lauantai 14. marraskuuta 2009

On niin helppoo olla onnellinen..

..ja tyytyy siihen mitä on, laulaa Olavi Uusivirta ja tänään allekirjoittaneen on helppo hieman hymyillen hyräillä tuota kappaletta epämusikaalisesti, mutta onneksi vain omassa päässään, ettei säikyttäisi ketään hengiltä ja yhtyä täysin rinnoin kappaleen lyriikkaan :)

Oikeasti huomasin miettiväni tänään sitä, kuinka pitkän ja tuskaisen matkan olen tehnyt, tullakseni tietoiseksi siitä armosta, joka on kaikkien meidän ulottuvilla, kun vain onnistuisimme löysäämään itsemme irti kaikista ennakkoluuloista ja niiden aiheuttamista peloista.

Ehkä kuitenkin hieman ajattelen tässä kaikkia niitä ns. "normaaleja ihmisiä", jotka heti kuulessaan sanan Jeesus, ottavat jalat alleen ja katoavat paikalta, sadatellen sitä, että kaikenlaisia hihhuleita sitä tämä tellus päällään kantaa ja kirjoitan hieman ehkä eritavalla omasta uskosta ja sen tuomasta uskomattomasta rauhan ja luottamuksen tunteesta. Se miksi "kaunistelen" kertomustani, johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että itse olen loputtoman monta kertaa omalla kohdallani saanut kokea sen, että itselläni nousee pelko, kun joku ihminen alkaa kertoa omasta uskostaan, enkä sitä halua tehdä, että säikyttelisin ihmisiä asialla, joka kuitenkin on kaiken äärettömimmänkin pelon sekä ahdistuksen vastakohta ja vapautus.

Oikeastaan minulla on sellainen etuoikeus, että voin tässä kirjoittaessani samaistua sekä ihmisiin, jotka elävät uskossa, että ihmisiin, jotka elävät ilman sitä, säikkyen kaikkea puhettakin kyseisestä asiasta. Omalla kohdallani usko on asia, jonka kanssa olen "taistellut" viimeiset kohta neljä vuotta. Tehden hirveän määrän "turhaa työtä" ja kokemut äärimmäisen paljon "turhia tuskatiloja", herätäkseni vain huomaamaan sen, ettei minun todellakaan tarvitse tehdä yhtään mitään, riittää kun vain ja ainoastaan luovutan turhat pelkoni, sekä ennakkkoluuloni ja opettelen uskomaan.

Raamatussa sanotaan, että 'Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan..' ja minä voin tuon lauseen taas todellakin allekirjoittaa. Kun ihminen tulee siihen vaiheeseen elämässään, ettei hänellä ole enää mitään, niin samalla ihminen saa äärettömät mahdollisuudet sisältävän armon, kokiessaan kaiken turhuuden ja tarkoituksettomuuden keskellä sellaisen "valaistuksen", jonka kokemisen jälkeen mikään asia ei enää ole ennallaan, itsestäänselvyys tai "vain kohtalon sanelema oikku". Ihmeellisintä asiassa on se, ettei ihmisen sinällään tarvitsisi menettää elämässään kaikkea, saadakseen osakseen sen armon, josta tässä rustailen. Omalla kohdallani se vaati vain kaiken tuhoutumisen, ennenkuin pystyin luovuttamaan omat pelkoni ja ennakkoluuloni ja opettelemaan uskon ensi aakkosia.

Sinällään olen miettinyt näitä asioita, puhunut ja kirjoittanut niistä jo tosi pitkään, mutta koska oma uskoni on pikemminkin hitaasti kasvanut ja vahvistunut, kuin se että olisin kokenut sinällään mitään yhtäkkistä "hurahtamista", niin siksi ehkä katsontakantani on hieman ns. "maanläheisempi".

Itseäni ja elämääni tutkiessani, olen omalla kohdallani tullut siihen tulokseen, etä tämä usko johonkin itseäni Suurempaan Voimaan, on yksinkertaisuudessaan se luottamus, joka elämästäni on aina puuttunut ja jonka vuoksi olen elänyt vailla tarkoitusta, erinäisten pelkojen ja ahdistusten vallassa. No sitten kun olen eräänlainen "luupää", joka ei ymmärrä sanojen 'lahja' ja 'armo' tarkoitusta, niin sen vuoksi oma matkantekoni on ollut täynnä tuskaa ja taistelua. Olen taistellut voidakseni luovuttaa.

Tänään ymmärrän myös sen, ettei muuta tietä omalla kohdallani olisi ollutkaan, koska silloin jos olisin ilman mitään tuskan kokemusta tai ilman minkäänlaista taistelua saati loputonta järkeistämistä saanut kokea samanlaisen ajatusmallin, niin olisin ylpeyttäni, sekä omahyväisyyttäni ajatellut sen omaa mahtavuuttani saavuttaneeni, jolloin olisin sen samantien myös menettänyt, aivan kuten tienvarteen kylvetty siemen ensin puhkeaa oraalle, mutta vain juurettomuuttaan kuihtuakseen.

Ymmärrän siis sen, että todellakin tässä ajassa, tässä elämässä kaikella on tarkoituksensa ja lopullinen päämäärä ei ole mitattavissa maallisella mammonalla tai sen suunattomalla haalimisella. Omalla kohdallani onnellisuus ja tasapainoinen elämä ei perustu materiaaliin, vaan pelkästään henkiseen ja hengelliseen sopusointuun, eikä siten ole mitenkään verrannollinen siihen, kuinka hyvin tai hyvin huonosti taloudellinen tilanteeni on. Omalla kohdallani lopullinen päämäärä ja sen arvo on mittaamaton, sekä iankaikkinen.

Siis voin omalla kohdallani todeta, että elämälläni todellakin on jokapäiväinen tarkoituksensa ja se tarkoitus on perille pääseminen. Näillä miettein, voikaa hyvin..