehdi kirjoittaa, kuten olen monen muotiblogistin kunniakkaasti tekevän. Minulle ensimmäinen asia elämässäni todella on raitispäivä ja sen ylläpidon vuoksi, tässä hetkessä elämääni, minulla on melkoisen monta rautaa tulessa. Uskoisin kuitenkin tänään minulla olevan jo taas sen verran tapahtumia prosessoitavana, että tekstiä tännekkin saan ainakin pari kertaa viikossa kirjailluksi, ilman että tulee minkäänlaisia suorituspaineita asiasta. Aurinkoa elämäänne, voikaa hyvin.

Olen tärkeä. En korvaamaton.