Peloista vapautuminen: Vol II

Kirjoittelin heinäkuussa 2010 Peloista vapautuminen: Vol I siitä, kuinka tuossa hetkessä koin vapautuneeni osasta suunnattomia pelkoja, joita minulla elämääni on liittynyt. Tällä hetkellä istun junassa, matkalla Helsinkiin. Vielä joitain vuosia sitten, en olisi uskaltanut edes kuvitella matkustavani mihinkään, saati junalla.

Edellisestä junamatkastani on tullut kuluneeksi 16 vuotta. Tuolloin kärsin armottomasta paniikkihäiriöstä, joka pilasi tuonkin matkan, pakottaen minut ahdistukseni vallassa poistumaan junasta kesken matkan.

Tuohon tilanteeseen liittyen, jännitin tätä matkaa melkolailla. Silti olen onnekseni tähän hetkeen saanut elämässäni niin paljon positiivisia, korvaavia kokemuksia, etten sentään jännitykseni antanut kasvaa peloksi, joka olisi minua estänyt astumasta koko junaan. Nyt istun ihmeellinen rauha sisälläni, junan jyskytellessä tasaiseen tahtiinsa kohti määränpäätäni. Olo on sanoinkuvaamattoman rauhallinen sekä äärettömän kiitollinen.

Nämä muutamat päivät ovat olleet ihmeellisiä. Tulimme eilen vaimoni kanssa vuorokauden mittaiselta matkalta, jonka aikana saimme kunnian vierailla Tommy Hellstenin kotona, kutsuvieraana katselemassa hänen ja Joel Hallikaisen Hetki ihmiselle -teemaillan kantaesitystä. Voitte kuvitella miltä pienestä ihmisestä tuossa hetkessä tuntui. Varsinkin kun olen kasvanut ajattelemaan, ettei minua koskaan mihinkään pyydetä, saati haluta vieraaksi. No ajat muuttuvat. Jotenkin ihmeelliseltä tuolla istuessani tuntui, kun kuuntelin Joel Hallikaisen uutukaisia lauluja, välillä rauhoittuen kuuntelemaan Tommyn pohdintoja elämästä. Hieman yllättävää oli se, että kesken esityksen Tommy mainitsi minun nimeni, sanoen meillä muodostuneen sellaisen "yhteistyön", jossa hän kirjoittaa Twitterissä jonkin ajatuksensa, joka suoraan ilmestyy Ihminen tavattavissa Facebook yhteisön sivulle ja minä puran tuota Tommyn ajatusta hieman laajemmin. Olin enemmän kuin otettu tilanteesta, onhan Tommy ollut jo pidemmän aikaa oma esikuvani ihmisenä, jolla on taipumus pohtia elämää syvällisesti. Itse asiassa häneltä olen saanut äärettömän paljon omaan elämääni työkaluja tutkailla itseäni syvemmin. Ihmeellinen, mykistävä kokemus tuo teemailta kaikkineen, ilman tuota minun mainitsemistanikin olisikin jo ollut.

Parasta tuollaisessa palautteessa kuitenkin on se, ettei se nouse minulla millään tapaa hattuun. Olen oppinut tähän hetkeen elämääni sen, että pyrin parhaani mukaan toimimaan "kanavana" Hyvän vaikutukselle ihmisten elämässä ja sieltä Hyvän alkulähteestä ne minunkin, omaan kokemukseeni pitkälti perustuvat kirjoittelut tuolla Ihminen tavattavissa -yhteissössä alkunsa saanevat.

Lämpimästi voin suositella kaikkia, joita Hellsten&Hallikainen kiinnostaa, menemään tuollaiseen teemailtaan mukaan. Siellä voi tapahtua ihmeellisiä asioita, joita purkamalla jonkun luotettavan ihmisen kanssa, saattaa avautua monta sisäistä solmukohtaa, kuin itsestään.

 

Hetki ihmiselle -teemailta

Kiitokset Tommy ja Joel. Teitte minun ja vaimoni illasta ikimuistoisen. Kerran elämässä -kokemus kaikkineen.

Lopuksi kun vielä totean sen, että matkatessamme tuonne tilaisuuteen, sain puhelinsoiton, jossa minut kutsuttiin työhaastatteluun Vantaalle. Kuinka ollakkaan seisoin torstai -aamuna Vantaalla odotellen työhaastattelun alkua, katsellen kauppakeskus Jumbon komeaa olemusta, hämyisessä aamussa, autojen vilahtelevan Kehäkolmosta pitkin jatkuvana janana. Mietin tuossa hetkessä sitä, etten vielä vuosia sitten olisi osannut kuvitella seisovani tuolla Vantaalla odotellen työhaastattelua. Olo oli todella nöyrä, kiitollinen. Mielessäni kaikui sanat: "Pieni ihminen suuressa maailmassa."

Luvassa seikkailua pääkaupunkiseudulla

Nyt elellään mielenkiintoisia aikoja. Olen lähdössä matkalle, jossa tarkoituksena on käydä ensin tutustumassa erään arvostamani kirjailijan sekä erään loistavan muusikon yhteiseen ennakkonäytökseen, johon kuin ihmeen myötä sain kutsun. Sen jälkeen viikonloppu menee Helsingissä kahden päivän Pelirajat'on koulutuksessa.

Tuo reissu nostaa pitkästä aikaa minulle jonkinlaisia jännityksen tunteita pintaa. Lähinnä siitä syystä, että tuo esiintymistilaisuus on itselleni monella tapaa jännittävä kokemus ja toisaalta, niin huvittavaa kuin se onkin, minua jännittää suunnattomasti, matkustaa junalla Helsinkiin. Se miksi junamatka jännittää kovasti, johtuu niinkin tuoreesta syystä, että viimeksi matkustaessani junalla, about 15 vuotta sitten, jouduin jättämään matkanteon kesken, silloin valtoimenaan riehuneen paniikkihäiriön johdosta.

Uskon että kaikki menee hyvin. Jotenkin vain tuntuu taas siltä, että alan ennakoida tilanteita liiaksi ja sen vuoksi alan hermoilla, vaikkei siihen varsinaisesti mitään syytä olisikaan. Asioilla on taipumus järjestyä.

Lopuksi kun tässä vielä totean, että minua pyydettiin tänään mukaan kunnallisvaaliehdokkaaksi, niin tässä on seuraaville päiville kokolailla paljon pohdittavaa. Tuo ehdokkaaksi pyyntö oli saanut kuulemma alkunsa siitä, kun keväälle olin mukana hoitamassa päivätoiminnan järjestelyjä ja siellä yhteydessä olin kuulemma antanut sellaisen vaikutelman, että minulla kannattaisi vaaleihin asettua ehdolle. Kaikkea sitä. :)

Näillä pohdinnoin, oikein mukavaa syksyn odottelua itsekullekkin. Voikaas hyvin.

Suuria pohdintoja, pienen ihmisen

Tässä hetkessä opettelen luottamaan elämässä jälleen siihen, että asiat järjestyvät kun niiden aika on. Jotenkin mietin tässä sitä, kuinka minun ei tarvitsisi huolehtia yhtään siitä, jos nyt en aivan tälle viikolle alan töitä saisikaan. Olen kuitenkin kuluneen kuusi vuotta istunut kiltisti koulunpenkillä, joten haitannekko vaikka hieman pidän vapaatakin. Taloudellisesti se on tässä hetkessä siinä mielessä mahdollista, kun on tottunut opintorahan suuruisella tulolla elämään jo pidemmän aikaa, niin siihen nähden työmarkkinatuki tuntuu jo isolta rahalta.

Toisaalta vaikuttaa siltä, ettei minulta tässä hetkessä koko tulevan syksyn ajalta puutu tekemistä. Olen mukana Irti huumeista ry:n toiminnassa ja sitä kautta kuulosti poikivan tekemistä kokolailla paljon. Lisäksi suostuin Pelirajat'on vertaisryhmäohjaaja koulutukseen, joten siinä on seuraava käsillä oleva prokkis odottamassa. Lisäksi kun on pari kappaletta noita omia projekteja valmiina sekä tällä hetkellä mietinnän alla haenko ensi maaliskuulla alkavaan kouluun, joka olisi kestoltaan jälleen neljän vuoden mittainen, joten ei taida olla tekemisen puutetta luvassa. Perhettä unohtamatta.

Uskon kuitenkin tänään siihen, että minä ja perheeni emme kuole nälkään, vaikka tällä hetkellä näyttää todellakin siltä, ettei ainakaan noita IT-alan töitä kovin ovista ja ikkunoista tarjotakkaan. Toisaalta tänään ajattelen niin, että minulla voisi ollakkin enemmän annettavaa sellaisissa töissä, joissa saan olla ihmisten kanssa suorassa vuorovaikutuksessa, käyttäen elämäni varrella kertynyttä kokemusta erinäisistä asioista. Nähtäväksi jää, mihin elämä minua kuljettaa.

Sen tässä tänään päätin, että ensi maanantaista alkaen alan paketoida sen pitkään suunnitteilla olleen kirjan, josko siitä jotakin saisi aikaiseksi taas toisille samankaltaisten ongelmien kanssa tässä hetkessä vielä painiville. Minun elämä kun tänään on melkolailla kaikinpuolin enempi kuin tasapainoista, joten minulla on mahdollisuus antaa myös toisille jotain.

Toisaalta olen koko loppukesän lähetellyt edestakas erinäisiä hakemuksia, joten ei se nyt mikään maata kaatava uutinen olisi, jos tässä syksyn päälle työmarkkinoille tulisi kutsua noihin tietoteknisiin hommiinkin, joten sinällään valtakunnassa kaikki hyvin, tänään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, askel kerrallaan.

Tulevaisuuden näkymiä

Tulevaisuus näyttää kokolailla valoisalta, syksyisestä ilmasta huolimatta. Syksy sinällään on minulle monella tapaa hyvä vuodenaika. Pidän pimenevistä illoista. Rakastan kuuraisia aamuja. Tähtitaivasta. Syksyä.

Minulle on näillä näkymin syksyksi tiedossa parikin eri vertaisryhmän veto hommaa, joihin käyn muutaman viikon koulutukset. Minulla kun ei ole tuota varsinaista vetäjän kokemusta, kun noissa meitin vertaisporukoissa ollaan tasavertaisia kaikki tyyni. Ensi viikolle selvinnee, tuleeko tässä muutto etelä-suomeen IT-työn perässä, kävin kuluneella viikolla menestyksekkäästi markkinoimassa itseäni erääseen firmaan. Sikäli jos tuosta ei mitää poikisi, päätin ensi syksyn aikana kasata toipumistarinastani kirjan ja valmiiksi jo sovin erään arvostamani kirjailijan kanssa siihen liittyen yhteistyöstä, joten sävelet on siltäkin osin varsin selkeät.

Elämä etenee juuri oikeassa tahdissa. Koskaan en saa liian paljon päivää kohden, joten taakka sinällään on helppoa kantaa, kun tiedostaa ettei enempää anneta, kuin mitä kantaa jaksaa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa, arvon kanssamatkaajat. Kulkekaamme toinen toisemme rinnalla kiitollisena. :)

Elämän merellä

Elämän merellä purjehtiminen vaatii taitoa, mutta onneksi myrskyisimmän aallokon pimeimmässäkin pyörteessä tarvitsee vain nostaa katse horisonttiin, nähdäkseen majakanvalon kajastavan.

Tuossa ylläolevassa ajatelmassani kiteytän sen perusluottamuksen, jonka elämää kohtaan olen tänään saanut. Eli toisin sanoen, vaikka välillä elämässä on myrskyisää, siitä on huomattavan paljon helpompi luovia eteenpäin, kun perusluottamus elämään on kohdillaan.

Todella monet myrskyt piti seilata, ennen kuin saavuin tähän hetkeen, satamaan. Vaikka lähden joka päivä purjehtimaan avomerelle kohti suuria unelmiani, voin joka hetki luottaa siihen, että vaikka välillä vaikuttaisi siltä, että olen totaalisen eksynyt kurssista, minun tarvitsee vain kohottaa katseeni, nähdäkseni valon, joka ohjaa minut jälleen oikealle kurssille, reitille joka vie kotiin.

Tänään elämä kantaa. Hyvä olla. Hyvä elää, tänään.